Värikeskustelu
-
Ehdottomasti ei risteytetä yhtään mitään suomenhevoseen! Se on tilastohevonen eikä rotumääritelmän mukainen. Jos esimerkiksi islanninhevosessa on islanninhevosta 99% niin onko se silloin islanninhevonen? Ei. Sillä ei ole pääsyä Worldfenguriin eikä sen varsoja myöskään hyväksyttäisi ikinä viralliseen rekisteriin.
Vaikka se torinhevonen jalostettaisiin kymmenenteen polveen niin aika nopeasti kävisi ilmi koska moni tarkistaa suvut.
Irl on ok jos rotuun joskus otetaan vierasrotuinen, mutta näin ei ole tapahtunut ja tuskin tulee tapahtumaankaan.
Vaikka tämä on virtuaalimaailma niin mennään hyvin pitkälti irl sääntöjen puitteissa.
-
Ja noin muutenkin; mikä tässä risteyttämisessä olisi ajatuksena? IRL tätä toki pitäisi tehdä ja äkkiä, URL vain ei ole mitään tarvetta rajattoman geenipoolin vuoksi. Enkä nyt tiedä siitä rodun parantamisesta, rodun säilyttäminen on ainakin itselleni suurempi huoli ja pitäisi olla muillekin. Vaikka suomenhevosilla on takavuosina(kin) kisattu korkeaa koulua ja suuria esteluokkia, niin kyllä lähtökohtaisesti sitä GP-ratsua haetaan puoliverisestä tms, samaten kuin nopeimpia ravureita etsitään lämminverisistä.
Kyllä suomenhevonen pystyy vaikka ja mihin, mutta onko siitä pakko jalostaa edes ajatuksen tasolla seuraavaa olympiarotua. Toki paljon on ratsastajastakin kiinni, suokeistakin saisi varmasti uusia nimiä +130cm radoille jos vain olisi osaavia ratsastajia. Veikko Heikkilää lainatakseni; "Kyllä suomenhevosissa kykyä on. Varmasti sieltä saataisiin heti vaikka kymmenen hevosta kasaan, jotka hyppäisivät 130-rataa. Niillä vain ei siihen sopivia ratsastajia selässään. Kun hevonen viedään radalle, joka on sen kapasiteetin ylärajoilla, tuuri ei riitä. Ratsastajan on osattava tuoda se sellaiselle ponnistusalueelle, että hyppääminen on hevoselle helppoa." (Kirjasta Suomenratsujen 40 vuotta, lämmin suositus!)
Mikäli rodun parantamisella tarkoitetaan terveysominaisuuksia (/ jalka-asentoja) niin sille nyt on tarvettakin. En kuitenkaan näe, että rotu kaipaa kamalasti ratsuominaisuuksien tai ravivauhdin terävöittämistä.
-
@lissu-t Mahdollisuuksilla ääneen teorisointia ei kannata ottaa turhan vakavasti, vaikka kyseessä onkin suokki...
-
Komppaan @anarchy a, oli yllättävän räjähdysherkkä vastaus kaikilta puolihumoristiseen heittoon virtuaalihevosten risteyttämisestä kyllä... huh.
-
@lissu-t No nyt lähti kyllä vähän laukalle. Vastauksesi on aivan täyttä faktaa ja kattavaa tietoutta kyllä, mutta täysin yliammuttu, kun joku ihan vaan kysyy, hyväksytäänkö URL eestinhevosen ja suomenhevosen risteytys suokkipiireihin. Siihen voi yksinkertaisesti vastata, että ei hyväksytä.
Osa meistä täällä URL puolella ei tiedä mitään IRL jalostuskuvioista. Osaa ei myöskään kiinnosta pätkän vertaa, mitä IRL tapahtuu. Se, että joku teoreettisesti pohdiskelee, millainen olisi eestin- ja suomenhepan risteytyksen asema täällä URL, ei vaadi noin hyökkäävää vastausta. Tästä ystävällinen huomautus myös @HM suuntaan "Ehdottomasti ei risteytetä yhtään mitään suomenhevoseen!"
Ei tässä välttämättä kukaan miettinyt, että mitähän ominaisuuksia tällä risteytyksellä haettiin. Ehkä mielessä oli hauska tarinaheppa, ehkä risteytys muuten vain kokeilumielessä, tai sitten ihan mitä vain muuta. Ei suoraan sanottuna kuulu minulle eikä kenellekään muullekaan, mitä joku risteyttää keskenään. Suokkipiirien edustajana voi sitten vain ystävällisesti todeta, ilman sen suurempaa hermostumista, että "emme hyväksy risteytyssuokkeja, täytyy olla 100% puhdassukuinen"
Rauhaa ja rakkautta vaan kaikille! Muiden pohtivista kysymyksistä ei kannata heti päässään värittää dramaattista juonenkulkua sille, miten tämä sekarotuinen vilpillisesti tuodaan suokkipiireihin ja sitten on kaikilla elämä pilalla...
-
@sonja Mun tarkoitus ei ollut kuulostaa hyökkäävältä vaan pikemminkin kauhistuneelta koska jo pelkkä ajatus on niin vieras Mutta tämä on arka aihe ja varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen.
-
@hm Ymmärrän täysin ja varmasti jakaa mielipiteitä En kuitenkaan lähtisi kauhistelemaan kenenkään ideoita mielikuvitusharrastuksen parissa, vaikka täällä suuresti IRL-menoa noudatetaankin. Varsinkaan, kun mitään suunnitelmaa tällaiseen risteytykseen ei vielä edes ollut olemassa. Tai vaikka olisikin, niin onhan näitä suokkiristeytyksiä myös oikeassa maailmassa olemassa vaikka millä mitalla. Eivät tietenkään ole mukana jalostusgenressä tai kantakirjoissa, mutta sitähän tässäkin vain ohimennen kysyttiin, että saako tällaisia risteytyksiä tuoda virallisiin suokkimenoihin mukaan. Ei siitä kannata sen kummemmin kauhistua minun mielestäni
-
Aihetta sivuten, tältä muuten näyttää 1/8 arabiverta sisältävä suomenhevonen. On luonteeltaankin aivan suomalainen höyryveturi, ko. hevosen kärryillä käyty 1/4-arabi emänsä huomattavasti leppoisampi ja herkkäkuuliaisempi tapaus luonteeltaan mutta sekin kyllä laihaa peppua lukuunottamatta aivan suomenhevosen näköinen.
-
Nyt kun ei tarvitse enää luurin varassa vastata niin yritän avartaa omaa näkemystäni tarkemmin
En tietenkään kiellä tehtaamasta suomenhevosristeytyksiä, vaan kyse oli enemmänkin siitä voiko niitä kutsua suomenhevoseksi edes virtuaalimaailmassa. Toki kaikki ovat vapaita harrastamaan miten tykkää, mutta kun ketjun alkuviestejä kun luin niin tuli sellainen käsite että suomenhevoseen tarkoituksella risteytettäisiin jotain rotua ja tätä risteytystä sitten kutsuttaisiin suomenhevoseksi.
Suomenhevonen on kuitenkin suljettu rotu joten siksi musta se on aika käsittämätön käsite että risteytettäisiin muuta rotua etenkin kun siihen ei ole virtuaalisesti mitään perustetta. Ymmärrän että irl se olisi tarpeen, mutta vetoan jälleen irl säännön puitteisiin. Suomenhevosiin ei ole risteytetty muita rotuja ainakaan vielä enkä siksi näe sitä tarpeelliseksi myöskään virtuaalisuomenhevosissa. Virtuaalimaailmassa tähän ei ole tarvetta koska linjojen ahtaudesta ei ole pulaa.
Mun käsittääkseni suomenhevosharrastajat ovat tarkkoja, joten nopeasti tälläinen voisi nousta tapetille. Muistan vieläkin erään tapauksen jossa erään kimon suomenhevosen valokuvaa oli muokattu siten että ei ollut kimo ja tästä tuli hyvin nopeasti hylky kantakirjassa.
Tähän voi hyvin ottaa esimerkiksi aiemmin mainittu islanninhevonen tai vaikka andalusialainen tai ihan vain mikä muu suljettu rotu. Esimerkiksi pintabian on arabi, mutta vain tobianon muodossa mutta ei se silti ole arabi koska perimässä on muuta rotua kuin arabia.
Pahoittelut vielä kaikille jotka sai mun viestistä negatiivisen kuvan. Ei ollut tarkoitus kuulostaa ilkeältä vaan yritin tuoda oman kannan julki, ilmeisesti en kovin hyvään sävyyn josta vielä anteeksi.
-
@lithy said in Värikeskustelu:
Se on toki helppoa paripolviselle, mutta harva tarkistaa jotain 7ttä polvea.
Tässä meinaan lähinnä tasa-arvoisuutta sääntöjen kanssa. Jos tarkastamme paripolvisen niin saman säännön alla tarkastamme myös 10-polvisesta hevosesta jokaisen sukulaisen. Jos siihen on tuomari, joka sitä jaksaa tehdä niin ei siinä ole ongelmia.
Suomenhevosen risteyttäminen url ei olisi mikään maailmanloppu mun mielestä. Näkisin siinä arvoa vapaan roolipelauksen puolesta. Joku saattaa haluta tarinoida realistisemmin vaikka laajentaakseen rodun geenipoolia evm-rotuyhdistyksen luvalla. Epätodennäköisten risteytysten piirtäminenkin on hauskaa kun pääsee käyttämään eri tavalla luovuuttaan. Muiden mielipiteet siitä on ihan yhtä valideja kuin munkin.
Onneksi meitä harrastajia mahtuu hyvin samalle hiekkalaatikolle. Liitot/järjestöt toki ratkaisee itse miten tähän liittyvät säännöt vetää. Mielipiteitä jakavalle suokille olisi toki monta eri aktiviteettimuotoa kuitenkin sallittuna.
(Jos nyt tämän jälkeen pysyn täällä värikeskusteluaiheissa :D)
-
Mä yritän hypätä taas värikeskusteluun.
Oon vissiin aiemmin maininnut mut tietääkö porukka et täykeiltä löytyy splashia? Päistärikkö olikin jo aiemmin puheena, mutta splash lienee yhtä harvinainen eli on yhden tammalinjan varassa. Kuvissa oleva hevonen on Beowulf Divine. Sen emä Whatever on tuottanut aiemminkin SW1 geenisiä varsoja. Harmillisesti suku ei vissiin ole päässyt jatkumaan Divinen jälkeen, mutta viimeisimmän tiedon mukaan Divine on edelleen ori jota oli tarkotus käyttää jalostukseen. Harmillisesti en ole nähnyt päivityksiä hetkeen kasvattajan somessa eli voi olla myyty ja ehkä kenties ruunattu. En jaksanut googlettaa ja selvittää.
Emästä ei tietoa (jossain Jenkeissä, ehkä Kanadassa), voi olla edelleen elossa mutta Beowulf Divine on paras toivo värigeenin jatkumiselle. Samasta emästä on myös ruuna Horus josta on kaksi kuvaa Divinen jälkeen.
-
Ja heitän samalla ilmoille Natal Clasin. Brindlet on vissiin kohtuullisen harvinaisia. Natal Clasi ruunattiin myöhemmin joten alla hänestä kuvia ruunavuosinaan Osa saattaa olla orivuosilta etenkin jos pyöreyttä ei ole niin paljon. Hällä on yksi jälkeläinen Natalie joka on ihan tavallinen ruunikko. Kaiketi oli tarkoitus pitää orina, mutta lopulta ruunattiin.
-
@hm joo brindleähän ei periaatteessa ole löydetty hevosista perinnöllisenä värikuviona laisinkaan, siis että kyseessä olisi puhtaasti värinmuodostukseen liittyvä ilmiö, vaan se liittyy yleensä johonkin muuhun spontaaniin mutaatioon. Yleensä aika harmittomia (ja näyttäviä) spontaaneja somaattisia mutaatioita kuten muutkin oudot väriläikät.
Näitä voi siis olla esimerkiksi se, että jokin pohjaväriä muokkaava väri-ilmiö on alkion ja sikiön kehityksessä jotenkin häiriintynyt, esim. nokikuvio tai juurikin vaikka päistärikkö, ja pakkautunut sitten ns. Blaschkon linjojen tmv. mukaan. Natal Clasin vaaleiden raitojen tapauksessa ehkä pigmentin eritys itsessään raitojen kohdalla heikompaa...?
Toinen vaihtoehto on kimerismi, eli kahden alkion solut yhdessä hevosessa, ja läikkien sijaan sama raitautuminen käynyt sitten siinä muhiessa.Muistelen että joku väitti löytäneensä "perinnöllisen brindlen", mutta se meinaisi sitten kyllä nimenomaan jotakin perinnöllistä ihon kehityshäiriötä, jolla saattaa hyvinkin olla ikäviä lieveilmiöitä jos aletaan tehtailemalla tekemään. Tähän hätään en kuitenkaan löytänyt aiheesta artikkelia.
-
@jii said in Värikeskustelu:
Muistelen että joku väitti löytäneensä "perinnöllisen brindlen", mutta se meinaisi sitten kyllä nimenomaan jotakin perinnöllistä ihon kehityshäiriötä, jolla saattaa hyvinkin olla ikäviä lieveilmiöitä jos aletaan tehtailemalla tekemään. Tähän hätään en kuitenkaan löytänyt aiheesta artikkelia.
"The Brindle1 phenotype has an X-linked, semidominant mode of inheritance. Female horses with this gene have a striped coat pattern, plus hairs from the stripes have a different texture as well as color, less straight and unrulier. Male horses have sparse manes and tails but do not show a striped coat texture pattern. A Brindle1 test is available."
https://vgl.ucdavis.edu/test/brindle-1-horse
Muistaakseni tähän liittyi jotain muutakin ongelmaa, eli juurikin enemmän ihosairauden oloinen (saattaa olla, että tuolla tutkimuksessa lukee siitä, en jaksanut vielä perehtyä kovin syvällisesti)
Edit:// Löytyi. Nämä ovat ilmeisesti eri mutaatioita? IP aiheuttaa kaikkea jännää, BR1 ei ilmeisesti nykyisen tiedon mukaan.
-
@anarchy hyvää salapoliisityötä, kiitos!
IP:n nimellä kulkee tosiaan myös ihmisten samantyyppinen ihosairaus, joka tuo nuo Blaschkon raidat näkyviin ihossa (+ muita iho- hius- ja kynsiongelmia) ja muistaakseni juuri X-kromosomissa vallitsevana, eli taitaa olla enemmän tai vähemmän samasta vaivasta kyse sen suhteen. Mutta tosiaan brindle kuvio voi yksittäisestä hevosesta puhuessa olla seurausta monesta muuttujasta.
-
Minkä väriseks tämmöstä vois väittää? Kyseessä welsh cob. Voiko sabinoon/"sabinoon"/johonkin W-kirjavuuteen liittyä noin vahva sekakarvaisuus, vai voiskohan tässä olla kans jotain rabicanoa tms?
-
@JP Voi olla rabicano tai voi olla vaan W-kirjava, welsheillä ja erityisesti cobeilla on näitä sekakarvotuksia kaikenmoisissa geeneissä Cobit osaa myös olla hauskoja päistärikön kanssa, niillä voi olla ihan minimaalinen päistärikkö ja sitten voi olla noita "keskivartalopäistärikköjä", kuten tuo kuvassa. Eli päistärikkö, rabicano ja/tai kirjava
-
Missä muodossa kirjottasitte nätisti hevosen värin, kun kyseessä on punahallakon voikko tobiano (ee/Aa/nD/nCr/ToTo)?
-
@Kioja Voikonhallakonkirjava / voikonhallakko tobiano
-
Mitä värivaihtoehtoja vuonisvarsalle on, jos molemmat vanhemmat on harmaahallakkoja? Harmaahallakko ja punahallakko vai?