Piirroskeskustelu
-
Heräsin tänä aamuna tosi aikaisin ja ajattelin pyhittää sen piirtämiseen. Tämä on tällainen ~tunnin pikapiirros, mutta kerrankin en käyttänyt tunteja yhden kuvan työstämiseen.
Jack & isänsä Ace
Tylsä rakennekuva, jep, mutta haluan silti esitellä tämänkin jo eilen piirretyn kuvan Jackista. Oli kyllä hirmu kiva värittää tällaista päistärikköä, noiden pisteiden/pilkkujen tekeminen oli hauskaa kun oli täydellinen brush niitä varten
-
Tämäkin huutokauppaystävä lähti trailerilla matkaan.
-
Rekiajelulla vähän vanhan ajan postikortin hengessä
-
(Harmillisen hiljainen on tämä ketju ollut, tai sitten minä vain spämmään liikaa kuvia tänne Pahoittelut siitä.)
@sippe Tää on kyllä niin tunnelmallinen ja kaunis piirros! Hevonenkin on juuri täydellinen tällaiseen piirrokseen, pitkäharjainen liinakko Sun kuvasta inspiroituneena kaivoin mun pari vuotta tyhjänpanttina olleen ex-ravuritamman esille ja piirsin heti aamusta uuden rakennekuvan, tuli ihan kiva vaikka itse sanonkin!
Ja myös ratsastuskuvaa yhdelle hevosistani Tämän piirsin jo pari pv sitten.
Mistä muuten saatte ideoita piirroksiinne ja piirtämiseen ylipäänsä? Tuntuu, että kaikki viimeaikaiset v-hevosiin liittyvät piirrokseni ovat pelkkiä rakennekuvia (toki osa ollut tilaustöitä!), ja ne mahdolliset vähäiset ratsastuskuvatkin ovat vain "tylsiä" koulu- tai estekuvia. Haluaisin piirtää jotain erilaista mutta en vaan keksi mitä. Pelkään, että tulee kohta taas joku kuukausien artblock kun piirtelee vain samoja juttuja.
-
@jodochus Voisin kuvitella, että tarinoiden/pkmerkintöjen pohjalta voisi keksiä jotain "arkisempia" piirrosideoita. Esim hoitohetki, talutuskuva, juoksutus, kengitys, puomijumppa, laidunkauden alku, epäonnistunut ratsastushetki esim kielto esteelle tai ratsastajan tippuminen, uittaminen, mitä näitä nyt on
-
@jodochus Mä tallentelen Pinterestissä ja Instagramissa jos tulee vastaan tilannekuvia, niistä saa kivasti inspiraatiota. Ylipäätän kun irl-elämässä hevosten kanssa touhuaa niin monessa tilanteessa miettii, että "tästähän tulis kiva kuva pikselihevosille".
-
@jodochus mulla taas on ideoita vaikka kuinka ja Pinterest pursuaa refejä, mutta se aloittaminen on hankalaa! Varsinkin kun on tosi itsekriittinen omia töitään kohtaan ja moni kuva on sellainen, jossa haluan välittyvän just tietyn tunnelman tai saada valot tai varjot tai värit juuri tietyllä tapaa, niin sitä ei jotenkin saa edes aluilleen niitä töitä, kun pelkää ettei toteutus vastaa sitä haluttua lopputulosta. Pitäisi varmaan vaan patistaa itseään rohkeasti paperin ääreen...
-
@mäni Mul on vähän samaa ongelmaa noiden kuvien kans, ei tuu juuri piirrettyä muita ku ratsastuskuvia koska tietää että ne ainakin onnistuu
-
@jodochus said in Piirroskeskustelu:
Haluaisin piirtää jotain erilaista mutta en vaan keksi mitä.
Mä nappasin pkk:n muu kuva -luokista ideoita silloin kun niissä enemmän kisasin. Käytössä on kans pirusti generaattoreita jos tarvii. Piirrän kans muihin kuin vhevosprokkiksiin niin ne projektit antaa uusia näkökulmia toisiinsa.
-
@jodochus said in Piirroskeskustelu:
Haluaisin piirtää jotain erilaista mutta en vaan keksi mitä.
Monet jo vinkanneet pinterestin, mut myös instasta löytyy kun selaa jotain "tavan talleja" joissa on jaettu elämää muutenkin kuin niitä "ammattilaisten" ottamia huippuunsa säädettyjä sekä muokattuja kuvia este- ja/tai kouluvalkuista tms.
Itseäkin vähän tökkii "jatkuvat" este- ja koulukuvien pakertaminen. Siksi on kiva välillä piirtää jotain rennompaa, just jotain tarhamöllötyksiä tms.
Tänään sain esim. aikaiseksi tämän:
-
Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä! En ole käynyt tallilla/ratsastamassa vuoden 2018 jälkeen niin en pysty käyttämään IRL-tallikäyntejä inspiraation lähteenä, mutta esim. tuo Pinterestin selaaminen voisi varmasti olla hyvä paikka hakea inspistä! Ja tietty pk-merkintöjen pohjalta voisi piirrellä jotain. Tuo ylempänä esittelemäni ratsastuskuva on piirretty yhden harrastajan kirjoittaman valkkatekstin pohjalta, mutta kuvaa kun katsoo niin ei välttämättä tule kellekään ekana mieleen että se on piirretty kouluvalmennuksesta.
Kovasti kyllä myös odotan että joku järjestää tuotoskisat, tykkään nimittäin tuotoksia piirrellä. -
@jodochus said in Piirroskeskustelu:
Kovasti kyllä myös odotan että joku järjestää tuotoskisat, tykkään nimittäin tuotoksia piirrellä.
Sama täällä!! Jotenkin tuotoskisojen avulla saan itsekin patistettua itseäni piirtämään ja samalla artblokkikin usein helpottaa! Nyt onneksi on tuloillaan Westernweek, jonne ajattelin kunnostautua ihan huolella ja väkertää muutakin kun tekstituotoksia
-
@mäni Aivan, Westernweek! Meinasin jo unohtaa. En ole varmaan ikinä piirtänyt mitään lännenratsastukseen liittyvää niin nyt olisi hyvä hetki piirrellä Varsinkin, kun löytyy ratsukin siihen hommaan.
-
@jodochus Ehdottomasti!! Meillä olisi yksi vapaa paikka mun ja @Marjahilla:n tiimissäkin, vink vink
-
@mäni Oi kuulostais kyllä kivalta! Mun pitää lueskella kisojen säännöt tarkemmin vielä että miten joukkuekisa(?) toimii jne kun olen vähän kuutamolla
-
Tämän keskustelun innoittamana sain itseni tänään piirtohommiin ja Twinsanity sai kuvan! Varsat ei todellakaan oo mun juttu, joten yllätyin siitä että sain tän tehtyä ilman suurempia epätoivon hetkiä
-
mun piirtelyt tänä vuonna on keskittynyt taas Twin Falls Farmilla pyörivään Yumiin ja sen meininkeihin, tässä ois pikku sarjis minkä sain tänään valmiiksi. en oo vuosiin tehnyt sarjiksia ja oli kyl aika hauskaa vaikkakin tosi työlästä
-
@mäni Onpas suloinen varsa ja ihana nimikin (crash bandicootit oli kova juttu sillon ku olin penska )! Tuollaiset perusruunikot puoliveriset on kyllä kaikista hienoimpia!
@rajaseutu just lueskelin mun omatekemiä (heppa)sarjiksia, piirtelin niitä joskus teininä ihan hulluna ja niissä sattui ja tapahtui ihan kaikkea estekilpailuista kauhujuttuihin Sarjisten piirtäminen on kyllä kivaa puuhaa vaikkakin työlästä!
Tosi kivaa jälkeä tässä sun sarjiksessa, tykkään sun piirtotyylistä kyllä muutenkin! -
-
@rajaseutu Mad respect. Joskus itsekin "autosarjakuvapätkiä" piirtäneenä tekee mieli sanoa, että cars; never again - ne on kamalia piirtää ja sarjakuvat ylipäänsä muutenkin (kivoja kyllä, mutta) supertyöläitä!! (Hauska sarjis )