Welshkeskustelu
-
@elen Todellakin kasvatetaan!! Rakastan pitkäsukuisia ja tavoitteena on saada pikkuhiljaa myös 6+ polvisia poneja aikaiseksi. Nyt toistaiseksi on vielä jäänyt 5-polvisien tasolle, kun kasvattelu on ollut tauolla niin pitkään. Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee
-
@sonja Joo, noiden pidempien linjojen kanssa ei voi oikein hötkyillä, kun ovat aikaa vaativia, jos ei nyt tykitä "täyteponeja" ensimmäistä 1-2. polvea täyteen.
-
@elen Näinpä juuri. Itse en "täyteponeilua" harrasta vaan pyrin kyllä ihan jokaiseen sukulaiseen panostamaan muutenkin kuin vain luomalla sen. Parasta myös lainailla ihan muiden hevosia, niin saa yhdisteltyä nopeammin pidempiä sukuja, kuin luomalla kaikki itse. En kyllä pitkäsukuisilla myöskään haluaisi ensimmäiseen viiteen polveen kertaantuvia nimiä, mikä sekin toki hidastaa hommaa. 6-polvisista eteenpäin sitten annan jo vähän joustoa tämän suhteen, eikä kauempana suvussa kerran tai kaksi kertaantuvat nimet itseä enää haittaa.
-
@milja Onnistuu
-
@sonja Ihana kun on saatu yhdistettyä samaan yksilöön Glenwoodin kaksi koulupainoitteista tammalinjaa, joihin olen jollakin tavalla yrittänyt panostaa.
-
@Sonja aivan ihanan yhdistelmän @Nikki saanut
Olen tykittänyt nyt urakalla viime vuoden "pikasivutettuja" kasvatteja valmiimmaksi, vaikka taitaa edelleen suurin osa jäädä ilman luonnetta toistaiseksi. Erityisesti intoilen 5-polvisen suvun omaavasta Belle Faux'sta, jonka isälinja menee ensimmäiseen VWYL-palkittuun poniini ja emälinja Moanan ensimmäiseen osto-pb:hen Violan Jolie'en. Suvussa on myös mahtava määrä eri kasvattajien kasvatteja! Minun (Moana/Juksula) lisäksi nimittäin 12 eri ihmisen kasvatteja.
-
@Nintsu Nikki on tämän yhdistelmän suunnitellut, kiitos vaan... Ei mutta tykkään kanssa Sonjan kasvatuslinjoista Malekithin lisäksi tuli Elvenberry ja Sicarius joista oon myös tosi innoissani! (Ja Stix ja Bones)
-
-
@Nintsu Malekithillä on tosi kiva suku, mutta Sicarius on kyllä munkin suosikki koplasta Mutta laita ihmeessä korvan taakse, elokuusta alkaen saa käyttää jalostukseen!
-
Harvinaista herkkua mun pienellä ponilaumallani saada yhdistelmä aikaiseksi oman tallin asukkaista. Crane Valhǫll. Josko noille suvun evm-tammoille saisi vihdoin runoiltua sukarit ni vois viedä muorit näytille. Suurkiitos @JP lle joka aikanaan ie. Llanllwni Brinin mulle myi kovin rakastettuna ja hienoksi laiteltuna.
-
@lissu-t ️
-
Argh, siis Argh, onko mitään ärsyttävämpää kuin jäädä VWYL puolen pisteen päähän ykköspalkinnosta. Varmaan tää oli ponilta viimeinen kosto siitä, että mä olin jo kuoppaamassa sitä ja herra sai hetken armonaikaa vain koska laatisilmoittautuminen sattui olemaan samaan aikaan sopivasti auki. Mut ei mulla ollut mitään odotuksia, kun en ikinä laske VWYL pisteitä ennakkoon, niin siinä mielessä olen kyllä erittäin tyytyväinen tuohon kakkospalkintoon. Jos joku haluaa tästä vielä varsan, niin tän viikonlopun se on mahdollista.
-
@milja 49,5p on aika vakio kyllä, tunnen tuskasi tällä kertaa mulla jäi kauemmas mut yleensä siel on aina se puolen pisteen päähän jäävä oma.
-
@milja tiedän tunteen edellisessä tilaisuudessa kävi noin, ja vein nyt korottamaan: Hattu sai ykköspalkinnon, jee !! VWYL onkin osoittautunut kivaksi laatikseksi, vaikka pelotti kamalasti aluksi viedä poneja sinne ylläpitäjille iso kiitos pisteytyksen avaamisesta
mut on kyllä hieno ori sulla! voisin haluta ehkä varsan, mutta pitää miettiä tammaa ensin.
-
Oo, oon ilonen että mun molemmat ponit pääsi edes palkinnoille asti! Ja toiselle jopa kakkonen, vaan 1,5p päässä ykkösestä!
-
Kohtalontovereita löytyy siis. Onnea @indy palkinnon korotuksesta, Hattukin on kyllä tosi komea! Käytä vaan ihmeessä Arghia, jos löytyy sopiva tamma.
-
Mä en oo ikinä ollu mikää hirvee welshfani, mutta kyllä Hessu on vienyt sydämeni. Tää kaveri olis tarjolla jalostukseenkin, mikäli varsa sopisi jonkun suunnitelmiin
4p wD-o. Llygedyn Hwdwch
KTK-I, PSB-III, VWY-II
VIR MVA Ch, VSN Ch
3 Star Prospect, First Champion
Kisannut täydet KRJ, ERJ ja VVJ. -
Voin näin jälkijunassa liittyä puolta pistettä tuskailevien kerhoon, toinen tammoistani jäi viime tilaisuudessa myös puolen pisteen päähän ensimmäisestä palkinnosta. Rehellisesti en odottanut ihan noin kovia pisteitä, joten olen enempi ko tyytyväinen.
Olen tässä vähän pohdiskellut, miten VWY:n tiukempi laatuarvostelupisteytys on aiheuttanut minussa pientä welshinnostusta. VWY, SLA ja YLA tarjoavat pisteytyksen, jonka kanssa on vähän tekemistäkin, eikä sitä ykköstä vain käydä hakemassa puolivahingossa. Lajilaatisten pisteytys tuntuu harrastustyylilläni juuri siltä, että sen ykkösen saa jo melkein vahingossa. Kaiketi siksi nämä pari tiukempaa / työläämpää, miten sen haluaa ilmaista, laitosta saavatkin minut niin iloisiksi.
-
Kattokaa miten mageen 5-polvisen ostin Tuulialta! Tää on muka eka viispolvinen welsh, tästä se lähtee pitkäsukuisten hamstraus
-
@sonja Risu on kyllä hieno
Mun pitäis tuoda itselleni yks C ori täydentämään oriaseman kattausta ja samalla vahvistamaan mun welsh laumaa. Harmi vaa että tää nimipää on Hyvin Laho