O. piirroshevonen tarinahahmolle (löytynyt)
-
Ostoslistalla hevonen uudelle hahmolleni, Mollylle. Mollyyn tutustuminen on vielä hieman kesken ja esim. hevonen ja kaksikon tuleva tallipaikka vaikuttavat asioihin.
Muutama huomio
Hevonen tulee ikääntymään reaaliajassa ja saamaan piirretyt kuvat. Voin luvata satunnaista kilpailemista ja tarinointia. IRL elämäntilanteeni mahdollistaa tällä hetkellä parhaimmillaan vain jokusen hassun, yleensä hyvin rikkonaisen tunnin tätä harrastusta varten viikoittain ja tuo aika pitää jakaa miljoonan projektini kesken. Hevosen sivuille ei siis välttämättä tule päivityksiä moneen kuukauteen, joten huomioithan tämän hevosta tarjotessasi.
Hevonen tulee saamaan samankaltaiset sivut kuin toisen tarinahahmoni hevonen, Silli.
Kriteerit hevoselle
Rodultaan puoliverinen (miel. joku eurooppalainen), täysiverinen tai muu vastaava, joka voisi suorittaa väh. tasolla He A / 120 cm, esteillä vaikka vähän korkeammallakin tasolla. Ei sh, poni, amwb tai virtuaalirotuja.
Sukupuolella tai värillä ei väliä.
Hevosella olisi hyvä olla jo jonkinlaista historiaa virtuaalimaailmassa, oli se sitten vaikkapa kisatuloksia tai jo jonkin aikaa myyntilistalla roikkumista. Iältään hevonen saisi olla jo aikuinen, käyttämänsä ikääntymisen mukaan mielellään n. 7-14v.
Hevonen mielellään piirretyistä suvusta. Tämä ei kuitenkaan ole ehdoton kriteeri, pääasia, että Mollylle löytyy sopiva ja inspaava hepo tarinointiin. -
Mulla olisi tämmöinen fwb tamma Halcyone, joka on nyt lähinnä nelisen vuotta kerännyt pölyjä tiedostojen nurkassa tältä löytyy virtuaalihistoriaa ja IRL ikääntymisellä olisi juuri 7v (kummasti nää kasvatit kerää ikää, kun pölyttyy). Nykyisen tason saisi nostaa ihan itselle sopivaksi. Yksikin päivitys moneen kuukauteen olisi enemmän kuin Hani nyt on saanut ainut toive on, että jos haluut joskus luopua, niin otan kyllä mieluusti takaisin!
-
Jos sua kiinnostaa ottaa ”ylläpitoon” jo olemassa oleva piirroshevonen, niin mulla saattaisi olla yksi tarjota. Tosin haluaisin sen itselleni joskus takaisin eli kyseessä olisi vaan lainaratsu
-
Jos ei pelkää haasteita ja nauttii siitä, että jokainen päivä on erilainen, niin siinä tapauksessa ruuna True Disaster xx on oikea vaihtoehto. Se koko elämänsä ajan pyrkinyt olemaan nimensä veroinen, vaikka onkin onnistunut haalimaan joitakin sijoituksia porrastetuista. Mutta mistä sitä ikinä tietää millaiseksi herra Mollyn käsissä muuttuisi.
Mikäli haluaa päästä vähän helpommalla, niin löytyy myös ori Dive Deep xx. Tämän saa myös halutessaan ruunata.
Lisäksi on kaksi tammaa, joita on viimeiset pari vuotta treenattu esteratsun ura silmissä siintäen. Kisakentillä asti näitä ei ole vielä nähty (paitsi laukkaradoilla). Mustanvoikko Elegant Euphonia xx on temperamenttinen tamma, jonka tanssijalka vipattaa ahkerasti. Musta Hypnotic Papaya xx oppii mielellään uusia asioita ja tutustuisi mielellään esim. kaikkiin ohikulkeviin koiriin, mikä on sinänsä hassua, että se ei oikein pidä muista hevosista. Ehkä se luulee olevansa koira. (Tällä hetkellä vielä 6-vuotiaita, mutta CAS-vuosi vaihtuu ensi maanantaina.)
-
@Inna n Hani ja @Milja n Disaster ovat molemmat tosi potentiaalisia ehdokkaita, vaikka kovin erilaisia keskenään ovatkin. Täytyy vähän vielä makustella, kumpi näistä olisi sopivampi!
@Viixi Jossain toisessa tilanteessa ylläpito olisi ihan mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta luulen, että nyt loisin itselleni vain turhia paineita aktiivisuuden suhteen. Kiitos kuitenkin tarjouksesta!
-
Voisin varovaisesti tarjota Freyaa.
Piti olla yksi omista panostushevosista, mutta inspis viettäny koko ajan enemmän ja enemmän muihin hevosiin päin niin...
Muita toiveita ei juurikaan ole, kuin että jos joskus haluat luopua niin ottasin mieluusti takaisin -
Mulla ois tarjota pari kaveria:
Sf-tamma Reine, jonka kanssa jonkun verran kilpailtu ja käyty näyttelyissäkin. Aiemmin ollut KATT-ikääntymisellä, mutta sitä saa toki muuttaa.
Zang-o Gale myös vähän kisannut
Olisi myös Korppi, jonka estetasoa voi kyllä mun puolesta nostaa.Täällä pari varsaa myös myynnissä, joiden kantakirjoja voi vielä muutella. Ainut historia toki myyntilistoilla roikkuminen.
-
Myynnissä Suomessa syntynyt at-o. Pyökin Riyad
- Ruunivoikko, 156cm
- Syntynyt 09.06.2024, saa ikäännyttää tahtonsa mukaan
- 2 ekaa polvea pelkkiä piirrettyjä. Emänsä viimeinen, isänsä ensimmäinen varsa.
- Takaan tämän suorittavan CIC3 (ko VaA, re 120cm, me 120cm)
-
Sopiva hevonen löytyi lopulta yksityisviestillä tulleen tarjouksen kautta. Kiitos kuitenkin kaikille, jotka toitte hevosia näytille!