Deryan Bahira voisi kaivata kotia hieman lähempää sivistystä. 😄 Se on kyllä karaistunut hyvin (kun ensimmäisestä talvesta Vecnossa selviää, selviää mistä vain), mutta ei tamman paikka kyllä selvästi ole erämaassa. Pihattoelämä Suomessa olisi luultavasti sille aivan lottovoitto.
Bahira on varsonut kaksi kertaa, mutta molemmilla koettelemuksilla oli ongelmansa, viimeisimmässä henki vallan höllässä. Se ei siis ole ehkä siitoskäyttöön se THE valinta, ainakaan ennen kuin selviää mikä varsomisesta niin raskaan tekee ja voiko tilannetta korjata.
Jos Bahira ei jostain syystä sopeudu tai muita ongelmia tulee, se on aina tervetullut palaamaan Vecnoon (ellei saa sydänkohtausta ajatellessaankin paluuta ylängön tuuliin).
Kuvat ja tekstit sille saa mukaan. Vecnon kasvatteja koskevat takuut pätevät myös muiden myyntihevosten kanssa, eli jos tamman kanssa tarvitsee ikinä mitään apuja (listakisaamista, orin etsimistä, päikkymerkintöjä tms.) niin miua voi aina heittää viestillä.