You are my sunshine, my only sunshine
-
@nikki Eikä, tää Alice Coopperin taustatarina on ihan huippu Kerkesinkin käydä jo ihailemassa tuota hänen Honey varsaa, siitä tuli jotain niin suloista että vähän kutkuttelis jopa itellekkin
Vaikee kuvitella et ei siitä oo kauaa kun ilmottelit lopettavas koko harrastuksen. Tais Ferrarin kuolemanrajakokemus saada naisen kattomaan elämää aivan uudella tavalla
-
@Mr-January Mulla on aina toimiston ovi avoinna, sikäli mikäli varsaa haluaa t. 24/7 myyntimies
Ja joo, tää on harrastus on mulle kovasti ylä- ja alamäkiä. Välillä on semmonen olo, että haluaa yksinkertasesti lyödä hanskat tiskiin. Kahdesti oon ollut lopettamassa, ja vieläkin se käy toisinaan mielessä. Mutta ei mulla oikeesti oo mitään muutakaan harrastusta, ja Nikkistä on tullut mulle vähän sellainen elämää suurempi juttu, sen juttu on paisunut ko pullataikina. Hassua, että se oli joskus aikanaan vaan nimi tallin etusivun allekirjoituksessa, eikä enempää
-
@nikki Enköhän miä jossai vaiheessa tulevaisuutta tule hihasta nykäsemään kun sellasen aika sattuu sopivasti kohilleen (8 Oon tässä viimeaikoina ollut varovasti tunnustelemassa ja kasvattamassa tuota omaa hevosmäärää, vaan en uskalla alkaa niitä rohmuumaankaan kun koko homma karkaa kyllä helposti kätösistä jos ei pysy tarkkana... Pirskatin hankalaa ajoittain, kun vastaan tulee koko ajan toistaan ihanampia hevosia joiden pään menoks saattais keksiä siltä seisomalta vaikka ja mitä mut tahdon pystyä panostamaan jokaiseen hevoseen niin kuin ne ansaitsee, ja valitettavasti aikaa ei vaan löydy tähän harrastukseen niin paljoa kuin tahtoisi... Mullois niin monta kuvaa rästissä noille miun uusille varsoille, ollut koko kesän, mut vaikka aamulla kuinka tuntuu et tänään miä teen jotai niin töitten jälkeen viimestään on aina niin väsynyt et ei jaksa kynään koskea. Aikuisuus sucks ass!
Kyl siä oot aika tiukasti itestäs tänne jälkes jättänyt, että jos joskus oot hanskat tiskiin lyömässä niin ei tuu löytymään sellasta nikkin muotoista palaa täyttämään jälelle jäänyttä koloa. Joten harrastele vaan rauhassa ja just sellasta tahtia kun tuntuu mukavalta, eikä tarvii stressata vaikka välillä pitäiskin vähän lomailla, eiks juu? ^^
-
@Mr-January Yks mahtuu aina Lupaan etten tuu hönkää niskaan, vaikka harrastatkin vaan joskus ja jouluna konin kanssa! Eihän Coopkaan oo vielä paljoa mitään tehnyt, jos siitä vaikka haluais varsan, ja oikeesti harrastan kaikkien mun heppojen kanssa niin hitaasti, että huh huh. En oo tajunnut miten hitaasti, ennen kuin Lucifer palas mulle. Se on syntynyt 2018 eikä se vieläkään oo käynyt kerj-laatiksessa!
Ja kiitos ihanista sanoista, itkuhan tässä tulee Tosi kiva että jonkun mielestä kuulun tänne ja mun juttuja tulis ikävä. En oo pelkkä yksittäinen tiili tiiliseinässä.
-
@nikki I'll slide in your dm's when the time comes, I promise
-
Rekku oli mun eka heppa kun palasin takaisin virtuaalimaailmaan monen vuoden tauolta. Se on puhtaasti tuotu mun silloisen hevosen pohjalta - luonne, väri, viittaukset sukuun.... Sain vaan inspiraation siitä silloin, halusin aloittaa vain yhdellä hepalla ja kokeilla, miltä harrastus tuntuu pitkän tauon jälkeen.
Rekku sai mut perustamaan Heidseckin. Se asui pitkään "yksikseen" ilman tallia (ja mm. @Nikki senaikaisessa ihanassa Valhallassa ) , mutta pääsi loppujen lopuksi mukaan Heidseckiin. Rekku on vaan kulkenut mun mukana - välillä unohtunut porukan pohjalle ja välillä sitten saanut taas kynän sauhuamaan.
Entistä tärkemäpi siitä tuli mulle pari vuotta sitten, kun hevonen kenen pohjalta Rekku on suunniteltu jouduttiin lopettamaan. Rekku on myös eka virtuaaliheppa jonka takia oon kirjaimellisesti itkenyt ilosta, kun se sai YLA1-palkinnon. Ilmoitin sen tilaisuuteen vaan kokeilemaan, mutta oli kannattava kokeilu.
Rekun ikääntyminen on nyt maagisesti pysähtynyt, ja se saa kulkea mun matkassa niin kauan, kun oon virtuaalimaailmassa.
-
Strauma frá Akureyri oli se suosikkihevonen! On vieläkin, ja sitä näkyy mun issikoiden suvuissa aika ahkerasti ja pidän tammalinjaa Straumasta elossa. Ehkä liian aikaisin pistin tamman kuoppaan, mutta en enää kahdeksan vuoden jälkeen kehtaa sitä nostaa eloonkaan Nyt sitten pidän Strauman jälkeläisiä ja sen linjaa elossa. Huomaan myös kirjottavani herkästi straumalaiset vähän samanluonteisiksi.
Strauma oli tosiaan yksi mun ensimmäisistä omista tuonneista, kun aloitin piirrosheppameiningit uudella nimellä ja uudella alustalla. Aiempi talli oli mollattu irl tutun tallijengin toimesta maan rakoseen, joten lopetin sen tallin kokonaan ja poistin sivut. Mä en oikeen tiedä, mikä Straumassa oikeen kiehtoi enemmän kuin muut, mutta toisaalta rotu oli yksi iso tekijä, kun alkuaikoina mulla oli paljon kaiken rotuista. Tarkoituksena kun oli pitää ratsastuskoulua.
Nykyhetkenä sitten tietysti ne Strauma-linja on elinvoimainen, mutta siirryin sitten myös puoliverisiin, vaikka aluksi olin ihan että "Ei ikinä mitään tyhmiä puoliverisiä, ne on vaan ruunikoita ja rautiaita, eikä niissä oo mitään hauskaa" Nyt on sitten pitkäsukuinen suomalainen puoliverinen Louhi, joka on ihan ehdoton suosikki, kuten tekstien, kuvien ja muun matskun perusteella voisi päätelläkin Tämän suku on ihana omaan makuun, tykkään erityisesti Hestia Carleesta, kun sillä on Power Jump 2018-voitto plakkarissa. Tässä kovaa kyytiä yritetään tehdä myös Louhesta leipoa PJ-voittajaa, vaikka tämän vuoden kisat menikin vähän sivu suun. Lisäksi mun mielestä on hauskaa ikään kuin roolipelata ittekseni sitä, että eräs hevostenhoitaja treenaa ja on treenannut Louhen kanssa jo pidempään. Se tuo myös inspiraatiota kirjoittaa hevoselle enemmän, kun on hahmoja ja eläin, joilla on kunnollinen persoona ja syyt tietyille toimintatavoille. (Lisäksi söpöt pilkut auttaa asiaa )
-
Mun top ykkönen on jo ihan hankkimishetkestään asti ollut Marchioness Sitä jännäsin suurin piirtein sormet ristissä muuttaako tamma meikälle Dierk Meyerin tuonneista ja onneksi muuttikin, kun ei ole yhtä inspiroivaa hevosta tullutkaan vielä toista vastaan. Enpä edes tiedä mikä tuossa on se mikä iskee, mutta Mara on jotenkin aina semmonen, jonka parissa on mukava kirjoitella ja piirrellä jotain omistajansa pään menoksi. Sen verran on myös juttua irronnut, että evm-sukulaisillekin löytyy luonnosvihon syövereistä pääkuvat, kun piti sukaria kirjoittaa ja yhden sievän varsan se on pyöräyttänyt ja toivottavasti tulevaisuudessa myös ainakin toisen, vaikka (ainakin melko) aktiivisena kilpatarinahevosena siitä on hieman hankala ruveta varsoja tehtailemaan. Tamman (ja omistaja Lidian) tarina on todella selvänä omassa päässä ja paperilla ja välillä vähän harmittaakin kun ei ole ihan sitä kaikkea aikaa ja osaamista, minkä haluaisi pistää sen kirjottamiseen.
Hyvänä kakkosena on Peggy von Wijnands, joka lähti mukaan yhdestä ylijäämähevosten myynnistä. Siinä ehkä iskee eniten omaan mieleen hyvin onnistunut kuva ja vahvasti jälleen mun mielessä oleva ajatus hevosesta. Tekstiä siltä ei kuvauksen ja sukarin lisäksi oikein vielä löydy, mutta kolme varsaa se on ehtinyt pyöräyttää ja käydä PJ:ssäkin yhden luokan voittamassa.
Ja viimeisenä, mutta ei vähäisinpänä lempparina on Chirp, johon tykästyin alunperin sen vanhempien takia. Halusin jättää sen perin humoristisesta isästä Kroksista ainakin yhden varsan itselle ja emäksi valikoitui hyvän kaverin Birdie, jota olin stalkannut jo aikaisemmin. Nimeä pohdin pitkään, mutta sen keksittyä syntyi myös aika nopeasti omaan silmään tosisymppis rakenne, josta oli kiva lähteä keksimään taas omaa tarinaansa. Kirjottamaan lähtiessä syntyi tekstiä hemmottelevasta poniäidistä, jonka tyttären ensimmäisenä omana ponina Chirp toimii. Tammanhan selkään ei vielä mitään kuvitteellisia kuusi vuotiaita laiteta, mutta tämäkin (tuleva) tarina on mulla kirjoitettuna sen verran tiukkaan muistiin, että juttua kyllä riittäisi.
Muita tärkeitä ja sellaisia joiden pariin on aina yhtä ihana palata on mm. Trip, Sessi, Duck ja corbynlaiset, jonka lauma alkaa pikkuhiljaa näyttää sellaiselta joka miellyttää omaa silmää ja tuo virtuaaliheppamotivaatiota ihan vain olemassaolollaan.
-
Koska ole IRL vannoutunut suokki-ihminen ja yhden sellaisen omistaja, niin Hiski on ollut se the hevonen. Vaikka ori on ollut kuopassa jo pitkään, silti se on edelleen siellä top listan kärkipäässä.
Ajatus Hiskistä syntyi lenkillä ollessani, mielikuva pitkätukkaisesta vaaleasta liinakosta, hallavatukasta.
Hiskille oli helppo kirjoittaa tekstejä ja sen rakennekuva on ensimmäinen oma piirrustukseni, jolla se saavutti KTK-II palkinnon. Tasan kaksi kertaa olen heppojani vienyt SLA-arvosteluun ja Hiski oli niistä toinen. -
Pätkä on mun (virtuaali)elämäni hevonen En edes tiedä, miten se yhtäkkiä kolahtikin niin kovaa, vaikka se on tällainen hyvin tavallinen suomenhevonen. Pätkä oli ihan alunperin evm-tuonti, jonka loin valokuvalliseksi Cloudfieldiin suokkijalostusta varten. Sitten menin keksimään, että piirrostallihan mun on aivan pakko saada, ja hetken mielijohteesta päätin siirtää Cloudfieldissa tyhjän panttina seisseen Pätkän Kultasaareen. Samalla tammasta tuli mun ensimmäinen piirroshevonen.
Sitten siihen rakentui hiljalleen se taustatarina, että miten Pätkä oli Sofian isoisän Kaukon viimeinen hevonen, ja miten siitä tuli Sofialle maailman kallein aarre, vaikkei se arvokas kilpahevonen olekaan. Mä oon aina nauttinut melankoliasta ja surullisten asioiden käsittelemisestä kirjoittamalla (* köh * PJ-tekstiluokan voittoteksti * köh *), joten muhun itseasiassa kolahtaa parhaiten hevoset, joiden tarinaan saa yhdistettyä kaihoa ja surua. Sellainen "kaikki menee hyvin ja aina on niin kivaa" tarinointi ei sykähdytä mua samalla tavalla kuin pieni ankeilu. Pätkän tarinaan sain luotua sopivassa mittasuhteessa iloa ja toiveikkuutta sekä ikävää ja kaipuuta. Mulla aina ihan sormet syyhyä, että pääsee kirjoittamaan just Pätkälle! Sukuselvityksen sain kirjoitettua sille tuosta noin vaan, vaikka normaalisti sukarit takkuaa ihan älyttömästi
-
Hei oliks vielä jollekin jäänyt epäselväksi et rakastan Hukkista? Koska mä tulin tänne esittelee mun rakkautta Hukkikseen :----)
Vähän taustana haluun sanoa, että mun virtuaaliharrastus alkoi siitä, kun irl-harrastus päättyi erillisen tapaturman seurauksena, ja kun ei oikeita hevosia päässyt rapsuttelemaan, niin tie vei hevostalli.nettiin. Ja mitä muuta esiteini-ikäinen, hevosteluelämänsä päättymistä sureva lapsi voisi luoda, kuin helvetin korkean, mustan, coolin, osaavan ja kaikin tavoin mahdollisimman epäsuokkimaisen suomenhevosoriin? Suoraan nuortennovellin kansista karannut Hukkareissu taisi olla mun toinen virtuaalihevonen, mutta se vaan iski alusta asti. Jälkeenpäin on tullut naureskeltua kuinka nolo ja edgy sitä on teininä pitänyt olla joidenkin päätösten kanssa, mutta rakkaus tätä typerää pikselikasaa kohtaan ei vaan lähde Nyt kun palailin vuosien tauon jälkeen, niin kävin kanssani pitkään keskustelua Hukkiksen kohtalosta muiden vanhojen ja unohdettujen mennessä kuoppan... Mutta tuossa se saakeli vielä on (pallit lähti, henki ei!), tempasinpa itselleni vielä Sonjan Pätkän avulla viimoisen Hukka-lapsen.
Oon ite vahvasti nk. ojanpohjaponi_lover98, rakastan persoonallisia tekstejä ja sitä, että hevosesta huokuu uniikkius. Kyllähän jossain kohtaa mietti Hukkareissunkin kanssa, että pitäisi ainakin KRJ-laatiksissa käydä ihan jo sen takia, että jälkeläisiä alkoi kerääntyä niin Birust ilman "realistista" syytä (ei ole kilpakenttien voittosuosikki tämä hevonen, ei!). Sekin jäi tekemättä, mitä sitä ojanpohjaponikasvattaja ojanpohjalta pääsee. Kuvia on pieneksi vuoreksi asti, kilpailutuloksia .... Ööh, vähemmän? :--)
Nyt meikä vähitellen alkaa luopua Hukkiksesta - uusia merkintöjä ei tämän vuoden puolelta ole kuin yksi, kun parhaimmillaan tuli kirjoitettua viikottain, useampaan otteeseen; vähän on pakko flexata sillä, että Hukkareissulla on vanhassa hoitopäiväkirjassaan yli 100 kipaletta merkintljä, joista 99% on ihan itse kirjoitettuja. Laadusta ei ehkä ole tietoakaan, mutta piru vie että tosta kaakista on tullut tarinoitua!
Lopetan rantin tähän ja sanon väliin, että (yllättäen) oon ihan tajuttoman rakastunut heti tossa yllä olevaan Pähkinäprinsessaan ja voin myöntää, että oon niin Maran kuin Logenkin sivuja käynyt stalkkaamassa ihan vaan ihailemassa ja ihmettelemässä
-
Mun kolme elämäni hevosta ovat kuolleet jo, eikä kahdella niistä ole enää mitään sivuja.
Tärkein lienee Sensatone-shirenhevonen siksi, että se on kaiken pahan alku ja juuri. Se oli ikään kuin mielikuvitusheppani (samalla lailla kuin joillain on mielikuvituskavereita) jo ihan pikkulapsesta asti. Sen nimi oli Sensatone, koska luin joskus hevosesta nimeltään Sensation ja luin sen nimen väärin, koska osasin hädin tuskin lukea edes suomea silloin. Meni muuten varmaan 10 vuotta, kun tajusin, että Sensatone ei ole kirjoitettu oikein. :DD Sensatone oli sellainen kaksimetrinen musta shirenhevosori, jota luonnollisesti vain minä pystyin käsittelemään, koska olinhan nyt toki niin Hurja Hevosmies (TM). Sensatone tietenkin osasi hypätä ainakin 160 cm. Koulutasoista en silloin ymmärtänyt, mutta varmaan se olisi osannut kaiken koulussakin. Kun kasvan isoksi (tai no, isommaksi), haluan oikeasti oman Sensatonen. Toki se saisi olla ihan kaikkien käsiteltävissä oleva möhkö.
Elämäni Virtuaalihevonen numero kaksi on Agata Jewel. Ostin sen Kultakengän Siittolasta joskus Vuonna Yks Ja Kaks Ennen VRL:aa. Se oli ihan tavallinen ruunikko puokkitamma, jolla oli Jenny K:n tarhakuvat ostettaessa ja jotka jäivät sille loppuun asti. Kirjoitin sille vuosikymmenten varrella varmaan tuhansia päiväkirjamerkintöjä. Monta vuotta kirjoitin sille ihan joka päivä. Oikeasti. Ihan joka päivä odotin, että pääsen koulusta kotiin ja hoitamaan Agata Jeweliä. Vuodatin ihan aitoja kyyneliä, kun päätin päästää sen virtuaalihevosten taivaaseen.
Hevonen numero kolme on Maya. Hahmoni Reita tutustui siihen kun se oli vielä varsa ja Reita oli hoitajana nica.n tallilla. Maya kuitenkin myytiin. Sillä aikaa kun Reita muisteli ja kaipasi sitä, minä pidin silmällä, miten se vaihteli omistajaa. Vuosien kuluessa Reita kasvoi aikuiseksi ja Mayasta tuli vanhus. Lähestyin vuonna 2015 sen silloin omistanutta Terälän tallia ja kysyin kohteliaasti, voisinko mitenkään saada Mayan, vaikka se ei ole millään lailla myynnissä. Reita sai näin Mayansa ja he ehtivät viettää vielä monta hyvää vuotta yhdessä ennen kuin Maya-parka kuoli vanhuuteen 2019. Samalla loppui Reitan tarina päähenkilönä, koska eihän voi olla Reitaa ilman Mayaa.
Tälläkin hetkellä minulla on rakkaita hevosia: tarinahevoseni. Ne ovat kuitenkin yhä olemassa, joten en vielä tietenkään kaipaa ja haikaile niitä niin kun näitä kolmea.
-
-
Vitsi mikä määrä monipuolisia silmäterähevosia, kyllä välittyy että ovat inspanneet
Mulle näitä aina kertyy Tämän hetken aktiivisista, elossa olevista hevosista ilmiselvimmät ovat Granni, tyttärensä Riesa, jonka kasvusta ja aikuisvuosista en malta odottaa pääseväni tuottamaan matskua, ja Piki. Jostain lapsena luetusta Lenan sarjiksesta asti on sievä merkitön musta hevonen pyörinyt mun mielessä haavehevosena, ja sellaiseksi Pikin empimättä tein. Sarjiksen nimeä en muista yhtään, enkä tarkalleen juontakaan, mutta siinä oli upea kiiltävänmusta hevonen, jonka mukana tuntui seuraavan huonoa onnea ja onnettomuuksia ratsastajille (ja asialle oli sitten joku jännittävä selitys). Heppa oli niin kaunis Lenan piirtämänä, että jäi mieleen, ja olen jotenkin ajatellut siitä asti, että kiiltävät merkittömät mustat on upeimpia mitä on
Grannissa ja Riesassa inspiroi monia vuosia käsissä ollut suku ja kaikki tarina, jota Grannille omistajahahmoksi keskityn Jusun ympärille on kertynyt: koko Jusua ei olisikaan, ellen olisi halunnut varsaa Tranquille K - Bijou Toujours -yhdistelmästä (ne oli mun ihan ekoja ns. Hienoja Hevosia) ja ajatellut, että jotain kivaa uutta on sen varsan varalle keksittävä. Tykkään tuossa sukulinjassa myös piirtotaidon kehityksen seuraamisesta. Suvun ekat piirrokset on Tranquillen sivuilla vuodelta 2015, ja joulukuusta 2017 tähän päivään asti olen Grannin galleriaan piirtänyt 36 kuvaa. Siinä onkin jo tallentunut monta tyylikokeilua ja kehitysvaihetta esille, ja niitä on hauska välillä katsella.
Tuotosten myötä mulle monesta hepasta tuleekin tärkeä. Esimerkiksi Pisanji oli vaan sesonkiblogiprojektia varten luotu tuontihevonen muiden joukossa, kunnes jossain kohti nappasin sen kirjoittelun kohteeksi ja käytin Power Jumpeissakin, ja se on nykyään yksi mun lempihevosista. Pisanjin pariin on kesäisin kiva palata. Tämän vuoden se oli varsalomalla vähän sillä taka-ajatuksella, että välillä tekisin kesämatskua muistakin blogihevosista (no, ihan hyvä idea, mutta en sitten kovin ehtinyt tuottamaan mitään kenestäkään...)
Historian havinan keskeltä mieleen muistuvat hauska Indi, Riinan Hopeavälke ja Seppeleen Rasmus.
-
Nostetaan tätä tälleen kaksi vuotta myöhemmin Mulla on 213 hevosta Sierrassa yksinään tällä hetkellä ja vaikka tykkään kaikista, siellä on joukossa muutama erityinen
Abisynia Ion oli mun eka wielkopolski, en oo varma onko eka Sierra 2.0:ssa vai kokonaan. Joka tapauksessa, en odottanut että tästä tulis näin rakas, mutta kappas keppana, tää on myös sellainen sierralainen joka varmaan löytää itsensä laatiksista jossain vaiheessa, vaikka ei varmaan uskomattomasti pärjääkään Oon tykästynyt kovasti sen sukuun ja se on jättänyt tosi hienoja varsoja @Sirpa
Abstraktia di Sierra, jos pitäisi yksi suosikki valita Sierrasta, niin se ois Abba. Sen molemmat vanhemmat ovat tällä listalla, Abisynia ja Sicarius, joten niiden jälkeläinen on totta kai tarkkaan suunniteltu ja UPEA. Tällä on @EmmiN :n kuvat Ice Queenistä ja oon aivan rakastunut niihin, tykkään miten paljon Abba näyttää Sicariukselta kirjavuuden saralla. Uskon, että Abbakin menee joskus laatiksiin, kunhan sillä on pari huoliteltua varsaa
Babylonia di Sierra on mun ensimmäinen GG-kasvatti ikinä ja vaikka mä en kauheasti rodusta perustakaan, se nyt on yksi muiden joukossa, niin Lolasta on tullut ihan sydänkäpynen. Tykkään ihan hirveästi sen värityksestä, oon harvinaisesti onnistunut siinä, tykkään sen suvusta (ihana @meea n Merlin!!) ja tykkään sen nimestä, ja toivottavasti mun GG-kasvatus tästä laajenee.
Barclay Ree oli ensiksi noita normaaleja sierralaisia, mutta ulkoasunvaihdon yhteydessä vaihdoin sille eri kuvat ja yhtäkkiä se olikin ihan superkiva poni, tykkään nimestä ja suvusta ja Barclay pääsee varmasti loistamaan Sierran welsh cob-jalostuksessa @Miltsu
Cloudfield Sicarius on yks mun miljoonasta Cloudfieldin ponista mutta tää on varmaan mun ehdoton suosikki cloudfieldilaisista ja sierralaisistakin. Tykkään tämän suvusta (vaikka Sauron mun oma tuonti onkin...), kuvista ja väristä ja nimestä ja kaikesta!! @Sonja
Corvina Veronese PB, rakastuin tämän nimeen jo kun se oli vaan nimiehdotus Skurvashin myyntitopassa. Tykkään hurjasti sen suvusta, löysin sille tosi kivat kuvat @SN :ltä ja tämä on yksi niitä sierralaisia, jotka vahingossa varmaan päätyvät laatiksiin @abyss
El Dorado di Sierra eli Dodo En erityisesti fanita tämän sukua, vaikka ii. Bang a Drum on yksi mun ensimmäisiä yksityishevosia ja yksi sellainen, minkä muistan, vaikka siitä taitaa olla jo 10 irl-vuotta. Tämä on käynyt muualla omistuksessa välillä, koska se on Sierra 1.5:n tuotos, eli ennen Sierran välikuolemaa.
Florentia Scar on yksi näistä, joista ihan hupsishei tulee suosikkiponeja? Samassa lastissa tullut Absolem Scar on tosi kiva, mutta joku Florassa iskee ja se on vaan ihana, tykkään hirveesti sen suvusta (kuten Abelinkin suvusta) ja odotan, että Floran varsasta Syrasta tulee myös silmäterä. @Juulia
Kungsbacka Balboalla on kiva suku ja tykkään siitä, mutta suosikki tämä on siksi, että se on nimetty mun Balboa-koiran mukaan Muistan aina, että tämä on tobiano koska mun koirakin (russeli) on pääasiassa valkoinen, mutta vaikka tämä ei erityisvärinen ookkaan niin superkiva silti!! @turjake
-
Ainii tää oli tää ihana topic.
En muuten varmaan vastais uudelleen, mut katoin et v. 2021 oon kertonu Rap ponista, joka on sittemmin päässyt jo vihreämmille pikselilaitumille enkä oo vissiin sanallakaan maininnut tuolloin vielä Sissiä, josta on tullut mun uus kultamussukka. Sen näkee jo varmaan sivujen sisällöstä. Näillä mun kultamussukoilla on kyllä ikävä tapa päätyä kuoppaan ja tarinallisista syistä Sissikin on lähtemässä jossain kohtaa. (Halusin kirjottaa jollekin hahmolle tärkeän hevosen menettämisestä, kun menetin itse pitkäaikaisen kissaystäväni tänä keväänä ) JOTEN on mainittava myös Sissin poika Kolli, joka varmaan pääsee aika suorilta jatkamaan emänsä jalanjäljissä sitten kun aika koittaa. Kolli on kyllä myös alkanut ilahduttaa allekirjoittanutta olemassa olollaan ja ai että kun se vielä vähän kasvaa ja pääsee samanlaiseen käyttöön kuin emänsä, en melkein malta odottaa! Oria on niin hauska aina väritelläkin, kun on saanut isältään tuon hauskan kuvion.