Värikeskustelu
-
@hm
Minulla on ollut sellainen käsitys, että juurikin tuolla itä-Euroopassa olisi olemassa oma tiikerinkirjava kantansa. Välttämättä ei siis tarvita knabstrupia tässä, voi olla jotakin kotoperäistä. Nimittäin näitä tiikerinkirjavia puoliverisenkaltaisia otuksia on siellä päin näkynyt aiemminkin eikä minulla ole mitään käsitystä siitä, että mitä ne voisivat olla. Sukutaulut loppuvat ennen kuin ehtii selvitä yhtään mitään. Voivathan ne tietysti olla joistain vanhoista knabstrup-tuonneista lähtöisin, mutta pitäisin mahdollisena, että voivat olla paikallista, lähtöisin joistain aivan muinaisista tiikerinkirjavista hevosista. -
Moi, ei ole varsinaisesti kysymys, ajattelin tulla ihastelemaan paria hevosta jotka löysin aamulla instagramista!
Kankalon Isabella, tää kiinnitti selatessa mun huomion, oli tosi nätti (joskin ekan kuvan perusteella luulin eka irlannincobiksi. ) voikko suomenhevonen, tosi vaalean näköinen joissakin kuvissa, että ajattelin eka sen olevan joku cremello, muttei taida olla mahdollinen se väri.
Sukupostissa oli kyllä pitkä litanja merkkejä, mutten ymmärtänyt puoliakaan, mietin vain voisiko tämä olla myös suomenkirjava, kun tuo päämerkki on noin leveä. Emällä taisi olla piirto ja herasilmät.
Jos instagram löytyy, niin tässä kyseinen kuva, johon törmäsin.
Toinen kaveri löytyi samalta tililtä hetken selatessa, Fagers Finaste, lähinnä jäin ihastelemaan tuota merkkiä!
Myös suomenhevonen, isä suomenkirjava ja omaa samantyylisen merkin. Tosi hauska. Sukupostissa ei näy väriä, mutta yhdessä instagram julkaisussa kerrottiin väristä: "Virallisesti hän on tummanrautias, sekakarvalla ja pitsisukilla varusteltu herasilmäinen valkopää." Ei kai geenitestattu, mutta joku tunnistaja oli käynyt katsomassa. -
@valooooo Isabella on joo tosi nätti, oon sitä joskus kuvannut näyttelyissä Hän on tosiaan voikko suomenkirjava eli splash. Cremello ei ole, vaaleasävyinen voikko vain. Tuo jälkimmäinen vaikuttaisi kovasti myös splashilta tai sitten joltain muulta W-muunnokselta, mutta paha toki sanoa ilman geenitestejä
-
Löysin lisää varsin rabicanon näköisiä suokkeja (eka oli Kankalon Rina, kuva)! Tamma Koto Aihe, jolla on tosi voimakkaan näköinen sekakarva, selvästi kuitenkin kylkiraitaa ja jatkuu häntään. Pelkästä tästä en olisi niin varma, mutta sen varsa Taikatuu on selvempi tapaus, valitettavasti ei sukupostin kuva anna oikeutta, mutta jos olette facebookin "suomenhevonen, paras hevonen" -ryhmässä, tämä kuva on jo aika selkeä. Samassa ryhmässä muitakin kuvia molemmista, jos hakuun laittaa. Samasta emästä myös Aiheen Aarre on merkitty sekakarvaiseksi, tässä kuvassa erottuu vähän.
Koto Aiheen isä on Vekselin Aihe, joka myös merkattu sekakarvaiseksi. Sillä on 100 varsaa, joita en nyt tässä välissä ehdi kaivaa läpiTämä on kyllä hurjan mielenkiintoista, rabicanoiltahan nämä (etenkin tuo Taikatuu suokkiryhmän kuvassa) häntineen ja sekoineen näyttävät, mutta olen törmännyt väitteeseen, ettei se periytyisi näin vahvasti. Liekö siis jotain muuta, vai ihan rabicanoa itseään, tjaa-a. Toisaalta myös tuon Kankalon Rinan varsat on molemmat sukupostiin merkitty sekakarvallisiksi.
-
@k10444 Eipä siellä 100 jälkeläisen joukossa kovin montaa sekakarvaista ollut, mutta oli kuitenkin! Paljon oli kuvattomia ja sitten niitä, joilla on vain varsakuva, eikä siitä varsakarvasta toki voi sanoa juuta eikä jaata.
Jo linkittämäsi Koto Aihe ja sitten tämä Koto Alli olivat ainoat selkeät. Lisäksi ehkä tämä Tähtiaines voisi olla, kuva huono, mutta häntä näyttää ainakin vaalealta ja jotain "rakeisuutta" siellä nivusten suunnilla näkyy. Ja sitten oli useampi hyvin vaaleasävyinen rautias, joista ei ota selkoa, että hohtakoo vain aurinko kesäkarvasta vai onko siellä jotain sekakarvaisuutta seassa, esimerkiksi Tyttökulta, Vilman Mamseli ja Aiheen Huvi.
Itse en tiedä yhtään, miten rabicano käyttäytyy vaaleiden hevosten karvoissa tai ylipäänsä. Voiko rabicano "hävitä" karvanvaihdon myötä ja näkyä vain tiettynä vuodenaikana, vai onko se aina näkyvillä? Hännästä ei toki häviä mihinkään.
Ja en myöskään tiedä, miksi tää aihe nyt ykskaks kiinnostaa. Todennäköisesti sen takia, että pitäisi olla opiskelemassa ja tässähän sitä ovelasti välttelee oikeita hommia :))
-
@sonja Käsittääkseni pelaa ihan samalla tavalla kuin päistärikkö, eli helposti vaalea sekakarva "hukkuu" esimerkiksi pidemmän ja pehmeämmän talvikarvan sekaan ja erottuu luonnollisesti helpommin tummasta kuin vaaleasta pohjasta. Kyllähän noilla sun linkkailemalla jotain sekaa näkyy, paha kuvista alkaa tihrustaa laajuutta saatu kuviota
(Minäkin tässä "opiskelen") -
@k10444
Rabicano on siitä hankala tapaus, koska sen periytymisestä ei tiedetä mitään. Wikipedia väittää, että sitä pidettäisiin joissain linjoissa jopa dominoivana geeninä, ilmeisesti se periytyy näillä sitten erityisen selkeästi. Mutta hankalan asiasta tekee se, että rabicano voi pienimmillään näkyä vain hännässä ja jos hevosen häntä on valkoinen tai vaalea jo muuten, se ei näy. Näin on monella liinajouhisella suomenhevosella.Katselin jo läpi jonkinlaisen otoksen Vekselin Aiheen varsoista ja lopulta aika harvalla oli mainintaa sekakarvoista tai sellaisia näkyvissä kuvissa. Kyllähän seassa oli niitäkin, joilla oli tosi selkeä ja iso rabicanon näköinen kuviointi, mutta ei niitä ollut mitenkään suurta määrää. Sitten oli joitain, joiden tiedoissa oli merkitty sekakarvaisuutta, mutta kuvissa sitä ei näkynyt lainkaan, toki kuvat eivät aina olleet niitä parhaita värien setvimiseen. Lisäksi bongasin yhden, joka kuviensa perusteella oli ihan perus-raudikko, mutta lisätiedoissa luki että rekisterissä rautiaankimo. Sukupostissa väriksi oli ilmoitettu rautias. Tietysti unohdin jo että mikä sen hevosen nimi oli...
Ilmeisesti rabicano tekee ainakin joskus ja jossain määrin samaa kuin perinteinen päistärikkö eli vaihtelee sitä tummuusastetta joko iän tai vuodenajan mukaan. Wikipedia kertoo tästäkin, että siinä missä peruspäistäriköt saattavat tummentua iän myötä, rabicano ehkä vaalenisi, ts. kuvio laajenisi. Tiedä sitten mistä tämä tieto on ongittu. -
Hey ho let's go, oliko quarterilla jotkut kirjavat sallittu? Ilmeisesti w-geeniä on, tobiano tais olla kielletty, mut mites overo? Sitäkin näyttää olevan
Edit: Ilmeisesti nykyään saa tämän mukaan olla kirjava, mutta ei oo toivottua?
-
@nikki Juu ne vähän pitkin hampain hyväksyy overot ym. esiintyvät kirjavat, mutta liian isot merkit on "ei ei", ja aiheuttaa sanktioita rekisteröintiin ja näyttelyihin-
-
-
@nikki Joskus joo Vanhassa keskustassa oli kuva connemarasta, joka keksi melkein 20 vuotiaana (?) olevansa kimo.
-
@nikki
Kyllä näitä on. Tiedän itse toisenkin connemaran, joka alkoi SuPon gallerian mukaan alkoi kimoutua selkeästi vasta toisella kymmenellä (Hagens Saffran). Viitasen mukaan kimoutumisen tahti tosiaan voi vaihdella ja se lienee perinnöllistä. Monet barokkirodut (lipizza, kladrub, PRE, lusitano) kimoutuvat yleisesti ottaen nopeasti, arabi samoin ja varmaan monet puoliverisetkin.Edit
On niitä toisenlaisiakin esimerkkejä: tässä vuosikas connuori, aivan valkoinen jo! Ihmettelen kyllä että onkin noin vaalea... -
-
@nikki
Tosin katselin nyt tuolta Sukupostista tuon Armani IV:n sukua, niin eipä se pikaisella vilkaisulla voi oikein kimo olla, olettaen että suku on oikein ja vanhempien värit tunnistettu oikein. Sillä ei ole kahdessa polvessa yhtäkään kimoa vanhempaa ja kimo ei tunnetusti hypi sukupolvien ylitse. Kumpikaan vanhemmista ei ole SuPon tietojen mukaan jättänyt muita kimoja varsoja, tosin kummallakaan ei mitään suurta varsamäärää ole.
Mutta! Mitä jos nämä ovat väärin tunnistettuja, nämäkin? Väriä on vaikea saada oikein rekistereihin, jos se kimoutuminen alkaa vasta myöhemmällä iällä ja näitä tapauksia on ollut lv-ravurien kanssa ainakin menneinä vuosikymmeninä että kimot ovat menneet rekisteriin ruunikoina ja mustina, koska ne on sellaisiksi tunnistettu varsana. Myöhemmin toki ovat puhtaanvalkoisia. Tällä Armanillakin on kolmannessa sukupolvessa kuitenkin jo muutama kimo, että teoriassa parin sukupolven väärä tunnistus voisi selittää. Aika kaukaa haettua kyllä on, myönnän.Katselin tässä noita kuvia oikein tarkkaan. SuPossa väristä sanotaan että vasemmassa takasessa etukorkea valkoinen ruunu ja kirjokavio, oikeassa takasessa vuohissukka täplillä ja kirjokavio myös. Nämä saattaisivat ehkä täsmätä tuon kimon takajalkoihin tai ei ainakaan minusta voida sulkea pois. Sillähän näyttää molemmat takakaviot olevan kirjavia. Etukavioista ei voi sanoa kun on suojat.
-
-
@nikki
Katselin kyllä noita Alexin kuvia mutten olisi ihan varma kuitenkaan sen kimoutumisesta. Voikot voivat olla varsinkin pitkässä talvikarvassa tosi vaaleita eikä papurikkokuviointikaan ole harvinaista. Se on kovin vaaleansävyinen muutenkin. Muutamassa kuvassa kyllä näkyy varsinkin otsalla tosi vaaleaa karvaa, ihan sellaista kuin kimoutuvilla on, mutta vaikea kyllä sanoa. Eipä sillä, senkin molemmat vanhemmat on tunnistettu tummiksi eikä niiden varsoissa muita kimoja ole (ainakaan tunnistettuja), niin että tiedä mennä sanomaan.Edittiä pukkaa taas: tässä yksi talvikuva oikein pitkäkarvaisesta shetikasta. Joo, se ei ole varsinaisesti vaaleampi kuin kesäkarvassa vaan vähän päinvastoin jopa, mutta sitten karvan seassa on kyllä muutamia selkeästi vaaleampia kohtia ja varsinkin päätä voisi helposti epäillä kimoutuvan hevosen pääksi. Kesäkarvassa moisesta ei näy jälkeäkään.
-
Mistä väristä tää menis? Hopea vai hamppuharja
-
@raituva
Eka ajatus on hamppuharjainen voikko, vähän niinkuin Ukkosen Poika oli. Hopeanruunikoksi tai -mustaksi vähän liian keltainen, hopeanruunivoikko taas olisi vaaleampi ja yleensä vähän erisävyinen. Tässä pitäisi väitteiden mukaan olla hopeanruunivoikko. Lisäksi jos kuvasi hevonen on andalusia (URL:ssa mainittu PRE, ulkonäkökin passaisi) niin niillä ei hopeaa tiettävästi olekaan. -
Olisko hän kenties tummanruunikonkirjava vai?
-
@knipse sanoisin todennäköisemmin (kulo)mustankirjavaksi, mutta menee varmasto myös tummanruunikosta jos niin haluat. tumman- ja mustanruunikoilla erottaa ruunikon sävyä yleensä nivusista ja turvasta hieman eri tavalla kuin tuolla lailla kauttaaltaan ruskeansävyisestä mustasta. tai onhan tuollakin kyljessä vähän ruskeaa, mutta samanlaista sävyttymistä näkee mustilla aika usein, varsinkin pitkäkarvaisemmissa roduissa.