VRL – ehdotukset
-
"VRL on rakennettu harrastajien toiveiden pohjalta." Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että nykyään harrastajien toive nimenomaan olisi, että ulkomaalaiset saataisiin myös meidän suomalaisten harrastukseen mukaan, mutta nyt tämä ei onnistu. Mielipide on siis selvästi muuttunut noista aiemmin käydyistä keskusteluista, joten eikö näiden pohjalta voitaisi uudelleen tarkastella asiaa?
Itse ehdotin alunperin saksalaiselle harrastajalle, että mini-sivut suomeksi, jossa pakolliset tiedot ja ohjeet kirjautumiseen alkuperäisille sivuille. Sitten kun ottaakin huomioon, että on vaikka parisataa hevosta ja niille kaikille mini-sivut, niin alkaa olemaan sen verran paljon tiedostoja, että kuka siihen lähtee? Siinä mielessä toivoisin, että asiasta keskusteltaisiin uudelleen ja järjestettäisiin vaikka äänestys, johon jokaisella olisi mahdollisuus vastata kiinnostuksensa mukaan siihen aikaan, kun se hänelle itselleen sopii.
Eikö ole mitään keinoa, jolla ulkomaalaiset harrastajat voisivat ilmoittaa esimerkiksi ne tunnukset rekisteröinnin yhteydessä? Lisätieto-kenttä, viestin lähetys tms, johon ne voisi kirjata ja näkyisivät myös rekisterissä kaikille?
Vaikka en itse hirveän aktiivinen edes ole, niin minusta ois todella kiva, että voitaisiin kaikki harrastaa ongelmitta yhdessä, jos siltä tuntuu. Oma lehmä ojassa myös sen puolesta, että seurauksena tässä voi olla ja todennäköisesti onkin se, että tämän päätöksen myötä poistuu suomalaisilta virtuaalihevostelijoilta jättimäiset kuvavarastot, jotka on meille hyvää hyvyyttään tarjottu käyttöön muiden maiden harrastajien toimesta.
-
Tottakai voidaan tarkastella asiaa, sillä kaikenlainen kehittyminen on aina toivottavaa! Ylempi viesti on vastauksia näihin tässä ketjussa osoitettuihin "miksi" -kysymyksiin ja kertoo, miten ja miksi asioita on tehty. Yritin selventää viestissä siis hyvin pohjamutia myöden, jotta jokaisella olisi mahdollisuus ymmärtää asioiden laita. Näihin miksi-kysymyksiin ei meillä ole tähän hätään enempää vastauksia, siitä siteeraus "loppuunkäsitelty".
Hienoa, jos esimerkiksi tässä ketjussa voidaan keskustella ja löytää yhteneväinen ratkaisu salasanasuojatuille sivuille (jonka pitää olla jatkossakin kaikille tasa-arvoinen, on sitten perinteinen nettisivusto tai esim. instagramiin rakennettu talli). Pyydämme kuitenkin muistamaan että meiltä puuttuu koodaustaitoisia henkilöitä, jotka voivat muuttaa sivustoa ja sen toiminallisuuksia.
-
@siiri nojoo, insta-talleista mulla ei ole mitään käsitystä, että miten ne toimii. Onko ne yleensä siis yksityisiä käyttäjiä vai miten? Jos yksityisiä ja vaatii seuraamisen, niin olisiko mahdollista rajata "sivujen avoimuus -vaatimus" niin, että tarkastajan pitää päästä sivuille siinä tilanteessa (eli kuten meidän suomalaisten sivuilla pääasiassa vaan avaat linkin tai ulkomaalaisten tapauksessa tunnukset tarjoaa tän heti, jos/kun ne pystyy ilmoittamaan rekisteröinnin yhteydessä), eikä niin, että pitää ensin pyytää seuraaminen ja hoksata myöhemmin käydä kattomassa?
Harmi, kun itse olen aivan käsi koodien suhteen, joten musta ei ole tarjoamaan, kuin ideoita Muuten mielelläni auttaisin!
-
Miksi-kysymyksiä ei haluttu lisää, mutta en vieläkään ymmärrä: miksi VRL tarkistaa rekisteriin ilmoitetut hevoset? Meillä on säännöt joo, mutta ne ovat ihmisen kirjoittamat eivätkä kiveen hakattuja. Minkään muun maan virtuaalihevosrekisteri ei tarkastele tietoja jälkikäteen, vaan laittaa hevosen omistajan vastuuseen sen rekisteritiedoista. Ymmärrän että haluamme oikeaa dataa rekisteriin, kukapa ei haluaisi, mutta joskus pitää ymmärtää ettei kaiken kontrollointi ole mahdollista, saati sitten hyväksi yhteisölle. Nyt VRL:ssä on ties millaisia hevosia, että se siitä tietojen oikeudesta.
Mielestäni VRL:n pitäisi myös miettiä sitä, että salasanasuojatut sivut olisivat hyväksi meille kaikille, sillä ne suojelevat meitä hevosten oikeilta omistajilta (jotka eivät ymmärrä mikä on virtuaalihevonen, tai sitten naureskelevat sivuille).
Asiasta kukkaruukkuun, muistan nuo mainitut VRL-kokoukset. En ymmärrä kuollaksenikaan mitä siellä puhuttiin, mutta aika harva nuorempi ihminen täällä innokkaasti sanoo mielipiteensä ääneen ison porukan edessä. Mielestäni on myös outoa, että jos joskus asia on päätetty, ei sitä voida koskaan muuttaa? Ajat / ihmiset / mielipiteet muuttuvat, ja se on täysin normaalia.
-
Jos tässä salasanasuojauksessa kynnyskysymys on, etteivät kaikki tiedä sitä, niin helpoin ratkaisu lienee lisätä kyseinen kombo (käyttäjä: user, salasana: arabians, mitä kaikki ulkomaiset sivustot käyttävät) VRL:n sivuille näkyvälle paikalle ja vaikka lisätä myös tänne Keskustaan ja virtuaaliwikiin tieto. Näin info olisi kaikkien saatavilla.
-
@vrl said in VRL – ehdotukset:
Vanhoja hevosia ei ole syytä poistaa, sillä niiden sivuille on kertynyt juuri sitä arkistointidataa, joka on tärkeää mikäli hevosen sivut esimerkiksi katoavat myöhemmässä vaiheessa.
Niillä 30 päivän sisälläkin rekisteröidyillä hevosilla voi olla tärkeää dataa VH-profiilissaan. Kuukaudessa (parhaimmillaan jopa viikossa) saa esimerkiksi kisattua hevosen maksimitasolle ja olisi todella ikävää jos kilpailutiedot katoaisivat kun rekisteristä poisto tehdään ilman ennakkovaroitusta. Usein rekisteristä poistaminen tarkoittaa myös sitä, että jollekin toiselle hevoselle jää rekisteriin puutteelliset suku- tai jälkeläistiedot. Osalla hevosten jälkeläistiedot tulostuu sivuille suoraan liiton kannasta, joten hevosten poistaminen rekisteristä ei vaikuta pelkästään liiton sivuilla olevaan dataan.
Kysyn nyt vielä uudestaan, kun liiton viesti ei ottanut näihin kysymyksiin vastauksessaan kantaa: Miksi kielto salasanasuojauksesta on lisätty liiton sivuille pari vuotta linjauksen käyttöönoton jälkeen? Ja oletetaanko, että harrastajat ovat perillä muistakin kirjoittamattomista säännöistä ja myös noudattavat niitä?
Kiinnostaisi myös tietää, miksei mun avuntarjouksiin ole vastattu. Oon ollut suoraan ylläpitotiimin jäseniin yhteydessä ylläpitotehtäviin liittyen jo monta viikkoa sitten eikä asiaan ole kuulunut vastausta. -
@vrl said in VRL – ehdotukset:
Vanhoja hevosia ei ole syytä poistaa, sillä niiden sivuille on kertynyt juuri sitä arkistointidataa, joka on tärkeää mikäli hevosen sivut esimerkiksi katoavat myöhemmässä vaiheessa.
rekisterityöntekijät voivat käydä läpi viimeisen 30vrk:n aikana rekisteröidyt
Toisessa topikissa käyttäjä sanoi rekisteröineensä osan hevosista syyskuussa ja nekin oli poistettu marraskuussa, joten tämä ainakin menee yli 30 päivän. Ja kuinka määritellään vanha hevonen? Ollut tarpeeksi pitkään rekisterissä, paljon startteja ja/tai jälkeläisiä?
@jayde said in VRL – ehdotukset:
miksi VRL tarkistaa rekisteriin ilmoitetut hevoset?
Kaikkia hevosiahan ei tarkasteta, vaan tehdään juurikin pistokokeita, joten täyttä kontrollia ei tässä olekaan. Tavallaan tämän voisi rinnastaa siihen, että miksi kisatulokset tarkastetaan. Onhan niissäkin järjestäjän vastuulla, että tulokset on tuomaroitu vilpittömästi ja ilmoitettu oikein järjestelmään. Toki yksi hevonen on hieman eri asia kuin useisiin kisaajiin vaikuttava kisa, mutta silti.
@juulia said in VRL – ehdotukset:
Miksi kielto salasanasuojauksesta on lisätty liiton sivuille pari vuotta linjauksen käyttöönoton jälkeen?
"Koska koodit olivat jo valmiit ja harrastajat odottivat kuumeisesti uutta sivustoa, vanhat tekstit tulivat melkolailla copypastetettua uusille sivuille."
"Kun kävi ilmi, että toisille tämä sivujen avoimuus on tulkinnanvarainen ja toisille ei, laitoimme liiton etusivulle tiedoituksen aiheesta sillä sinne se saadaan nopeasti ja vaivattomasti kaikkien nähtäville."
Eikös noissa vastaus ole? Eli osa teksteistä pääsi heikolla tarkastelulla läpi sellaisenaan eikä tätä tulkinnanvaraisuutta oltu tiedostettu kuin vasta nyt, joten kyse ei ollut kirjoittamattomasta säännöstä.
-
@tuire yli 30 vuorokautta vanhoja hevosia ei ole teknisesti mahdollisuutta poistaa kuin tietokannan kautta ja siihen kenelläkään rekisterityöntekijällä ei ole pienintäkään mahdollisuutta (okei on jos on joku superhakkeri?), joten ei ole mahdollista että tälläisiä hevosia olisi poistettu.
-
@siiri no niin hyvä, koska mä muistelinkin ettei tosiaan niitä hevosia sieltä pystytä ihan noin vain poistelemaan.
-
@tuire Miksi pistokokeita pitäisi myös tehdä? Miksi VRL:n pitäisi määrittää, millaisia hevosia rekisteriin menee? Tähän kysymykseen mietin vastausta. Toki esim. se sana "virtuaalihevonen" olisi hyvä olla sivuilla myös ilman pakkoa, ja muutenkin kiva että hevosen tiedot vastaavat rekisterin tietoja. Aina emme kuitenkaan voi kaikkea vahtia, ehkä se ei palvele yleisen hevosrekisterin ideaa jos rajoitamme hirveästi. Henkilökohtaisesti kannatan suosituksia pakon sijasta.
-
@siiri said in VRL – ehdotukset:
Hienoa, jos esimerkiksi tässä ketjussa voidaan keskustella ja löytää yhteneväinen ratkaisu salasanasuojatuille sivuille (jonka pitää olla jatkossakin kaikille tasa-arvoinen, on sitten perinteinen nettisivusto tai esim. instagramiin rakennettu talli). Pyydämme kuitenkin muistamaan että meiltä puuttuu koodaustaitoisia henkilöitä, jotka voivat muuttaa sivustoa ja sen toiminallisuuksia.
Eli sääntömuutoksia saa ehdottaa?
Minä ehdotan tässä viestissä että sääntöihin lisätään kohta, että rekisteriin voidaan lisätä myös salasanasuojattuja hevosia. Rekisterityöntekijä kokeilee: user (tunnus) / arabians (salasana), (oliks tää nyt se oikea?) ja jos se ei toimi > hevonen poistetaan rekisteristä ilman erillistä viestiä.
Tykkää/upvotea tätä viestiäni jos olet samaa mieltä ja haluat tämän muutoksen sääntöihin.
HUOM! Tähän ei tarvita mitään teknistä muutosta rekisterin nykyiseen toimintaan. Haluan vain vaihtaa tota sääntösivun tekstiä. Oliko tämä sääntösivu siis VRL:n repossa ihan perus html tiedostona, jos oli niin minä voin tehdä sitten sinne tarvittavan PR:n sääntömuutoksesta niin saadaan se sinne sivuille sitten näkymään.
-
Tein ehdotuksesta myös pr:n, sillä näyttää että tykkäyksiä on tullut lyhyessä ajassa aikas paljon:
-
@tilli Salasana ei siis ole user - arabians, vaan jos sivusto pyytää kirjautumista username/käyttäjänimi on user ja password/salasana arabians Esimerkkinä tämä https://chuille.de/chuilles-calme-quality
-
@may said in VRL – ehdotukset:
@tilli Salasana ei siis ole user - arabians, vaan jos sivusto pyytää kirjautumista username/käyttäjänimi on user ja password/salasana arabians Esimerkkinä tämä https://chuille.de/chuilles-calme-quality
Aa joo, kirjoitin sen tohon omaan viestiini huonosti, korjasin.
-
Sitten jos halutaan hiuksia halkoa, niin jotkin sivut kysyvät pelkkää salasanaa ja se on silloin se arabians. Käyttäjätunnusta ei silloin siis anneta lainkaan, esimerkkinä https://kaimelstable.proboards.com/thread/473
-
@sirpa Tämä on hyvä Jonkinlainen "käyttäjätunnus: user ja / tai salasana: arabians" olis varmaan aika foolproof
-
Hei kaikille! Nyt olisi oikeasti iso mahdollisuus lähteä vaikuttamaan VRL:n toimintaan ja siihen miten se jatkuu/jatkuuko, kurkistakaa tänne: http://virtuaali.net/keskusta/topic/3081/vrl-n-tekninen-ylläpito-etsii-jatkajaa
Homma vaatii etupäässä maksajaa, mutta myös tekijöitä ja vastuuhenkilöitä. Koodimuutoksia ei tule ellei joku niitä tee, ja ilman niitä moni tässäkin topikissa ehdotettu muutos ei tapahdu. Yksi muutos Tilliltä onkin jo putkessa, mun täytyy se vaan siirtää käyttöön. Kiitos siitä! Nykyinen ylläpito ei ihmeisiin ja suuriin muutoksiin pysty kun mä en enää tätä koodaa, mutta nimenomaan koodaamiseen kellä tahansa olisi mahdollisuus osallistua milloin tahansa. Parin vuoden sisään olen kahdelta harrastajalta saanut muutosehdotuksia VRL:n koodiin ja molemmat olen kelpuuttanut mukisematta.