Ostetaan vanhalinjaisia suomenhevosia
-
(Tohtiiko edes ääneen sanoa havittelevansa vanhalinjaisia suomenhevosia vai lienevätkö niin kalliita aarteita, että paranee jäädä vain haaveilemaan... )
Havittelisin suomenhevosia, jolla olisi kolmen polven sisällä näitä wanhoja helmiä - sympaattista nostalgiapärinää vuosituhannen alusta, tai vaikka kuuluisia legendoja, kyllä te tiedätte. Hevosten sukupuolilla tai iöillä (iöillä...? ikä, iät, iällä...iöillä...) ei tuon taivaallista merkitystä, eikä sillä onko hevonen vai nimi unohtuneessa kasvattilistassa tai kokeneempi konkari
Näitä haalin toistaiseksi vielä pöytälaatikossa muhivaan suomenhevostalliin, esittelen sen kunhan se saa pihamaalleen täytettä. Muutoin näyttöjä hevosomistuksestani voi katsella esimerkiksi vaikka tältä ponitallilta.
-
Nää on vielä varsoja enkä tiedä onko näillä sopivan vanhaa sukuakaan mut näytänpä silti Stoorin Hissukka & Stoorin Ruupertta
-
Muutama fossiili tarjolla isäksi Tulevat joskus tulevaisuudessa saamaan uudet sivut kunhan saisin uhrattua aikaa näille.
-
Mä oon haalinu parin vuoden aikana itelleni jostain pari tämmöstä pollea, jolla on ilmeisesti aika vanhoja nimiä suvussaan. Valitettavasti en oo näillä mitään tehnyt, joten jos kiinnostaa, saat vaikka kaikki! Menee varmasti parempaan käyttöön, kun mun seinäruusuilijoina..
Yhdellä katoin ainakin, että puolet linkeistä jossakin hävikissä, että se on valitettavaa. Voi niitä ehkä Archivesta vielä löytyä, mutten ole varma.
Tuulenpesän Monsteri
Tuulenpesän Anturajalka
Teriina -
Täältä #8 ja #9 on vanhaa linjaa, tosin ei ihan ensimmäisissä polvissa.
-
Breawassa on ainakin pari vanhahkosukuisista vanhemmista olevaa myyntivarsaa (syntyneet 2021) ja läjä suokkeja käytettävissä tilareihin, saa myös yhdistää ulkopuolisiin hevosiin. Ihan 2000 luvun alkua nää ei kyllä ole. Jätin 2019-> syntyneet pois, ne on varmaan jo liian tuoreita
+3p o. Vakamikko BRE palkittu juuri KRJ
3p o. Susijengin Ukkosmyrsky palkittu KERJ
3p o. Mörkövaaran Lakuisa
pitkäs o. Kadotettu Konnuus
pitkäs o. Ponipalleron Tosi-Tarina
pitkäs o. Kaunon Hyrräävä3p t. Kadotettu Murmiina
3p t. Rusinante BRE palkittu KRJ
4p t. Tuiskulan Tähdikki
n 4p t. Ryövärintytär
pitkäs t. Moon Saaga palkittu ERJ
pitkäs t. Ventoksen Kuuraheinä -
@HM Wonkaleesta mä niin tahdon orivarsan! Täytyy joku hyvä mätsi löytää.
Tammavarsan sen sijaan voisin ottaa @HM Illuusion Karvakorvasta ja @Miltsu Ryövärintyttärestä. Jos takautuvasti syntynyt onnistuu, jotta reaali-ikääntyminen istuisi paremmin varsalle, niin vielä parempi
Minä en sitten pahemmin selannut kuinka pitkälle kummankaan vanhemman suku menee, ei ole itselle niin justiinsa - mutta sanokaa toki jos teille se on este ellei ole yhtä pitkät suvut
-
@helga Takautuvasti sopii mulle ja palaa asiaan kun löydät Wonkaleelle tamman
-
Myytäväksi ei ole tarjota mitään, mutta jos löytyy jostain tamma, niin parista tosi vanhasta oriista voisi löytyä vielä pakastetta käyttöön:
- LNA Domino, pitkäsukuinen, vuonna 2004 syntynyt pienhevosori
- FNS Eepos, pitkäsukuinen, vuonna 2003 syntynyt pienhevosori
Nämä molemmat ovat aikoinaan asuneet Ionicissa ja vaikka ne on vuosia sitten myyty pois ja kadonneetkin, voisi niitä käyttää takautuvasti tammoille. Itse ajattelin näin tehdä siinä vaiheessa kun saan kasvatettua pitkäsukuisia suokkeja itselleni.
-
-
Emäksi tarjolla Harmonian Eloisa sekä Räiskyvän Daalia
-
Hei mä parkkeeraan itseni tähän, käyn illalla läpi oisko mulla tunnuksella roikkumassa jotain vanhoja oreja jotka vois lähteä uuteen kotiin Ja jos täällä tarjotaan jotain mitä sä @Helga et ota, niin mäkin näin vanhasukuisten fanina oon varulta kytiksellä
-
Ryövärintyttären käyttö takautuvasti ok tamman saa liisata, tai ottaa Breawan liitteillä (Breawan * / * BRE / kastilaisten *) tai ihan ilman mitään liitettä.
-
http://turjake.altervista.org/sh/vahapellon_hipsu.htm
https://hastak.webs.com/sh/h/pirunkorven_taikatonttu.htm
löysin tämmöiset oriit kun kaivelin, kuolleet ovat mutta kai niistä jälkeläisiä voi vielä saada -
Multa voisi tämmöiset unohtuneet olla uutta kotia vailla Nää sukuineen ei nyt ehkä mitään megamuinaismuistoja ole, mut keskivertoa vanhempia kuitenkin
o. Viehättävän Uhkapeli
t. Reposaaren Virkku
t. Suokujan PirpanaLisäksi emäksi tarjolla Välähdyksen Kamomilla (s. 2006) En mielellään liisaa tammaa, eli mahdollinen varsa Nupun-liitteen alle.
// Niin ja hei jos @Helga et ota tuota @Valooooo tarjoamaa Teriinaa, niin mua kiinnostaa!!
-
@sippe Joo, kyllä se mieluusti muuallekin lähtee, jos tosiaan Helga ei sitä nappaa!
-
@sippe ota vaan Teriina
-
@helga Jee!