Rupattelutopic kaikille tylsistyneille
-
Hiemanko ärsyttää kovalevyn rikkoutuminen. Ei muuten, mutta kun siellä meni orinäyttelyiden kuvat ja kaikki muutkin kivat/tärkeät kuvat. Toivon todella, että tosta saa vielä pelastettua tiedostot ammattilaisten käsillä.
-
@Elisa tuttu tunne, valitettavasti kaksi uutta mennyt muutaman kuukauden sisään, ekalla kerralla saatiin pelastettua kovalevyltä kuvat ja tekstitiedostot, mutta nyt toisella kerralla ei edes auennut enää, joten myös varatiedostot meni siinä Onneksi oon ollut fiksu ja joskus 2000-luvun alussa tallentanut vanhalle kunnon cd levylle Adinan kuvia, mutta kisalistat ym menee tietty uusiksi
-
@jannica onpa harmi tää lähtee Tampereelle Hammardataan alkuarvioon ja jos ton saa pelastettua (lukupää rikki), kustantaa jotain välillä 450e - 1000e
-
@Elisa jep, kallista lystiä Ostin jo ulkoisen kovalevyn niin saan siihen lykätä tiedot (kun joskus saan ne katsottua ).
-
Tämä on tietysti veitsen kääntämistä haavassa, mutta automaattinen varmuuskopiointi on pakollista. Itse opin sen kantapään kautta vajaa 10v sitten kun kosahti läppärin kovalevy.
-
@sirpa ja mullahan on, mutta ei ollut just tähän kovalevyyn. tietenkään.
-
@elisa
No niin tietysti. Miten se levyrikko osuukin just aina siihen levyyn, mihin ei pitäisi? Mr. Murphylla tuntuu olevan sormensa pelissä aina ja joka paikassa. -
@sirpa todellakin. Murphy sais mun puolesta painua sinne minne ei aurinko paista Noh nyt on lähetetty postin matkaan kyseinen laite, pidetään sormet ristissä että vielä saan takaisin nuo
-
Nyt tuli alkudiagnoosista vastaus ja 770e maksanee tietojen palautus (sis. uus teranen kovalevy) jos tuosta tietoja saadaan pelastettua. 80% mahdollisuus on, että onnistuu. Jos ei onnistu, ei maksa mitään. Joten on ihan wörtti.. siellä kuitenkin myös rahanarvoisia kuvia perkele.
-
Siiis... Oonko ihan tosi lokakuussa 2021 viimeks kirjottanu tänne?? Kylläpä aika menee nopeesti kun tuntuu olevan 24/7 kriisi päällä. Ois ihana jaksaa edes pikkuhiljaa palata tallieni pariin. Oon ollu toukokuun lopusta asti saikulla ja nyt parin viikon päästä on pakko jatkaa koulua, kun muuten pääsisin jatkamaan vasta ensi vuoden syksyllä. Eikä olo ole yhtään levännyt tai parempi kuin silloin toukokuussa
-
@rachin
No mut hei, parempi myöhään kuin ei enää ikinä milloinkaan! Kyllä tämä virtuaalimaailma täällä pysyy, toivottavasti ainakin.Mutta mulla alkais loma huomenna
Kolme viikkoa ja kattos kun kelitkin näyttää kivoilta. Tietysti tässä pitäisi ennen sitä saada maailma valmiiksi, mutta niin se aina. -
Miten ihanaa päästä huomenna käyttämään aurinkoinen vapaa päivä kansallisessa poninäyttelyssä! Paljon uusia vapaasti kopioitavia kuvia tulossa
-
@sonja mun piti lähteä myös muttaa porukat lähtikin tänään kreetalle joten auto on lentokentäl..
-
@sonja kytiksellä!
Me käytiin tänään markkinoilla, koeajoin samalla rintarepun. Olipa ihana kantaa vauva siellä, eräs vanhempi mies kans ihasteli "tulevaa niittäjänalkua" (markkinoilla oli siis heinänniiton MM-kisat ).
Tässä vielä loma jatkuu, niin tuntuu ettei arkikaan oikein asetu. Syyskuussa sitten -
Magee viikko briteissä takana.
Tiesittekö että Lontoossa on kartano nimeltä
Ionic Mansion? ( @Sirpa ) Ajettiin ohi mutten ehtinyt ottaa kuvaa. -
itken kohta verta Webnoden kanssa, tökkii toista päivää toi editori kerrankin ehtis tehdä heppahommia, vaan ei.
siis mitä aktuaalista --- se vaan nimes hevoset -välilehden uudelleen yhden hevosen sivun nimellä ja osoitteella????????? -
@chao
Ionic Mansion kuulostaa tosi komealta! -
@sirpa näytti myös! 🤩 semmonen upee valkoiseksi rapattu kartano isolla mustalla rautaportilla. Semmonen mimmosiksi kaikki virtuaalitallit aina kuvaillaan. oli ehkä myös vähän klisee.
-
-
@humutin AI NIIN se oli villa eikä mansion, sori muisti prakaa. Mutta siis joo, juuri toi!