Myyty
-
Olen huono luopumaan hevosista, joten aika haikeasti myyntiin olisi tulossa kwpn-ori Thranduil.
Thranduil on varsa, jossa tulisuutta riittää. Se on aivan emänsä kainalosta asti haastanut ihmisiä ja vaatii silkkaa rehellistä tapakoulutusta. Kauaa syntymänsä jälkeen Thranduil ei aikaa tuhlannut, kun se jo veteli kaukana emänsä kyljestä pukkilaukkaa.
isä. Firecracker asuu Kanadassa
emä. Siquirres asuu Suomessa ilmoitetaan KTK-tilaisuuteen, kunhan allekirjoittanut saa aikaiseksi!Vanhempia katsoessa Thranduilista tuskin tulee sitä GP-tason kouluhevosta, mutta kauaksi se ei jää. Mitenkään suosimatta (eipä) orilla on mukavan harvinainen suku. Upeita puolisisaruksia voi jo nähdä vavisuttamassa bittikilpailuja! Sanotaanpas vielä sen verran, että Thranduil tulee olemaan ainut emänsä varsa, jota täällä kaupittelen. Sen verran harkiten Queenilla tehdään varsoja, että siitä jää vielä vain yksi varsa itselle sitten joskus.
Mitään suuria ei uudelta kodilta vaadita. Ehkä suurin on, että Thranduil pääsisi piirrettyyn kotiin. Mukava olisi oria nähdä myös villeissä kilpailemassa, ehkä myös näyttämässä emälleen mallia, miten niitä kouluratoja kuuluu tanssia. En ole nyt aivan 100% varma, olenko jo kisannut orilla porrastettuja, mutta sen näkeepi sittenku VRL:n tauko on ohi. Josta aasinsiltana uudella omistajalla tulee olla VRL- ja PKK-tunnukset, ori on kuitenkin rekisteröity.
Sivuja olisi kiva nähdä mahdollisimman pian ostohetkestä! Luopuessa otan pojan mieluusti takaisin itselleni, joten tarjoathan sitä ensin minulle! Lisäksi Thranduilista jää itselle yksi varsa, joka syntynee nyt syksyllä.
Katselen uutta kotia rauhassa. Tarjouksia voi laittaa alle ja myös yv:nä toivottavasti poika löytää kivan uuden kodin itselleen!
-
Kävinpä sitten rakastumassa tän emään, ihan uskomattoman kaunis tamma Thranduil ei ihan sovellu mun projektiin ori kun on, mutta voit ottaa tän viestin vaikka ylimääräisen varsan kinuamisena..
-
@amy haha kiitos saatan kyllä olla myös erittäin
liianympäripuhuttavissa ylimääräiseen varsaan XD -
@inna Ajattelin tulla nyt tarjoamaan Thranduilille kotia, kun jokin hänessä alkoi kiehtomaan. Näkisin hänet heti Markin kakkos ratsuna (Vonkale atm miehen ainoa ratsu). Villejä tulisi kyllä kilpailtua ja piirroskotiin ehdottomasti tulossa, jos tänne päin matkaa! Ehkä jotain näyttelytoimintaakin olisi luvassa. Ja tuoreempana sivunäyttönä vielä kans Lockheedin sivut, joskus sitä innostuu piirtelemään näille vähän enemmänki, ja tällä hetkellä vielä intoa ainaki pukkaa! Koitan toki pitää hevosmäärääkin minimissä, että innostus pysyy.
-
@valooooo
(hyvä, että jollain meistä on heppamäärä hallinnassa)nappaa vaan poika kotiin vaikuttaa oikein hyvältä -
-
@valooooo jees näyttää hyvältä ei oo mitään etukäteismietintöjä merkkien suhteen vain tuo päistärikkö!