Harrastajien esittelyketju
-
No hei vaan kaikille, enpä oo minäkään tällaista topicia huomannut! Meikäläinen on ihan kohta 25-v. naisoletettu, tällä hetkellä kotkalainen. Muutin tänne kouluun, tapasin siellä miehen ja muutettiin viime viikolla yhteen ihanaan puutalo-osakkeeseen vuokralle. Jäädään nyt ainakin muutamaksi vuodeksi tänne Kotkaan kerryttämään työkokemusta. Alunperin oon kotoisin Pohjois-Tuusulasta aika maaseudulta.
Ollaan molemmat sairaan-/ensihoitajia ja saadaan paperit parin kuukauden sisällä. Meen ainakin aluksi töihin tohon keskussairaalan päivystykseen, jossa oon nyt jo ollutkin kesätöissä ja keikkailemassa paljon. Katsoo sitten ensi keväänä, innostunko hakemaan lanssiin töihin. Jotenkin viihdyn sairaalan sisällä vähän paremmin, mutta ensihoidossa olisi paljon muita hyviä puolia, muun muassa parempi työkierto ja vähempi kuormittavuus.
Vapaa-ajalla harrastan pikselöinnin lisäksi tarinaroolipelejä (omani löytyy osoitteesta roolipeli.com/Vechnost/) sekä videopelaamista (PS5, suosikeita mm. Elder Scrolls ja Horizon) ja reippaasti urheilua mm. salilla, lenkkeillen ja kuntokamppailussa. Koiran hankinta meillä myös työn alla tällä hetkellä. Ratsastamassa käyn edelleen viikoittain ihanalla suokkitammalla, enimmäkseen maastoillen. Oon aiemmin jonkin verran kilpaillut seura- ja aluetasolla esteitä ja koulua, mutta nyt ei taloustilanne anna periksi kilpailla ja treenata kunnolla.
Matkustelen myös paljon ja oonkin nyt jo käynyt yli 30 valtiossa, viimeisimpänä viime vuonna pitkä 96 päivän Euroopan roadtrip yhdistettynä 6 vkon työharjoitteluun Espanjassa. Seuraava reissu ihan kohta lokakuussa Kreikkaan.
Haaveilen merkityksellisestä työurasta, muiden opettamisesta, avustustyöstä ulkomailla sairaanhoitajana, kilparatsastuksesta sekä vapaa sukelluksen opettelusta.
-
Ehkä se on munki tässä jo korkee aika joteki ees esittäytyä, kerta sattu tämmöseen topaan törmäämään
Mä oon Peura, puolessa välissä neljääkymppiä pyyhältävä ikiteini, jolla on aina liian monta rautaa tulessa ja aivan liian vähän a) aikaa b) motivaatiota.
Virtuaalimaailmaan mut imi Miuku v. 2017 ja sille tielle sit jäätiin. Sitä ennen harrastin lähinnä vihkotallejaVirtuaalipuolella mun arsenaalista löytyy (liikaa) piirroshevosia Baffner Estatessa, Twin Falls Farmilla ja Korpinkulun Kartanolla sekä muutama hassu hahmo, joiden elämästä tulee toisinaan tarinoitua tekstein ja/tai kuvin.
Pikseliponien suhteen tavottelen lähinnä mielenrauhaa (kaljuunnun stressistä ennen ku täytän 30v), hevosille sertejä ja laatistuloksia (rakennekuvatuotanto on pausella motipulan vuoksi ja unohan aina merkata kisatulokset ylös) ja tietenkin sitä ihanaa yhteisöllisyyttä, joka tässä harrastuksessa on vertaansa vailla (en uskalla puhua kellekään, jollei ne puhu mulle ensin)IRL-Peura kulkee itseasiassa myöskin nimellä Peura, koska moniin mun naamakavereihin oon sattunu tutustumaan netissä. Ja ne, joihin oon tutustunu muuten vaan, tuntee mut nimellä Kiel.
Oon tosiaan teenager, vaikka kovasti kaikki henkilödokumentit ynnä muut vakuuttelee et oon 20-vuotias. Käsittämätöntä....
Virtuaaliheppailun ja -hemmoilun lisäksi mun päiviin mahtuu lukemista, Instagramin doomscrollaamista, työnhakua, videopelailua (ps4 gang, mä ja tietokoneet ei tulla juttuun), ruoanlaittoa ja aikuisuuden opettelua.
Vaikutan tällä hetkellä Viikissä, mutta tavotteena olis luikkia täältä toisaalle asap yliopintojen perässä. Sais vähän jotain muutakin takataskuun ku vaan hevosalan perustutkintopaperitMut löytää Keskustan lisäksi myös Discordista, jossa pööpöilen nimellä bensatiikuli. Samaisella käyttäjänimellä löytyy myös PSN-profiili, jos kaipaat peliseuraa esim. RDO tai... Noh, siinäpä tais ne mun pelaamat moninpelit ollakin
-
En tiedä oonko tänne kirjoittanu aikasemmin - en ainakaa löydä joten.
Heips! 30v nainen (lokakuussa 31v) joka asustelee Kauniaisissa (onkohan täällä muita granilaisia? Ei ole ainakaa tullu vastaan vielä :D) poikaystävän ja kahden kanin kanssa. Olen ammatiltani hevostenhoitaja/tallintyöntekijä mitä tein about 5vuotta jonka jälkeen siitä tuli liian paljon (tein 30karsinan tallia melkein täysin yksin) ja siirryin päiväkotiapulaiseksi!Pikselijutuissa oon ollu jo monta vuotta, liiton mukaan 2010 tai aikasemmin. Olen melkein aina pyöriny ratsuponien ja puoliveristen seurassa ja olen siellä vieläkin.
Niin ja äidinkieleni on ruotsi joten pahoittelen jos kirjoitusvirheitä tulee tässä ja ihan muutenkin omissa teksteissä XD
-
@mila said in Harrastajien esittelyketju:
Ai kamala... "Vihaan" näitä esittelyjen kirjoittamisia, mut täsä mä taas oon!
Vuodesta 2012 asti mukana roikkunut "virallisesti". Sitä ennen stalkkailin taustalla hötönettiä ja talleja jne. ennen kuin äitiyslomalla/työttämänä päätin, että oma talli pystyyn! Ja siitä sai alkunsa ensimmäinen tallini, Vaahterapolku (joka tekee erittäin hiljaista ja hidasta henkiinheräämistä tuolla taustalla).Mutta joo, Mila-nimimerkki on ollut tosiaan käytössä "aina" ja piirrosheppailun puolella enemmän vaikutan.
Oikeassa elämässä "tottelen" nimeä Anni. Ikää on jo ihan tarpeeksi (ts. täytin 33v tänä vuonna). Kainuussa (Kajaanissa) asun miehen, pojan, kahden kissan ja koiran kanssa.Harrastuksia ei oikeastaan oo muuta kuin tää pikseliponeilu (yksi oma talli ja muutama hahmo siellä täällä), piirtäminen ja viime vuonna sain heräteltyä mun kahdeksan vuoden ajan tauolla olleen IRL-heppailunkin henkiin, joten voin sanoa harrastavani myös ratsastusta!
(((Ja kyllä. Olen edelleen ihan liian koukuttunut Supernaturaliin, vaikka koko sarja on kuollut ja kuopattu.))))
Sama meno edelleen! Paitsi perhe kasvoi kesäkuun alussa tytöllä ("Yksi lapsi riittää, ei todellakaan toista!"
)
ja ikääkin tullut lisää.
-
Nilla melkein 30 vee Ylöjärveltä moi
Omakotitalo, maatiaiskissamummo, kaksi hirvikoiraa ja aviomies löytyy. Tällä hetkellä paukutan töitä finanssialalla ja koitan kovasti päästä etenemään urallani. (Nimimerkillä taas pitäisi yksi hakemus kirjoittaa, jotta pystyis firman sisällä hakemaan toista paikkaa)
Vapaa-ajalla heppailen satunnaisesti kavereiden hevosilla, oman suokkitamman myin tammikuussa 2022 kroonisen aikapulan takia. Uusi tekisi jossain vaiheessa mieli hankkia, mutta vielä ei taida sen aika olla. Muuten vapaa-aika menee taloja rakennellessa (halpa harrastus tämäkin..), lukiessa ja eläinlaumaa hoitaessa.
Virtuaalipuolella olen pyörinyt satunnaisesti. Ehkä kymmenisen vuotta ensimmäisen kerran, silloin vähän pidempään ja eri nimimerkillä tosin. Sitten oli taukoa koska aika meni siihen oikeen hevoseen, ja nyt sitten taas täällä. URL-hommissa olen tykästynyt poneihin (ja puoliveriprojekti on kans taka-alalla, ehkä se joskus julkisuuteen pääsee - tai sitten ei), mutta IRL-maailmassa olen ainakin aikaisemmin ollut vannoutunut suomenhevosihminen.
-
Ihanaa että olette uudelleenlöytäneet tämän ketjun, kiva lukea muista harrastajista!
Päivitin innoissani omaa esittelyäni, joka löytyy tuolta ihan ketjun kärjestä. -
No ompa kyllä kiva lukea muistakin harrastajista
Mäkin voisin tehdä nopeen esittelyn tässä illan ratoksi. Virtuaaliheppoja oon harrastanut aika pitkään, joskus 2000-luvun alkupuolella ensimmäistä kertaa ja sitten muutaman vuoden taon jälkeen uudestaan varmaan joskus 2010
Toki on paljon epäaktiivisempia kausia (kuten nyt) jolloin ei niin jaksa/ehdi koneella istua.
Oon 33wee (iik) ja asutaan Pirkanmaalla aviomiehen + kahden lapsen kanssa. Meillä on luomutila ja itse työskentelen lampurina mikä on kyllä ihan maailmankaikkeuden paras työ!! Lisäksi meillä asuu koira, pari kissaa ja omistan kaksi ihanaa ponia (new forest ja welsh A) jotka ovat tällä hetkellä aikapulan takia ylläpidossa
Täytyy kyllä myöntää että mitään harrastuksia ei juurikaan tällä hetkellä löydy koska kaikki aika menee lampaiden ja lasten parissa, mutta ehkä vielä joskus pääsen aloittamaan kunnolla maastopyöräilyn ja palaamaan piirtämisen pariin.
-
Multakin on tää topa mennyt ohi. Mä oon Usva (irl tottelen nimeä Armi) ja taidan olla ihan junnu vielä, ikää löytyy vasta 17 vuotta. Asustelen Kokkolassa koiran ja kahden kissani kanssa. Pikseleiden lisäksi harrastuksiin kuuluu oikeat hevoset, valokuvaus, roolipelailu ja koiran kanssa toko.
Pikseliponeja aloin harrastamaan kesällä 2019 ja heti tuntui kuin kotiin olis tullut. Paremmasta ei oo vuosienkaan jälkeen tietoa, todennäkösesti en lähde vr piireistä kulumallakaan.
Alkuun mun harrastus keskitty instagramiin, mutta nykyään oon enemmän netin puolella ja piirtely on vähän väistynyt kaiken muun tieltä. Kovasti haluaisin käyttää kaiken vapaa-aikani näihin pikseleihin, mutta koska koulu ja kaikki muukin on olemassa, viikonloput ja arjen pienetkin vapaat hetket menee lähes aina väistämättä koneen ääressä heppaillen.
-
( @milja-h said in Harrastajien esittelyketju )
Mä oon kerran jo esittäytynyt, mutta päivitetääs tätä hieman ajantasaisemmaksi - tässä kun on 2,5 vuodessa ehtinyt paljon asiat muuttua...
Olen siis Milja H., 24 vuotias virtuaaliharrastaja. Harrastus mulla alkoi joskus 2010-luvun taitteessa; aloitin kaohoitoloista joskus alakouluikäisenä varmasti ennen tuota vuottakin, VRL-tunnukseni on luotu kuitenkin tuolloin 2010. Moni myös yllättyy siitä, ettei nimimerkkini liity millään tapaa oikeaan nimeeni!
Olen lähtöjään pohjoiselta Pirkanmaalta, mutta lähdin 19 vuotiaana kokeilemaan siipiäni Kajaaniin opintojen parissa. Koskaan en kyseisestä koulusta valmistunut, sillä muutin sitemmin eron myötä Ouluun ja hetkeä myöhemmin Kempeleeseen, jossa majailen tälläkin hetkellä poikaystäväni (uuden siis) sekä fieldspanielini Lucan kanssa. Työskentelen ravintolatyöntekijänä ja opiskelen samalla fysioterapeutiksi. Elämä on siis todella kiireistä, mutta toisaalta myös pidän siitä, että koko ajan on jotain tekemistä.
Olenkin melkoinen jokapaikanhöylä ja välillä pitääkin muistuttaa itseäni lepäämisen tärkeydestä. Nyt, kun en voi (enkä halua) täyttää arkeani järjestötoiminnalla, kuten Kajaanissa tein, niin täytän vapaa-aikani - opiskelun lisäksi - ylimääräisillä työvuoroilla. Koiran kanssa harrastellaan omaksi iloksemme rallytokoa, seuraavan koiran pitäisi toivon mukaan tulla taloon tulevana keväänä; hänen kanssaan olisi tarkoitus suunnata enemmän tuonne pk-puolelle jälkeen ja hakuun sekä metsästykseen. Mikseipä myös rallytokoa - se laji on jättänyt pysyvän jäljen mun sydämeeni. Lucan kanssa moni suunnitelma meni pieleen, niin luonteen kuin selkäkuvien myötä, jospa seuraavan kanssa olisi onni myötä!
Koirajuttujen lisäksi omistan tällä hetkellä 15 prosenttia ravihevosesta. Tammuska on tällä hetkellä kantavana orista Booster Winner ja odotellaankin tulevaa juoksijalupausta syntyväksi maaliskuun lopulle️
Jokapaikanhöylä-luonteeni näkyy myös virtuaaliharrastuksessa; minulla on tällä hetkellä ote vahvasti ravi-, kenttä- ja suomenhevoskentillä, jonka lisäksi olen ujuttanut lonkeroitani myös DWB- ja tanskalaisen ratsuponin jalostukseen sekä lännenratsastukseen, viimeinen tosin vasta aivan alkutekijöissään. Vähän on siis oltava kaikessa mukana!
-
En tiedä olenko kirjoitellut mutta laitellaan nyt kuitenkin
Sorel, 33v, nykyisin asun Hämeenlinnassa perheeni kanssa (tyttäret 12v & 7v & aviomies). Pihassa asustaa kaksi shetlanninponioria, toisen kanssa harrastetaan näyttelyitä ja nyt innostuin myös käyttöluokista - raveihin osallistuminen myöhemmin tavoitteena. Toinen kasvuvaiheeltaan sellainen, että katsellaan näyttelyitä ehkä ens vuonna sitten. Koiriakin on, 3 corgia, 1 suomenlapinkoira sekä 1 metsästyslinjainen labradori.
Valmistuin heinäkuussa koirahierojaksi - nyt toimin päätoimisena yrittäjänä pirkanmaa/kanta-häme. Jatkokoulutuskin alkoi heti elokuussa ja se kestää noin 3 vuotta, että minusta tulee eläinten osteopaattinen manuaaliterapeutti. Koiraharrastuksena joskus näyttelyt, lapukan kanssa tavoitteena taippari ja ehkä ens vuonna nome. Pienimuotoista kasvatusta kennelnimellä - pääosin corgeja.
Harrastanu virtuaalikopukoita 2002 vuodesta. Välillä taukoilua mutta suhteellisen aktiivisesti menty kokoajan. Nyt pidempi tauko, kun oikeat ponit ja koirat veivät aikansa
Harrastelu nykyään todella rentoa, huoletonta ja kevyttä. Muutama vanha talli tuossa nyt on mietinnässä, alkaisko uudestaan ja yksi uusi olisi mielessä (mut ei oo ulkoasua) joten katsotaan nyt mitä tässä touhuilisi
-
Kai tänne voisi ajankohtaista esittelyä päivitellä!
Täällä kirjoittelee 22-vuotias haahuilija. Viimeiset reilu pari vuotta olen asunut Sipoossa, mutta sipoolainen mä en missään nimessä identiteetiltäni ole - oma pikku kotipaikkakunta best
Sipooseen mun tieni vei opiskelujen takia, eikö ole ihan loogista muuttaa Sipooseen, kun lähtee Helsinkiin opiskelemaan?
Mulla starttasi just kolmas vuosi yliopisto-opintojen parissa. Opintojen ohessa teen töitä oman alan hommissa sekä valokuvaan. Olen opiskeluista ja kahdella eri alalla työskentelystä huolimatta aika hukassa tulevaisuudentoiveideni suhteen, mutta en ole vielä parempaakaan tulevaisuudensuunnitelmaa keksinyt. Ehkä mä vielä joskus keksin, mikä musta oikeasti tulee isona.
Pikseliponit ovat elelleet aika pellossa viimeiset pari vuotta, mutta harrastusta mä en missään nimessä ole lopettamassa. Poneilen silloin, kun siihen on aikaa ja innostusta. Eivät mun päiväkirjamerkintöjeni kirjoittelut ehkä ulkopuolisille näy merkkinä harrastuksen aktiivisuudesta, mutta täällä ollaan!
Irl-elämässäkin hevostelu on tällä hetkellä aika matalilla kierroksilla. Tallimatka mun mahtavien (profiilikuvassa näkyvien) lainaponilapsosten luo on tätä nykyä 150 kilometriä, joka verottaa talleilua aika lailla
Ratsastuskoululaiseksi musta ei taida enää olla, ainakaan ilman, että olisi myös vuokrahevonen siinä sivussa. Ajallisesti resurssit eivät kuitenkaan molempiin riitä, eivätkä pk-seudun/kehyskuntien hinnatkaan siihen innosta. Ehkä mä vielä jonakin päivänä onnistun bongaamaan itselleni maastomopoksi ratsun tai jonkun hauskan ajoponin täältä Sipoon seudulta.
-
Mä oon pari kertaa yrittänyt esittäytyä, mutta keskityn aina turhiin asioihin ni en oo kehannu julkasta
Josko kokeiltais uudestaan.
Eli moikka, oon Nikki, 23. Lapsen saa pois Vantaalta, mutta Vantaata ei saa pois lapsesta. Täällä oon kasvanu ja asunu suurimman osan elämästäni. Poikkesin Karjaalla vuoden verran kymppiluokalla ja sitten kävin Espoonlahdessa ihmettelemässä maailman menoa pari vuotta, mutta ei musta saa espoolaista tekemälläkään. Tällä hetkellä asun Koivuhaassa ja opiskelen ekaa vuotta logistiikkaa. Oon kokeillut datanomilinjaa ja sisustuslinjaa, mutta nyt mä luulen löytäneeni oikeeseen osotteeseen. Mulla on koht 15-vuotias russelipoika Balbo, mun elämäni rakkaus, mutta sitten ku hänest aika jättää, niin mä lähden Kotkaan opiskelemaan logistiikan insinööriksi XAMKissa. Voin "joutua" pitämään välivuoden tai kaksi logistiikan tutkinnon jälkeen ennen kuin lähden Kotkaan, koska en viitti vanhaa herraa enää raahata uuteen paikkaan, se on muuttanut mun kanssa jo kolmesti. Suoritan logistiikan perustutkinnon ohella lukio-opintoja, eli tavoitteena on kaksoistutkinnolla valmistuminen vuonna 2026.
Vapaa-ajalla, sitä vähän mitä sitä on, lähinnä viihdyn piksiponien tai viihteen parissa. Mulla on piksiponitahti jo hyytynyt muutama vuosi sitten, mutta nyt alkaa vähän taas olemaan sellaista pientä innostusta ilmassa, joten uudet jutut on lähteneet lentoon. Viihde tarkottaa mulle joko laatusarjoja (rikos/draama, luonto tai tiede, eli mm. Criminal Minds, Lie to Me, Bones, Castle, Mentalist, BBC Sherlock, luontodokkarit, Lentoturmatutkinta ja sci-fi/fantasiapuolelta Doctor Who, Supernatural ja Avenue 5), pelejä (PS5; Dead By Daylight, The Dark Pictures Anthology, Sherlock Holmes) tai kirjoja (trilleri, rikos, kauhu; Stephen King, Joe Hill, S.K. Tremayne, Ruth Ware). Joskus ja jouluna käyn amatöörivalokuvaamassa kisoja lähialueella, ens viikolla käyn Etelä-Vantaan Ratsastuskoulun kisoissa. Oon yrittänyt päästä IRL taas heppajuttuihin, koska oon harrastanu aktiivisesti ratsastamista yli 10 vuotta sitten, mutta pk-seudulla on kallista ja hankalaa harrastaa, ja tarviisin oikeen semmosen pomminvarman mummo- tai pappaponin, koska putosin selästä 2022 aika rajusti ja mursin häntäluuni. Se on muuten edelleen kipeä.
Koiravero:
(Jaa, tulipas tää valtavana. No.)
-
@nikki tuun vaan huikkaamaan, että sulla on erinomanen sarjamaku! Erityisesti se Bones siellä listan alussa
-
@Peura Bones oli ihan hyvä
Ei oo mun suosikkisarja, mut oon bingenny kokonaa läpi ja tykkäsin koko Gormogon-hommasta
-
This post is deleted! -
@vrl15170 täälläkin on sherlock fani! Niin hyvä sarja ja niin hyvin tehty ja ei muuta ku et Benny
-
@tinu said in Harrastajien esittelyketju:
Tinu, oikealta nimeltäni Tytti, ikää 26v. Asun Kanta-Hämeessä avopuolisoni kanssa. Työskentelen päivittäistavarakaupassa, jossa toimin HeVi kakkosena ja yleisenä jokapaikanhöylänä
Koulutukseltani olen kasvatuspuolelle suuntautunut hevostenhoitaja. Mikä haluan sitten isona ammatiltani olla - sitä en vieläkään tiedä.
Virtuaalihevosia olen harrastanut vuodesta 2005 tai 2004. Virtuaalimaailmassa sydän sykkii erityisesti suomenhevosille, harvinaisille ja askellajiroduille. Pyrin harrastamaan rennosti ja oma harrastustahtini on ollut vähän vaihtelevaa etenkin nyt aikuisiällä, mutta mukana roikutaan edelleen ja toivottavasti myös tulevaisuudessa! Myös IRL olen harrastanut hevosia vuodesta 2005. Oma hevonen, nyt 8-vuotias suomenhevostamma, on ollut pian viisi vuotta. IRL olen kiinnustunut yhä enenevissä määrin "heppahippeilystä", eli haluaisin omalta osaltani päästä eroon niistä jo vähän tunkkaisista ajatusmalleista, opeista sekä suorituskeskeisyydestä, ja ottaa enemmän huomioon hevosen omat mielipiteet, tehdä enemmän asioita hevosen ehdoilla ja hevosen kanssa.
Pikseliponien ja oikeiden hevosten lisäksi harrastan pelaamista (mm. Skyrim, ESO, Sims). Kulutan myös true crime ja mysteeripodcasteja. Piirtelen myös silloin tällöin, mutta se on valitettavasti viime vuosina jäänyt vähemmälle. Pidän lukemisesta ja etenkin tietokirjallisuudesta ja erilaisista asiateksteistä. Lisäksi olen kiinnostunut mm. historiasta, näennäistieteistä ja noituudesta.
Tykkään myös joogata, liikkua luonnossa ja kerätä kiviä.
Jos haluaa tulla jutulle pikseliponeihin liittyen tai ihan muuten vaan, niin saa laittaa viestiä täällä tai discordissa knifeintoaster#3907
Täälläkin melko sama meno edelleen näin parin vuoden jälkeen, tosin perhe on kasvanut yhdellä kakkagoblinilla (lue: lapsella
) ja toinen pitäisi syntyä kevättalvesta. Lapsen ja 1800-luvulla rakennettuun omakotitaloon muuton myötä muut harrastukset ovat tosin jääneet vähän paitsioon, kun aikaa ja varsinkaan jaksamista millekään ylimääräiselle ei tällä hetkellä juurikaan ole.
-
Ireth tai Irppa, miten nyt haluaakaan kutsua. Ikää tuli viime viikolla täyteen pyöreät 30 ja ikäkriisiä pukkaa. Kotoisin olen Vammalasta (siis Sastamalahan se nykyään tietenkin on, mutta mulle aina Vammala), nykyisin osoite löytyy ihan itärajalta eli Virolahdelta. Tällä hetkellä en ole työelämässä, mutta työtoiminnan kautta pikkuhiljaa ehkä palailemassa työ- tai opiskelumaailmaan. Keskenjääneitä opintoja löytyy eläinalalta pari kappaletta ja edelleen eläinala kiinnostelee, jos vain saisi terveystilanteen itsellä vähän paremmaksi.
Kotoa löytyy avovaimo, neljä koiraa, kissa, kaneja, pikkujyrsijöitä, lisko ja kotilo eli ovelta vois myydä lippuja eläintarhaan. Koirien kanssa harrastellaan omaksi iloksi tokoa ja esine-etsintää, nuorimmaisen kanssa on tarkoitus suunnata näyttelykehiin ja agilitykentille. Ellei sekin sairastu niin että saa haudata kaikki harrastushaaveet... Ollut vähän epäonnea koira-asioissa viimevuosina.
Hevosharrastuksen aloitin vuonna 2003 ja suunnilleen samoihin aikoihin löysin tieni myös virtuaalihevosten pariin. IRL-harrastaminen jäi kuvioista pois jo muutama vuosi sitten pahan onnettomuuden ja sitä seuranneen pelon vuoksi, mutta virtuaalimaailmasta en varmaan lähde kulumallakaan. Projekteja on ollut jos jonkinlaista, pitkäaikaisimpana tallina Viisikko, joka avasi ovensa 2006, mutta lopetti toimintansa nyt keväällä. Aikansa kutakin, haluan enemmän panostaa suurtalli Namyshilliin ja laukkahevosiin.
Virtuaalihevosten ja koiraharrastusten lisäksi tulee aika paljon katsottua erilaisia sarjoja (suosikkeina esim. Lost, Mentalist, 4400, House, Supernatural, Game of Thrones, Todistettavasti syyllinen), dokkareita ja luonto-ohjelmia. Etenkin rikos- ja dinosaurusdokkarit on oikein suurkulutuksessa. Truecrimepodcasteja tulee myös kuunneltua enemmän ja vähemmän paljon.
-
Nimiä on ollut muutaman vuoden aikana useampia virtuaalipiireissä, mutta parhaiten tottelen Elviraa ja Kotkista. Tuttavallisesti myös oma nimi Ella toimii
Virtuaaliharrastuksen suhteen olen ihan täysi aloittelija moneen harrastajaan verraten, vaikka hurja kyllä ajatella, että ensimmäisen piirrosponini loin 2017 tammikuussa. Melkein 7 vuotta on humahtanut ohitse todella nopeasti. Silloiset hevoset olivat toki täysiä instapolleja, eikä ne saavuttaneet koskaan mitään rekistereitä. Suurin osa on vuosien saatossa kadonnut siis kuin pieru saharaan.
2020-2021 paikkeilla rupesin kuitenkin laajentamaan reviiriä kohti netin syövereitä, enkä edelleenkään ole ihan kujalla kaikesta. Kovaa on ainakin yritys juurtua nettiin oikein kunnolla, tällä hetkellä pääprojektin Kotkankallion ja sivuprojektin Edelfeltin muodossaRuudun takana taas on aikuisuuden kynnyksellä elelevä 18v lukiolainen Etelä-Pohjanmaan reunakyliltä, Ylistaron suuntamilta. Kirjoitukset kutittelee jo kovasti joka suunnalta, mutta koulun suhteen en ole tehokkain, kun innostus hevosharrastukseen niin piirrosponien kuin oikeidenkin hevosten kanssa imaisee paljon aikaa arjesta. Omia hevosia meillä on ollut 2015 asti, ja tällä hetkellä työskentelen 6v täyttävän latvialaisen tamman kanssa. Kilpailu on ollut tavoitteena koko sen 2 vuotta mitä hevonen on meillä ollut, mutta erinäisten esteiden (joihin liittyy esimerkiksi mahahaavat, palokunta, irtopalaleikkaus, AVI, laiton maahantuonti (ehei emme ole rikollisia, vain ikävien sattumien uhreja)) takia on treenaus jäänyt vähemmälle, ja hevosen taitotaso ja yleiskunto ei ole kisakentille riittänyt. Toisaalta, on ollut kiva olla nuoren hevosen kehityksessä mukana, ja rakentaa siitä hitaasti omaan käteen sopivaa ammattilaisten kanssa.
Kouluani käyn pienessä lopetusuhan alla olevassa paikallislukiossa, mutta sen jälkeen tällä hetkellä media-ala houkuttelee. Toki, edelleen on aikaa muuttaa mieltä vaikka kuinka.
Koulun takia harrastustoiminta on vähän seisonut, mutta toivottavasti nyt kun kirjoitukset ja koeviikko on taputeltu, ehtisi kunnolla ottaa kynääkin käteen!