Rupattelutopic kaikille tylsistyneille
-
@sirpa tämä juuri. Siis toivon kuitenkin, että mummi pian pääsis pois, koska ei ollut hänen toiveensa joutua ikinä tuohon tilaan ja muiden hoidettavaksi. Pyysi aikoinaan mun äitiä tuomaan hälle lääkkeet joilla sais hengen riistettyä kun sellaisen aika tulee noh sanomattakin selvää, että ei tällaisiin ryhdytty
-
Tiiättekö ku mie just tajusin, että Jeilin ulkoasu ei oo kai ikinä mitenkään merkittävästi muuttunu! Voip sannoo miun kohalla saavutukseksi.
-
@serena se onkin ihan nätti. Ei mun mielestä tarvii vaihtuakaan Tai jos haluaa esim. vuodenaikoihin liittyen muokkailla niin taustan vaihdollahan se onnistunee. Muut värit (tuo sinivihertävä palkki) sillä tapaa neutraali, että sopii kyllä kaikkeen
-
@elisa Joo ei oo tullut siis missään kohtaa tarvettakaan sitä vaihtaa, tuli vain tällainen havahtuminen, kun kaikkien muiden tallien kanssa on nuita leiskanvaihtopelejä pidetty useammastikin.
-
@serena Joo Oispa itelläkin jollain tallilla edes pysyvä ulkoasu. Tuntuu että koko ajan on kaikki sivut "kesken", kun ulkoasun päivitys meneillään. Tai sitten kun saat valmiiks, oot jo kyllästynyt siihen ja alat tekemään uutta
Mutta tämäkin nyt sitten selittyy vahvistetulla ADHD diagnoosilla, jonka sain alkukesästä tällai 30v iässä Selittyy myös osittain iäisyyden elämää "vaivannut" tuuliviirimäisyys, joka tähänkin harrastukseen heijastuu valitettavasti. Noh lääkkeet nassuun ja opetellaan uutta rauhallisempaa olemusta.
-
Nyt ahistaa. Jos ahisti ennen muuttoa (se muuton tekeminen) nii nyt ahistaa ja itkettää vielä enemmän. Jotenki vaan semmone olo että oon tehny iiiiison virheen eikä mulla ikinä oo tämmöstä oloo. Yhh. Pitäis yrittää loppuviikon aikana purkaa kamat jollekki mallille mut ahistaa sekin kun tuntuu vaa et miks.
-
Siis mikä utopistinen tunne, ehdin istahtaa alas koneelle ilman että teen koulujuttuja tai yskin keuhkojani ulos Pittää ottaa ilo irti vaikkein varmaan mitään saa aikasekskaan.
-
Tykkäättekö te kirjoittaa / tarinoida enemmän 1. vai 3. persoonassa? Tai nollapersoonassa? Tarkoitan lähinnä esimerkiksi tallien ja hevosten esittelytekstejä, mutta miks ei jotain päikkymerkintöjäkin.
Musta tuntuu, että kipuilen tän asian kanssa aina tosi paljo ja jokaisen tallin kohdalla uudelleen joskus useitakin kertoja, enkä osaa aina pysyä valitsemallani tiellä vaan välillä se kirjoitustyyli muuttuu ihan huomaamatta, vaikka tykkäisin, että olisi läpi kokonaisuuden (tietty talli ja siihen liittyvät tekstit) melko yhtenäinen.
Esimerkiksi Kuunokassa kertojaääni on muuttunut useita kertoja. Tällä hetkellä esittelyteksteissä puhutaan melko kaikkitietävässä 3. persoonassa ja välillä kai nollapersoonana? Hevosten sivuilla taas vaihtelua löytyy; useilla vanhemmilla hevosilla olen näemmä aloittanut kirjoittamisen minä-muodossa tallin omistajan näkökulmasta, mutta kesken tekstin se on sieltä hävinnyt. Esimerkiksi Gaga, jolla on aloitettu vahvasti omien ajatusten kautta, mutta kertojaääni häviää kesken tekstin. Näitä on monia, joilla näin tapahtuu ja aina samalla kohden, eli kun alan kertoa yleisen kuvailun sijaan tarkemmin hevosen käytöksestä käsitellessä ja ratsuna (ai mitenniin luonnekuvaukseni ovat kaavamaisia, sekin ärsyttää).
En tiedä johtuneeko tämä toistuva ilmiö sitten oman IRL hevoskokemuksen puutteesta vai mistä.Uudemmissa hevosissa on sitten joko vedetty pelkästään ns. historiaosuus minä-muodossa (esim) tai pysytty kokonaan 3. persoonassa (esim), ja ihan uusimmissa (esim) palattu taas minä-muotoon.
Tarkoitus on ollut kyllä pysytellä siellä 3. persoonassa, enempikin kärpäsenä katossa kuin kaikkitietävänä, mutta eipä ole ihan toteutunut tämä nyt. Syy moiseen ratkaisuun on ihan se, että Kuunokan piiriin kuuluu paljon hahmoja ja esimerkiksi kun Gerardo asuu Ranskassa hevosineen niin olisi vähän outoa kirjoittaa hänen hevosistaan Serenan näkökulmasta. Rushockissa aikoinaan kokeilin vaihdella hahmoa kertojaäänen takana, mutta se oli melko työlästä ja sekavaa.Sitten taas Elvensbyssä oon ottanu tiukemmin 1. persoonan tallin omistajana käyttöön, mutta sielläkin hevosten luonneteksteissä lipsuu ja jälleen samassa kohden. Huomaan myös ettei persoona minä-muodosta huolimatta oikein tule teksteistä esiin. Osittain näen kyllä syyksi sen, että tuollaista ns. esittelytekstiä varsinkin tallin toiminnan osalta on vaikea sanoittaa juuri Aino-Nealan äänellä, hän kun ei ole sellainen hirvittävän asiallinen hahmo. Ja asiallisuuteen liittyen toinen syy on - ja tämän olen vahvasti huomioinut kirjoittaessani - sellainen seula jota joudun kyseisen hahmon mielenmaisemaan käyttämään, se kun on hyvin sarkastinen, rivo, kovasuinen ja melko mustakin. Harmillisesti koen, että tässä prosessissa häviää sellainen 90% hahmoa jonnekin rivien väliin. Ulkoinen kertojaääni kenties olisi armollisempi tällaiselle hahmolle, mutta olen myös ajoittain harkinnut ihan vain jotain viewer discretion -tekstiä etusivulle. Se tosin tuskin pitäisi lapsia poissa, mutta ehkä mielensäpahoittajat pysyisivät etäämpänä.
Okei tuli vähän pitkä rantti nyt sori.
-
@serena Oon aivan ehdottomasti 3. persoonan ystävä.
Jostain syystä kaiketi ainoa paikka, jossa oon kirjoittanut minä-muotoista tekstiä on Brittonia ja sielläkin sitä taitaa tapahtua ainoastaan Bethanyn tarinoissa - Bethany on ikäänkuin "blogin ylläpitäjä" mun päässäni, kun luotsaa omaa pienyritystään, ja hevosten teksteissä toistuu myös "me täällä" ja "meidän hevonen".
Abigailin ja Ambrose Sebastianin puuhista taas kirjoitan yleistä kolmannen persoonan kuvausta joko rajatusti tai kaikkitietävänä.Lukijanakin suosin kolmatta persoonaa. Syy on omassa päässäni ehkä se, että en jotenkin pysty uskomaan kovin tarkkaa minämuotoista kerrontaa, varsinkaan preesensissä.
Pujottelen väkijoukon seassa harmaalla ja loskaisella mukulakivikadulla laukkuineni, sohjo läiskyy uusien talvikenkieni alla, ja ympärilläni kohoaa vanhoja, vaaleita empiretyylisiä rakennuksia 1800-luvulta. Äänimaisemaa hallitsevat niin Kauppatorin lokit kuin raitiovaunutkin, ja ne raastavat korviani tuttuun tapaan. Astun pois Tuomiokirkon länsipuolta sivuavalta kujalta kohti Helsingin yliopiston moderneja ja sulavalinjaisia rakennuksia ja Kluuvin kauppakeskusta mainoskyltteineen. Ohitseni kävelee paljon kiireisiä ihmisiä, kun puhelimeni soi, tunnarina ironian vuoksi vanha Nokia tune — okei, ja selvästi olet itsekin kiireellä matkalla jonnekin jos harpot Helsingin keskustassa, joten mikä IHME tää kuvaileva kiertoajelu on?! Ei KUKAAN kluuvissa loskasäällä juostessaan ala tarkastella ja kuvailla Napoleonin aikaista arkkitehtuuria ja valomainoksia huvikseen jollei ole arkkitehti vetämässä kierrosta, puhumattakaan omasta soittoäänestään.
(Ja varmuuden vuoksi siis itse tuon kirjoitin demonstraation vuoksi, en roastaa täällä kenenkään randomin tarinoita, eikä siinä muuten mitään vikaa ole mutta ei vaan toimi mulle.)
Jos minäkertoja on enemmän tunnepainotteinen, muisteleva ja pohdiskeleva, silloin kestän kyllä. Mutta jos se yrittää kuvailla maailmaa samalla tarkkuudella ja tiedolla kuin kaikkitietävä hän, niin menee hermot.
-
@jii En oo ikinä tainnut törmätä tuollaiseen kuvailevaan minä-kertojaan ja olet oikeassa, olis kyllä painajainen lukea tuollaista tekstiä. En kyllä välitä ylenpalttisesta kuvailusta muutenkaan, varsinkaan kovin kaunopuheisesta sellaisesta. Itsellä tyyli sanoisin suurpiirteisempi, niin ikään tajunnanvirtaa ja reaktioita / mielipiteitä eri asioihin, vähän niin kuin mitä sellainen oman elämän kertojaääni voisi omassakin päässä olla. On varmaan tietty ihmiskohtaista mihin asioihin kiinnittää huomiota, josko joku sitten tunnelmoi kulkiessaan kuinka hento syksyisen raikas tuulenvire havisuttelee harmaaseen taivaankanteen kurottavien koivupuiden keltaan puettuja latvuksia auringon kalpeiden säteiden rikkoessa vain vaivoin hetki hetkeltä tummenevaa pilviharsoa - oksensin ehkä vähän suuhuni.
Ois kyllä hienoa keksiä jotain vinkkejä siihen miten saisi kuitenkin pidettyä sen pakan yhtenäisenä, olipa se kertoja minkämuotoinen tahansa, koska itseäni kovin häiritsee tää omissa talleissa toistuva rikkonaisuus.
-
Olen (ollut) kolmannen persoonan ja kaikkitietävän kertojan ehdoton suosija. Minäkertojan kulmasta kirjoitetut kirjat olen ottanut vastaan aina vähän "meh"-fiiliksellä, tosin koukuttavia ja hyviä totta kai niistäkin on löytynyt monia. @Jii kuvaili ainakin yhtä asiaa, joka minäkertojassa itselle toisinaan tökkii, ja se on tuo epärealistinen (liika)kuvailu. Muita asioita on sitten ehkä se kapea-alaisuus perspektiivissä (hah, paradoksaalista: en pidä ympäristöä ylikuvailevasta minäkerronnasta, mutta toisaalta en pidä siitä, että minäkertoja on usein niin rajoittunut ) ja se, että en pääse "pakoon" hahmon päästä. Tämä siis lähinnä, jos hahmo ei persoonana oikein nappaa, niin voi olla rasittavaa lukea jatkuvasti hänen filtterinsä läpi tapahtumista, vaikka juoni ja tarina noin muuten olisi hyvinkin mielenkiintoinen. Lisäksi minäkerronnallisista tarinoista tulee joskus sellainen olo (!ei aina!), että teksti koettaa tuputtaa ajatuksiaan tai näkökulmaansa minulle lukijana ehdottomana totuutena. En osaa oikein selittää kunnolla tätä, mutta sellainen olo joskus tulee. Ikään kuin minä (lukijana) olisin se "minä", joka tarinassa keskiössä on - se tuntuu omituiselta, etenkin, jos en koe mitään yhteistä kyseisen päähenkilön kanssa.
No niin, huh, nämä tosi epämääräiset ajatukset saatuani sanottua syön sanani heti perään siinä mielessä, että olen oppinut pitämään ensimmäisestä persoonasta nimenomaan virtuaalihevostelijoiden aivan loistavan parhaiden tarinoiden myötä! Ryhdyin jopa itse kirjoittamaan minä-muotoisia tarinoita hahmoille, mitä en oikeastaan sitä ennen ollut tehnyt, koska en siitä pitänyt enkä kokenut, että osaisin. Ja kappas vain, ei ne minä-tarinat niin kamalia olekaan!
Suosikkinani pysyy silti etäisempi ja kaikkitietäväisempi kerrontamuoto ja perspektiivi, koska tykkään tietää mitä on tekeillä monesta eri kulmasta ja monen eri hahmon silmin.
Mutta totta kai on täysin sataprosenttisesti kiinni kirjoitustyylistä, genrestä yms. mikä kertoja mihinkin tarinaan sopii! Eli vahvat puolensa kaikissa!
-
Mie itse taas pidän juuri siitä asetelmasta, ettei ihan kaikkea tarjoilla lukijalle, osan voi jättää kokonaan tulkinnan varaan ja osan kuumottelemaan rivien väliin. Tästä syystä juuri tykkäisin 3. persoonan tekstissäkkin tuottaa lähinnä sellaista "kärpäsenä katossa" näkökulmaa, jossa havainnoidaan asioita päällisin puolin, ehkä heitetään päätelmiä tai arvauksia, mutta ei todella tiedetä. Tämä siis varsinkin jos saa pudoteltua niitä tallin ja sen hahmojen arkisia kuvioita ja suhteita tekstiin mukaan. Myös 1. persoonan kirjoittamisessa miellyttää se ettei hahmo välttämättä koe ja näe asioita samoin kuin joku toinen.
Joskus ropeilussa ärsytti jonkin verran se, että mikäli kirjoitti jonkin mielipiteen, tunteen tms. hahmon näkökulmasta auki, mutta asiaa ei voinut päätellä ulos päin, niin vastapeluri saattoi siihen usein enemmän tai vähemmän vahingossa tarttua.
-
@alexiina-c @Serena paljon samoja pointteja teillä kuin mulla ittellänikin usein!
Ja samoin kuin alexiina, silti tulen heti perään ja syön sanani ja sanon että kappas keppanaa, onhan mulla sittenkin yksi pienk tarinaprojekti (tarkistin äsken ja kai se alkaa kymmenlukuisena ja 23-tonnisena itse asiassa saavuttaa jotain pienoisromaanin mittaa, mene ja tiedä, vielä kesken, apua) jossa nimenomaan kertojana on ylikuvaileva 1. persoona! mutta vain kehyskertomuksessa, varsinaiset juonelliset luvut ovatkin sit etäämpää kolmannessa kaikkitietävää.
Ideana tyylivalinnan takana on, että tämä kehyslukujen minäkertoja on ikäänkuin kirjoittanut muut luvut ja/tai ehkä kehyskertomuksenkin puolittain muistelmana, on itse vanhempi tekotaiteellinen kirjailijaherra ja siksi moinen uuvuttava sanaseppo.
Kehyksestä:
CHAPTER 4
To my shame – though it was a shame much deserved, as Hillary has often reminded me since – what Julie said that Friday rattled me. Mind you, being rattled a bit every now and then does an artist no harm, especially one as mellow-minded as myself. Nonetheless, it took me some days to recover from the way she’d upended my thoughts.
Circe, the way Julie said it, was a sharp slap of seawater over my face. Had I truly never considered her character any further? How many more were there that Julie could rewrite in a single breath over a cuppa? Could she tell me an entirely new story about Morgan le Fay as well, or Guinevere for that matter? Joan of Arc? Margaret of Anjou? Could she reinvent Juliet, Lady Macbeth, Medea, Tosca, or Violetta?
Could I? I found it hard to face the fact that a waitress girl could be so much more artistic and creative in her afternoon chats than my edited stories had ever been, just like that.Vs. sitten oikeasta juonellisesta osiosta toisessa luvussa, jossa tavoittelen edelleen samaa hahmon tarkotuksella jaarittelevaa ääntä, muttei enää itsetutkiskeluun ja muisteluun keskittyen, vaan nimenomaan "tarinankertojana", joka välillä pistää väliin kommenttinsa minä-äänellä ja välillä häivyttyy taas kuvailemaan henkilöitään kaikkitietävänä:
[S]easide streets such that Giulia wasn’t familiar with at all. Very quickly after turning off Via San Pantaleone, she reached the open salty air and realised she was completely lost. (...)
Now, if it weren’t for the following chance encounter, she would’ve wandered the streets alone for the rest of the day and grown none the wiser for it. However, it seems that perhaps the city had taken a lukewarm liking to her in the months she’d lurked around its quieter corners.
Right when Giulia was ready to give up and abandon her one-woman odyssey, Naples directed one of its sons to her for guidance. For better or for worse, he is one I’ve already introduced.A car horn honked and made Giulia jump. She turned around. A man in a van waved at her.
‘Hey, bag bird!’ he shouted over the traffic. Giulia’s eyes grew wide and she clutched her bag tighter under her arm.Tää on kaikki niinku ihan SUPERkaukana siitä mitä yleensä kirjotan tai mitä edes tykkään lukea, mutta halusin nimenomaan kokeilla jotakin aika pitkälle kärjistettyä tyyliä harjotuksen nimissä. On kiva välillä vaan kokeilla ihan ihmejuttuja!
Jos tapahtumat sijottuu melko nostalgiahuuruiselle 50-luvulle, ja hakemalla haen nimenomaan sellaista fiilistä että tämä on yksi mahdollinen pieni tarina muiden joukossa, niin miksei sellanen tietyntyyppinen rehellisesti "tarinoiva" kaikkitietävä kertojapersoona saisi sieltä nousta sit tunnelman terävöittämiseksi.
Mutta tällästäkään tehokeinoa en käyttäis jossain toisessa tarinassa, jota se ei samalla tavalla tukisi.
(Hyvä että pistitte mut avaamaan ton tiedoston, pääsin korjailemaan asiavirheitä.) -
Liikaa ja liian yksityiskohtaista ja kaunopuheista kuvailua minä-kertojana tulee vaan mieleen heti Call me by your name ja John Greenin tuotanto.
Mutta joo, lähinnä tosiaan pohdin näitä virtuaalitalleilun näkökulmasta, joka on ihan oma maailmansa.
/ Miks mä teen näin.
Mun ihastus (semmone jalat alta ja pää irti versio jo vaik olla juteltukaan) laitellu mulle viestiä ja nyt jopa mun kriittisen lasin läpi siihe suuntaan et ainaki jollai tasolla kiinnostais.. mitä mä teen, tuon esiin sen että no eikös raja mee siinä ettei kavereiden lapsiin kosketa (jollainen hän on). Tajusin itekki tän selfsabotagen tässä näin ku painoin lähetä.
-
Antakaa mulle voimia sivuttaa muutama hevonen Jotenkin tänään ei tunnu luistavan virtuaaliheppailut, oonko sitten niin paljon ahkeroinu tässä viimeisen kuukauden aikana. Ihan vaan tollanen yksinkertanen asia, kuin tuontihevosille sivuja, mutta eeiii ei vaan suju. Samaten pitäis varmaan tehdä jotain tekstivaihtoa, että sais poneille valmennuksia.
-
Sain esihenkilöltä sähköpostin, et saan palkankorotuksen. Ihan yllärillä.
-
Se tunne kun muistat et entisessä kämpässä ei oo ollu sähköjä pariin päivään mut et ollu viel sulattanu pakastinta.....
-
@Serena hyvinhän sie sen sitten sulatit
-
@jannica No luultavasti joo Kattoo kui kostee meno siel sitte on..
-
@Serena ota lautta mukaan