Rupattelutopic kaikille tylsistyneille
-
Tavoitteena on pysyä joten kuten aktiivisena entiseen tapaan, myydä muutama suokkivarsa ja kisata/järjestää kisoja. Laatiksiin on jonossa hirveä määrä hevosia, eli niissä pyöriminen joka kuussa on myös yksi tavoite, samoin myös vanhemman pään hevosten kuoppaaminen pikku hiljaa.
IRL tavoitteet liittyykin sitten lähinnä koiran harrastuksiin ja niissä etenemiseen.
-
Tavoitteena itellä on muistaa ilmoitella hevosia laatiksiinkin!
15 varsaa olisi myös syntymässä keväällä/kesällä ja jokaiselle pitäisi vähintään pääkuva piirtää.IRL en lupauksia tee. Sen verran, että kävisin ratsastamassa useammin, 2023 kun tasan kaksi kertaa ennätin satulassa käymään. Tosin olinhan minä ensimmäisen puolikkaan tukevasti raskaana joten ei sen mahan kanssa hirveästi tunneille menty.
-
This post is deleted! -
@vrl-15170 Onneksi aina voi liittyä johonkin muuhun talliin niin pääsee kirjoittelemaan ja draamailemaan t: ajoittain kirjoitushullu ja draamailuun valmis
-
Viime vuoden virtuaalisten uudenvuodenlupausten kanssa kävi niin kehnosti, että tänä vuonna ajattelin olla ihan hiljaa koko asiasta. Mutta lupaus tai ei, niin ajattelin jatkaa Ionicin ja GA:n kanssa niinkuin tähänkin asti. Ei siis mitään uutta auringon alla.
Reaalimaailman puolella en ole tavannut juuri harrastaa mitään erikoisempia lupauksia. Viime vuoden lupaus koski museokorttia ja tarkoitus oli käydä viime vuoden aikana vähintään 10 museossa. No, kävin kolmessakymmenessä, että se tuli pidettyä oikein moninkertaisesti. Ajattelin, etten aio antaa museokortin kerätä hometta tänäkään vuonna.
-
Hyvää uutta vuotta vain kaikille! Jospa jaarittelisi jotain tänne pitkästä aikaa
Mun uudenvuodenlupaus virtuaalihevosten suhteen on, että pyrin avaamaan tämän koneen säännöllisesti, jotta oikeasti pääsisi eteenpäin hevosten kanssa enkä vain kerran kuukaudessa käy kattelemassa ja ihailemassa poneja tekemättä niiden kanssa mitään.
Toisena lupauksena jatkan suokkien kisaamista ja laatiksissa käyttämistä, jotta saan niitä kuoppaan ja suomenhevosmäärän minimiin. Ongelmana kuitenkin jälkeläisten puute ja se, että hevoset ovat tavallaan lojumassa ei-inspaavassa Myrskylä-Kaunispuro sekamelskassa. Oon tosin jo aloitellut pientä projektia, jonne tärkeimmät suomenhevoset siirtyvät, mutta en vaan keksi sille nimeä. Ollut aihiona jo mooonta kuukautta. Tämä ei tosin ratkaise sitä ongelmaa, että kaikkia suomenhevosia en tule sinne siirtämään ja silti pitäisi jäljelle jääville jotenkin pieraista jälkeläisiä jollekin kasvatusnimelle (Kaunispuroa ei ole rekisteröity enkä oikein enää tykkää siitäkään ja Myrskylä tavallaan on jo kuopattu).
Onko muuten perinteisten kisojen kisaajia enää kuinka paljon? Isompia esteluokkia (140-160cm) tuntuu olevan tosi vähän tai sitten olen onnistunut missaamaan onnellisesti isommat kisaryppäät (en ole kovin aktiivisesti katsellut kisakalenteria). Ja itse olen vielä niin kehno kisojenjärjestäjä, että olen lokkeillut vain muiden kisojen parissa. Pakko varmaan ainakin puokkien osalta jossain kohtaa opetella porrastettujen maailmaan, vaikka mä siis kierolla tavalla todella rakastan sijoitusten keräilyä ja tykkään siitä, miltä ne näyttää sivuilla.
Kiitos kyllä kaikille kisajärjestäjille Mieltä ylensi, kun sain vihdoin purettua kisakutsut sijoitusten muodossa hevosten sivuille ja etenkin VVJ ja KERJ poniinit saivat hirmu kasan sijoituksia.
IRL vuosi 2024 tuo tullessaan uuden hevosystävän. Hän on rapiat 190cm shirevaari! Tulin jo sieltä rehvakkaasti alas ilman jakkaraa ja suoraan takapuolelleni ku arvioin hieman optimisesti laskeutumismatkan. Eiköhän ne mittasuhteet selkiinny aikanaan itsellekin. Nyt en vaan ole päässyt sovituille käynneille, koska oon ihan järkyttävässä flunssassa. Just soitin töihin, että en oo tulossa loppuviikostakaan.
Työrintamalla opiskelen kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi, valmistun syksyllä. Se on oikeastaan tosi kivaa ja opiskelu on ollut helppoa. Opiskelen oikeastaan kaiken materiaalin potilastyön (ns. harjoituspotilaat) kautta niin jää hyvin mieleen, kun tulee teoria käytännön kautta tutuksi samantien. Tykkään myös toteuttaa niitä lyhytterapioita.
-
@sylvi kyllä perinteisien kisaajia on, mutta järjestäjiä vähänlaisesti. Melko vaivattomasti saa kuitenkin hevoset kisattua, kun pitää kalenteria silmällä, ei enää kuitenkaan sillä tahdilla kuin pari vuotta sitten, kun hepalle sai sijat kuukaudessa täyteen
-
Minä voin järjestää joitaki perinteisiä kisoja jos ne saa nopeasti täyteen. Ei mulla itsellä kisaajia ole kun kaikki on tätä nykyä porrastetuilla, mutta tykkään arpoo.
Ihaninta ois kyl järkätä jotai realistisempia cupoeja tai tapahtumia, mut oon nii köyhä pää etten keksi.
-
This post is deleted! -
@vrl-15170 Silmistä tuli välittömästi mieleen Saoirse Ronan!
Mut joo, itekki välil haaveillu et jos osais noita käyttää, varsinkin kun mulla on monesti todella vahvat, näyttelijöihin painottuvat ulkonäöt mielessä ja ois kiva jos muutkin pystyis näkee mun hahmot niinkuin itse ne näen, tai edes sinne päin. En vaan osaa. Plus kevyesti häiritsee että kaikki AI ihmiset mitä oon nähny on mun silmään ihan liian siloitellun näköisiä. En haluu et mun joku tallirenki näyttää siltä ku se ois kävelly just jostai Voguen kuvauksista paskanluontiin.
/ edit. Saako panikoida mulla on 151 nimiehdotusta yhdelle tallille
-
This post is deleted! -
@vrl-15170 Tekoälyn kuvat Edelleen pidän niitä kyseenalaisina, mutta jos etiikasta ei nyt puhuta, niin omaan silmään tekee hahmoista aivan liian muovisia, muka täydellisiä ja sieluttomia. Olen vakaa epätäydellisyyksien ja siten realismin kannattaja, ja lähinnä noista tulee nuket sekä animetyyliset fanipiirrokset mieleen.
-
Päivä nro 13 tätä flunssaa takana... Luulin, et selviän tiistaiksi töihin, mutta sitten possahti sekä keuhkoputkentulehdus että poskiontelotulehdus kuumeen kera
Sairasloman plussat:
- oon saanut yli vuoden takaisia sijoituksia laitettua muotoon ja sain kaikki kisakutsut ajantasalle
- oon kirjoittanut kaksi luonnetta, kaksi sukuselvitystä ja yhden valmennuksen
- ilmoitin laatiksiin hevosia
- tein kokonaan uuden tallin, joka ollut keskeneräisenä 2 vuotta. Jääköön julkistaminen myöhemmäksi jahka saan homman liikkeelle :')
- ostin 3 uutta hevosta
- toin 6 uutta hevosta
- kuoppasin yhden hevosen
- myin useita hevosia
Miinuksena toki, että kamala olo, en oo nukkunut yli 6h unia kahteen viikkoon, missasin kauniit pakkaskelit ja vuokrahevosen kanssa sovitut kerrat sekä vanhojen työkaverien tapaamisen. Ja myös omat työt rästiintyy tämmösellä poissaololla aika pahasti. Mut että on ollut kiva pitkästä aikaa kunnolla perehtyä virtuaaliponien maailmaan!
-
En tiedä onko tää harrastus tässä mittakaavassa enää ihan terveen ihmisen hommaa, mutta kävin just Namyshillin A:lla alkavat rodut läpi, lopetin vanhoja hevosia ja suunnittelin tämän vuoden varsat. No, varsoja on syntymässä yli 250... Vielä on sitten loput aakkoset käymättä läpi. ":)"
-
@ireth Wow mikä määrä Mä en varmaa sais noista ku 3 nimettyä Ei sillä että omiin talleihin ei taida näillä tiedoilla olla syntymässä yhtään kasvattia tänä vuonna Toki voin olla väärässä mutta voi olla jotta tilanne muuttuu vuoden aikana.
-
@ireth Arvostan! Sulla on paljon kivoja hevosia! ️
-
-
Siis tässähän saa kohta alkaa tehdä hartiavoimin töitä, että saa pidettyä Ionicin suurimpana tallina! En olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Ja ne viime vuoden rekisteröintimäärätkin kalvaa vielä...
Mutta se on kyllä totta, että Namyshillissä on paljon kivoja hevosia ja aivan erityisesti paljon kivoja rotuja! Eli niitä samoja kuin Ionicissakin. Minun pitäisi oikeasti tulla joskus kyselemään astutuksia ja tilausvarsoja, mutta ehkä se pitäisi tehdä rotu kerrallaan, koska muuten saisit kolmen kilometrin pituisen listan sähköpostiisi. Koska mä oikeasti tarvitsisin tosi paljon uutta verta kaikkiin rotuihin. Kävi taas selväksi kun yritin painteilla varsoja teettää: kaikki pitkäsukuiset on sukua keskenään, p*rkeleet. -
Minä tässä haaveilen vielä, että saisin kaikki hevoset johonki rekisteriin ni kehtais vähä jalostaakki On meinaa tuskallista lähteä sitä pari polvistaki evm hevosista lähtie rekisteriin... Eli jos joskus vaikka ne evm elukat sais... johonki. Joskus.
-
This post is deleted!