Ihan ensimmäiseksi haluan lämpimästi kiittää jokaista kilpailijaa, kannustajaa, katsojaa, avustajaa, sekä muita paikalla olijoita mahtavista kilpailuista! Tulokset on nyt arvottu ja ne on kaikkien nähtävillä. Muistakaahan napata palkintoruusukkeet myös mukaan.
Saimme huikeat kilpailut aikaiseksi ja Hamilton Bravonissa on riittänyt vilinää koko viikonlopun ajan. Startteja kertyi yhteensä yli 900, eli osallistujia oli hyvä määrä. Oli ilo seurata kentän laidalta jokaisen menoa. Sääkin sattui kohdilleen tällä kertaa, lämmintä oli molempina päivinä. Alkuviikosta satoi vettä, joten hieman saimme jännittää riittääkö keli ulkokisoihin. Onnea oli siis matkassa sen suhteen. Kisakansa oli iloisella mielellä liikenteessä ja häiriöiltä vältyttiin. Haluan esittää myös lämpimät kiitokset PJ- tapahtumalle sekä vastuuhenkilölle mahdollisuudesta järjestää kvaalit meillä Ranskassa. Toivottavasti näemme jatkossakin.
Näiden kvaalien jälkeen (PJ) seuraaksi on luvassa Power Jumpin päätapahtuma, joka kilpaillaan kesällä Isossa-Britanniassa, Stable Misangin tiloissa.
Linkki tuloksiin