E: tarinatalli hahmolle ja hepalle kodiksi
-
Heippa tarinakansa!
Joillain mun hahmoilla on uusien kuvioiden aika, ja etsin niille sen vuoksi uusia koteja. Jokaisen hahmon mukana on yksi hevonen. Ainakin kolme katselee ympärilleen ja tarvitsee uuden alun: parilla ei ole tällä hetkellä kotia ollenkaan. Olisiko sinulla sopiva tarinatalli, jossa on tilaa?
Haluaisin päästä hahmoineni sellaisiin tarinatalleihin, jotka saavat ylläpitäjänsä innostumaan. Ainoa kriteeri uudelle tallille minun puolestani onkin, että tuotoksistaan saa kommentteja ja niistä tulee kirjoittajalle sellainen luettu olo. Toinen tärkeä asia minulle olisi, että tallilla olisi jonkin sortin spinnarialue tai muu sellainen, mutta tästä voin kyllä joustaa, jos muuten kolahtaa: saanhan laitettua spinnarit jonnekin yksityisempäänkin paikkaan.
Tallilla ei ole välttämätöntä olla vielä muita kirjoittajia, vaikka yhdessä tekeminen onkin kivempaa kuin yksin. Muita hahmoja olisi kuitenkin hyvä olla. Innostuneen ylläpitäjän omat hahmot riittävät kyllä oikein hyvin!
Yhden hahmoista pitäisin mieluiten Suomessa. Muillekaan ei olisi mitenkään kurja asia, jos saisivat olla Suomessa, mutta katselen talleja tällä kertaa myös muualta mielelläni.
Olen itse epätasainen kirjoittaja ja piirtäjä. Joskus tuotoksia tulee tosi paljon. Joskus kuitenkin tulee sellainen blokki, että kokonaiseen kuukauteenkaan ei irtoa mitään. Tämä ei saisi olla mikään hirveä ongelma uudessa paikassa, mutta se on tietenkin ok, että muistutellaan ja komennetaan ryhdistäytymään, kun kuitenkin voi olla joku sillä hetkellä innokkaammin tekevä tulossa tilalle.
Hahmoni ja hevoseni ovat piirrettyjä. Tallin ei ole pakko olla piirretty, jos sinne saa tulla piirrettyjen tyyppien kanssa!
Tallia voi näyttää tässä topassa tai yksityisviestillä, ellei halua tällä kertaa julkaista tässä. Esittelen hahmot ja hevoset tällä kertaa myös yksityisviestillä, ja saat tietenkin sanoa vielä siinäkin kohtaa ei, jos hahmo ei mätsääkään miljööseesi! Mulla on sekä helposti lähestyttäviä että haastavampia hahmoja, joten ei tarvitse yhtään arpoa sen takia, että uskaltaako näyttää tallia.
-
@oresama Kiinostaisiko lännenratsastustila jotakuta hahmoistasi? Gold Dust ranchin omistaa isä-tytär kaksikko, toki tällä hetkellä tytär on päävastuussa tilasta isän reissun ajan.
Tilasta huolehtimisen ja lännenratsastuksen viemän ajan salliessa Evelina harrastaa myös eurooppalaistyylistä ratsastusta. Mahdollisuudet kummankin tyylin harrastamiseen siis löytyy.
Tilalla on pientä remonttia, mutta se on jo loppusuoralla. Sivuhahmojakin löytyy muutama. Itse kirjoittelen Evelinan näkökulmasta sekä päiväkirjaa että blogia. Kuvat ovat pääsääntöisesti piirrettyjä, toki parilla hevosella toistaiseksi valokuvat.
Tuotokset tehdään foorumille, josta niitä pääsee lukemaan ja kommentoimaan. Piirroksia voin laittaa myös sivuille esille.
Spinnarialue? Rehellisesti sanottuna minulla ei ole mitään aavistustakaan siitä, mikä se on. Mutta kuten todettu, tilalla on vielä remonttia, joten sellainenkin varmaan voidaan sinne tehdä. Itse kun innostun kaikesta mahdollisesta, niin uusien juttujen lisääminen tallille ei ole mikään ongelma, varsinkaan tässä kohtaa.
-
@manta Onpa kiinnostava ja tarinatallien genressä erilainen miljöö! Omat hahmoni ovat kuitenkin käytännössä kaikki kolmikymppisiä ja sitä vanhempia, joten juuri nyt hienolta talliltasi ei löydy hahmoilleni sopivia sivuhenkilöitä, joiden kanssa touhata hevosjuttuja ja muitakin juttuja. Pidän kuitenkin ehdottomasti tätä tallia silmällä tästä eteenpäin! Paikkasi saa ihan varmasti paljon väkeä vielä mukaan tarinoimaan, ja kun väistämättä sivuhenkilöt sen vuoksi monipuolistuvat myös ikähaarukaltaan, katson aivan varmasti uudelleen jonkin hahmon kanssa. Kiinnostaa siis valtavasti, mutta juuri nyt ei ole oikea aika minun hahmoilleni.
**
Kaksi uutta kotia on jo löytynyt yksityisviestien kautta. Ainakin yhtä kaipaillaan tällä erää, jos joku haluaa vielä näyttää. Olipa hyvä tehdä topa, kun löytyy kaikkia uusia jänniä paikkoja.
-
Aika nostella tätä ja esitellä vipa hahmo ja heppa, jotka on vielä kotia vailla!
Rosita Degerlund on sellainen epeli, jota en haluaisi tallille, jonka toivoisin pysyvän idyllisenä pyhättönä. Jos taas haluaisin toimintaa ja räiskettä, eikä piristävä pikku moraalittomuus pelottaisi minua liikaa, ottaisin Rositan iloisesti kiljuen mukaan.
Rosita on 1992 syntynyt nainen, joka on kaunis ja tietää sen valitettavasti itse. Hän on perinteitä kunnioittavan perheen moderni ja tuore vesa. Hän ei ole häävi ratsastaja, mutta se ei haittaa, koska hänen hevosensa Hasse ei ole myöskään häävi ratsu.
Rositan mukana tulee kuitenkin valtava painolasti: Hassen muut omistajat. Yksi heistä on Rositan mielestä kovin harmiton. Tino on hänen eksänsä ja suostuu kyllä Rositan toimiin, kunhan Rosita karjuu tarpeeksi kovaa ja näyttää tarpeeksi vaaralliselta karjuessaan. Kolmas Hassen omistajista on Rositan sisko, Ramona, joka osaa olla vielä pelottavampi kuin Rosita. Molemmilla on kova pää, mutta hyvin vastakkaiset arvot. Ramonan mies Holger ei puolestaan omista Hassesta turpakarvaakaan, mutta käyttäytyy niin kuin omistaisi Hassen lisäksi Ramonan ja Rositankin -- ja vaikka se on Ramonan mielestä ihan ookoo, Rosita haaveilee tappavansa Holgerin erilaisilla, vaihtoehtoisilla, toinen toistaan julmemmilla tavoilla.
Rosita (ja Tino ja Ramona) eivät kaipaa tallilta hulppeita puitteita. Hassen nykyinen talli (evm) on pahasti homeessa, niin että jo se olisi ihan bueno luksus, että uusi talli ei olisi ainakaan niin pahasti. (Holge nyt tietysti haluaisi kullatun karsinan ja mielellään ilmaiseksi, mutta ei kuunnella sitä kauheasti, koska Rosita kuitenkin mänttää sen vielä joku päivä hengiltä.)
Rositaan ja Hasseen pääsee tutustumaan (ja molempien yhteisiä ja erillisiä vanhoja tarinoita lukemaan) Hassen sivujen kautta.
Onko sinun tallisi valmis Team Hassen väen taistelutantereeksi?
-
Laitan nyt mun paikat tarjolle vaikka ne varmaan tiedätkin. Yks hienompi ja muuten ei nii fiiniä mutta toimivaa.
-
@minni Itse asiassa Storywoods voisi muuten toimia tälle tapaukselle. Saadaanko tulla rikkomaan teidän paikat?
-
@oresama sinne vain joukoon iloisen sekavaan