Suomenhevoset
-
@humutin (näin vähän jälkijunassa vastailua:) Syyhyn kuuluu oikeastaan pelkkää hyvää! IRL arki on tällä hetkellä sen verran rauhallista, että aikaa riittää hyvin virtuaaliheppailuun. Juuri sain kaikki kirjainmerkeissä olleet sijat muotoonlaitettua, päivitin hevosten sukutauluihin toimivat linkit (harmillisen paljon muuten sivuja mennyt toimimattomaksi, onneksi kaikki yhtä lukuun ottamatta löytyi waybackista!), päivitin hevoslistaukseen ajantasaiset meriitit ja olen yrittänyt järjestää ahkeraan perinteisiä kisoja varsahommien ohella. Juuri mallailen, jos suunnittelisi varsoja kotiin jääväksikin. Täytyy yrittää nyt panostaa kaikkeen, kun vihdoin on aikaa ja jaksamista Tammikuun ERJ laatiksesta saatiin myös iloisia uutisia, kun Hippa ja Kyösti kahmaisivat ykköspalkinnot, vuosi on siis lähtenyt käyntiin varsin mallikkaasti.
-
-
@Viixi ihana, että vastailit ja on aikaa virtuaalihevosille, täällä hieman sama tilanne (onneksi!) joku on saattanut huomata, että mulla on tommonen pieni konmaritus ja nurkkien siivous menossa, yritän tässä etsiä kadonnutta kipinää touhuun. Hyvin onneksi tuntuu löytyvän sekin, nyt kun pitkästä aikaa muotoonlaittelee sivuja ja onnea ykkösistä!
@aksu ihanat kaimat -
-
Herätellään taas suomenhevostopiikkiakin eloon. Mitäs on helmikuussa saavutettu? Palkintoja, varsoja?
Valokylään toin uuden kouluorin Karhunsydämen, toivotaan tälle joskus rönsyleivää luonnetta, vaikka kiva se on tälläisenakin.
Kantakirjaan raahasin nelikon, joista Liinu haki kakkosen, loput kolme (Muikkunen, Leija ja Tango) kolmoset.
Kouluvarsojen laatuarvosteluunkin oli helmikuussa esitettävää, ja Korppu-niminen raketti kävi tähtenä sieppaamassa sieltä I-palkinnon yllämainitun Leijan kans lennättelin näihin varsapippaloihin, ja saldona sillä komea II-pysti.
Lisäksi yritän aina välillä pahempia pölyjä rapsutella Savotankin päältä, josta on tullut varmaan meikäläisen innostavin suomenhevonen hetkeen, vaikka mikään luonne- tai rakennekukkanen ei olekaan. Ens kuussa tarkoitus olis tämäkin söpönassu kokeilla kantakirjaan, mutta katsotaan, tuleeko edes palkintoa, ei sillä, että tarviikaan, Seljanniemeen sopii oikein hyvin romuluinen tammamamma järjestystä turvaamaan. -
Täällä menee suokkien kanssa hitaasti. Laitoin kyllä tuossa jossain kohtaa 5 kappaletta kouluvarsoja myyntiin tälle vuodelle joten katsellaan moniko varsoista löytää lopulta oman kotinsa.
Suokeista ehkä aktiivisimpana on ollut Lilja jonka omistajalle oon alkanut kirjoittelemaan tässä viimeisen parin viikon aikana enemmän. Muutenkin pitäisi kyllä kirjoitella poneille tekstejä mutta ehkä jossain kohtaa on sellaisen aika tänään se päivä ei todellakaan ole.
-
Nuppulanharjun suokit menee hiljalleen eteenpäin, enemmän ollut nyt kuvien puolella säpinää kun hepat saaneet uusia piirroksia, mm. Tanssi sai uudet rakenne- ja pääkuvat joista tuli minusta aivan ihanat @Humutin mainitseman Liinun emä Louhi kävi viime kuussa nappaamassa KRJ-I palkinnon ja varsansa Liekko sai Finest Foal-arvonimen ennen kääntymistään "aikuiseksi". Kantakirjassa kävivät vastikään Liekko, Teriina ja Helssa jotka kaikki sai KTK-III. Teriinalle himoitsen piirrosmuotovalion titteliä, kun siihen ei enää montaa palkintoa tarvitsisi
Edit / Tässä just tajusin että Teriinalla ei oo vielä yhtään jälkeläistä, mikä vääryys! Täytyy varmaan alkaa katsoa oreja jos keväällä sais pari kasvattia maailmalle
-
VSN käyttöluokkia suomenhevosille VIP 18.03
-
@tiikeri Hei täytyy kysyä kun en oo ihan perillä VSN säännöistä piirroskuvallisten osalta, saako näihin osallistua vaan valokuvalliset vai myös piirretyt?
Asiasta toiseen, voi hyvänen aika tätä sukuselvityshommaa Teriinan eei. suku olikin vähän oletettua pidempi, oon tätä aloittanut jo joskus aiemmin mutta nyt jatkan, jos vaikka saisi joskus koko suvun valmiiksi. Aattelin alunperin että menee ehkä 7-8 polveen, nyt 18. polvessa jo pyöritään ja voi hyvänen aika että alkaa olla homma Teriinalle huutelisin myös pitkäsukuista piirrettyä oria, jos suinkaan kellään olisi tarjota
-
@sippe En oo Tiikeri, mutta huomasin sun viestin, terv. VSN yp
Näyttelyt ovat avoinna oletusarvoisesti valokuvallisille, ellei toisin mainita. Näyttelyt voidaan myös järjestää sekaluokkina valokuvallisille ja piirroshevosille, jos tuomari(t) ovat ilmoittaneet sen erikoistumisekseen. Piirros- ja sekaluokat on aina merkittävä kutsuun erikseen.
-
@sippe Siis pitkien sukujen selvittäminen on kyl Projekti ja varsinkin jos mennään jo tommosille pituuksille toiselta puolelta!
Mä sain itteni toissapäivänä kirjoittamaan ja sillä reissulla syntyi Hatulle luonne ja toinen pk merkintä. Vielä ois hyvä määrä suokkeja tekstitettäväksi, mutta ehkä hiljalleen kaikki saa tekstinsä...
-
Mulle on iskenyt ehkä jonkinlainen kriisi oman suokkikasvatukseni suhteen Oon vuosien ajan harrastanut suokkeja samalla tyylillä, mutta nyt tuntuu, että siihen pitäisi keksiä joku muutos, koska homma tökkii ja pahasti.
Turhan isoksi paisunut hevosmäärä ehkä vähän ahdistaa ja musta tuntuu, että oon alkanut jumiutua oravanpyörään, jossa kasvatit eivät mene enää kaupaksi ja koska varsoja täytyy jättää kotiin jälkeläisnäyttöjen saamiseksi, en voi lisätä hevosmäärää entisestään ostamalla toisten kasvatteja. Mun kasvattamisesta on siis tullut varsin yksinäistä puuhaa ja en oikein tykkää siitä, koska oon aina rakastanut tän harrastuksen yhteisöllisyyttä. Lisäksi musta tuntuu, että se tarinallinen puoli, jota itse tykkäisin toteuttaa, vähän kärsii näin suurella hevosmäärällä, kun kaikille hevosille ei vain yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa tekstejä.
Kyllä tämä pikselielämä on välillä vaikeaa. Samaan aikaan tekis mieli tuikata koko talli tuleen, mutta samaan aikaan en kuitenkaan raaskisi kuopata hienoja hevosia ja toisten kasvatteja, joiden kanssa oon luvannut jatkaa sukua. Mutta kun ei inspaa nyt tällaisenakaan yhtään tää homma
Muita kriiseilijöitä? Anyone? Vertaistukea kaivataan!
-
@hazel Täältä tulee vertaistukea! (edit. tai ainakin jonkilaista ajatusvirtaa)
Feel u. Välillä ahdistaa katsella Runoratsujen sivuja, kun kärsin hevosten keskeneräisyydestä ja siitä että hommat junnaa paikallaan. Olen nyt tietoisesti opetellut laittamaan koneen kiinni ja antamaan asian olla. Ainakin omalla kohdalla inspiraatio palaa aina puuskittain, ja sitten kun seuraavan kerran palaan katsomaan tallin sivuja, keksinkin monta kivaa varsayhdistelmää, laitan pystyyn pienen kasvattimyynnin ja jätän kerralla useamman varsan kotiinkin. Ja ostan muiden kasvatteja.
Yksi asia mikä itsellä on myös auttanut on se, että vien hevosia entistä helpommin esim. KRJ-laatikseen hakemaan II-palkinnon entisen ehdottoman I-palkinnon sijaan. Kun iskee sellainen olo, laitan omia ei-inspaavia, valmiiksi kisattuja kasvatteja myyntiin tai pidän joukkolahtajaiset ja päästän kerralla 20 hevosta vihreimmille laitumille. Muiden kasvattien kanssa olen tarkempi ennen lahtaamista, mutta omien kanssa se on kivuttomampaa, kun ei tule tarvetta selitellä.
En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta pointti oli ehkä se että omien kriteerien höllääminen, keskeneräisyyden sietäminen ja kausittainen harrastaminen ovat itsellä ne jutut, jotka auttavat jaksamaan. Tajusin tänään, että mulla on tallissa vuonna 2015 syntyneitä omia kasvatteja, joiden kanssa en ole saanut aikaiseksi mitään. Mutta ei se tunnukaan enää niin sietämättömältä.
Suokkipiireissä on ollut jo vuositolkulla muodissa neljän lajin taitureiden kasvattaminen, mutta olen silti sitkeästi kasvattanut koulupainotteisia hevosia, koska ne tuntuu omalta jutulta. (Ja helpompaa kisata vain yhtä lajia, heh.) Runoratsut on tänä vuonna ollut olemassa jo 10 vuotta ja se tuntuu omalla tavallaan tosi hienolta, että suvantovaiheista huolimatta sitä on aina noustu jollain uudella inspiraatiolla jaloilleen ja homma jatkuu
Psst. Jos haluat jostain kasvatista eroon niin mulla on än yy tee nyt ostohousut jalassa Laita ihmeessä tyrkylle!
-
-
This post is deleted! -
-
@hazel samaistun! Valokylässä on törkeä määrä kotimaisia, mutta oon ihan säälittä alkanu työstää ensin vaan osaa, sitten kaivelen niitä sivutettuja aina esiin miten innostaa (esmes kaivelin tämmösen muinaismuiston esiin vastikkään). Just laitellu hirveän määrän maailmallekin suomalaisia, loppuja myytäviä kutsuu manan maat mikäli kauppa ei käy.
Jatkossa aion kasvattaa tasan ittelleni ja luvata en mitään ihmeellistä muiden kasvattien kanssa, tavoittelen jos huvittaa ja laatikset on toiminnassa.
Pääasiassahan käytän kantakirjassa ja kilpailutan kans sitten enää koulupuolella pl. satunaiset kenttä- ja estepelit. Helpottaa kummasti työmäärää! Lisäksi ajattelin vaan teettää yhden jälkeläisen kotiin, kaikki muu ihan kysynnän mukaan jatkossa. Oon ihan tyytyväinen kolmospystiin kuin ykköseenkin, jos mun jaaritteluilla niitä on saadakseenVähän samaa inspiraatiovikaa kuin Melinalla, puuskittain tulee ja menee ja viheltelee mennessään. Taisin olla vuoden tauollakin tässä epävirallisesti vauvan jäljiltä, mutta niin se vain harrastus houkutteli tässä takaisin! Kukaan ei oo ainakaan kertonut tykänneensä kyttyrää
Ps. jos joku mun kasvatti kyrsii tallissa, niin heitä monttuun. Niin minäkin teen -
@sippe Oioi siellähän on villahakalaista ja liuta muita helmiä sukutaulussa Voisinpa vaikka ostaakin! Onko mahdollista neuvotella hänelle joku (varastossa oleva?) pääkuva mukaan kauppaan?
-
@melina No niin, mahtavaa! Mulla ei varastossa oo tällä hetkellä yhtään suokkikuvaa joka ei ois käytössä, mutta voin laittaa jonon jatkoksi kyllä jos haluat
-
@sippe Kiitos, laita vaan
edit/ Väri voi pysyä samana ja tälle mielellään paljon tukkaa!