Rupattelutopic kaikille tylsistyneille
-
@jassu-l okei kiitos! oon ollu kyllä niin tyytyväinen Lenovon laitteisiin niin koti- kun työkäytössä että taidan vahvasti harkita ton ostoa kun huomenna tulee aleen.
-
Minä päivitän taas näitä autoasioita, niin kuin monta kertaa aiemminkin. Oletteko nimittäin koskaan kuulleet, että autosta hajoaa sivulasi ihan noin vain yhtäkkiä yllättäen? Ei se mitään, en minäkään ollut kuullut ennen eilistä.
Eilen ajelin oikein tyytyväisenä motaria pitkin etelää kohti, sivulla ei edes ollut ketään ja yhtäkkiä karsea pamaus ja kuskin puolen sivulasi tulee murusina syliin. Ei ne ihan turhan päiten ole karkaistua lasia, nekään. Onneksi oli vain kolmisenkymmentä kilometriä matkaa maalle, mutta kyllä oli kylmä loppumatka, kun en uskaltanut kaivaa lapasiakaan takintaskusta, kun en tiennyt miten paljon taskuun on mennyt siruja.No, pikku-Audi jäi maalle hoitoon, lankomies lupasi laittaa sen kuntoon, ei ole kuulemma iso juttu kunhan ensin saa lasin. Kuskin puolen ovi helisee kauniisti kun sen lyö kiinni, koska osa siruista tietysti meni sinne sisälle. Suurin osa taisi olla kuitenkin auton sisällä, en kyllä ehtinyt ottaa kuvaa siitä kun eilen en muistanut ja tänään se oli jo imuroitu.
Lisäksi sain lainaan harrasteauton, julmetun ison ja (ihan liian) tehokkaan Audi S8:n. No, varovasti kun ajeli niin kyllä sillä selvisi talvikelilläkin kotio ja olihan se aika kiva ajaa sen hyppykirpun jälkeen Toki kulutuskin on 2-3 kertaa suurempi kuin tuossa pikku-Audissa. Ei silti tee hyvää mun autokuumeelle. -
@sirpa Oho En oo kyl ikin tuosta kuullut mutta kaikkea sitä vissiin voikin sit autojen kanssa sattua...
-
@sirpa Hyh! Onneks selvisit naarmuitta, ajattelis että varmana lentäisi siruja silmiin kun noin käy!
Tuli kyllä heti tosta mieleen ku joskushan esim. lasipöytiä ja vitriinejä paukkuu ilman syytä, et varmaan lasikin saavuttaa vaihtelevasti oman päätepisteensäPS. varo ny ettet yhtäkkiä "vahingossa" osta sitä Audia
-
@varjorastas
No siis varmaan just joku tämmöinen siinä on ollut, että jännityksiä jotakin tai jokin minipieni naarmu, kolhu ja sitten syistä x, y tai z se nyt päätti sitten hajota juuri tuolla ajanhetkellä. Autohan ei varsinaisesti ole mikään uudenkarhea ja varmaan se lasikin on alkuperäinen, että silläkin on ikää jo.Mitä tuohon laina-Audiin tulee, niin ei hätää, tilanne on fail-safe: lankomies ei rakastaan myy
-
This post is deleted! -
@lilja yääh, onneksi mureni siellä eikä ajossa
-
This post is deleted! -
Windowseista maccien piiriin siirtynyt täällä hei.
Paras korvaaja Notepad++ ja WinSCP:lle etsinnässä. Kertokaa mitä lataan
-
@lilja said in Rupattelutopic kaikille tylsistyneille:
Onko siihen ikkunaan lentänyt joskus lintu
Lintu, kivi, nasta, mistä näitä tietää. Ei kyllä mun aikana, ainakaan silleen että olisin huomannut. Että mysteeri on ja mysteeriksi jää, mutta näemmä tämmöistäkin voi sattua.
Päivän saavutus: selvisin tuon ruotsinlaivan kanssa keskustaan parkkihalliin ja sieltä pois. Tietysti just lakkopäivänä mulla on lääkäri. -
Näissä kenttäkisoissa olisi vielä tilaa helpossa 4 ratsukolle ja CIC1 12 ratsukolle.
-
-
@josh joo tän mä itseasiassa latasin! nyt mietin et minkä ftp:n lataan
-
Onko missään koelähtöjä nyt tai tulossa lämminverisille? Mulla on tuo yks tamma seisonu jo puoli vuotta kun oon ootellu et saisin sen koelähtöön ja uran alotettua
-
@varjorastas Koelähdöt taitaa olla tätä nykyään aika harvinaista herkkua ja monet vaan laittaa hevoset suoraan startteihin
-
Hevosrekisterin vuoden 2023 numero 11 000 on meidän Dahmer, josta kovasti toivotaan estekenttien tähteä. Aivan huima määrä rekisteröintejä tälle vuodelle kasassa, wau!
Mitä tuossa laskeskelin, niin itse olen tänä vuonna rekisteröinyt noin 1400 hevosta "Go big or go home" I guess...
-
@ireth
Kääk! Miten tähän on tultu, ettei Ionic ja GA ole enää edes suurin rekisteröijä? Hävettää ihan tunnustaa että minä olen tänä vuonna rekisteröinyt vaivaiset 1073 hevosta. Tietysti vielä ehtii, muttei kyllä kovin montaa sataa... -
This post is deleted! -
Hyvää uutta vuotta koko virtuaalikansalle!
Onkos ihmisillä jotain uuden vuoden lupauksia, harrastukseen tai muuhun liittyen?
Itsellä tavoitteena on jatkaa entiseen malliin, eli tehtailla varsoja ja tuoda uusia hevosia Namyshilliin. Viisikon kanssa tavoitteena on saada joka kuukausi hevosia laatiksiin ja sitä myötä kuoppaan, jos vuoden loppuun mennessä hevosmäärä olisi pudonnut 90 -> n. 50. Muutaman vuoden projekti tää tallin lopettaminen Myyränkolon suhteen tavoitteena on saada ekat ravurikasvatit kokeilemaan onneaan radoilla! Ahtohallan kanssa jatketaan samaan rentoon malliin, muutama kasvatti ja ehkä pari uutta hevosta.
Porrastettuja pyrin joka kuukausi järjestämään joka lajissa, TYH- ja VMRJ-kisoja fiiliksen mukaan, mutta jos joka kuukausi saisi edes jompaa kumpaa lajia kalenteriin. Muutoinkin tavoitteena on olla aktiivinen läpi vuoden edes jollain tasolla.
IRL puolella tavoitteita on vähemmän, lähinnä osallistua opiston kursseille ja koirasta saada juniorimuotovalio! Junnusertijahti alkaa heti helmikuun alussa.
-
@ireth Täällä ei oo oikeestaan mitään sen suurempia tavoitteita asetettu tälle vuodelle. Aiankin seuraavat 1,5kk mennään "saikulla" kun lomautus tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden ja kokeillaan vaan saada omia akkuja ladattua mahdollisimman hyvin ennen kesää ja sesonkia.
Täällä kans junnumuotovalio haaveissa koiran kanssa, toki me aloitetaan sertimetsä vasta huhtikuulla Vaasa KV:sta. Enkä mä kyl usko et mä saan esitettyä ton muotovalioksi asti, mutta aina on hyvä haaveilla