Vaihdetaan tekstejä :)
-
Ihanat tekstit, kiitos
-
@siiri oi, ihanat valkat! Mä kirjoittelen viimeistään ensi viikolla alkuviikosta. Tänään pitää kasailla näyttelyreppu ja puunata koirat näyttelykuntoon järjettömän stressin kans, niin ei oikein lähe tää kirjottaminen
-
Helmille estevalmennusta
Rautiaankimo suomenhevostamma eteni esteeltä esteelle tasaisen varmasti; sillä oli hyvä rytmi, se löysi perille optimaalisille ponnistuspaikoille ja sai sen myötä sujuvia, teknisesti hyviä hyppyjä alleen. "Nyt, kun tuutte kaarteen jälkeen suoralle linjalle, sä voit pyytää sitä hiukan jalalla eteen ja ottaa kuuden askeleen sijasta viisi, jotta saat vähän enemmän vauhtia tonne vesiesteelle, jota se jäi viimeksi vähän kyttäämään." ohjeistin ratsukkoa, jolle vesimatto oli osoittautunut pieneksi haasteeksi. Nyt, kun Juulia sai ratsastettua Helmin paremmin pohkeen eteen suhteutetulla estevälillä ja ratsukolla oli meno päällä, riitti, että Juulia istui syvälle satulaan ja piti pohkeen lähellä. Vaikka Helmi jäi vieläkin vähän katsomaan vesiestettä ja jäi vähän hitaaksi, ratatempo ei kärsinyt valtavasti vaan haluttu sujuvuus esteeltä toiselle säilyi. "Jes, ihan valtava ero. Kun sä tiedät, että se vähän kummaksuu vesimattoja ja sanoitko myös, että maastoesteillä hautoja, on parempi kerätä vähän vauhtia alle ja siitä vauhdista tuupata eteenpäin sen sijaan, että se pääsee tavanomaisesta vauhdista tipahtamaan hitaaksi ja sen jälkeen yrität puskea sitä eteenpäin. Se on sen verran nöyrä ja rehti suomalainen, ettei se sua tiputa millään äkkipysähdyksellä esteen eteen kun pidät jalan lähellä ja oman ajatuksen kaukana vesimaton - tai haudan - takana." kehuin ratsukkoa.
Ratsastimme loppuvalmennuksen aikana erilaisia ratoja, jossa muutimme vesimaton paikkaa satunnaisesti milloin minkäkin esteen alle. Loppuvalmennuksen aikana Helmi ja Juulia suoritti jo varsin rennoin mielin, eikä vesimaton paikan vaihtuminen aiheuttanut ratsukoissa tunteita suuntaan eikä toiseen. "Ihan mielettömän hyvää tekemistä. Sä voit kotonakin treenata vesimattoja ihan vaikka kavalettien alla niin Helmi saa varmuutta siitä, ettei sieltä hyökkää mikään krokotiili kavioon kiinni. Mun puolesta riittää tältä päivältä, tässähän mentiin valovuosi eteenpäin kun sä itse rohkaistut tukemaan Helmin matkaa. Taputa sitä, ja otetaan vähän vielä hölkkää eteen-alas." hymähdin ratsukolle valmennuksen päätteeksi.
-
Dodi, nyt oli aikaa kirjotella! Toivottavasti kelpaavat
Assi - kirj. Jaana K.
Siiri Höglund oli käynyt valmentamassa paria meidän hevostamme ja samalla sain kutsun tulla tutustumaan Bogårdin toimintaan. Olin lähtenyt eilen matkaan Hemgårdin pihasta ja ajellut Turkuun, missä yövyin ja seuraavana aamuna olikin lähtö autolaivalla Ahvenanmaalle. En ole tainnut ikinä edes käydä Ahvenanmaalla, joten varmasti oli mielenkiintoinen reissu tulossa muutenkin, kuin hevosten ja uuden tallivierailun osalta!
Bogårdin pihassa ajoin auton parkkiin ja oioin jalkojani hetken ennen, kuin suuntasin talliin, jossa ensimmäisenä vastaan tulikin Siiri.
”Hei! Haetaanko ensin Assi vai Volhynia?” nainen kysyi ja päätin, että voisin ensin käydä kävellen Assin kanssa tutustumassa Bogårdin tiluksiin.
Haettiin Assi yhdessä Siirin kanssa ja kuuntelin Siirin puheita tallista ja alueesta sekä paikan historiasta samalla, kun harjailin tummanruunikkoa tammaa. Tamma vaikutti todella kivalta, mutta siitä näki, että siinä on tietynlaista sähäkkyyttä, joten ajattelin olevan ihan hyvä, etten sen selkään kipuaisi. Itse, kun pidän enemmän ns. dieselmallisista hevosista noin yleensä. Varmasti tämäkin neiti on todella mukava ratsastaa ja antaa paljon, mutta tänään oli fiilis, etten kaipaisi yhtään extremeä elämääni huonosti nukutun yön jäljiltä.Kun tamma oli harjattu, ohjasi Siiri meidät maastoreittien alkupisteeseen ja neuvoi noin suunnilleen, minne meni millainenkin reitti. Päätin valita reitin, jota pitkin pääsisimme Assin kanssa meren rantaan. Assi käveli vierelläni reippaasti ja sainkin kiihdyttää omaa normaalia kävelytahtiani hieman siihen asti, kunnes huonoa jalkaani alkoi särkemään. Pyysin tammaa hidastamaan tahtiaan ja käveleskelimme loppumatkan todella rauhallisesti. Välilä piti tietysti pysähtyä nautiskelemaan ruohotupsu tai pari, mutta eipä meillä kiire ollut mihinkään. Pienien evästaukojen aikana rapsuttelin tummanrautiasta kaulalta ja ihastelin ympäristöä.
Meren rannalla pysähdyin, katselin ympärilleni ja huokaisin ihastuksesta. Assin mielestä tämä tosin oli tylsää ja päätti haluavansa kahlaamaan lähtien kävelemään lähemmäs vettä. Pysäytin tamman kuitenkin ja potkaisin kengät jalastani toivoen, että saan ne vielä märkiin jalkoihin takaisin. Käärin myös housujeni lahkeet ja astelin tamman mukana mereen.
Onneksi mukana oli liina, joten pystyin itse jäämään lähemmäs rantaa, kun taas Assi sai kahlata kauemmas kastamaan edes mahansa ja hieman kylkiä lämpimällä säällä. Hetken aikaa tamma käveli nätisti, kunnes käveli melkein viereen ja alkoi kauhomaan vettä aiheuttaen samalla minun melko kokonaisvaltaisen kastumiseni. Toppuuttelin tammaa, jolloin se lopetti ja totesin, että emmeköhän me lähde takaisin tallia kohti, niin voisin vaihtaa vaatteeni kuiviin ja siirtyä seuraavaan hevoseen.Tallin pihassa vilkaisin kelloa ja huomasin, että meillä oli mennyt reissulla kokonainen tunti, mutta aika liitää, kun seura on mukavaa! Huuhtelin ja harjasin tamman vielä pesupaikalla ja luovutin sen tallitytölle, joka lupasi sen viedä ulos.
Volhynia - kirj. Jaana K.Olin juuri luovuttanut Assin eteenpäin, kun minulle tuotiin ruunikko trakehnertamma hoitopaikalle. Tamman nimi oli Volhynia ja voi hurja, kuinka kaunis se oli!
”Hei neiti”, lepertelin ja tarjosin sille taskustani löytyneen namin. Silittelin hevosta hetken, jonka jälkeen hain harjapakin sekä sen suitset. Vaikka kyseessä oli minulle täysin tuntematon hevonen, päätin meneväni sen selkään ilman satulaa. Meren ranta oli ollut niin kaunis paikka, että lähtisimme Volhyniankin kanssa käymään siellä, mutta ratsain. Siiri oli myös vakuutellut tamman olevan todella mukava ja turvallinen maastohevonen, joten luotin naisen sanaan ja jätin satulan varustehuoneeseen.Harjasin ruunikkoa tammaa pitkin vedoin ja se selvästi nautti harjaamisesta. Se ei kuitenkaan ollut erityisen likainen, toisin kuin omani yleensä, joten se oli nopeasti varustuskunnossa. Puhdistin vielä kaviot tammalta, jonka jälkeen sujautin sille suitset päähän ja talutin tamman ulos.
Ulkona katselin pitkin pihaa hetken aikaa etsien paikkaa, mistä pääsisin ponnistamaan tamman selkään, mutta en sellaista äkkiseltään löytänyt.
”Tuolla nurkan takana on ramppi, mistä pääset selkään”, huikkasi ohikulkeva Oliver ja nyökkäsin miehelle hymyilleen kiitoksen.Pääsin rampilta oikein hyvin Volhynian selkään ja tarkistin vielä, että puhelin oli taskussani. Huomasin jättäneeni kengät jalkaani, mutta totesin ettei tuo haittaa, vaikka ne kastuisivat ja jos jotain sattuisi, olisi mukavampi, kun kengät ovat jalassa.
Ohjasin ruunikon kohti samaa reittiä, jossa olimme Assinkin kanssa kävelleet ja lähdimme matkaan kohti rantaa.
Matkalla päätin kokeilla miltä tamman raviaskeleet tuntuisivat ilman satulaa ja sieltähän löytyi oikein tasainen ja miellyttävä ravi, jossa oli äärettömän helppo istua! Tästä rohkaistuneena päätin nostaa vielä laukan loppumatkalle ennen, kuin olisimme rannalla. Volhynian laukka oli ravin tapaan pehmeä ja helppo istua ja taisinpa jopa nauraa ääneen onnesta, kun puut vain vilisivät ympärillämme.Näin hiekkarannan lähestyvän, joten hidastin tamman ravin kautta käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat antaen sen käytännössä itse päättää siinä hetkessä mihin päin menisimme rannalla. Päättäväiset askeleet veivät suoraan veteen ja yllätys yllätys, kastuin jälleen Volhynian kahlatessa vain syvemmälle ja syvemmälle. Koitin miettiä, että oliko minulla vielä kolmas vaatekerta autossa ja muistaakseni oli, vaikka ne eivät enää taitaneet varsinaisia tallivaatteita olla.
Ohjasin tamman takaisin rantaveteen, jossa ravailimme hetken ja vilkaisin ranteessani olevaa kelloa. Reilu puoli tuntia olimme reissullamme olleet, joten ravasin vähän kauemmas maastoreiteille lähtevän polun luota ja nostin vielä laukan rantavedessä laukaten muutama sata metriä, jonka jälkeen käänsin tamman kohti kotia.
Kävelimme koko paluumatkan tallille ja aiheuttipa matkalla ollut lintukin minulle lähes sydänpysähdyksen lähtiessään lentoon pusikosta melkein vierestämme. Volhynia vain vilkaisi lintua ja jatkoi varmaa askellustaan kohti kotia.
Tallilla huuhtelin tämänkin tamman meriveden jäljiltä ja kuivasin sen ennen, kuin kysyin tallityöntekijältä mihin ruunikko pitäisi viedä. Ohjeistuksen mukaan se vietäisiin aktiivipihattoon, joten lähdin taluttamaan hevosta ja sinnepä se sujahti oikein sukkelasti heiniä syömään, kun päästin sen irti. -
@jaanak ihania, kiitos