Rupattelutopic kaikille tylsistyneille
-
Kun hyppäät iltavuorosta aamuun ja nukku-masa päättää loistaa poissaolollaan. Tosin olisin jo iltaankin tavallisesti nukkumassa tähän aikaan, mutta not today!
/ Ja sitten kun nukahdat nii heräät noin tunnin päästä kun näet painajaisia.
Kyllä on niiiiin kiva lähtee näillä fiiliksin töihin kun tietää, ettei siellä oo ees mitään tekemistä vaan aamuvuoro on luultavasti jo saanu pariin tuntiin ainakin enimmät hoidettua.
-
Tuli vaan mieleen, että voisin kirjoittaa mun oudon unen tänne, varoitus, epäselvää tekstiä.
Siinä unessa oli joku suo/savannialue ja siellä asu puita. Niillä puilla oli jalat ja joku outo ympyrä jonka "reunoilla" oli kolmioita, se oli keskellä niiden "päätä". En tiennyt oliko se suu vai silmä. Yhdellä niistä oli mielessä joku taikaloitsu, jossa ympyröiksi taiteltujen puunoksien koloihin kuului laittaa erikasveja ja sitten tapahtua jotain. Puu kokeili mutta epäonnistui, sitten tulin minä ja joku sut iso musta maapähkinämaaorava, ja me kokeilimme. Emme onnistuneet. Sitten tuli joku random vanha mummo, joka teki loitsun ja sanoi että me laitettiin liikaa ainesosia. Se loitsu onnistu ja sitten tuli joku outo punanen pallokuvio, joka on siis valoo.
Nyt yhtäkkii teleporttasin tän paikkakunnan ainoon koulun pihaan, ja keskellä koulun pihaa meni viiva. Tän paikkakunnan väkee oli sillä puolella mihkä tulin, ja jotain muita ihmisiä sillä toisella puolella. Sillä 'mun' puolella oli mun äiti, pikkusisko ja isoveli, ne sano että iskä on töissä. Mä seisoin mun pikkusiskon kahen kaverin ja niitte vanhempien takana, sitte vastustajat eli toisella puolella viivaa olevat alotti sodan. Ensin ne ampu alas just niitä ihmisii kohti jotka mun edes oli, ne hyppäs luodin yli, mä taas siellä takana tein jonkun tosi proon ninjaliikkeen vasemmalle, toinen laukas keskemmällä, edessä olevat vaa nosti käsiänsä, se meinas osuu muhun, se oli lähellä hipasta mun päätä mut tein taas jonku hienon liikkeen ja ne ei osunu. Sitten mulla oli joku sipsipussi, se juustopallopussi. Otin sieltä pussista sipsejä ja heitin vastustajan puolelle, sit ne näki ne sipsit ja oli ihan , ne otti niitä sipsejä ja alko syömää niitä, sitten ne matki mun ideaa ja otti myös sipsipussit ja heitti meille sipsei, mutta me ei oltu yhtä tyhmii ku ne nii ei syöty. Sitte mun äiti ja pikkusisko meni koulun päätyovelle, ja soitti iskälle et täällä on sota,iskä vaa vastas et okei tuun pian. Sitte katoin vasemmalle ja näin mun veljen itkevän ku joku 2 vuotias, koska se oli nii nössö ja pelkäs juustopallojaki.
Sit heräsin -
@moonazo En tiedä miksi, mutta varsinkin tuosta alkukappaleesta tuli ihan Star Stable Online -vibat
-
@serena said in Rupattelutopic kaikille tylsistyneille:
Kyllä on niiiiin kiva lähtee näillä fiiliksin töihin kun tietää, ettei siellä oo ees mitään tekemistä vaan aamuvuoro on luultavasti jo saanu pariin tuntiin ainakin enimmät hoidettua.
Mun ilme kun pomo käy pyörähtämässä ja sanoo et tää on sit vissii tämmöstä seuraavat kolme kuukautta.
-
@Moonazo random mummot on parhaita loitsuissa
Tuli tuosta unesta mieleen, kun 9v veljentyttö löysi jonkun kauhupelin, ihmettelin mitä se hihittelee siellä huoneessa yksinään, niin mummolla oli giljotiini kellarissa Muutenkin niin hauska tyttö, kun syntynyt halloweenina ja aina rakastanut kaikkia haamuja ja muuta
-
@jannica mun pikkusisko pelas just tota sun mainitsemaa pelii viel 2020
-
@alexiina-c mä siis nään jatkuvasti outoi unia, pitsä varmaa pitää jtn unipäiväkirjaa ton unen nöin eilisyönä, ja viimeyönä yhen mis meiä aikalailla koulun takana olevas mettäs on iso puu jossa on kaikki oksat täynnä hämähäkinseittiä mut ei yhtää hämähäkkii️
-
@Moonazo olisin itse ollut enemmän kuin tyytyväinen jos ei olisi hämähäkkejä näkynyt
-
KUNINGATAR ELIZABETH II ON KUOLLU
-
@nikki said in Rupattelutopic kaikille tylsistyneille:
KUNINGATAR ELIZABETH II ON KUOLLU
En yleensä herkeä sentimentaaliseksi, mutta kyllä tässä yksi aikakausi tuli päätökseensä. RIP.
Jännä nähdä mitä Britanniassa tapahtuu tämän jälkeen. -
@nikki Meinasin kirjaimellisesti vähän kyynelehtiä.
Vaikka sanoin jo viime vuonna Philipin kuollessa, että aivan saletisti Ellu menee vuoden sisään perässä. Inasen pitempään meni mut.
-
@Serena Joo mäki totesin ryhmächatissa et tosi tavallista et vanhat pariskunnat kuolee liki toisiaa. Mut c'mon, ei meidän ultimaattinen strong independent woman.
-
@nikki mä olin siis elänyt elämääni siinä uskossa että The Queen elää ikuisesti. Olipa jotenkin tosi pysäyttävä uutinen.
Musta on kyllä hienoa, että hän sai lähteä yhtä arvokkaasti kuin oli elänytkin. Saappaat jalassa, vaikka joutui varmasti tsemppaamaan aivan hirvittävästi nimittäessään uutta pääministeriä. Mutta olisi ollut jotenkin hirveää, jos olisi vaikka joku muistisairaus vienyt.
-
@elli-l said in Rupattelutopic kaikille tylsistyneille:
mä olin siis elänyt elämääni siinä uskossa että The Queen elää ikuisesti
Tämä niin paljon! Oon alta kouluikäisestä ollut ihan hieman fanityttö erityisesti Britti-kuninkaallisia kohtaan. Seitsemän vuotiaana olin todella järkyttynyt ja surullinen Dianan kuollessa, nyt vähän samat fiilikset, vaikka tämä oli hyvinkin odotettavissa.
Mutta tosiaan ihanaa, että sai lähteä saappaat jalassa ja paikassa joka oli hänelle tärkeä.
"I declare before you all that my whole life, whether it be long or short, shall be devoted to your service and the service of our great imperial family to which we all belong."
-
Oon pahoillani kaikille mut en kyllä ikinä henkilökohtasesti vois itkeä jonkun imperiumin monarkin perään ajshdfsk tää on ollu häkellyttävää seurattavaa ihan jo silkasta älyttömyydestä että suomenkin yle lähetti livestreamia jonkun kuolevan rouvan linnan autoportista koko illan vailla mitään kunnon kommentaaria edes hyvään toviin apua ... mutta joo sepä riittänee.
-
Mä nyt vaihdan aihetta että sori siitä.
Palasin toukokuussa mun vanhaan työhön sen jälkeen kun kävin talven muualla. Tässä muutamassa kuukaudessa on käynyt enemmän kuin hyvinkin selville että tuo ei vaan millään jostain syystä enää elätä ja käytin tuossa vissiin just tunnin elämästäni siihen et hain työpaikkoja. Toki yks niistä oli vain vakipaikka ja muut osa-aikaisia mutta osa-aikaisetkin ois tyhjää parempia varsinkin kun ne toisi sitä enemmän kuin kipeästi tarvittua rahaa tähän taloon.
Kai se on nyt enään vain odottelua siitä miten käy ja toivoa parasta että jokin suunta mitä tässä on yrittänyt kehitellä sille että alkaisi tilanne näyttämään positiivisemmalta olisi lopulta se totuus ja saisi elämänsä taas raiteilleen...
-
Mua alkaa vähän harmittaa täällä töissä oleminen kans. Jos oisin vaikka kuukausikin sitten tienny, että tässä tulee seuraavat 3kk olemaan käytännössä sitä, että tullaan paikalle tekemään ei-mitään niin oisin hakenu firman sisältä jotain toista paikkaa kun niitä näkkyy auki olevan. Ei oo iloa enää lisistäkään kun ei ole enää kahta vuoroa eikä viikonloppuja. 🥲
-
@serena said in Rupattelutopic kaikille tylsistyneille:
tullaan paikalle tekemään ei-mitään
Tää on kyllä tylsintä ikinä. Mennä töihin eikä oo mitään tekemistä. Toki kiireaikojen jälkeen arvostaa aina hitaampia päiviä, mutta pidemmän päälle tuo on kyllä niin puuduttavaa.. Ainakin omasta mielestä siis.
Toki jonkun mielestä varmaan kiva jos saa palkkaa siitä ettei tee mitään, mutta ite en ainakaan jaksa mennä ja olla tekemättä
-
@maura said in Rupattelutopic kaikille tylsistyneille:
Toki kiireaikojen jälkeen arvostaa aina hitaampia päiviä, mutta pidemmän päälle tuo on kyllä niin puuduttavaa.. Ainakin omasta mielestä siis.
Tää. Niin suuresti tää.
-
@maura No joo, mie nautin pienestä paineesta. Tää, että tänne tulee luultavasti seuraavat kuukaudet VIIKOSSA sellainen määrä raaka-ainetta josta riittää meille töitä noin 2-3h. Ja meitä on täällä viis (kahden vuoron ihmiset samassa vuorossa), ens kuussa tulee kuudes.
Siinähä ois jo sakkia jos ottas pelikortit mukaan ja sijottas sen palkan jämän