Suomenhevoset
-
Laittelenpa nyt tänne hiljaiseen myyntiin kotiin palaavat kasvatit Stoorin Vadelmavarkaissa sekä Stoorin Minimiina.
Minimiina on entisellä omistajallaan kisannut kouluratsastuksessa sekä valjakkoajossa ja se on kaksipolvinen suokkitamma.
Vadelmavarkaissa puolestaan on yksipolvinen tamma, jonka isä on kantakirjattu.
-
Mä en oo täällä vielä piipahtanutkaan
mutta nyt kun tulin, tulen riesaksi astiValokylässä samaa vanhaa, siirrän taas sivutilaa jne jne. Ilmoitan sitten, kun jaksan osoitetta, joku sen voi jo seuraavista linkeistä kerätäkin.
Keskustan kaaduttua meno on ollut aika nollissa, mitään uutta ei oo tapahtunut. En oo jaksanut oikeastaan päivittää hevosten sivuja, jotenkin tää keskustan paluun epätoivossa vellominen laittoi koko harrastuksen jäihin, mutta hei, täältä sitä ponnistetaan, kuilun pohjiltaEi oo syntynyt kasvatteja, mutta sen sijaan innostuin nyt tuomaan muutaman uuden tapauksen.
Aloitetaan eka Vispikermasuukolla, jonka ehdin jo esitelläkin aiemmin; se nyt vaan sai luonteen ja sukuselvityksen. Olipa ihana kirjoitella tälle tota luonnetekstiä, jotenkin soljui vaan ulos ihan luonnostaan ja tuli vähän erilainen mitä ajattelin, mutta mitä pienistä, mun mielestä Vispilä on just ihana.
Sitten tuli Miina Vadelma(joo, sekin Heikunkeikauksen kuvilla, se on vaan ihan ybersulonen tamma ), jonka luonne on vielä kesken, ajattelin nimittäin etten vielä kirjoita ratsastusosuutta, mutta taidan sittenkin. Yllättäen Miina ja Vispilä on kans hyvin yhteneväisiä persoonia, pitää vähän pullasorsia Miinaa lisää.
Sitten on Noituus, joka ansaitsee nimensä. Tästäkin piti tulla mukavampi kuin tuli, mutta jotenkin Noidasta tuli vaan tämmönen jokapaikan hapannaama.
Sitten pitäis vielä tuoda kaksi oria, tai no, siirtää Possumunkki ja sivuttaa uus pienhepoinen. Sen jälkeen vois keskittyä sivuttamiseen liukuhihnalta ja kisaamaan + ilmoittaa viimein kantakirjakelpoisia tilaisuuksiin.edit // lisätään nyt tännekin uunituore yötyö Vili Vallaton
-
Hellurei ja hellät tunteet. Vihdoin sain päivitettyä Viljiksen suokiien sivut ajantasalle, vielä pitäis urakoida puolen kymmentä varsaa sivuihin ja kuviin, sekä jatkaa kirjotusurakkaa. Ja miettiä, et vieläkö noita muutamaa roudaan johonki kissanristiäisiin, oisko niillä mitään jalostusarvoa vai kaivaisko vaan montun. Uusia varsuleita pitäis laittaa juhannuksen korvilla tyrkylle ihan yleiseenkin myyntiin (eikä vaan tehtailla niitä jäämään kotiin).
-
Terveisiä Jeilistäkin!
Tallin sivut on nyt siirretty ja kaikkien hevosten jälkeläislistat sekä porrastetut päivittyvät nyt rajapinnan kautta. Eli pysynevät ehkä edes hieman paremmin ajantasalla. Pientä pintaremonttia pitäisi vielä suorittaa ja jonkinverran vääriä linkkejä vaihdella.Motia ei ole näihin suomalaisiin nyt tämän vuoden puolella ollut ihan juurikaan, mutta onneksi Jeilin hevoset näyttävät elävän omaa elämäänsä ja ovat ainakin onnistuneet lisääntymään varsin sujuvasti ilman meikäläisen apua - useammilla näkyi olevan varsoja joita en laisinkaan muistanut. Vielä kun ymmärtäisivät ilmoittaa itsensä laatiksiin!
Olisi varmaan aika yrittää kehittää jotain uutta haastetta suokkien kanssa harrastamiseen, kun keksisi jotta mitä.
Sen kunniaksi, että sain tän päivittely projektin yhdessä illassa pakettiin, laitetaan kaikki Jeilin hevoset jälleen kerran vapaaseen jalostuskäyttöön! (pl. kantakirjaamattomat oriit ja alle 4-vuotiaat hevoset, kannattaa myös vilkaista jälkeläislistoja onko varsamäärä jo täynnä, mutta mielestäni useimmilla näin ei ollut)
Varsoille ei vaatimuksina muuta kuin VRL:oon rekisteröinti. Kyselyt chatin kautta.
-
Oliko jollekin luvattu varsa Talvikankaan Niukasta, tunnustaako kukaan omistavansa tämän varsaa (pl. sivuille merkityt)?
-
Kurjenpesän suomenhevoslauma vahvistui parilla orilla, kun Haltiasalon Aleksei sekä Väjen Sipuliritari saivat sivunsa. Alkaa lipsua uhkaavan oripainotteiseksi tämä mun touhu, puhumattakaan siitä, miten tallin jo ennestään luovasti laajennettu karsina-/pihattopaikkaraja on paukkunut yli jo aikapäiviä sitten. Ehkä ihan hyvä, ettei tuo hevossivu tai oikeastaan mikään muukaan ole ajan tasalla.
Lisäksi myynnissä pitkäsukuinen kouluvarsa Kurjen Iltaviihde. Kuvia ei tälläkään kertaa ole pakko ottaa, mikäli omasta takaa löytyy sopivammat.
Kohta mä kyl lähden itse ostoksille. Mua ei kyllä ole luotu pelaamaan pienen hevosmäärän kanssa, ja nyt kun narri ei ole jarruttamassa niin tämähän lähtee ihan lapasesta!
-
@lissu-t No mutta.. Voidaan tuoda pihaan asti. Räiskyvän Armas etsii uutta omistajaa, kotiinkin voisin jättää mutta kun A-linjalainen löytyy jo.
Suvullisestihan tää on sulle tuttu, emä ehta susirajalainen.Kasvattajana voin kyllä kilpailuttaa porrastetuissa ja saattaapa sitä silloin tällöin joku kasvatti saada tekstimuotoistakin huomiota..
-
-
Oon kesäloman alkamisen myötä saanut kovan energiapiikin ja näppäimistö vaan laulaa, kun hevoset saa tekstejä! Tää on kiva fiilis, kun pitkästä aikaa kirjottaminen oikeesti maistuu, eikä tunnu pakkopullalta. Tässä alkaa aika monikin hevonen olemaan valmis laatiksiin, ehkä mä jopa oikeasti saan tätä hevosmäärää pienennettyä tänä vuonna
niin että voin taas hulluna shoppailla lisää koneja talliin! Nyt onkin ostolakko ollut voimassa jo hyvän aikaa, mistä oon aika ylpee kyllä, en nimittäin tiennyt että on mahdollista vastustaa ihania suomivarsoja kuukausitolkulla! Kaksi uutta kotiinjäävää kasvattia (Hiivurin Vintillä Kummittelee ja Hämärän Häivähdys) on ihan näillä näppäimillä syntymässä, mutta muuten on kyllä ollut hiljaista varsojen suhteen Hiivurissa tämän vuoden puolella. -
@jenna Vaikka ori suvullisesti kiva onkin (hirveää omakehua, voi kauhia ) niin jätän valitettavasti välistä, mulla on kaksikin hengissä olevaa oria joilta löytyy tuo Pajunkissanpolkka suvustaan. Johonkin se minäkin koetan vetää rajan, vaikka näitä samansukuisiakin tulee välillä osteltua.
-
@serena said in Suomenhevoset:
Sen kunniaksi, että sain tän päivittely projektin yhdessä illassa pakettiin, laitetaan kaikki Jeilin hevoset jälleen kerran vapaaseen jalostuskäyttöön! (pl. kantakirjaamattomat oriit ja alle 4-vuotiaat hevoset, kannattaa myös vilkaista jälkeläislistoja onko varsamäärä jo täynnä, mutta mielestäni useimmilla näin ei ollut)
Varsoille ei vaatimuksina muuta kuin VRL:oon rekisteröinti. Kyselyt chatin kautta.
Vielä kerkee. Taijan tehhä niin, että heitän ihan lähiaikoina useamman hevosen niin ikään kuoppaan (tai odottamaan laatiksia jonnekin bittiavaruuteen) ja teen Jeilille ihan kunnon kasvojen kohotuksen.
-
Ostelkaa 1-polvisia suokkeja, nyt ois oiva tilaisuus saada kotiin yks Lipponen tai kenties värjätä posket punaiseksi Ruusupuuterilla
-
Hiivurissa olis suokeille NJ-näyttelyt 20.7. VIP 13.7. Tervetuloa!
(Ja mitä juhannusvalmennuksiin tulee, pyrin kirjoittamaan ne tässä juhannuksen aikana )
-
Väjen Kurkikomeetta. Olen jo hetken halunnut käyttää nuo kuvat ja nyt löytyi oikea hevonen niille! Kohta on sivutusurakka loppusuoralla ja sitten... voinkin varmaan ostella vähän lisää vaikka pitäisi tapattaa vanhusosastoa ensin alta pois.
Sanokaa etten ole ainoa, jolle tupsahtelee hevosia vähän tiheään tahtiin.
-
@lissu-t mulla on ihan sama ongelma... varsinkin suvuttomia oreja on tallissa enemmän kuin tammoja joten jossain kohtaa tulee olemaan vähän ongelma jos haluaa jättää kertaamatta ee:n varsojen suvuissa...
-
Juhannusvarsa vailla iskää! Laitelkaas jalostukseen tarjolla olevia koulupainotteisia evm-sukuisia oreja näytille Esterille tosiaan sulhasta etsimässä. Varsasta tulee voikko tamma ja se jää kotiin Myrskylään kilpailemaan KRJ KTK-palkinnosta plussaa!
Edit. Tärkeää tosiaan olisi puhdas koulupainotteisuus, sillä yleispainotteisia sulhasia löytyy omasta tallistakin
-
-
-
@sylvi Tilliäinen ja Halavainen käytettävissä!
-