M: Erkinheimon suomenhevosia (kaikki varattu)
-
Piiiitkästä aikaa tuntui siltä, että Erkinheimoihin voisi syntyä taas varsoja. Ostaja saa päättää varsojen syntymäajat mieluiten syksylle 2023. Kaikki varsat lähtevät käyttöön kuin käyttöön. Keksimiäni kuvauksia varsoista ei tarvitse noudattaa, eikä nimeä ole pakko valita ehdotuksista!
1-polvinen (varattu)
Erkinheimon Karhu(n)mieli, Pikkukarhu, Kivisyömmi, Veli Nalle
Veljeni Rottamieli x Karhumuori
Näköjään isällä on aina vaan vaihdettava kuva, vaikka olen yrittänyt katsoa ne pois...
Rottamieli oli pienenä sellainen, että se pisti paikkoja säpäleiksi. Lopetin jossain kymmenentuhannen euron tienoolla laskemasta, kuinka paljon vahinkoa se on aiheuttanut. No enpä olisi pitänyt Rottamieltä pahanakaan, jos olisin silloin tavannut tämän sen perillisen! Voi ievanan tähden, että voi varsa olla iloluontoinen, eikä osaa yhtään katsoa jalkoihinsa. Tämä varsa ei vain käsitä, ettei se voi mennä samalla lailla kuin Erkinheimon kolmen kilon chihuahua. Sitä varten se vaurioittaa väkeä, kun yrittää leikkiä liian rajusti. Ei se tahallaan paikkojakaan riko, mutta kun sen järki ei sano, ettei se mahdu vanhaan koirankoppiin eikä voi kiivetä kuistille kihnuttamaan pyllyään koristesäleikköön. Onnea vaan sille, joka tätä ryhtyy kouluttamaan fiksuksi ja hillityksi. Meillä yritettiin jo kaikkea: nimikin annettiin emän mukaan, koska emä on isää fiksumpi.1-polvinen (varattu)
Erkinheimon Yzma, Jafar, Ratigan, Ratcliffe, Töppö, Syndrooma, Tuhti Karhunhali
Rölli-Peikon Residenssi x Ursula
Vanhemmat ovat piirrettyjä, mutta varsan ei ole pakko olla!
Kiinnostelisiko ihan oma Disney-pahis? Voit ottaa ison pahiksen, niin kuin Jafar, tai sitten ihan pikkuisen pahiksen, niin kuin Töppö: kaikille oman jaksamisen mukaan.3-polvinen (varattu)
Erkinheimon Aamuhalla / Pikku-Bowser(i) / Magikoopa
Erkinheimon Koopa x Kuuras Hallankajo
Tämän varsan nimiehdotuksiin on haettu inspiraatiota molemmista vanhemmista. Bowserit ja Koopat kuuluvat Super Marion maailmaan niin kuin isälinjan koko nimistö. Aamuhalla on yhtä hauras ja kaunis nimi kuin emälläkin on.
Orivarsa vaikuttaa olevan aika rämäpää. Se vaatii varmasti sellaisen ihmisen, joka osaa asettaa turvalliset rajat ja pitää niistä kiinni. Tämän hevoslapsen kanssa nimittäin rytisee ja ryskyy.
Tammavarsa vaikuttaa rauhalliselta ja viehkeältä: ennen vanhaan sanottaisiin, että naiselliselta. Ihan kuin se liitelisi hieman nurmikon yläpuolella ravatessaan. Tämä varsa tarvitsee omistajan, joka rohkaisee sitä, sillä tammasta on vaarassa tulla aika ujo.2-polvinen (varattu)
Erkinheimon Kruunupää, Mäntynäätä, Metsähippa, Tapiotar, Maurihinen
Erkinheimon Ronkeli Rinkeli x Erkinheimon Metsämäyrä
Tämän varsan vanhemmat ovat piirrettyjä, mutta varsan ei tarvitse olla.
Varsan nimi on annettu emän mukaan. Kaikki nimiehdotukset ovat wanhan kansan nimityksiä suomalaisille metsän eläimille. Nimensä mukaisesti tämä varsa vaikuttaa olevan varmajalkainen, utelias ja elämäniloinen. Se on ollut emän kanssa mukana metsässä, ja sitä mitä muut ovat pelänneet, on tämä halunnut mennä tutkimaan. Virtaava vesi on näköjään tällä hetkellä tyypin lempijuttu.Jo uudessa kodissaan (myyty):
Erkinheimon Etumatka (Saapasjalkakäärme x Kettupolun Kiirus)
Erkinheimon Runokki (Monsieur Koivuniemi x Vanamo)
Erkinheimon Aino-Ronia (Pullagallup x Metsäruusu) -
@oresama Lähtisikö Erkinheimon Etumatka viettelemään elämäänsä Savukallioon? Tulis kisa- ja jalostuskäyttöön tulevaisuudessa, laatiksetkin tavoitteena.
-
@hazefield Tämän tallin osoite heittää mulle erroria.
-
ei mun pitäis kun kaikki viimevuotiset varsatkin on vielä ihan tekemättömiäLähtiskö Aino-Ronia mun matkaan Malmbackaan? Nykyinen harrastustahti on melko hidas, mutta kisaamista, kissanristiäisiä ja jälkeläisiä, loppuviimein laatiksiin olisi meillä ohjelmassa. Edda voi näyttää esimerkkiä, tamma olis melko valmis kuoppaan mutta kun en raaski laittaa hengailkoot mukana vielä
-
Erkinheimon Runokille olisi koti Syyn kartanolla. Rentoon tahtiin kisailua ja jälkeläinen tai pari
-
@oresama Nyt toimii, oli jääny yks kirjain pois
-
Erkinheimon Metsähippa Siitokseen piirrostallille Edelfeltiin ? Tähtäimessä lähinnä PKK näyttelyt sekä jokunen jälkeläinen
-
Etumatka Hazefieldille, Aino-Ronia Naellalle, Runokki Viixille, Metsähippa Elviralle.
Kiitos ihanista tarjouksista! Olen tosi otettu, että huolitte kasvattini maailmalle!
-
Runokki esittäytyy. Siitä kasvoikin hieman isompi ja aavistuksen raskaampi kuin mitä varsana oli odotettavissa, mutta luonne pysynee samana
-
@viixi Kiitos sivuista! Tulipa siitä helluinen kuin nalle
-
@oresama Täällä ois Erkinheimon Etumatka
-
Lähtisikö Karhumieli ja Yzma mun matkaan Halluharjaan kisaamaan porrastettuja ja aikanaan jatkamaan sukua?
-
Aino-Ronia on saapunut kotiinsa, kiitos
-
@titiuu Kuulostaa ihanalta paikalta! Kiitos, että tarjoat kotia näille. Ne muuttavat mielellään mukaasi.
Kiitos Etumatkan ja Aino-Ronian sivuista! Ai miten söpö Aino-Roniasta kasvoikaan!
-
Tässä olisivat Karhumieli ja Yzma