Arabikeskustelu
-
@lissu-t
Olkoon sitten Crane Kasanje. Sopiiko syntymäpäiväksi tänään, 12.2.23? -
@sirpa Sopii! Eikä taas mittään kiirettä sivujen kanssa.
-
Tuplapostaus, mutta vaihtuu hevosen myyntiin ni älkää kivittäkö.
Zareah vaihtaisi mielellään kotia. evm-sukuinen egyptinarabi, kisannut porrastetuissa kenttää maksimitasolleen. Sivuilta saa kaiken matkaansa. Hurjan kiva jos pääsee jalostuskäyttöön (ja jälkikasvunsa vielä kenttäradoille! :D), mutta ei mulla ole tälle mittään toiveita tai odotuksia.
-
@lissu-t Minulle Juksulaan? Arabi-, anglo- ja wpb-jalostukseen. Mulla olis sille sopivasti kenttäpainotteiset morsiametkin jo olemassa (SEA ja PPA).
-
@nintsu Ehdottomasti sulle! Siirrän orin saman tien VRL-tunnuksellesi, ilmoittele sivuja jotakin kautta kun kerkeät.
-
Oma elämä on mennyt viime aikoina sellaiseen suuntaan ettei pikseliponeille meinaa jäädä aikaa tai energiaa. Kokonaan en kuitenkaan halua lopettaa joten aloin pohtia, että tallien toimintaa pitää pienentää.
Qismatin osalta tämä tarkoittaa sitä, että muiden kuin domesticien osalta hevosmäärä pienenee. Tarkoituksena olisi nakata hevosia kuoppaan vähän rankemmalla kädellä.
Tässä siis lista oreista jotka ovat viimeistä kertaa tarjolla jalostukseen! Tammoja en ala listailla, niiden osalta muutenkin vielä suunnitelmat auki mutta niitäkin toki saa käyttää jos jostakusta haluaa varsan. Myös listaamattomat orit saattavat olla vaarassa, kunhan jossain vaiheessa saan projekteja toteutettua ja jälkeläisiä teetettyä niin lisää hevosia lähtee kuoppaan.
Jos en nyt kauheasti valehtele, niin jokaisella on ainakin jonkunlainen AHAC-tulos. Sivuja ei ole päivitetty aikoihin joten niihin ei välttämättä kannata luottaa! Suurimmalla osalla oletettavasti tulos on huomattavasti parempi kuin sivuille merkitty. Päivittelen näitä vähitellen mutta jos jonkun tietyn orin osalta kiinnostaa niin hihkaiskaa.
SEA:t
evm Fylkir CZ
evm Malik
evm Zakatt CZ
1p. Bahie Psytadel Marajj
1p. GRS Nebukadnezzar
1p. S Chuma
1p. Siraj al Qismat
1p. Sparta Magneto
1p. Sparta Magnificence
1p. Wassum al Qismat
3p. O Bey Al'Ahlo
3p. Shedid al Shadiya
PPA:t
evm Abd-Al-Hamid
evm Palec Serdeczny Bohater
1p. Eugeniusz Nur
1p. Jacek Nur
1p. Jastrzab al Qismat
SRA:t
evm Ib Khajag
evm ProvansKaikki tarjolla myös risteytyksiin!
-
@tk
Tämä tuli vähän niinkuin tilauksesta, harmillisesti ei vain ole tällä listalla kaksipolvisia oreja tarjolla ja niitä tarvitsisin tosi kipeästi. Mutta sopisivatko seuraavat astutukset:
Taddeusz al Qismat + Fiddat Wlaszca
Seweryn al Qismat + Fiddat Walisa
Haytham al Qismat + Fiddat Dezirinda
Zahir Qusay al Najya + Fanya Werbena
Marzuq al Qismat + Fanya DomnikaVarsat syntyisivät ensi kuussa suunnilleen ja jäisivät Ioniciin jalostuskäyttöön, mutta hyvin todennäköisesti pääsisivät myös ARJ-porrastettuihin (tai jotakin muuta lajia, katselin että tuossa oli yksi western-painotteisista vanhemmista).
-
@sirpa Hyvin sieltä näemmä ne kaksipolvisetkin löytyi.
Onnistuu tottakai! -
Keskustellaanko hetki verilinjoista? Tai siis yhdestä verilinjasta.
Ajattelin nyt vihdoin ja viimein vääntää viimeiset tekstit että saisin VAHYn julkaistuksi. Pari tekstiä puuttuu vielä ja lueskelin tässä aiemmin kirjoitettuja läpi, joiden kirjoittamisesta on jo muutama vuosi... Vaan heräsipä kysymys.
Crabbet. Tästä aiheesta ei ole ainakaan mun tietääkseni arabiväen voimin keskusteltu oikein koskaan, sillä eipä näitä juurikaan taida ihmisillä olla. Ajattelinpa nyt kuitenkin nostaa asian esille, vaikka täällä onkin aika hiljaista.
Crabbethan on siis IRL-verilinja joka pohjautuu käytännössä yhden tietyn kasvattajan hevosiin. Virtuaalimaailmassa on kuitenkin tapana pitää oikeat hevoset poissa suvuista, joten voimmeko näin virtuaalisesti kasvattaa crabbet-linjaisia hevosia vai olisiko parempi puhua englantilaisesta linjasta?
-
@tk
Tämä on varsin hyvä kysymys ja minä olen sitä joskus pohtinut (varmaan jo 10 vuotta sitten, en jaksa kaivaa blogia, vaikka siellä varmaan olisi, koska mitä siellä ei olisi...). Itse olen ottanut sen linjan, että puhun englantilaisesta verilinjasta juurikin sen takia, että Crabbet on niin leimallisesti niitä Crabbetin hevosia ja kun ei virtuaalimaailmassa ole Crabbetia, niin ei täällä voi olla Crabbet-hevosiakaan. Niin paljon kuin haluaisinkin vanhoja crabbetilaisia tai niiden kaltaisia arabeja Ioniciin, niin en kyllä pysty taipumaan RL-hevosten pariin.
Ovathan muutkin verilinjat domesticia lukuunottamatta aika pitkälle vain muutaman siittolan aikaansaannoksia, että olen joskus miettinyt niidenkin järkevyyttä virtuaalimaailmassa, mutta ne nyt menevät, ehkä realismia venytellen mutta kuitenkin. Tämä englantilainen linja on poikkeus. Minulla oli joskus (ei-vakava) ehdotus, että reaalimaailman verilinjojen sijaan voisi olla virtuaalimaailman verilinjoja, niinkuin nyt vaikka Dahabu-linja ja Farr-linja ja myös Ionic-linja, sillä itsekehua tai ei, niin onhan Ionic varmaan suurin arabisiittola. Mutta koska nuo reaalimaailman verilinjat ovat uineet tänne, niin ei se oikein toimisi. -
@sirpa Olen itsekin täysin englantilaisen kannalla, kiva kuulla että löytyy samanlaisia ajatuksia. Muihin verilinjoihin verrattuna Crabbet on kuitenkin niin paljon enemmän liitetty yhteen tiettyyn kasvattajaan ja yhteen tiettyyn talliin, että se ei tunnu ihan samalta asialta... Vaikka kuitenkin esimerkiksi brittien Crabbet Organisation sanoo näin: "A Crabbet Stud bloodline is one from a Pure Bred Arabian that was owned or bred by the Crabbet Stud, including those registered as bred by the owners Lady Anne or Wilfrid Blunt, Lady Wentworth or Cecil Covey." Täältä löytyy nuo määritelmät jos muitakin kiinnostaa.
Olen itse niin kaavoihini kangistunut etten ainakaan itse lähtisi enää luopumaan irl-verilinjoista, mutta voisihan se ihan mielenkiinnon puolesta olla kiva joskus tutkia että löytyykö tallista vaikka täysin Farr-linjalaisia.
-
Yhdistys alkaa nyt olla sillä mallilla että eiköhän tässä ihan oikeasti tule tämän vuoden aikana valmista! Taukotyönä väsäsin yhdistykselle bloginrungonkin, ensimmäinen postaus on oma aiheensa postaustoiveille. Heitelkääpä ideoita joko blogin kommenttikenttään tai miksei vaikka tähänkin tai mulle suoraan!
-
@tk
Minä jo innoissani raapustelin sinne postaustoiveita, koska mielelläni luen kyllä muidenkin kuin vain itseni kirjoittamia juttuja arabeista. Vaikka saatoin kyllä lupautua tarvittaessa auttamaan... -
@sirpa Loistavaa! Jostain syystä blogitekstit on sellainen juttu että niihin löydän helposti innostusta ja tekiskin mieli aloittaa jo miljoona juttua noista ehdotetuista aiheista.
Rakennejutuissa olen itse huono, mutta täytynee katsoa saisiko siihen värvättyä apuja jossain vaiheessa.
Lista kadonneista hevosista on kyllä tosiaan loistava idea ja se pitää saada ihan sivuille asti. Miksen tajunnut sitä itse... Tykkään kaivaa kadonneille hevosille osoitteita.
Täytynee aloitella erilaisia postaussarjoja, vanhoista kasvattajista ja hevosista saa monta juttua aikaan.
-
Ja lisää viestiä perään, mutta eipähän toivottavasti jää huomaamatta.
Jäin miettimään tuota kadonneiden hevosten listausta, nimittäin miten määritetään kadonnut? En oikein tiedä että mistä lähtisin hevosia listaamaan ja millä kriteereillä. Ionicin listaa jo vilkaisinkin.
-
@tk
No joo, se kadonnut on kyllä vähän venyvä termi. Itse olen kasannut tuota omaa listaani ihan vain sillä perusteella, että jossain vaiheessa omien hevosten sivuja tehdessä totean, että tiedossani oleva osoite hevoselle ei toimi ja minun pitää etsiä joko uusi osoite, Archive-tallennus tai VRL-rekisterisivu. Seuraavalla kerralla kun törmään samaan hevoseen, ei tarvitse vaivata Googlea, Archivea tai VRL:a vaan voin katsoa sen osoitteen tuolta listaltani. -
-
Hei te jotka pyöritte jenkkipiireissä: kuka mahtaa omistaa tallin nimeltä Quantum International? Erinäisten surffailujen kautta totesin, että yksi mun Farrin aikainen tamma (Ya Bint al Hawa) on päätynyt sinne, eikä mulla ole mitään tietoa, että miten. Tamma nimittäin aikoinaan tuli mulle koska kasvattaja oli lopettanut, joten olisi hirmu kiva tietää, onko kasvattaja palannut takaisin toimintaan vai onko hevosen napannut joku muu. Eipä sillä, ei asialle oikein mitään voi.
Jenkit on kyllä hirmu rasittavia näissä hevosjutuissa. Vaikka minkälaiset ehdot sovitaan kauppahetkellä (mm. se suomalaiselle harrastajalle tärkeä speed aging), aletaan myöhemmin inttämään vastaan, että ei varmasti ole kyllä sovittu. Tai ettei missään nimessä ole hyväksytty kasvatille tuollaista nimeä, koska siinä on oikeiden arabihevosten nimiä (mun virhe ehdottaa nyypiönä arabiharrastajana, mutta kasvattaja sen hyväksyi). Eikä virtuaalihevonen voi koskaan kuolla: munkin jenkkiläisiä heräsi henkiin ja jatkoi kisatoimintaa rapakon takana...
Teen pian "jenkit" ja tarjoan farrilaisia vielä jalostukseen, oli niillä osalla uusi elämä ulkomailla tahi ei.Miksiköhän sitä miettii näitä juttuja, vaikka niillä aiheuttaa vaan itelleen ärtymystä?
-
@eatnama AHAC tietokanta sanoo että tallin omistaa indiza ja hänen listoillaan tosiaan näkyi kyseinen hevonen olevan.
Ja joo, jenkkien tapa harrastaa ei yhtään sovi mulle ja siksi oonkin päättänyt pitää itseni heistä erossa niin paljon kuin mahdollista.
-
Herätelläänpä vähän arabiväkeä, tai ainakin yritetään.
VAHY olis nyt sillä mallilla että sen vois julkaista. Noh, se on ollut sillä mallilla jo hyvän aikaa mutta jotenkin se on vain jäänyt. Meinasin jo alkaa tehdä esittelytopaa kun tajusin että AHAC-oppaan voisi kasata sitä ennen, joten työstänpä sen tässä vielä. Outouksia saa kuitenkin kommentoida jos niitä löytyy.
Sitten, keskustellaanko hetki laatuarvosteluista?
Oon tässä seuraillut yleistä keskustelua mitä laatiksista on viime aikoina ollut. Meinasin että VAHY saa pyöriä vaan tietopankkina koska muulle ei ole aikaa eikä jaksamista, mutta menin sit kuitenkin innostumaan laatiksen ajatuksesta.
Mutta, millainen olisi hyvä arabi?
Pohdin itse tällaista, tämä on todella raaka versio pisteytysrungosta:
Osio 1: Ulkonäkö (tm joku fiksumpi nimi..)
Tämä omana osionaan siksi, että en halua palkita kuvattomia hevosia. Arvostelukriteeri on tällä hetkellä kuitenkin vain luokkaa kuvasta voi tunnistaa rotutyypillisen arabin, sillä musta ei ole arvostelemaan rakennetta ja haluan että pääkuvallakin pärjää.Osio 2: Käyttö
Kolme alaosiota: kilpahevonen, jalostushevonen ja tarinahevonen. Kilpahevoselle jonkunlainen arviointi jaosten alaisista kisoista tai AHAC-kisoista, eli pelkällä AHAC-kisaamisellakin pääsisi täysille pisteille tässä osiossa. Jalostushevoselle jonkinlainen arviointi jälkeläisistä, tän hetken pohjana on vaan ajatus siitä että "määrä x sivullisia jälkeläisiä" - tätä pitää vielä kehittää. Ajatus oli myös että arabijälkeläisestä saa täydet pisteet, muun rotuisesta puolet. Tarinahevoselle on toistaiseksi ajatuksena vaan "x määrä tarinasisältöä", en ole kauheasti vielä ajatellut että miten tämän toteuttaa.Osio 3: Suku
Tähän ei vielä kauheasti ideoita ole, muuta kuin että suvullisilla olisi jonkinlainen etu. En tykkää ihan kauheasti sukuselvityksistä, joten suvuttomat olis näillä näkymin tarkoitus arvostella lähinnä sukuun merkityistä perustiedoista ja ehkä joku plussapiste kirjoitetusta selvityksestä.Osio 4: Lisäpisteet
Täältä löytyy seuraavat kohdat: laatis/näyttely/kantakirjapalkinnot, luonnekuvaus, kuvagalleria, vahy-palkittu sukulainen ja vahy-palkittu jälkeläinen.
Mitään pisterajoja, tarkempia sisältöjä tm ei oo pohdittuna, kasasin tämän meinaan vasta eilen. Halusin kuitenkin heittää tämän ajatuksen heti ilmoille, jos vaikka löytyisi muilta harrastajilta kommenttia aiheeseen.
Ennen kaikkea haen tietynlaista helppoutta, että saan tämän mahdollisesti yksin pyörimään. En siis ala arvioida rakenteita, laskea tekstien sanoja tai mitään muutakaan monimutkaista. Lisäksi ajatuksena on se, että hyvä virtuaalihevonen ei ole vain se sikakisattu rakennekuvallinen yksilö, vaan hyviä hevosia on monenlaisia.