VRL – ehdotukset
-
@kioja tai vaan tallentaa itselleen sen muutetun linkin kirjanmerkiksi
-
This post is deleted! -
Eilen VRL:n sivuille on kaikessa hiljaisuudessa lisätty tiedotus, jonka mukaan salasanasuojatut tallit on kielletty VRL:n rekisteristä. Discordissa käydyn keskustelun mukaan linjaus on kuitenkin tehty jo pari vuotta sitten. Miksei asiasta ole tiedotettu laajemmin ja avoimemmin Keskustassa ja liiton sivuilla ja miksi tiedotus on lopulta tehty pari vuotta linjauksen käyttöönoton jälkeen? En muista että asiasta olis edes käyty julkisesti keskustelua missään vaiheessa. Mun mielestä ei ole ok että liitossa tehdään ylläpidon kesken harrastajiin vaikuttavia linjauksia, joihin harrastajat ei pääse edes vaikuttamaan. VRL on harrastajien yhteinen laitos jonka ylläpidon tehtävänä pitäisi olla käyttäjien apuna ja käyttäjien ideoiden/toiveiden toteuttajana, ei muuttamassa sääntöjä miten huvittaa ja milloin huvittaa. Jos VRL:n alaisten laitosten odotetaan tekevän sääntömuutoksia harrastajia kuunnellen, miksei kattojärjestö VRL toimi samoin? Toivoisin liiton sääntömuutosten tulevan avoimen keskustelun ja käyttäjien kautta, ei yksin ylläpidon toimesta.
Miksi salasanasuojausten kieltoa ei ole mainittu rekisteröintiohjeissa? (tämä tarkistettu 18.11.2023 klo 12.22) Tää liiton nykyinen tapa toimia virheellisesti rekisteröityjen kanssa on myös varsin mielenkiintoinen - onko tämä se virallinen linjaus, jota kaikki rekisterityöntekijät noudattaa? On suoraan sanottuna todella törkeää, että nyt hevoset poistetaan rekisteristä suoraan ilman, että ensin lähetetään korjausehdotuksia. Jos olisin huomannut että tällä omalla rekisteristä poistetulla hevosella oli väärä osoite rekisterisivulla, olisin sen kyllä korjannut eikä hevosta olis tarvinnut poistaa rekisteristä kokonaan ilman mitään etukäteisvaroitusta. Onneks tää ei ollut ehtinyt kilpailla porrastetuissa montaakaan starttia, olis ollut ikävä jos kaikki kilpailustatistiikat olis kadonneet. Kaiken lisäksi tää hevonen on poistettu rekisteristä ennen kuin tää kielto salasanasuojauksesta on tiedotettu liiton sivuilla. Ilmoitus hevosen poistamisesta rekisteristä on tullut klo 19:00 ja tiedotus on julkaistu 21:27.
Henk.koht en nää noissa salasanasuojatuissa sivuissa mitään ongelmaa, jos kirjautumistunnus on se user - arabians. Nää kirjautumistiedot on niin julkinen salaisuus, että voisivat hyvin olla liiton sivuillakin esillä. Lähes poikkeuksetta ulkomaisten harrastajien tallit on salasanasuojattuja ja olis helpompi harrastaa yhdessä heidän kanssa jos suomen rekisterissäkin salasanasuojatut sivut olis ok. Esim saksalaisten toimesta suomalaiset on otettu sinne rekistereihin ja muuhun toimintaan avosylin vastaan, siellä neuvotaan ja autetaan ja samaan aikaan Suomessa VRL tiukentaa sääntöjä, jotka ajavat kansainvälisiä harrastajia pois. Jos vieras kieli on rekisterityöntekijöille ongelma, mä voin mielelläni lähteä mukaan ratkomaan vaikka kaikki englanninkieliset tukipyynnöt ja tarkastamaan, että vieraskielisillä sivuilla tiedot täsmää rekisterisivun tietoihin. Mainitsin tästä eilen Discordin pikseliponikeskustelussakin, mut en saanut mitään vastausta, joten laitoin myös tuen kautta virallisempaa reittiä hakemusta.
En tiiä tuliko se tästä viestistä nyt ilmi, mutta oon tällä hetkellä tositosi pettynyt VRL:n toimintaan ja harrastajana haluaisin päästä vaikuttamaan meidän kaikkien yhteisen kattojärjestön linjauksiin ja sääntömuutoksiin. Sääntömuutoksista pitää keskustella julkisesti eikä ylläpito voi tehdä päätöksiä yksinään. edit: Ymmärrän, että VRL:n ylläpito on pienilukuinen ja ilmeisesti osa ylläpitäjistä ei enää edes harrasta, joten sitä suuremmalla syyllä liiton päätöksentekoa pitäisi siirtää ylläpidon harteilta käyttäjille. Kaikkea ei tarvitse pohtia yksin
(En tiedä onko tämä oikea paikka keskustelulle, joten jos ei niin keskustelun saa ohjata toiseen topikkiin)
-
Olisihan se varmasti parempi, että se olisi erikseen ohjeissa mainittu, niin ei ainakaan tule kenellekään yllätyksenä. Vaikka itse olen kyllä sitä mieltä, että miksi siitä pitäisi julkista keskustelua käydä tai erikseen mainita, koska vaaditut tiedothan ei sivulta löydy, jos se vaatii kirjautumista. Joo, tuo user - arabians on varmaan aika yleistä tietoa, mutta itsekään en sitä muistanut tässä juuri yksi päivä, kun törmäsin tuollaiseen sivustoon. En nimittäin itse pyöri noilla sivuilla lainkaan, joten ei tule mistään lihasmuistista tuo tai ollut tallessakaan sitä.
Eikös tuo kirjautumis-käytäntö ole (tai ainakin joskus ollut) ulkomailla kiertoreitti siihen, että voidaan käyttää kuvia ja/tai oikeiden hevosten tietoja ilman lupaa? Jolloin kuvien osalta se ainakin sotii suoraan VRL:n sääntöjä vastaan, olettaen siis että jotain tällaista haluaisi meidän rekisteriin kirjata.
Minusta ainakin on ihan itsestäänselvää, että suomalaisessa järjestössä palvellaan suomeksi ja vaaditaan, että perustiedot on suomeksi. Varsinkin kun kyse ei ole siitä etteikö rekisterin työntekijät osaisi tai haluaisi ymmärtää ulkomaalaista tekstiä, vaan pitäähän myös muiden harrastajien pystyä tietämään, mitä siellä sivulla lukee. Eihän toki kenenkään ole pakko vierailla sillä englannin- tai saksankielisen hevosen sivulla, mutta jos se löytyy meidän suomalaisten rekisteristä, niin kyllä siellä minusta pitäisi ne vaaditut tiedot silti suomeksi olla.
Lisäksi eihän hevosen sivulla tarvitse edes montaa tietoa olla suomeksi, että sen voi VRL:oon rekisteröidä. Joten ennemmin tarjoaisin sen käännösavun niille ulkomaalaisille eli jos haluavat hevoset meidän rekisteriin, niin neuvotaan mitkä tiedot pitää sinne laittaa ja mitä ne suomeksi ovat. Enkä usko, että tukipyyntöjä yleensäkään ihan hirveästi tulee, mutta niissäkin voivat sitten pyytää apua, että saadaan asia hoidetuksi.
Mutta tuota kyllä itsekin ihmettelen, että miten noin vain on hevosia sieltä poistettu ilman mitään varoitusta. Varsinkin jos kyse oli vieläpä ns. vain väärästä osoitteesta! Ihan yhtälaillahan siellä olisi voinut olla vain virheellinen osoite, joka vie ei minnekään, ja silloinkin se pitäisi sitten poistaa, koska hevosella on oltava oma toimiva sivu, jotta sen voi rekisteröidä.
Itse vieläpä olin siinä luulossa, ettei sieltä ns. voitu poistaa yhtään mitään, edes oikeasti aiheellisia hevosia (esim. tuplat ja triplat). Toki tämä ehkä oli vain sitä vanhan VRL:n aikaa ja nykyään poistot hoituu sitten nähtävästi helpommin.
-
@tuire USA harrastajilla salasanasuojaus toimiikin tietääkseni pääasiassa luvattomien kuvien ja IRL hevosten nimien käyttämisen tukena.
Sen sijaan saksalaisten ja ruotsalaisten harrastajien kohdalla kyse on pääasiassa siitä, ettei IRL hevosia/talleja sekoitettaisi virtuaalihevosiin/-talleihin, ja että kuvissa esiintyvät hevoset (ja ratsastajat) eivät hermostuisi kuvien käytöstä.
Lisään tänne vielä viestini, jonka jaoin aiemmin tänään Discordissa. Discord on varmaankin väärä paikka liittoa koskevalle keskustelulle.
Kysymys: Miten liiton jäsenen tulisi olla perillä kirjoittamattomista säännöistä?
Olen itse harrastanut 18 vuotta, mutta olen niin on-off harrastaja, että en ole pysynyt kaikista säännöistä ja sääntömuutoksista perillä. Omasta mielestäni helpointa ja selkeintä olisi, kun liiton säännöt on mustaa valkoisella siellä liiton sivulla. Tällaisten epäaktiivisten harrastajien lisäksi uusien jäsenten on mahdoton tietää mahdollisista kirjoittamattomista säännöistä.
Suosittelen siis, että mm. "älä käytä IRL hevosten nimiä" ja "tallin sivut eivät saa olla salasanasuojattu" lisättäisiin sääntöihin pikaisesti ja näistä sääntölisäyksistä tiedotettaisiin (toisesta jo tiedotettiinkin).Ja mitä tulee sääntömuutoksiin ja niistä tiedottamiseen (en ota kantaa viimeaikaiseen tapaukseen ja siihen, onko kyse sääntömuutoksesta vai voimassa olleen säännön kirjaamattomuudesta). Koska VRL on merkittävä osa jokaisen suomalaisen virtuaaliharrastajan harrastamista, olisi mielestäni hienoa jos sääntömuutoksista tehtäisiin galluppia, tai että niistä ainakin tiedotettaisiin etupainoisesti.
-
Olen itse myös sitä mieltä, että tällaisista isoista säännöistä pitäisi tehdä kyselyä. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi haluamme rajoittaa sen sijaan, että toivottaisimme avosylin (meille) uudet harrastajat mukaan? Ehkä ennakkoluulojen sijasta olisi hyvä tutustua paremmin muiden tapoihin harrastaa, eikä pakottaa kaikkia samaan muottiin?
- Salasanasuojatut sivut ja luvattomat kuvat
Salasanasuojattujen sivujen tarkoituksena on suojella talleja oikeiden hevosten omistajilta, jotka eivät ymmärrä virtuaalihevosia ja pitävät niitä jonkinlaisena uhkana omille hevosilleen. Meillä on myös ollut useita tapauksia, missä oikeiden hevosten omistajat ovat pilkanneet virtuaalitalleja, pyytäneet poistamaan kuvia jne.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että suomalaisten suosimat farmikuvat ovat usein tekijänoikeuksiltaan varsin harmaata aluetta (ellei IRL-omistaja ole itse ottanut kuvaa). Miksi heti oletetaan että salasanasuojatut sivut ovat täynnä tekijänoikeusrikkomuksia, mutta meidän kuvalupasysteemi on jotenkin aukoton? En toki väitä että maailma on mustavalkoinen mielipiteiden suhteen, mutta kärjistettynä asia on mielestäni varsin kummallinen. Usein tuntuu myös siltä, että ne millä on ennakkoluuloisimmat mielipiteet, eivät ole oikein seuranneet esim. ruotsalaisia ja saksalaisia harrastajia.
- Sivujen kieli
En tiedä olenko tämän suhteen vastarannankiiski, mutta mielestäni on ihan sama, millä kielellä hevosten sivut on. Toki jos kilpailuita järjestää tms., pitäisi mielestäni ne sivut olla joko englanniksi, tai erityisen mieluusti suomeksi. Tämä noudattelisi myös saksalaisten ja ruotsalaisten systeemiä - siellä ollaan paljon avoimempia, ja mukaan saa tulla jos lukee kilpailuiden säännöt.
Tämän "kielipakon" nyt ehkä jotenkin ymmärrän, mutta en hevosrekisterissä. Eikö hevosrekisterin idea ole vain säilöä virtuaalihevosia, vai pitääkö siellä olla tiettyyn malliin uppoavia virtuaalihevosia? Miksi se on tärkeää, että hevosrekisterissä olevan hevosen tiedot ovat suomeksi, kun ne löytyvät jo rekisteristä suomeksi käännettyinä?
Täytyy myös sanoa, että joskus aikoinaan itselläni oli täysin englanninkieliset sivut, eikä kukaan tullut siitä mulle mitään sanomaan - ei lähtenyt hevoset rekisteristä. Tiedän myös muutaman suomiharrastajan, joiden sivut ovat kokonaan englanniksi.
- Hevosten poistaminen rekisteristä
Millä perusteella tätä on tehty? Jos sääntöä ei ole edes sivuille listattu, ja sitten jälkikäteen on hevosia poisteltu? Poistetaanko sieltä kaikki, joiden linkit eivät toimi? Tämä ei ole mielestäni todellakaan OK! Tulee lähinnä sellainen olo, että halutaan pitää omat piirit pienenä, ja kaikki muut veke jotka eivät näihin piireihin kuulu. Tämä nyt toki oli ensimmäinen reaktio itselläni ja varmasti päätöksen takana on jotain muutakin, mutta kyllä nostelin kulmakarvoja vähän kun tästä luin.
- Byrokratia
Miten Suomen virtuaalihevospiireistä on tullut näin byrokraattisia? Teemmekö sääntöjä vain sääntöjen vuoksi, vai yritämmekö saada oikeasti lisää harrastajia ja tutustua heidän tapoihinsa? Vai onko täällä vain yksi oikea tapa harrastaa virtuaalihevosia?
--
Loppusanat: VRL on ollut todella kiva, ja olen tyytyväinen että meillä on hyvä jaos! Henkilökohtaisesti vaan kaipaan paljon sitä, että uusista säännöistä keskusteltaisiin enemmän, ja ei heti ennakkoluuloisesti suhtauduta kaikkeen uuteen. Ne salasanasuojatut sivut eivät tarkoita tekijänoikeusrikkomuksia...
-
@juulia said in VRL – ehdotukset:
On suoraan sanottuna todella törkeää, että nyt hevoset poistetaan rekisteristä suoraan ilman, että ensin lähetetään korjausehdotuksia. Jos olisin huomannut että tällä omalla rekisteristä poistetulla hevosella oli väärä osoite rekisterisivulla, olisin sen kyllä korjannut eikä hevosta olis tarvinnut poistaa rekisteristä kokonaan ilman mitään etukäteisvaroitusta.
siis mitä helvettiä?! Poistettu hevonen ihan noin vaan?
-
@elisa said in VRL – ehdotukset:
siis mitä helvettiä?! Poistettu hevonen ihan noin vaan?
Kuulostaa hirvittävän dramaattiselta olematta sitä. Kuten tämä koko keissi, josta saa juulian viestin perusteella varsin väritetyn kuvan.
On ihan arkipäivää valitettavasti, että hevosrekisteristä joudutaan poistelemaan hevosia jotka ei ole sääntöjen mukaisia. Nykyäänhän ei ole hevosrekisterissä enää hyväksyntää, vaan hevosrekisterin rakenteen ja työntekijämitoituksen vuoksi voidaan selata aina 100 uusinta (käytännössä 1-2 vrk rekisteröinnit) rekisteröityä ja tehdä pistotarkastuksia niihin. Virheellisiä rekisteröintejä on ihan valtavasti, eikä niitä kaikkia pystytä edes huomaamaan. Korjauspyyntöjä on myös lähetetty valtavat määrät, mutta niiden seuraaminen on koettu liian työlääksi. Poiston yhteydessä lähtee aina myös pikaviestinä syy.
-
@felissa said in VRL – ehdotukset:
Kuulostaa hirvittävän dramaattiselta olematta sitä. Kuten tämä koko keissi, josta saa juulian viestin perusteella varsin väritetyn kuvan.
On ihan arkipäivää valitettavasti, että hevosrekisteristä joudutaan poistelemaan hevosia jotka ei ole sääntöjen mukaisia. Nykyäänhän ei ole hevosrekisterissä enää hyväksyntää, vaan hevosrekisterin rakenteen ja työntekijämitoituksen vuoksi voidaan selata aina 100 uusinta (käytännössä 1-2 vrk rekisteröinnit) rekisteröityä ja tehdä pistotarkastuksia niihin. Virheellisiä rekisteröintejä on ihan valtavasti, eikä niitä kaikkia pystytä edes huomaamaan. Korjauspyyntöjä on myös lähetetty valtavat määrät, mutta niiden seuraaminen on koettu liian työlääksi. Poiston yhteydessä lähtee aina myös pikaviestinä syy.
Ihan vaan tuli mieleen, että jos tosiaan systeemi menee näin, että pistotarkastuksia tehdään pääasiassa vain 1-2vrk takaisiin rekisteröinteihin ja poistellaan näitä hevosia, miksi Juulian hevonen on poistettu? Jos hevosella tosiaan on ehditty jo kisaamaan porrastetuissa, voidaan melko varmasti olettaa hevosen olleen rekisterissä pidempään. Onko pistotarkastus tehty siis vanhemalle hevoselle? Jos näin on, mikä estää tekemästä pistotarkastuksia muille vanhemmille hevosille ja mielivaltaisesti vain poistella hevosia sieltä? Mihin vedetään se raja, milloin vanhentunut ja väärä linkki on ok ja milloin se on poiston aiheuttava toimenpide?
-
@kopoin En voi vastata tähän nimenomaiseen tapaukseen ja poistosyihin, mutta ihan yleisesti.. On kyllä teoriassa mahdollista poistaa mikä tahansa vanhakin hevonen rekisteristä, mutta en yhtään ymmärrä miksi ja millä motivaatiolla sellaista tehtäisiin ja mitä sillä saavutetaan, mikäli hevosella on kaikki tiedot siis kunnossa.
Vastarekisteröidyn hevosen kautta voi toki huomata samalla henkilöllä muitakin aiemmin puutteellisin tiedoin rekisteröityjä hevosia, jolloin samalla voidaan puuttua niihinkin jotka eivät enää 100 uusimman joukossa näy. Pikkusen nyt jäitä hattuun, ei tässä mitään kiusaa tehdä tai etsimällä etsitä poisteltavaa. Sehän ois ihannetilanne, että kaikki rekisteröis hevosensa sääntöjen mukaan, tiedot vastais sivuilla ja rekisterissä ja virtuaalihevonen -merkintä löytyy, eikä kenellekään tarvis mitään huomauttaa eikä yhtäkään hevosta poistaa. Mutta niin kauan kun ollaan kaikki vaan ihmisiä, niin virheitä tulee hevosia rekisteröidessä. Huolimattomuudesta, tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä.
En ymmärrä miksi tää hevosen poistaminen on nyt niin hui kauheaa, kun ennenkin painettiin ihan samalla tavalla punasta ruksia rekisterityöntekijöiden toimesta jos rekisteröinnissä on virheitä mutta vaan eri "työvaiheessa".
-
Ymmärrän sen periaatteen, että haluamme että rekisteri ja hevosen oikea sivu vastaavat toisiaan mahdollisimman paljon. Ehkä täydellinen kontrollointi on aika hankalaa, etenkin siksi kun niitä tietoja voi muuttaa jälkikäteen. Esimerkiksi: Hevonen rekisteröidään oikein, mutta se vaihtaa omistajaa. Hevosen uusilla sivuilla ei ole omistajaa merkitty oikein, ja sen säkäkorkeus on vahingossa eri. Hevonen on osallistunut jo muutamiin kisoihin ja sillä on varsa. Poistetaanko tämä hevonen rekisteristä?
Omasta mielestäni hevosrekisterin tarkoitus on simppeli: hevonen ilmoitetaan rekisteriin, jotta siitä jää pysyvä jälki. Hevonen pystyy myös osallistumaan VRL:n toimintaan, kun sillä on tunnus. Jo rekisteröityjen hevosten poistaminen on mielestäni erityisen tiukkapipoista, toki aivan eri asia jos omistaja sitä itse erikseen pyytää. Rekisteripyynnön evääminen on mielestäni aivan eri asia kuin jo valmiiksi rekisteriin saadun hevosen poisto.
Ehkä jos näitä sääntörikkeitä on paljon, olisi niitä sääntöjä hyvä katsoa tarkemmin? Tuolla hevosrekisteriohjeissa oli monta sääntöä, jotka kuulostavat kivalta paperilla, mutta aiheuttavat lisää päänvaivaa. Mitä jos pakon sijasta suositeltaisiin, että omistajat täyttävät kaikki tiedot oikein, ja muistavat lisätä merkinnän virtuaalisuudesta? Tai sitten meillä on joku selkeä aikaraja, jonka sisällä väärin lisätty hevonen voidaan poistaa, ja sen jälkeen se jätetään rauhaan. Vai kuinka pitkälle voimme kaivella hevosten tietoja, ja etsiä mahdollisia virheitä? Entä jos hevosen sivun osoite ei toimi, poistetaanko se sitten?
(Olen ollut itse hevosrekisterissä töissä, ja muistan että usein ainakin uudemmat tallit lisäilivät aina vähän hassusti hevosia. Etenkin se virtuaalihevonen-sana puuttui melkein kaikilta uusilta :D)
-
@felissa Edelleen jos mahdollisuus on olemassa, mihin vedetään raja? Milloin hevonen lasketaan vielä vastarekisteröidyksi ja milloin on vielä ok poistaa hevonen ilman varoitusta?
Tämä hevosen poistamis -case on "niin hui kamalaa" jo sen takia, että hevosella on ehditty jo tekemään asioita. On pikkasen eri asia poistaa hevonen ennen rekisteriin päätymistä, kuin sen jälkeen kun sillä on jo kisattu ja tehty asioita. Tämä on oikeasti iso ongelma siinäkin mielessä, että virtuaalihevostelijoita ei ole enää kamalasti ja niitä kaivataan kipeästi lisää. Mitenkäs jos tämä case olisi käynyt jollekin uudelle, vähän kokemattomalle harrastajalle? Pahimmillaanhan kun sieltä olisikin poistettu jonkun harrastelijan ensimmäinen silmäterä, voidaan vahingossa päätyä ajamaan yksi harrastelija kokonaan piireistä ulos. Kärjistetty esimerkki, tiedän, mutta hyvin mahdollinen sellainen.
-
@kopoin Kuulostaa aika saivartelulta ja keksityltä huolelta musta.
Suurimmilta osiltahan ne onkin uusien harrastajien hevosia, joita on joiduttu poistamaan. Hevosia joilla ei ole sivuja ollenkaan, hevosia joiden sivut on yksityisellä ig-tilillä, jne jne. Kuten sanoin, poistosta lähtee pikaviestinä syy. Jonka jälkeen hevosrekisterin ohjeet voi kerrata, tiedot korjata ja hevosen rekisteröidä uudelleen Jos jonkun harrastusura tähän loppuu niin se on tietty hirmu valitettavaa, muttei oo yhtäkään valitusta kyllä mun korviin kantautunut ennen tätä casea. Päinvastoin uusia harrastajia on kyl kädestä pitäen neuvottu rekisteröinnin kanssa ja saatu kiitostakin.
-
@felissa said in VRL – ehdotukset:
Kuulostaa aika saivartelulta ja keksityltä huolelta musta.
Mikä tuosta Kopoinin viestissä tekee saivartelua? Ihan aiheellinen kysymys oli. Sen sijaan melko ihmeellinen asenne näyttää olevan tätä asiaa kohtaan ja otetaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä, vaikka se ei sitä ole.
Tottakai siitä tulee ihmettelyä ja kysymyksiä nousee esille, kun poistellaan hevosia yllättäen. Ei se minustakaan ole ok poistaa hevosta, jolla on jo kisattu ja puuhailtu asioita, huomauttamatta asiasta ensin omistajalle sattuneesta virheestä.
"Rekisteripyynnön evääminen on mielestäni aivan eri asia kuin jo valmiiksi rekisteriin saadun hevosen poisto." kuten @Jayde sanoi.
-
@felissa Voin jo ihan omakohtaisesti sanoa, että silloin kun ujompana ja arempana aloitin harrastuksen ja jos mun kohdalla olisi käynyt näin, että mun kisaamisen aloittanut hevonen poistetaan rekisteristä, olisi mun harrastus loppunut siihen. Ei näin ollen ole ollenkaan keksitty huoli.
Enkä muuten tasan tarkkaan olisi siitä uskaltanut tulla valittamaan tai nurisemaan - olinhan silloin oikeasti todella arka ja hyvä jos uskalsin mitään foorumillekaan kirjoittaa. Jos näin olisi käynnyt, en olisi nyt piirtämässä tilaustöitä muille harrastelijoille, en olisi ollut PKK:ssa tuomarina ja ollut osana raviporukkaa. Enkä varsinkaan olisi nyt tekemässä paluuta. En ehkä ole mikään merkittävin harrastaja koskaan ollutkaan virtuaalipiireissä, mutta harrastaja silti.Kyllä. Olisin saanut hevosen rekisteriin uudestaan oikeilla ja korjatuilla tiedoilla. Olisiko se tuonut minulle takaisin jo tehdyn työn, eli ne kisatut kisat? Ei, ja tämä on mielestäni ongelma.
Ja se, että et ole saanut palautetta että jonkun harrastus ei ole jatkunut poistetun hevosen myötä ei mielestäni tarkoita yhtää mitään. Ei suomalaisilla ole tapana kovaan ääneen huudella, jos ovat saaneet huonoa palvelua esim ravintolassa. Suomalainen äänestää jaloillaan. Edelleen olen sitä mieltä, että virtuaalihevosilla ei ole vara menettää yhtäkään harrastajaa tällaisen asian vuoksi.
-
Tassa juulian tapauksessa kuten ny discordissa selvisi oli kyseessa ihan puhdas huono tuuri. Hevosrekisterissa nakyy viimeisen 30pv aikana tulleet rekisteroinnit joita hevosrekisterin tyontekijat tarkastaa ihan pistokokeilla eli mistaan ilkeydesta tai muusta tassa ei ole ollut kyse. Ennen vanhaanhan homma toimi siten etta hepparekisterin tyontekijat joko hylkasi rekisterointi anomuksen tai hyvaksyi. Nykyisellaan systeemi on erilainen hevosten mennessa suoraan rekisteriin lomakkeen lahettamisen jalkeen eli sita valikatta valissa ei enaa ole, jonka vuoksi viimeisimmat rekisteroinnit tarkastetaan pistokokein ja jos siella on virheita hevonen poistetaan ja omistajalle lahtee viestia miksi poistettu.
-
Selvennetäänpä nyt vielä muutamaa juttua, kun moni tulkitsi mun ylemmän viestin ihan väärin. Tarkoituksena ei ollut haukkua ketään tai hyökätä kenenkään kimppuun. Osassa viesteissä on sanottu mun värittävän juttua ja epäilty mun syyllistävän VRL:oa tiedon salaamisesta. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Vuorokausi myöhemmin tarkasteltuna edellinen viestini vaikuttaa edelleen asialliselta ja itse asiaan keskittyvältä ja seison 100% noiden sanojen takana. Harmi että se on nyt tulkittu eri tavalla, pahoittelen aiheuttamaani mielipahaa. Jos jollain on jotain henkilökohtaista mua vastaan niin selvitetään se yksityisviestein ja keskitytään tässä itse asian puimiseen, jooko?
Se, että rekisteristä on poistettu pari viikkoa sitten rekisteröity hevonen vedoten syyhyn, jota ei lue liiton sivuilla on oikea ongelma ja harmituksen aihe jota ei tarvitse vähätellä. Se hevonen on poistunut rekisteristä ja sillä selvä, ei sille enää mitään voi, mutta jatkossa vastaavanlaiset asiat voisi hoitaa toisin. En syytä ketään yksittäistä henkilöä, vaan koko systeemiä mikä on tämän mahdollistanut. Ei voida olettaa, että harrastajat tuntee kirjoittamattomat säännöt, saati että niitä vaadittaisiin noudattamaan. Lisäksi rekisterityöntekijöillä ei tunnu olevan yhtenäistä linjaa siitä, miten väärillä tiedoilla olevien hevosten kanssa toimitaan. Kuuluuko niistä lähettää omistajalle ilmoitus ennen poistoa rekisteristä? Jos rekisterityöntekijöiden resurssit ei riitä huomauttamiseen, voisiko sinne ottaa lisää työvoimaa? Oon tarjoutunut useampaa reittiä pitkin avuksi eri asioissa ja toivon et siellä ylläpidossa tartuttaisiin avunpyyntöön jos nykyiset resurssit ei ole riittävät tiedottamisen, hevosrekisterin, tulevan laskun tai minkä tahansa muun asian hoitamiseen.
Edelleen odotan liitolta vastausta siihen, miksi linjauksen käyttöönotosta ei ole tiedotettu aiemmin ja että odottaako liitto harrastajien noudattavan myös sääntöjä, joita ei ole kirjoitettu mihinkään.
En mä täällä ilkeyttäni huutele, vaan haluan harrastajana saada ääneni esille ja päästä vaikuttamaan asioihin. Jos se vaatii mukaan ylläpitoon tai työntekijäksi hyppäämistä niin olkoon sitten niin, vaikka olisi tietysti kiva että tavan harrastajallakin olisi mahdollisuus vaikuttaa liiton asioihin
-
Tuli vaan mieleen, että onkohan ehkä pelisilmä pettänyt poistosormella, jos hevosen tiedoista kuitenkin näkee sen olevan saksalaista alkuperää, nyt kuitenkin suomalaisella omistajalla ja näytti olevan saksan sivut vielä tiedoissa? Kenelläpä meillä ei olisi jäänyt hevosen vanha sivu tietoihin kun on uudelle omistajalle siirtynyt
Itse ajattelisin, että tossa tilanteessa osotteenmuutosta ei ole vielä ehditty tekemään/muistettu tehdä ja näkisin huomautuksen olevan/olleen paras ratkaisu.
-
Onkohan tähän odotettavissa jotain vastausta jossain vaiheessa?
-
VRL on rakennettu harrastajien toiveiden pohjalta. Kun uutta sivustoa koodattiin, kaikille harrastajille annettiin mahdollisuus tutustua sen toimintoihin, teksteihin ynnä muihin. Myös Keskustassa oli useita ketjuja, joissa pääsi keskustelemaan VRL:n asioista, muun muassa rekisterijonojen poistamisesta ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Harmittaa, että näitä keskusteluita ei ole enää tallessa Keskustan kaatumisen vuoksi, sillä nämä osoittaisivat, että asioista on nimenomaisesti keskusteltu. Jatkossa on selvää, että näistä keskusteluista otetaan kopiot VRL:n tietokannalle.
Pidimme myös ison etäpalaverin, jossa läpikävimme VRL:n toimintoja, toiminnallisuuksista johtuvia muutoksia ja tulevia sääntöjä. Paikalla oli useita kymmeniä kuulevia korvia sekä keskustelevia suita, nykyisiä ja jo lopettaneita harrastajia - hatara muistikuva on, että paikalla olisi ollut parhaillaan yli sata henkilöä yhtäaikaisesti. Keskustassa käytyjen keskusteluiden sekä tässä isossa ennalta markkinoidussa etäpalaverissa läpikäytyjen asioiden pohjalta luotiin yhteisen pelisäännöt.
Pyysimme tuolloin apua myös VRL:n tekstien päivittämiseen, ulkopuolista apua siihen kuitenkaan saamatta. Koska koodit olivat jo valmiit ja harrastajat odottivat kuumeisesti uutta sivustoa, vanhat tekstit tulivat melkolailla copypastetettua uusille sivuille. Käsi ylös virheen merkiksi - uutta sivustoa ei olisi koskaan pitänyt tuoda julkisuuteen teksteillä, joita ei ole läpikäyty suurennuslasin kanssa.
Uusien toiminallisuuksien vuoksi VRL:n työntekijöille järjestettiin useampi etäpalaveri, jossa oli kuva- ja puheyhteys. Kävimme läpi kohta kohdalta että mitä ja miten tehdään - jonka lisäksi työryhmäläisillä on omat keskustelukanavansa, jossa ratkotaan esimerkiksi hankalampia tukietikettejä tai kun halutaan varmistus siitä, että oma muisti ei tee tepposia.
Tässä ketjussa on puhuttu rekisterityöntekijöiden roolista. Kun jonotus haluttiin poistaa, otettiin tilalle pistotarkastukset, joissa rekisterityöntekijät voivat käydä läpi viimeisen 30vrk:n aikana rekisteröidyt hevoset sekä tallit. Pistotarkastuksessa käydään sattumanvaraisesti läpi, että rekisteröidyt tiedot täsmäävät ilmoitettuun ja VRL:n asettamia sääntöjä, kuten virtuaalitalli tai virtuaalihevonen merkinnät löytyvät. Jos ei näitä löydy, rekisterityöntekijä voi poistaa virheellisesti rekisteröidyn kohteen josta lähtee aina poistosyy liiton pikaviestimellä. Jokainen, joka rekisteröi joko tallin tai hevosen VRL:n sivuille, täppää liiton sivuilta säännöt luetuksi ja huomaa, että uusia sivustoja valvotaan ja ne voidaan tarvittaessa poistaa.
Liiton sivuilla on omat polkunsa kunkin sivuston rekisteröintiohjeelle. Alla kuvankaappaus hevosrekisterin ohjeesta, sillä tätä hevosrekisterin asiaa on tässä ketjussa läpikäyty enemmän. Salasanasuojaus estää sivuille pääsyn, jolloin esimerkiksi alla olevia tietoja ei voida tarkistaa. Ei voida olettaa, että jokainen harrastaja tietää salasanayhdistelmiä - ja mitä tässä keskustelussa, ulkomaalaisen sivuston omaavan hevosen poistamisesta on läpikäyty, ei myöskään muut asiat kuten suomen kieliset tiedot tai virtuaalimerkinnät täyttyneet.
On totta, että tämä ohjeistus on ollut toisille päivänselvä, ja toisille tulkinnanvarainen. Rekisterityöntekijöille ja keskusteluissa mukana olleille kuitenkin päivänselvä: Rekisterissä olevien sivujen tulee olla avoimet, on ne sitten rakennettu HTML-pohjalle, Instagramiin tai Bloggeriin. Tämä keskusteltu lähti käyntiin alunperin siitä, että Instagram-talleja pitävät kiinnostuivat virtuaalihevosharrastuksestamme, ja halusimme löytää heidän kanssa yhteisen sävelen ja heidän kanssaan avoimet sivustot on toimineet varsin mukavasti. Jos sääntöjä on, niiden pitää olla yhteiset kaikille eikä niin, että toiselle jotain muuta, kolmannelle vapaukset ja neljännelle väärän alustan, vaikka Instagram-sivuston vuoksi taas eri säännöt.
Olemme myös pyytäneet VirtuaaliWikiin tehtyyn englanninkielisten harrastajien oppaaseen kolmesti lisäystä siitä, että sivujen tulee olla avoimet. Opas ei ole VRL:n tuottama eikä millään tavoin vastuussa siitä.
Kun kävi ilmi, että toisille tämä sivujen avoimuus on tulkinnanvarainen ja toisille ei, laitoimme liiton etusivulle tiedoituksen aiheesta sillä sinne se saadaan nopeasti ja vaivattomasti kaikkien nähtäville. VRL:n tekstien muokkaaminen on tällä hetkellä todella hidas ja kankea prosessi. Sivuston tekstejä ei voida muokata esimerkiksi cPanelin kautta, vaan vaatii sen, että joku kirjoittaa tekstit, muokkaa ne HTML koodien sekaan, lähettää koodarille joka ehtiessään lisää uudet koodit sivustolle. Tällä hetkellä meillä on tasan ainut koodari, joka ei ehdi tekemään muutoksia ja sen on valitettavasti oltava okei ihan meille jokaiselle - kukaan ei nosta VRL:n toiminnasta itselleen palkkiota, vaan pyörittää liittoa omien vastuullisten työpäivien, perhe-elämän ja harrastusten päälle. Tämä on yhtälailla meille harrastus, kun kaikille muillekin harrastajille.
Se, että tässä ketjussa on huudettu kilpaa, että vanhat hevoset pitää poistaa myös VRL:n tietokannasta, on täysin turhaa saivartelua. Ohje on, että viimeisen kuukauden aikana tehdyille hevosille ja talleille tehdään pistotarkastuksia, ja jos ne on rekisteröity väärin, poistetaan se ilmoittamalla poistosyy ja harrastaja voi ohjeet kerrattuaan rekisteröidä hevosen/tallin uudelleen. Vanhoja hevosia ei ole syytä poistaa, sillä niiden sivuille on kertynyt juuri sitä arkistointidataa, joka on tärkeää mikäli hevosen sivut esimerkiksi katoavat myöhemmässä vaiheessa.
Asia on VRL:n puolesta loppuunkäsitelty.