Etsitään vah-vas-ti tarinapainotteista kotitallia piirretylle hepalle.

Tärkein vaatimus kaikista on ylläpitäjän aktiivisuus. Minä olen mestari väsyttämään ylläpitäjän kuin ylläpitäjän loppumattomalla määrällä piiiiiiiiiiitkiä tekstejä. Eikä tässä vielä kaikki, bonuksena haluan vieläpä niistä kilsan pituisista jutuistani piiiiiiitkiä kommentteja. Annan samanlaisia myös takaisin parhaani mukaan, jos vain saa kirjoittaa, mutta kyllä, minun ylläpitoni vaatii tallin omistajalta paljon enemmän kuin hevoseni ylläpito.

Toiseksi tärkein juttu on, että tallilla olisi muutakin porukkaa. Mielellään ihan oikeita henkilöitä hahmojen takana, mutta parhaassa tapauksessa niiden ohella myös ihan ylläpitäjän keksimiä hahmoja. Lisäksi minulle on tärkeää, että nämä hahmot ovat vieläpä edes jonkin verran tekemisissä keskenään, eli edes huomioivat toistensa olemassaolon eivätkä nyhjää kukin nurkissaan. Olisi ehdottoman tärkeää, että tallilla luotaisiin hahmojen välisiä ihmissuhteita. Mielellään muitakin kuin ystävyyssuhteita: vaikka sitten nyrkkitappelusuhteita.

Sitten minulla olisi läjä sellaisia juttuja, joita tallilta toivoisin, mutta jotka eivät ole läheskään yhtä tärkeitä kuin nuo kaksi ylempää:

• Sijaitsee Suomessa (mieluiten Pohjanmaalla / Etelä-Pohjanmaalla)
• Jotain kuvausta miljööstä
• Ylipäätään sellainen ympäristö, että hevoseni kaltaisen olennon pitäminen siellä on mahdollista. Mielellään ei hirveästi mitään ylimääräistä luksusta ym, ja kohtuuhintainen tallipaikka.
• Piirroskuvallinen poppoo (Se on muuten ihan must, että sekä hevoseni että Le Minä saamme olla piirroskuvallisia.)
• Foorumi tai joku muu järkevä kirjoitussysteemi

Mitä sinä sitten saisit (/joutuisit ottamaan) talliisi?
Apassin, tietenkin.
Ja minut.
Me tykkäämme kirjoittaa, emmekä jätä teitä rauhaan. Välillä hiljenemme yhtäkkiä pariksikin kuukaudeksi, mutta aina me Apassin kanssa nousemme kun työkiireet helpottavat. Ja taas tulee tekstiä niin että pian toivot, että olisit tätä lukiessasi uskonut, etten liioitellut yhtään.

@nikki enkö mä maininnut, että mä olen pihi myös? :DD

Sisustaispa joku mulle. Muutin ihan hervottoman isoon kämppään kun kerran halvalla tähän pääsin ja työ on ihan kirjaimellisesti naapurissa. Asunto kaikuu, kun en ole hommannut mitään kamaa lisää. Ainoa mitä kaipaan, olisi toinen kunnollinen sohva, mutta kun olen niin kranttu. Telkkariakaan mulla ei ole, koska en katso sitä, mutta olen kehittänyt jonkin ihmeellisen tarpeen hankkia sellaisen. Siis siksi, että “olkkarissa kuuluu olla tv”. Joskus olikin ja taisin avata sen oikeen kerran silloin kun joku väitti, että pelaan muka huonommin quitar heroa kuin se.

Olisi ihanaa jos kämppä näyttäisi kivalta, mutta mua ei kiinnosta tehdä mitään asian eteen. Sitä vartenhan mä seurustelinkin, ettei mun tarvi itte vahdata mitään hitsin koristetyynyjä ja vahtia tv-tason yhteensopivuutta sohvan kanssa, mutta kun sekin nyt jäi :DD Teoriassa tätä olisi kiva vieläpä sisustaa, kun tämä on valoisa ja siisti kämppä, mutta mun käsissäni tämä on vaan luola jossa mä ja mun koiralauma käydään nukkumassa.

Ja pyhässä kasteessa hän sai nimen Apassi.
Nyt vain etsimään tälle vielä tallipaikkaa ja piirtämään profiilikuvaa. Onneksi huomenna on vapaa aamupäivä sellaiselle!

Omaa harrastustaan täytyy muuttaa aika-ajoin. Kaikkihan alkoi siitä kun leikittiin heppaa, ja nyt me samat harrastajat olemme aika pitkään täällä pyörineet. Kun olemme aikuisia, ei tarvitse välttämättä leikkiä heppaa, kun on mahdollista ihan itse ajaa sinne oikealle tallille oikeiden hevosten pariin, tai vaikka hankkia oikeasti oma tai ylläpitohevonen. Virtuaalihevoset alkoivat tämän takia ainakin minun kohdallani eriytyä oikeista hevosista. Nousi esiin “tavoitteellinen harrastaminen”, joka ei enää kiinnosta minua. Ei se ole mitään tavoitteellista, vaan se on liukuhihnamaista.

Minua taitaa inspiroida kuitenkin edelleen kaikki sellainen, mitä en voi oikeasti tehdä. Tällä hetkellä kantava voima on tarinoinnissa ja nimen omaan siinä, että minä saan olla joku muu. Hevosten taidot ja ominaisuudet ovat sivuseikka ja pääosassa on se persoona, jonka niille luon. Ja se, miten hevoseni ja hahmoni toimivat tai eivät toimi yhdessä, ja etenkin se miten hahmoni toimii tai ei toimi muiden hahmojen kanssa. Mutta tämä touhu ei kestä kauaa, koska en usko oikein kenenkään lueskelevan juttujani.

Pohdin ensimmäistä kertaa oikeasti tosissani lopettamista. En ole vielä lopettamisen partaalla tai mitään, mutta pyörittelen ajatusta tosissani. Haluan kirjoittaa, ja miksi kirjoittaisin enää hevosista, kun vaihtamalla piirejä ja aihetta saisin yhteisöllisemmän kirjoittajaporukan ympärilleni?

Mikä sitten saisi minut jatkamaan?
Kommentointi ja toisten juttujen jatkaminen.

Että löytyisi yksäreille tallipaikkoja, joissa joku kommentoisi tarinoita ilolla ja antaumuksella. Jossa olisi sellainen kulttuuri, että moni haluaa kommentoida ja haluaa kommentteja, jotta saisi itsekin kommentoida koko ajan. Olisi tapana kirjoittaa sellaisia vähän avoimia juttuja, joihin seuraava kirjoittaja voi jollain tavalla vastata.

Kissanristiäiset, maastot ja sen sellaiset eivät riitä minulle. Mitä minä sillä teen, että kirjoitan taas yhden tarinan, joka päätyy jonkin tapahtumakutsun sivulle, josta kukaan ei sitä lue? Parhaassa tapauksessa ylläpitäjä silmäilee sen ja antaa siitä sellaista palautetta, jonka voisi itse asiassa kirjoittaa melkein sellaisenaan kaikille osallistujille.

Mitä teen sitten itse edistääkseni asiaani? No, kirjoitan. Tarinoita ja mahdollisimman hyviä kommentteja, vaikka en ole varma, luetaanko kumpiakaan. Tartun kaikkia mahdollisia hahmoja kädestä - tai lyön niitä kuonoon - mitä tahansa, että muut saisivat syyn reagoida siihen mitä tapahtui. Osa reagoi. Ai vitsit kuinka rakastunut olen niihin kirjoittajiin, jotka viitsivät ensin lukea, ja sitten sillä tavalla vastata.

Suunnittelen myös tarinatallia. Jos onnistun, sinne nousee se kulttuuri, jota kaipaan. Sellainen, että siellä on paljon hahmoja, jotka eivät tule kaikki toimeen keskenään, toisin kuin on aina ollut tapana. Mutta kirjoittajat tulevat toimeen ja antavat ja saavat kommentteja, lukevat ja reagoivat. Minä palkitsen heitä yhteisöllisyydestä, vaikka tapana on ollut palkita tarinoinnista. Kun he oppivat kommentoimaan ja reagoimaan, he palkitsevat itse itseään tarinoinnista tuhat kertaa enemmän kuin minä ylläpitäjänä ikinä voisin, ehtisin tai osaisin. Jos epäonnistun, minulla on taas yksi nettisivu, jossa on tekstejä, joita kukaan ei lue, mutta ainakin tottavie yritän. Koska muuten tämä loppuu minun osaltani.

Ei vitsi joku sanoi fanficci. Kirjoitan ja opetan myös kirjoittamista, ja juttelen loputtomasti sellaisten ihmisten kanssa, joilla on tavoitteena saada aikaan romaani. Me kaikki hoemme yhdessä mantraa, että romaanista leikataan pois KAIKKI, mikä ei vie juonta eteenpäin. Joka keskustelullakin on oltava tarkoitus, ja kaikki vitsikkäät jutut, kaikki sivujuonteet pitää upottaa niihin kohtauksiin, jotka kuljettavat juonta. Koska niin se menee! Piste!

…ja sitten kun otan hyvän kirjan, se loppuu kesken. Voi kun se kestäisi aina vain. Voi kun siinä oltaisiin kerrottu kaikesta turhasta. Voi kun olisi ensin se “virallinen julkaistu versio”, ja sitten jonkinlainen Megafanin IhQboxi, joka olisi loputon sarja kirjoja, jossa kerrottaisiin kaikki mitä ikinä tapahtui. Koska minä haluan jumankauta tietää, naputtaako minun lempihahmoni pöytää sormenpäillään vai kynsillään ja mitä hän ajatteli ekana koulupäivänään!! Eheä juoni on ihan sivuseikka…

Fanfictionilla on ihana jatkaa, mutta kun kamala totuus on se, että suurin osa niiden kirjoittajista ei vain osaa. Joku kirjoittaa virheettömästi, mutta kaikki on tylsää. Joku keksii vaikka miten hienoja juttuja, mutta yhdys sana virheet vievät kaiken huomion. Jonkun hahmot eivät toimi ihan niin kuin niille olisi ominaista. Sitten löytää sen yhden, joka on kaikin puolin riittävän hyvä. Ja. Sitten. Sekin. Loppuu.

Leffojen ja sarjojen kanssa on ihan sama meininki. Mutta minä nyt vain luen enemmän kuin katson telkkaria, niin…

No voi vitsit kun otin ja avasin tämän topan. Minäkin tarjoan Apache Moonista, jos et ole vielä päättänyt sille kotia.

Kaavin paraikaa kokoon tarinatallia, joka olisi hevosesi lopullinen koti. Tälle hevoselle olisi luvassa samantyyppinen elämä kuin Minille ja Mayalle: paljon tarinointia ja piirroskuvia ja mahdollisuuksien mukaan vuorovaikutusta muiden kirjoittajien, ihmisten ja hevosten kanssa.

En lupaa kilpailuita. Katsoisin, minne tarina meidät kuljettaa. Mistä sen tietää, vaikka joku hahmo saisi vielä valmennettua tästä lännenratsun, mutta tavoitteet ovat kyllä kokonaan tarinoinnissa ja harrastelemisessa.

En lupaa myöskään jälkeläisiä. Jos joku tammanomistaja kiinnostuu hevosesta, se on toki käytettävissä, mutta en aio itse esimerkiksi kasvattaa mustangeja. Näen kuitenkin jo sieluni silmin tämän karkaamassa ja saamassa aikaan suloisen mutta jalostuskelvottoman vahinkovarsan jonkun ihan muunrotuisen tamman kanssa - mutta pelkän tarinoinnin takia.

@rynn onneksi niitä on kolme eikä kolmekymmentä… :DD Pännisi vielä enemmän

Minulla olisi suunnitteilla orivarsa, jonka nimeksi on kaavailtu Aviel tai Abram. Se voi olla jo aiemminkin syntynyt.

Isäori Abrahamilla on jo kaksi aiemmin syntynyttä varsaa. Toinen on vakavasti otettava kilpahevonen, ja toinen ehta tarinaheppa. Abraham on vähän molempia, mutta tarinoinnin takia se minulla oikeastaan on.

Varsan emä on Alegresta löytynyt helmi Pepsu. Silläkin on jo ennestään varsoja kaksin kappalein: omaan käyttöön jäänyt tarinaheppa, ja sitten Abrahamista kilpahevonen. Tämän varsa on Pepsun viimeinen.

Molemmilla vanhemmilla on luonne kohdillaan, joten pikkuisestakin on varmasti kunnon koulutuksen jälkeen odotettavissa järkevä ja harkitseva hevonen. Myös molempien edelliset varsat ovat olleet tervepäisiä ja mukavia.

**

Avielin/Abramin lisäksi voisin tarjota emäehdokkaaksi tarinaheppaani Miniä, mutta tällöin edessä taitaisi valitettavasti olla pitkä odotus. Jos Mini astutettaisiin tänään, varsa syntyisi vasta loppukeväästä.

Lisäksi minulla on isäehdokkaaksi Disneyland After Dark, mutta sillä ei ole vielä jälkeläisnäyttöjä, joten sen periyttämistä ominaisuuksistakaan ei osaa oikein sanoa mitään.

Ja jos valokuvallinen isäehdokas käy, niin onhan meillä aina maskottiponi Hemppa ja sen poika Gellert. Gellert saattaisi sopia yhteen Aurelian kanssa, mutta kun en ole saanut sen sivuille edes luonnetta, kun en ole onnistunut yrityksistä huolimatta kuvaamaan sen persoonaa…

No miettikää nyt, mitkä mahdollisuudet lukion äikässä on kirjoitustaidon ja -tyylin kehittämiselle. Joku ihan oikeasti kommentoi ja kommentoi ja kommentoi juuri sun tekstiä, eikä siitä tarvi edes maksaa sille mitään. Ja vaikka mäjähtäisi täydet pisteet paperiin, niin sen jonkun työ on löytää sulle vielä jokin kohta jota voit silti kehittää. Voi vitsit kun joku kommentoisi mun tekstejä nyt edes vähäsen. …miksköhän täällä periferialla ei järjestetä edes kirjoituskerhoja muuta kuin runoileville mummoille aina satunnaisesti…