Värikeskustelu
-
@sonja said in Värikeskustelu:
Tuli tässä yks päivä ihan muuten vaan mieleen, että miksei vaaleanruunikoilla eli niillä jauhoisilla ruunikoilla ole ikinä isoja valkoisia merkkejä? Vai onko? Mä en siis vaan ole IKINÄ nähnyt yhdelläkään vaaleanruunikolla edes kunnon sukkia saati päänmerkkejä, en livenä enkä virtuaalimaailman kuvissa. Onks tää joku oikee juttu vai keksinkö päästäni vain? Onko sille jauhokuviolla edes mitään geeniä löydetty vai onko se sellainen mysteeriominaisuus? Puoliverisissä ja täysiverisissä ei kai sitä jauhoisuutta niin ole vaan enimmäkseen vanhoissa poniroduissa (issikka, russi, suokki jne.) ?
Tämä on itse asiassa muuten ihan hyvä huomio. Syynä voi tosiaan olla nuo (suhteellisen) alkukantaiset rodut joilla tätä pangare-kuviota esiintyy, juurikin issikka, russi, shettis, suokki. Suomenhevosta ehkä lukuunottamatta nämä muut ovat tosiaan perinteisesti aika yksivärisiä muutenkin ja olen joskus heitellyt ideaa siitä, että jos näillä roduilla on merkkejä, ne voisivat lähes aina olla jonkin kirjavuuskuvion aiheuttamia. Russeilla esimerkiksi on syntynyt isosti kirjavia splashed whiteja hyvin vähämerkkisistä vanhemmista, joita ei kirjaviksi mistään arvaisi.
Tosin onhan tässäkin jo noita esimerkkikuvia että nähtävästi isot merkit ja pangare eivät ole toisensa poissulkevia tekijöitä, jos tosin niiden yhdistyminen voi olla harvinaista. Kuten totesitkin, pangarea ei jalostetuilla roduilla juurikaan esiinny.Tästä tuli mieleen kaksi hyvinkin alkukantaista rotua, exmoorinponi ja przewalskinhevonen. Exmoorilla jauhokuono ja käytännössä siis isommat tai pienemmän pangaremerkit muuallakin ovat jopa toivottu rotuominaisuus, mainittu ihan rotumääritelmässä. Samoin rodun oletetaan olevan merkitön, jalkojen merkit ainakin ovat hylkäyssyy ja päämerkeistä en muista juuri nyt ulkoa, että sallittiinko pieni tähti (tammoilla) vai johtiko sekin siihen, että hevosta ei hyväksytä rekisteriin.
Przewalskit ovat aina hallakoita, hyvin usein (tai ehkä aina?) pangarekuvioisia eikä niillä ikinä ole merkkejä. Väritys on todennäköisesti ollut lauman suojaväri aro- ja aavikko-olosuhteissa, jolloin yksi hevonen ei helposti erotu muusta laumasta ja petojen on vaikea valikoida hyökätessään yksittäistä hevosta saaliiksi. Jos tällaiseen laumaan on sattunut syntymään varsinkin sukkajalkainen hevonen, se on varmasti erottunut joukosta ainakin vähän paremmin ja ollut sillä tavalla ehkä helpompi saalis. -
En nyt tähän hätään sitä löytänyt, koirista ja niiden valkoisista merkeistä oli pidempi juttu jossain, mutta.
Domestication syndrome (suomeksi kai domestikaatio syndrooma) on se, miksi näitä kesyjen eläinten muutoksia tiivistetysti kutsutaan. Valkoisen värin lisääntyminen oli yksi ominaisuuksista
Tuossa pätkä suomeksi ja tässä toinen.
No, täällä puhutaan kesyyntymisoireyhtymästä ja nimenomaan hevosista
-
Arabeilla tehtiin ysärillä ja sittemmin muillakin hevosilla on ihan tehty tutkimusta jonka mukaan merkit yleensä tuppaisivat olemaan isoimpia rautiaalla pohjalla, piirun verran pienempiä mustalla ja ruunikolla - rautias pohja itsessään on alttiimpi isomerkkisyydelle:
A strong positive correlation between the melanocortin receptor locus (MC1R) and white markings has been established, with pheomelanistic chestnut horses having a trend towards more extensive white patterning than other base coat colors.
(Koko artikkeli joka tuota siteeraa, rotuna Franches-Montagnes)
ja jos saa mutuilla ja foliohattuilla, niin noin niinkun evolutiivisesti mielestäni ihan ymmärrettävää ja järkevää että villimuoto (ruunikko) on ollut sellainen joka vähän karsastaa kirkuvaa valkoista itsessään.
-
Noniin löytyihin niitä jauhoisia merkkipäitä kun kaivelitte taitavasti! Hauskan näköisiä värityksiä. Mutta joo, se on kyllä tosiaan loogista, että tällaisiin alkukantaisiin suojavärityksiin ei helpolla suuret valkoiset merkit yhdisty. Tokihan se voi olla myös vaan yhdistelmien puutteesta johtuvaa; kovin montaa jauhoista hevosta ei välttämättä ole yhdistetty kirjavaan yksilöön, niin ei vaan ole edes ollut mahdollisuutta kirjavan ja jauhoisen varsan synnylle. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, millaisia varsoja pidemmän päälle tulisi, jos vaikka villiruunikkoja sh-tammoja tarpeeksi monta kertaa yhdistäisi noihin splashed white sh-oreihin.
Ja onpas muuten mielenkiintoinen tutkimus tuokin, että rautias on alttiimpi isoille merkeille! Sen kyllä on huomannut myös oikeassa elämässä vastaan tulleilla hevosilla, kun hetken miettii. Keskimäärin rautiaat tuntuu olevan merkikkäämpiä.
Onko pangare tunnistettu ihan geeninä, että sen periytymistä voisi ihan seurata ja voisi yksilöt testata sen kantajaksi, vai onko se vaan mystisesti olemassa niin kuin vaikkapa värin sisäiset sävynvaihtelut?
-
-
@jii Hei tää on kiva tieto, kiitoksia! Sonjan ruunikoiden merkkejä koskevan kysymyksen inspiroimana aloin miettimään, että suurimerkkisistä hevosista ylivoimaisesti suurin osa on rautiaita näin tänäkin vuonna useamman tuhannen ratsastuskilpailustartin valokuvaamisesta jääneiden muistikuvien pohjalta. En saanut aikaiseksi ruveta ihmettelemään ja googlailemaan asiaa syvällisemmin, joten tää tuli kuin tilauksella, kiitokset!
-
@anarchy ihan mahtavaa hei että löysit tuon aasipangaren perinnöllisyyden! Tää olikin tosi kiinnostavaa luettavaa, just koska hevosten pohjalta oon olettanut että sitä ei oo saatu selville. Mutta todennäköisesti ehkä olisikin vähän eri kuvio... tai eri tavalla toimiva ainakin, jos aasilla jauhoton on resessiivinen ja jauhoinen vallitseva.
Uskoisin että hevosissa sen on oltava jokin monimutkaisempi usean geenin mekanismi ihan kuten nokikuvio, pienet valkeat merkitkin tai vaikka se valehallakko, tai muuten meillä olisi jauhoisia suomenhevosia paljon nykyistä enemmän.
-
Jos minun pitäisi veikata, niin epäilisin hevosten pangaren olevan resessiivisen geenin aiheuttama (jos oletetaan että se on yhden geenin aiheuttama). Se on kuitenkin ollut yleinen villihevosilla, kuten kirjoitin aiemmin, niin olettaisin että se on toiminut jonkinlaisena suojavärinä yhdessä hallakkovärityksen kanssa, mutta kadonnut sitten jalostetummista hevosista. Tosin: hallakko on yhtä lailla alkukantainen väritys hevosilla ja vaikka se on dominoiva geeni, on sekin jalostetuissa roduissa tosi harvinainen, ei löydy puoliverisiltä, täysiverisiltä eikä arabeilta. Eli en taida julistaa mitään pangaresta ja sen resessiivisyydestä nyt toistaiseksi.
Tästä päästäänkin toiseen kysymykseen, nimittäin vuonikseen. Muutama sivu sittenhän todettiin, että vuonohevosten hallakkoväritys on aina tosi vaalea ja kirkas, hyvin erinäköinen kuin monella muulla rodulla hallakkovärit ovat. Lisäksi aiemmissa/muissa keskusteluissa on käynyt ilmi, että vaalea sävy saattaa hyvinkin kadota, jos vuonohevonen risteytetään johonkin toiseen "ei-vaaleaan" rotuun. Tällaiset varsat ovat kyllä hallakkovärisiä (oletusarvoisesti kaikki vuonikset ovat homotsygootteja hallakkogeenin suhteen), mutta muistuttavat ns. tavallista hallakkoväristä, eivät ole vuonisten tapaan vaaleita. Tämä viittaisi siihen, että mikä ikinä vuonisten vaalean sävyn aiheuttaakin, se voisi olla resessiivinen tekijä. Jos ihan totta puhutaan, niin vuonohevonen taitaa olla tosi paljon värirotu ja ollut sitä varmaan siitä lähtien kun niitä alettiin virallisesti rekisteröidä ja kantakirjata. Aiemminhan siitä rodusta on löytynyt vähän kaikenmoista muutakin, mutta nykyään ei.
Nyt kun tulin ajatelleeksi przewalskia, niin sehän on samaan tapaan aina ruunihallakko ja usein varsin vaalea, ei ihan niin vaalea aina kuin vuonohevoset ovat, mutta lähelle kuitenkin. Ja sen verran mitä przewalskien kuvia olen katsonut, pangareväritys on tosi yleinen ja voi olla että kaikki przewalskit ovat pangare-kuvioituja. Kuten sanoin, oletan kyseessä olevan suojavärityksen, tärkeä asia villihevosille. Voisiko siis pangare olla syypää siihen, miksi vuonohevosten ja przewalskien väritys on niin vaaleaa? Ehkä se on ainakin yksi osatekijä asiassa.
Keksin kyllä muutaman vastalauseen asiaan. Ensinnäkin pangare ruunikoilla ei välttämättä vaalenna hevosten väriä mitenkään radikaalisti. Iso osa exmooreista on hyvinkin tummia, vaikka jonkinlaista pangarea niillä yleensä on (joissain kuvissa se on kyllä ihan hyvän uskon varassa, että onko ja mitä on). Omasta tallista löytyi nyt ainakin Aelinor Ion, jolla on varsin selkeä pangare-kuvio, erityisesti se jauhokuono, mutta muuten ei kyllä ole mitenkään erityisen vaalea. Toki pohjavärinä on ruunikko ja toki poni näyttäisi ilman pangarea varmasti tummemmalta.
Toinen esimerkki on tämä ruunihallakko, pangare-kuvioinen quarter. Kyllähän tuo on varsin vaalea ruunihallakoksi ja hyvin samaa sävyä kuin monien przewalskinhevosien kanssa, mutta ihan ei vielä pääse samaan vaaleusasteeseen kuin vuonikset, jos vertaa että tässä olisi tyypillinen ruunihallakko vuonis. Eli jos näin ihan muutaman esimerkin perusteella pitäisi jotakin johtopäätelmää tehdä, niin vuonohevosten vaaleutta voi pangare selittää osittain, mutta niillä on ehkä vielä jotakin muutakin väriä vaalentamassa. Mutta tämä nyt on vaan taas tätä omaa pohdintaa eikä muutama esimerkki vielä riitä minkäänlaiseksi todisteeksi yhtään mistään.
-
@sirpa Ihan mielenkiintoinen ajatus, voisi kyllä helposti ajatella vuoniksilla olevan jokin toinenkin diluutio hallakon lisäksi (kun miettii niin nehän näyttävät melkolailla samalta kuin muiden rotujen Cr + D tupladiluutiot), mutta miksei tuokin pangare tuo omaa lisäänsä. Toisaalta simppelimpi selitys lienee vain ihmisen valinta, vaalea turkki ollut syystä x mieluisin, niitä hyvin vaaleita hallakoita kun esiintyy muissakin roduissa.
Missäköhän heppasarjassa oli villejä przewalskinhevosia esittämään valittu vuonoja. Muistan itkeneeni vähän verta.
-
@serena said in Värikeskustelu:
Missäköhän heppasarjassa oli villejä przewalskinhevosia esittämään valittu vuonoja. Muistan itkeneeni vähän verta.
Heartlandissa. Ugh, se oli kamalaa
-
@alexiina-c Katottiin se vähän aikaa sitten äidin kanssa, en voinu ottaa niitä tosissaan!
-
@sirpa Kiitos avusta! W-väriä ajattelin itsekin tähän selitellä, sgsh:lle tämä olisi menossa. Criollo on onneksi hyväksyttyjen rotujen listalla, hihiii.
Ponin kanssa olen aivan sokko itse, mutta pistän sen hiirakoksi tiikerinkirjavaksi. En ole koskaan nähnyt noin laajaa pangarea, mutta ei kai se mikään mahdottomuus ole
-
@pölhö said in Värikeskustelu:
En ole koskaan nähnyt noin laajaa pangarea
Jos totta puhutaan niin en minäkään ehkä, mutta en pitäisi mahdottomana kuitenkaan. Olen joskus SuPossa nähnyt kuvan (muistaakseni) suomenhevosesta, joka oli tosi valkoinen pitkälle kylkeen. Lisäksi minulla on sellainen näppituntuma, että pangare saattaisi olla vaaleilla väreillä yleisesti ottaen laajempi kuin tummilla. Mutta se on tosiaan vain omia haihattelujani enkä tiedä onko sille mitään todellisuuspohjaa olemassa. Lisäksi poikkeuksia on aina, joten se siitä.
Ja lopultahan pangare on minun tietooni oikeastaan ainoa, mikä tuollaista väritystä aiheuttaa että siinäkin mielessä vaihtoehdot ovat aika vähissä. Tietysti jos olisi jotakin ihan uutta ja ihmeellistä, mutta mistäpä me sitä tietäisimme. -
Sukupostin selailu palkitsee aina, sillä löysin kuvan tällaisesta parivaljakosta. Siinä kaksi ruunivoikkoa, emä ja varsa. Kellertävänruskea peitinkarvan sävy, joo ei oo näkynyt.
Joo, onhan noita lähes maidonvaaleita ja kellertämättömiä ruunivoikkoja näkynyt satunnaisesti ennemminkin. Männä vuosina minulla oli yksi ahaltek, joka oli kokolailla samanvärinen tuon emän kanssa. Mutta jos kyseessä ei olisi russi (ja ahaltek), ensimmäinen väriepäilys menisi jonnekin ruunivoikonhallakon suuntaan. Russeilla vaan tiettävästi hallakkoa ei esiinny ja ahaltekienkin kohdalla pidän sitä edelleen vähän kysymysmerkkinä.
Varsakin muistuttaa jotakin tosi vaaleana syntynyttä mustaa tai ehkä jopa hiirakkoa. -
Funny Girl kantaa hallakkoa joka tulee kantavanhemmalta Emil joka on norjanvuonohevonen. Sikäli ei yllätys, mutta sikäli on että vuono on päässyt puoliveristen sukuihin (toki vasta parissa kantakirjassa, mutta jos täyttää laatuvaatimukset niin saattaa levitä myös muualle)! Jostainhan sen hallakon oli tultava, mutta olisin epäillyt enemmänkin jotain muuta rotua kuin viikinkiä.
-
@hm
Tämä rotulyhenne Z.f.d.Pf. on minun käsittääkseni lyhenne Zuchtverband für deutsche Pferdestä, yhdistys itse lyhennetään yleensä ZfdP. En ole kyllä ihan varma enkä nytkään löytänyt suoraan varmistusta asialle.
Joka tapauksessa ZfdP:n alta löytyy kaikenlaista, sen jalostusohjelmien listasta löytyy mm. ahaltek, welshit, vuonis ja sen semmoista. Kiinnostavin tältä kannalta on Deutscher Falbe (suom. saksalainen hallakko), jonka tuota sääntötiedostoa en nyt jaksanut alkaa kääntää, mutta sen verran selvitin, että väri on periaatteessa vapaa, mutta vähintään toisen vanhemman tulee olla ruunihallakko tai hallakkovärinen. Sitten siellä on kolme eri rotulistaa, L, M ja S, jotka viitannevat kokoon. Suomenhevonen löytyy M-listalta, muuten! Tämä haiskahtaa aika mielenkiintoiselta ja lupaan kaivella tätä Deutscher Falbea enemmänkin!Miksi sitten Funny Girl on merkitty Z.f.d.Pf.:ksi eikä Deutscher Falbeksi tuolla Sport-horse Datassa, niin en tiedä. Se ei ole erehtymätön, bongasin joskus sieltä suomenhevosia, jotka oli merkitty joksikin puoliverisiksi (FWB taisi olla, "loogisesti"). Mutta tämä on rotu-, ei värikeskustelua.
-
Mietin tässä mikäs tämä väri mahtaisi olla.
Tää oli isoin kuva minkä sain napattua niille, joille ig postaukset ei näy. Tägeissä lukee pearlia ja ilmeisesti PRE, mutten oo koskaan nähny tän näköstä pearlia (toki nekin taitaa olla välillä vähän mysteerisiä, et niistäkään aina tiiä. )Sitte samalla tilillä löyty joskus kohokohdista (tai niistä katoavista storyista) useempiki herasilmänen PRE, yhdellä oli joku iso naama merkki, joka ylsi vasemman silmän päälle asti, niin mietin voiko sellainen johtua jostain muusta kuin kirjavuudesta vai voisiko PREllä olla mahdollisesti jotain splashin kaltaista kirjavuutta?
(En siis tiiä löytyykö näitä kuvia enää tuolta tililtä, koska mä nappasin niistä screeshotit silloin joskus ja nytpä törmäsin uudestaan kun poistelin vähän vanhoja kuvia) -
@valooooo Tuo ensimmäinen Moledor Rosa on ihan kimo, se vain ilmeisesti "helmeilee" tai on "helmen valkea" (coat shines like a pearl), josta saanut tägin pearl eikä välttämättä liity varsinaiseen pearl-väriin mitenkään. Pohjaväriä en toki tiedä, mutta yleisesti instagramin tägeihin ei voi täysin luottaa: esimerkiksi dun voi tarkoittaa hallakkoa tai ruunivoikkoa ja perlino olla juuri pearl tai tuplavoikko.
-
@valooooo PRE:ssä on jokin SW:n kaltainen väri, ja ainakin yksi valkoisen määrää lisäävä mutaatio (ehkä sama?). Nyt en tähän hätään muista onko niistä paikannettu joku SW...
Tuolla on yksi suurimerkkinen tamma ja lyhyesti juttua aiheesta.
Ja tuolla kuva PRE (tai PRM...) hevosesta jolla iso päämerkki. -
@Valooooo
Samoilla linjoilla Titiuun kanssa, että todennäköisesti vain kimo. Hieno ja vähän erikoinen sävy kyllä, kun on tuollainen kiiltävä (tosiaan helmenvärinen kuvaa kyllä aika hyvin sitä, muttei se tarkoita mitään), mutta kun kyseessä on tosiaan PRE niin se kimo olisi joka tapauksessa ensimmäinen arvaus ja voisi ehkä väittää että myös todennäköisin.Mitä noihin merkkeihin ja herasilmiin tulee, niin en muista nähneeni missään tietoa, että Iberian niemimaan roduilta olisi löytynyt splashia. Se nyt ei sinänsä todista mitään, voihan olla ettei olla testattukaan tai sitten minä en ole missään törmännyt testituloksiin tai jännimmässä tapauksessa on testattu, muttei ole löytynyt ja kyseessä saattaa olla jokin ihan vielä tuntematon tekijä. Isohkot merkit, erityisesti päämerkit, ja herasilmä eivät ole täysin tavattomia PRE:llä ja PSL:llä, jos tosin suhteellisen harvinaisia. Ja kyllähän ne näyttävät aika tavalla splasheilta, että siinä mielessä on hyvä syy epäillä sitä. Aika näyttää tai sitten ei.