@Humutin tässäpä olis, nyt on lähdettävä ulos vastaanottamaan kattomiehiä. ja joo, heittele vaikka säpöön vpvirtuaali@gmail.com
Katselin huvittuneena, kun punarautias suomenhevonen köpytteli uraa pitkin hyvin ylimalkaisesti - jos olisi mahdollista, olisin voinut vannoa, että ori nukkui samalla, kun ravasi alkulämpöjä etanavauhtia eteenpäin.
“Voisi melkein sanoa, että se on 24-vuotias eikä neljä.” naurahdin ratsastajalle, jonka posket punoittivat varmasti lämmittävän aamuauringon, mutta myös ratsun vuoksi. “Ehkä me laitetaan nyt vähän töppöstä liikkeelle, ettei me olla tässä vielä syksylläkin. Jätetään se vapaasti ravailu sikseen, ja lähdetään työstämään sitä siirtymisillä ravista käyntiin ja käynnistä edelleen raviin. Mä haluaisin, että sä olisit nyt itse ratsastajana äärettömän nopea - kun haluat että se siirtyy käyntiin, se siirtyy heti eikä viidestoista päivä ja kävelee reippaasti muutaman askeleen koko rungon läpi ja siirtyy raviin heti, kun pyydät. Voit edelleen tehdä erilaisia kuvioita, niin saat välillä taivuteltua sitä ja välillä ratsastettua rehellisesti kahden pohkeen ja ohjan väliin.” ohjeistin ratsastajaa, joka otti neuvoista välittömästi koppia.
Kun ratsastaja uskalsi lähteä työstämään punarautiasta, alkoi se pikkuhiljaa jo näyttämään oikealta ratsulta laahavan, unisen koalan sijaan. “Nyt se kävelee paremmin kroppansa läpi, mutta se voisi olla hieman terävämpi siirtymään raviin. Nyt kun sulla on se kouluraippa mukana niin tehdään niin, että kun pyydät sitä raviin, huolehdit, että sulla on lantio auki ja kehoitat sitä käyttämään takapäätä aktiivisemmin koskettamalla raipan kärjellä ristiselän päälle. Jospa me sillä saataisiin se vähän kyykkäämään takaosansa päälle ja ottamaan takasia aktiivisemmin alleen.” ohjeistin ratsukkoa lisää.
Kuten uumoilin, pieni hipaisu raipalla ristiselän päälle sai Sienen heräämään siihen ikävään todellisuuteen, että ainakaan tänään se ei pääsisi helpolla. Kun Sieni oli aktiivinen ja se käytti itseään oikein, näytti se loppujenlopuksi varsin kivalle. Ja näytti myös tuntuvan, mitä pystyin lukemaan ratsastajan ilmeestä - joka säteili Naantalin auringon kanssa kilpaa.
Loppuvalmennuksen aikana jumppasimme oria lisää muun muassa avotaivutuksiin sekä edelleen siirtymiä tehden. Avotaivutusten kautta saimme jumpattua orin kylkiä ja niiden avulla saimme sen yhä pyöreämmälle kaulalle, kun taas siirtymien avulla saimme hevosen aktiivisuutta ylläpidettyä koko valmennuksen läpi. “Oikein hyvä!” kehuin ratsukkoa, jolle annoin luvan siirtyä loppukäyntien pariin. “Nyt kun ratsastat kotona yksin, yritä saada tämä sama tunne myös kotitreenien pariin. Kuten huomasit, ei tämä ole mitään rakettitiedettä - perusratsastusta selkein ja määrätietoisin avuin, niin jopas jotakin, hevonen kulkee ja itse ei voi olla fiilistelemättä sitä hyvää, jonka on saanut allaan aikaiseksi. Oikein oikein hyvä, taputa sitä. Ja vähän itseäsikin.” päätin valmennuksen hymyillen.
