Gallup: 100 x sitä sun tätä
-
Tylsä hetki? Tässä olisi jotain täytettävää ajankuluksi! Varaa tosiaan aikaa... kysymyksiä on yli sata kappaletta! Vanhan ajan liirumlaarum-gallupeita ja -kyselyitä ei olekaan näkynyt naismuistiin, joten kyhäillään sellainen yleiseksi iloksi! Ei muuta kuin virtuaalinen kynä käteen ja rustaamaan!
Kopioi edellisen vastaajan vastauksesta viimeinen kysymys mukaan (päivitä sivu ennen kuin lähetät vastausviestin), sillä kysymyksiä keksitään loppuun lisää! Lisään kysymyksiä myös tähän aloitusviestiin aina, kun ehdin. Voit halutessasi kopioida muiden myöhemmin lisäämät lisäkysymykset ja editoiden lisätä ne jo antamaasi vastausviestiin, jos tykkäät vastata kaikkiin!
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
- Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
- Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
- Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
- Kylmä vai kuuma?
- Musta, harmaa vai valkoinen?
- Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
- Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
- Lampi, järvi, joki vai meri?
- Lempihevosrotusi ja miksi?
- Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
- Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
- Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
- Lempivideopeli? Lempilautapeli?
- Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
- Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
- Maa, vesi, ilma vai tuli?
- Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
- Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
- Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
- Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
- Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
- Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
- Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
- Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
- Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
- Uskotko taikuuteen?
- Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
- Fantasia vai scifi?
- Kesä vai talvi?
- Kevät vai syksy?
- Mikä syötävä on herkkusi?
- Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
- Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
- Aurinko, Kuu vai tähdet?
- Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
- Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
- Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
- Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
- Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
- Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
- Pidätkö päiväkirjaa?
- Jaffa, Cola vai Sprite?
- Osaatko viheltää? Entä vislata?
- Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
- Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
- Koira vai kissa?
- Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
- Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
- Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
- Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
- Hevonen vai poni?
- W.I.T.C.H. vai Winx Club?
- Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
- Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
- Kahvi, kaakao vai tee?
- Missä maassa haluaisit käydä?
- Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
- Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
- Onko sinulla fobioita?
- Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
- Millaisella mielellä juuri nyt olet?
- Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
- Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
- Kuinka iso lähisuku sinulla on?
- Kuinka monissa häissä olet ollut?
- Entä kuinka monissa hautajaisissa?
- Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
- Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
- Horoskooppisi?
- Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
- Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
- Katso taaksesi. Mitä näet?
- Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
- Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
- Mikä on startteripokemonisi?
- Raita- vai pallokuviointi?
- Mikä on paras Pohjoismaa?
- Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
- Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
- Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
- Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
- Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
- Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
- Mikä numero väliltä 1-9?
- Auringonnousu vai -lasku?
- Omistatko hevosta?
- Lempihuvipuistolaite?
- Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
- Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
- Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
- Onko sinulla pehmoleluja?
- Lempimuumihahmosi?
- Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
- Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
- Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
- Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
- Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
- Mikä on lempijäätelömakusi?
- Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
- Suosikkivärisi hevosilla?
- Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
- Oletko vasen- vai oikeakätinen?
- Millainen on unelmakulkupelisi?
- Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
- Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
- Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta, niin kuka olisit?
- Kuuluuko ananas pizzaan?
- Sukat vai ilman nukkuessa?
- Pidätkö Ikea-kalusteiden kokoamisesta?
- Kova helle vai paljon pakkasta?
- Oletko ennemmin digitaalisten vai paperisten kalentereiden ystävä?
- Lempikarkkipussi?
- Suosikkisisustusesine, jonka omistat?
Onneksi olkoon! Olet päässyt loppuun!
-
Iih tykkään liikaa gallupeista, tein näitä aikanaan Irc-Galleriassa ihan tuhottomasti
Kopioi edellisen vastaajan lista, sillä kysymyksiä keksitään loppuun lisää! Päivitän lisättyjä kysymyksiä myös tähän aloitusviestiin aina, kun ehdin.
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
10:55, läppärillä. - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Lämmintä ja pilvetön taivas! Rakastan kunnon myrskyjä. - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Lämpimiä puun sävyjä, valkoista ja pastillisia tehostevärejä. - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen oli omakeksimä voikko welshponi, nimi taisi olla Vaahteramäen Enrico. Se oli sitä expageaikaa se. Uusin hevoseni on quarterori Spokane Logwood. - Kylmä vai kuuma?
En oikein siedä kumpaakaan. Jos pakko valita niin kylmä, siihen voi vaikuttaa omalla pukeutumisella. Kuumuutta ei oikein pakoon pääse mitenkään. - Musta, harmaa vai valkoinen?
Harmaa. - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Musta ja harmaa - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Korkealla kalliolla! - Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi. - Lempihevosrotusi ja miksi?
Islanninhevonen. - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Kreikan matkalta ostettu turistipaita ja kolmiraitapöksyt. - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Liikaa lempielokuvia, sanotaan nyt joku... Jurassic Parkit. Viimeisimpänä The Night - ajanhukkaa oli. - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Näyttääpi olevan neljä. - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Spyro Lautapeleistä Alfabet (tai ScRaMbLe niinkun jotkut höntit kutsuu) - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Housea tai teknoa tai muuta "muka-musiikkia". Musiikin pitää olla soittimilla soitettu, piste! - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
En juo kahvia, joten eläisin ilman sitä. - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Maa tuntuu turvallisimmalta vaihtoehdolta. - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Ehh hirveän vähän kivoja naisten nimiä. Varmaan oisin joku Martta. - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Piti keksiä alter egolle laphalaiseen tyyliin sopiva nimi ja se valikoitui myös Keskustan nimimerkiksi. - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Både och. - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Ruotsi ja matikka. - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Neulomisessa ja muussa luovassa toiminnassa. - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Sen kummempia ajattelematta; miekkavalas. Jos jään ajattelemaan kysymystä oikeasti niin varmasti joku lellitty ja laiska kotikissa. - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Kummatkin cool, mutta säästäisin ison pennin lentotaidolla kun ei tartteisi enää lentolippuja ostaa. - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
En haluaisi tietää mitä muiden päässä liikkuu. Puhuisin eläinten kanssa. - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Pärekori. - Uskotko taikuuteen?
Siinä mielessä missä me se tunnetaan (eli upeina silmänkääntötemppuina), kyllä. - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen. - Fantasia vai scifi?
Scifi. - Kesä vai talvi?
Kesä. - Kevät vai syksy?
Kevät. - Mikä syötävä on herkkusi?
Hillomunkit. - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Blake Crouchin Pimeää Ainetta. Osui ja upposi. - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
20v. - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet. - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas ja yksinäinen. Oon erakkoluonne muutenkin, en tarvitse ketään - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Mulan ja Tarzan, jos menee prinssinä. - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Alaska vois mennä tähän lootaan, siellä ei niin paljon täkäläisiä ole käynytkään. - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Vaaleanpunainen. - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Olin kunnon con-artist jonkun kaverin kanssa ja ryövättiin rikkaiden talosta arvoesineitä. Kunnes kaveri halus lopettaa ja lähteä Japaniin. - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Tää nyt voi olla vähän hölmö, mutta mentiin lomamatkalla syömään uudestaan ravintolaan, jossa koitettiin parasta palvelua. Sellanen ihana pieni perheravintola, jossa tunsi olonsa tosi spesiaaliksi. Haluttiin tukea niitä käymällä uudelleen siellä syömässä - hyvän tipinkin toki saivat. - Pidätkö päiväkirjaa?
En, ennen pidin kesäpäiväkirjaa. - Jaffa, Cola vai Sprite?
Coca-Cola for life! - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Viheltää kyllä, vislata en. - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Varhaiskasvatuksessa. Haluaisin tehdä luovaa työtä, kuten neuloa tai maalata tai kirjoittaa työkseni. - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Riippuu kummankin lokaatiosta. Merenrannalla syrjäisellä luodolla kävisi, samoin trooppisella saarella palmujen alla. Metsän keskellä passaisi myös jos on keskellä kangasmetsää ja paljon honkapuita ympärillä. - Koira vai kissa?
Koira, pelkään kissoja. - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Vesi, porkkana, musiikin kuuntelu, sosialisoituminen, Frendit, GoT, ... lista olisi pitkä - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Täysi yksinäisyys esimerkiksi. - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Olisin varmaan sen verran jalo kuitenkin (vaikka perusluonteeltani vähän ahne olenkin) että joo - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Koulu. - Hevonen vai poni?
Poni!!! - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Nää tuli vähän liian myöhään mun lapsuudessa, en päässyt kumpaankaan kiinni. Joskus koitin lukea Witch-lehteä ja katsoa jotain jaksoja Winx Clubista, mutta ei lähteny. - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Kaikki rajattomat mahdollisuudet ja unelmien toteuttaminen! - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Kisaaminen... - Kahvi, kaakao vai tee?
Kaakao. - Missä maassa haluaisit käydä?
Kaikissa, tällä hetkellä listan kärjessä seuraavina kohteina Filippiinit, Australia ja Meksiko. - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Oon opetellu vähän useampaakin kieltä. Kuten saksaa, ranskaa, venäjää ja islantia. - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Tämän Cups-songin - Onko sinulla fobioita?
Korkeanpaikankammo. - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Olkaa pliis vähemmän ruutujen ääressä ja enemmän tässä hetkessä - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Odottavaisin, odotan miestä kotiin että päästään mökille. - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Hirsitalo, siirtotalli ja islanninhevonen. - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Valtameri. - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Aika pieni välimatkojen takia. - Kuinka monissa häissä olet ollut?
Kaksissa. Ensi vuonna omat! - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Neljissä. - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
En. - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Värjäsin hiukset yläasteella blondista mustaksi semmosella vaahdolla ja eihän se ihan koko päähän riittäny. Koulussa sitten naurettiin seuraavana päivänä. Lähdin kesken päivän kotiin, eikä meillä ollut tapana kuljettaa avaimia mukana kun aina oli joku kotona. Perhana kun sillon just ei ollut. Jouduin istumaan -20c pakkasessa leikkimökissä pari tuntia odottaen, että joku tulee kotiin. Hävetti kun naapurit näki mut siellä leikkimökissä suhteellisen vanhana, keskellä talvea ja vain pienessä nahkatakissa. Ja kännykänkin akku hyyty. - Horoskooppisi?
Härkä. - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Molemmissa. Kinky Boots on paras esitys mitä oon nähny! - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Ensimmäinen piirroshevoseni - Katso taaksesi. Mitä näet?
Koira kuorsaamassa sohvalla. - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
Kyllä. - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Eksoottiset rodut, joihin en ole livenä törmännyt. - Mikä on startteripokemonisi?
Olikohan se Charmander? - Raita- vai pallokuviointi?
Raita. - Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi! - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Etelä-Suomessa meren äärellä. - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Monestikin lapsena, onneksi loppuivat sittemmin. Puhetta enimmäkseen kuullut, kerran myös hahmon. Yhtä puhetta oli todistamassa myös veljeni, eli ei mene hallusinaation piikkiin. - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kumpikin kävisi. - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Meinasin vastata hytissä mukavuuksien vuoksi, mutta traileria voisi liikuttaa ympäriinsä, joten vastaan sen. Kotina koko maailma siis! - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Nämä eivät koskaan ole liian pitkiä. - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Minäminä-asenne. - Mikä numero väliltä 1-9?
9. - Auringonnousu vai -lasku?
Nousu. Tykkään aluista enemmin kuin lopuista. - Omistatko hevosta?
En. - Lempihuvipuistolaite?
Vuoristoradat. - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Mökkeillä, telttailla, nautiskella. Olla ruskea kuin mikä. - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Etsin IG:n tarinaan taustamusiikkia - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Huhti- ja joulukuu. - Onko sinulla pehmoleluja?
On, enkä tee niillä mitään. Jollain Disbeylandista ostetulla Stichilläkin näyttää olevan tunnearvoa .. - Lempimuumihahmosi?
Muumipappa. Mut Nuuskis on aika hottis myös. - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
11:32 - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Lopetaan tittelien jahtaaminen ja nautitaan vaan menosta hah - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Ekana tulee mieleen monet aktiiviset ratsastuskoulut ja upeat länkkätallit. - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
@Lissu-T @Mari-H jäätelöntäyteisiä kesäterkkuja teille lähetän! - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
V: kello on 10.48 ja ihan puhelimellaMillainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
V: sateinen, pilvinen ja kylmä. Tykkään lämpimästä sateesta kun samaan aikaan paistaa aurinko.Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
V: Puunvärinen, vaaleita sävyjä, maanläheisiä värejä sekä tulen eri sävyjä.Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Kylmä vai kuuma?
V: Jaa'a, en kyllä muista mikä oli ensimmäinen. Ensimmäisen nikin takana varmaan friisiläinen taisi olla ::D Uusin hankinta on vielä sivuttamisvaiheessa oleva quarter-ori.Musta, harmaa vai valkoinen?
V: mustaLempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
V: pukeutun yleensä tummiin väreihin, mutta olisi kivaa pukeutua enemmän pinkkiin. Lempivärinä hankala päättää vain yhtä, mutta pinkki ja musta varmaan yksia suosikkejaAsuisitko mieluummin maanalla vai korkealla kallioilla?
V: Korkean paikan ja ahtaan paikan kammoisena hankala sanoa, mutta varmaan korkealla kalliolla jos se on tasainenLampi, järvi, joki vai meri?
V: Meri tai lampiLempihevosrotusi ja miksi?
V: pidin pitkään islanninhevosista ja edelleen todella kivoja, mutta oon nyt tykästynyt arabialaisiin täysiverisiin ja lusitano-tyyppisiin enemmänMitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
V: "työasu" koska olen kesätöissä, eli maaliset verkkarit, musta lyhythihainen jonka päällä tummansininen napitettava paita jossa on erivärisiä kukkia ja hyönteisiä kuviona ja jalassa vaaleanpunaiset sukatLempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
V: Lempielokuva varmaan Demon Slayer Mugen Train tai Lego Movie (epäironisesti oli oikeesti tosi hyvä) ja viimeisin jonka katsoin oli Everything Everywhere All at OnceOnko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
V: aikaisemmin oli useampi kaktus, nyt niitä on jäljellä enää yksiLempivideopeli? Lempilautapeli?
V: Videopeli Genshin Impact. Lautapeli Cluedo.Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
V: räppiä tai jotain toooodella hidasta rentoutusmusiikkia, jossa soi vaan joku pianoEläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
V: ilman kahvia, koska en tykkää siitä ollenkaanMaa, vesi, ilma vai tuli?
V: tuliJos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
V: olen itseni jo kerran uudelleen nimennytkin, joten voin sanoa, että harkitsin nimekseni Hallaa, joten varmaan ottaisin senKerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
V: taisin selata jotain vauvan nimi nettisivua luontoteemaisia nimiä ja siellä oli joku Kissanminttu tyylinen ja sitten vain aloin miettimään ja tajusin että ei tarvitse olla oikea nimi. Aikaisemmin olin Vilja, jonka valkkasin suoraan sieltä vauvojen nimien sivustoltaKirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
V: piirrän, koska harrastan piirtämistä ja olen ollut kuvapainotteisella luokalla monta vuottaMikä oli/on lempiaineesi koulussa?
V: kuvataide ja musiikki, äidinkieli ja biologia (silloin kun ei ole ihmisen biologiaa) menee kanssaMissä asiassa olet mielestäsi hyvä?
V: Piirtämisessä, kavereiden kuuntelemisessa ja kirjoittamisessaJos olisit eläin, mikä eläin olisit?
V: onko tylsää jos vastaan kettu? Kaverit sanoo mangustiksi, joten varmaan se olisin, jos kavereihin on luottamistaSupervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
V: näkymättömyysHaluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
V: osata puhua eläinten kanssaEnsimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
V: sohvaUskotko taikuuteen?
V: kylläYksisarvinen, pegasos vai kentauri?
V: pegasosFantasia vai scifi?
V: fantasiaKesä vai talvi?
V: kesäKevät vai syksy?
V: (alku)syksyMikä syötävä on herkkusi?
V: pähkinäsuklaa (tai energiajuomat)Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
V: Cavallonin kronikoiden kakkososaKuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
V: taitaahan se 4 vuotta tulla jo täyteen erinäisten nikkien takanaAurinko, Kuu vai tähdet?
V: KuuOlisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
V: Rikas ja yksinäinenLempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
V: Tiana ja Tähkäpää. Lasketaanko Kristoff?Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
V:Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
V: neonvärit.Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
V: Olin ystävieni kanssa jossain kauppakeskusmaisessa paikassa ja päätimme käydä H&M:llä. Meillä on tapana aina välillä käydä siellä jos jollakin on ylimääräinen lahjakortti ja sitten arvostelemme valikoimaa, joten nyt olimme yllättyneitä kun valikoimassa oli oikeasti hyviä vaatteita ja koruja. Koska minulla oli paljon rahaa mukana, valkkasin hienot aurinkolasit ja korun. Menin vähän syrjempään yhden ystäväni kanssa ja otin paidan pois ja menin ilman paitaa tai muutakaan yläosaa hakemaan hienoa mekkoa jota halusin kokeilla. Silloin sinne liikkeeseen tuli muita ihmisiä, joista yksi tuli puhumaan minulle ja kertoi että olimme olleet samassa päiväkodissa ja kysyi muistinko häntä. Yritin peitellä paidattomuutta valitsemallani mekolla ja juoksin äkkiä pukuhuoneeseen. Sitten uni vaihtoi paikkaa, ja ajoimme ystäviemme kanssa autoa isolle teatterille, jossa oli valkoisia pylväitä. Se oli oikeasti valtava. Ja tietysti mulla oli se hieno uusi mekko päälläniMilloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
V: Äidille kun pesin ikkunanPidätkö päiväkirjaa?
V: Olen monta kertaa yrittänyt, mutta se aina jää vähän ajan jälkeen kun en enää muista tai jaksa kirjoittaaJaffa, Cola vai Sprite?
V: ColaOsaatko viheltää? Entä vislata?
V: viheltää osaan, mutta vislauksesta en ole varmaMitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
V: En tee töitä koska olen lukiossa, paitsi nyt olen kesätöissä En ole ihan varma mitä töitä haluaisin tehdä. Jotakin hevosiin liittyvää, tai sitten jotain näyttelijän töitä.Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
V: Merenrannalla, jos se on sellainen oikeasti hieno ja kirkas ja vaalea hiekka.Koira vai kissa?
V: Kissa!Asia, josta moni muu pitää, MUTTA sinä et?
V: TikTok?Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
V: Mansikkarahkasta ruisleivän päälläTulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
V: Jälkimmäinen vaihtoehtoEste-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
V: maastoratsastusHevonen vai poni?
V: iso poni tai pieni hevonen :DDW.I.T.C.H. vai Winx Club?
V: Molemmat! Enemmän tärkeämpiä muistoja liittyy varmaan kuitenkin W.I.T.C.H.iinMikä virtuaalihevostelussa on parasta?
V: se kun saa keksiä tarinoita ja juonta omalle tallille ja hahmoille ja hevoset on tärkeässä roolissa tarinoissaMikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
V: kilpaileminen, niihin osallistuminen ja sijojen perässä pysyminenKahvi, kaakao vai tee?
V: kaakaoMissä maassa haluaisit käydä?
V: Japanissa, Islannissa, uudestaan Egyptissä ja KreikassaOsaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
V: hiukan ranskaaMinkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
V: ei mitään tietoaOnko sinulla fobioita?
V: ahtaan ja korkean paikan kammon mainitsinkin jo, mutta syvien ja laajojen merien pelkoMinkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
V: Mikä ei tapa, se vahvistaa. Opittu kantapään kautta.Millaisella mielellä juuri nyt olet?
V: ihan positiivinen ja hyvällä tavalla jännittynyt, ainoastaan hyttyset ärsyttääJos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
V: antaisin äidille osanKumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
V: valtameren syvyyksissä jumissa oleminenKuinka iso lähisuku sinulla on?
V: melko suurehkoKuinka monissa häissä olet ollut?
V: muutamassa, en muista tarkkaa lukua mutta lukumäärän voi laskea yhden käden sormillaEntä kuinka monissa hautajaisissa?
V: ehkä kaksissa?Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
V: En oleKerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
V: Koko muu luokka oli hiljaa ja röyhtäisin isoon ääneen, istuin keskellä luokkaa ja kaikki alkoivat nauramaanHoroskooppisi?
V: skorpioniOletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
V: teatterissa olen käynytKerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
V: se on kettu, jonka valitsin koska se sopii nikkiiniKatso taaksesi. Mitä näet?
V: sohvan selkänojan ja sen yläpuolella ikkunan, josta näen puita ja puskiaOletko vakiintuneessa parisuhteessa?
V: En oleOnko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
V: Jotain raskasrakenteisimpia työrotujaMikä on startteripokemonisi?
V: squirtleRaita- vai pallokuviointi?
V: raitakuviointiMikä on paras Pohjoismaa?
V: Islanti tai NorjaMissä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
V: Pohjois-PohjanmaaOletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
V: Sängyn alta kuulunut rapinaa vaikka siellä ei ole mitään, kaapinovi avautunut itsestään vaikka kaappi oli tyhjä, esineitä siirtynyt paikasta toiseen eikä kukaan myönnä koskeneensa niihin, kummallisia valoilmiöitä nähnyt yöllä, kuullut kummallisia ääniä ja niin edelleenAsuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
V: linnassaAsuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
V: trailerissaOnko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
V: ehkä hieman kun on pitänyt välillä tehdä muutakinMikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
V: herkkyysMikä numero väliltä 1-9?
V: 3Auringonnousu vai -lasku?
V: auringonlaskuOmistatko hevosta?
V: en, mutta olisihan se tosi hienoaLempihuvipuistolaite?
V: vapaapudotusMitä aiot tehdä tänä kesänä?
V: nähdä kavereita, ottaa ilo irti viimeisestä kesästä synnyinkaupungissa ja käydä ratsastusleirillä, loppukesästä on muuttoBiisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
V: joku Maustetyttöjen biisiLaita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
V:Lempikuukausi?
V: KesäkuuOnko sinulla pehmoleluja?
V: OnLempimuumihahmosi?
V: Pikku Myy ja MuumimammaHymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
V:Mitä kello on?
V: 11.41Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
V: yritetään pitää yhteisö mahdollisimman lempeänä ja aloittelijaystävällisenäMitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
V: Voi että... Zen, Rosis, Orange Wood Ranch, Seppele ja Baffner on muutamiaTägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
V: @Raituva @Valooooo mukavaa ja lämmintä (ja hyttysvapaata) kesää!Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
V: Mikä on lempijäätelömakusi?Millaiset ovat unelmahiuksesi?
V: Mullettityylinen kihara -
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
Kello on 12:03. 10 vuotta vanhalla PC:llä, rakas ja uskollinen koneeni. - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Pilvinen, mutta ilma seisoo hiostavan inhottavasti. Lempisää on aamu-usva, kun aurinko pilkistelee kultaisena sumun seassa! - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Paljon valkoista. Vihreää, koska kasveja. Värikkäitä yksityiskohtia, kuten DVD-hylly ja taulut. - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen oli ehkä connemaraori Spirit of love, en muista aivan tarkalleen. Tykkään pitää irlannincob MAGMA:a ekana, koska oli tallin maskottihevonen, mutta ei se oikeastaan ihan ensimmäinen ollut. - Kylmä vai kuuma?
Kylmä. En siedä kuumaa ollenkaan. Kylmyyttä vastaan voi aina itse tehdä jotain, mutta omaa nahkaa on paha ottaa pois, kun on kuuma... - Musta, harmaa vai valkoinen?
Valkoinen. - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Pukeutumisessa ei ole lempiväriä. Ehkä ruskea? Musta, punainen ja tummansininen sopii kuulemma itselle tosi hyvin, mutta ei vain ole vaatteita niissä väreissä niin paljon. Lempivärit muutoin ovat oranssi, kirkkaankeltainen, turkoosi ja vaaleanpunainen. - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kallioilla, todellakin. - Lampi, järvi, joki vai meri?
Joki. - Lempihevosrotusi ja miksi?
Friisiläinen. On vain kaunis, rakastan mustia eläimiä - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Vaaleanruskea neuleponcho, mustat pehmeät housut ja harmaat karvatossut. - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lempielokuvia on monta! Leijonakuningas 2, Spirit villi ja vapaa, Bridge to Terabithia, Marnie - tyttö ikkunassa, Pokémon 1... Viimeksi katsoin Imaginaerumin. - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
On, monta. Varmaan joku nelisenkymmentä. - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Videopeleistä jotkut Pokémonit, The Sims 3, Red Dead Redemption II, Star Shine Legacyt. Lautapeleistä Cluedo, One Night Werewolf, Alias, Dixit, tavalliset korttipelit (vai onko se lautapeli...). - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Trash metallia. Jazzia. - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
En pidä kummastakaan, mutta yksi pikakaurakahvi on kyllä hyvää... joten ilman suklaata. - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Ilma. - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Joku luontoaiheinen, kuten Pilvi tai Säde. - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Nimimerkki on ollut käytössä ala-asteelta asti. Olen aina pitänyt kovasti Alex-nimestä (Alexandra yms.), joten sitä kautta. - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kirjoitan. (!) - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Ei mikään Oikeasti, ei hajuakaan. En pitänyt mistään. Taisi olla ihan opettajasta kiinni, että kuka oli lepsu ja kiva opettaja, niin sen tunnit oli parhaita. Aineesta viis. (Paitsi matikka yäk.) - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Ihmisten kuuntelemisessa. - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Kotikissahan se olisi helppo vastaus Mutta toisaalta olisi kiva osata lentää, niin ehkä joku kotka? - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Lentotaito, vaikka näkymättömyys olisi myös ihanaa. - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Nyt täytyy sanoa, että ehkä lukea ihmisten ajatuksia. Olisihan se kutkuttavaa puhua eläimille, mutta en ole niin eläinihminen. Ihmisistä olen enemmän kiinnostunut. - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Kynä (vau, boring). - Uskotko taikuuteen?
Totta kai! Esim. Yif on uskomaton! - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Pegasos. - Fantasia vai scifi?
Nnnnnhh... scifi, mutta ei, en tykkää Star Warseista tai Trekeistä. - Kesä vai talvi?
Talvi, jos kunnolla lunta. - Kevät vai syksy?
Syksy ruska-aikaan! - Mikä syötävä on herkkusi?
Vuohenjuusto. - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Muumipapan urotyöt. - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Lähemmäs 20v. - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet. - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Bllrggh. Rikas varmaan, koska voisihan sitä ystäviä saada taas Ha ha, huijaan peliä. - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Rapunzel. Aladdin? - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Nyt ei tule mitään mieleen. Editoin vastausta myöhemmin, jos keksin, mutta en ole hirveästi missään käynyt... - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Liila. - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Taisin olla metsässä ratsastamassa ja oli kivaa! - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Lähetin kaverille ylläripostikortin ihan vain huviksi ja ilahdutukseksi - Pidätkö päiväkirjaa?
Kyllä, pitänyt 6-vuotiaasta asti! - Jaffa, Cola vai Sprite?
Jaffa. - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Osaan viheltää huonosti, vislata en. - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Floristin hommia, mutta haluaisin olla täysipäiväinen kirjailija tai vaikka kääntäjä. - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Ehkä merenrannalla. - Koira vai kissa?
Olen 100% kissaihminen. En oikein pidä koirista. - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Suklaa, somettaminen, selfieiden ottaminen... - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Twilight-elokuvat - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Poistaisin köyhyyden! - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Länkkäri - Hevonen vai poni?
Hevonen. - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
W.I.T.C.H.! Omistan kaikki sarjakuvat, paitsi ihan niitä uusimpia - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Tarinointi, piirtäminen, yhteistyö muiden kanssa. - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Kisaaminen kokonaisuudessaan (pl. tarinakisat). - Kahvi, kaakao vai tee?
Tee. - Missä maassa haluaisit käydä?
- Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Saksaa olen lukenut joskus, en osaa enää. Viittomakieltä haluaisin opetella! - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Pianon soittamisen. - Onko sinulla fobioita?
Ötökät, hämähäkit erityisesti. Ahtaanpaikankammo. Vesipelko. - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Kännykät lukolliseen laatikkoon ainakin viikoksi... - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Levottomalla, ranne krampittaa niin on hankalaa näpytellä - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Antaisin sukulaisille osan. Sitten alkaisin katsella kivaa omaa pikku mökkiä jostain - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Varmaan meri, koska hukkuminen on yksi painajaisista! - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Pieni, alle 10 henkeä. - Kuinka monissa häissä olet ollut?
Yksissä. - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Viidessä ainakin. - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Olen (3?), mutta kukaan heistä ei enää harrasta. - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Yläasteajalta: Vein ihastuksen takana ruokalajonossa tarjotinta pois. Kun kaverin kanssa mentiin siitä naulakoille, intoilin kaverille kovaan ääneen miten "osuin Pekan tarjottimeen ja se katsoi, se tuoksui niin hyvälle ja omg sillä oli ihana paita!!1"... ja Pekka seisoi heti siinä naulakoilla takkini toisella puolella - Horoskooppisi?
Kaksoset - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa kyllä useasti, oopperassa en, mutta olisi kiva käydä! - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Jossain muinaishistoriassa etsin avatarihahmolleni sopivaa kuvaa ja tämä löytyi ja iski heti. - Katso taaksesi. Mitä näet?
Keittiön ja olohuonetta. Kirjahyllyssä on pari taulua, muun muassa Buddha, ja aavikkokasveja puisissa ja lasisissa kipoissa. Keittiössä kasvaa kultaköynnöstä ja menee värikkäitä valopallonauhoja, hellalla porisee teevesikattila. - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
Kyllä. 10 vuotta tulee täyteen! - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
En sano kivistä ei:tä millekään. Morganin meinasin sanoa, mutta sitten muistin, että on minulla yksi sellainenkin joskus ollut... Ehkä hackneyponi. - Mikä on startteripokemonisi?
Bulbasaur. - Raita- vai pallokuviointi?
Pallo. - Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi.Norjasta tykkään - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Hämäläinen, hei! - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Joskus kuullut tivolin ääniä keskellä yötä omassa huoneessani täysin tyhjästä. Ties mikä portaali aukesi jonnekin ulottuvuuteen... - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa. - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa. - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Pikkasen, pakko myöntää, vaikka itse nämä keksin - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Äksyily, pomottaminen. - Mikä numero väliltä 1-9?
Kahdeksan. - Auringonnousu vai -lasku?
Nousu, koska aamu - Omistatko hevosta?
En. - Lempihuvipuistolaite?
Tyrsky Särkänniemessä! - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Käydä kiertelemässä Suomea, pitää synttäri-ilta kavereiden kanssa vähän myöhässä. - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Nyt soi The 69 Eyes - Ride. - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Syyskuu? - Onko sinulla pehmoleluja?
On Umbreon, yksi vanha Snoozemi ja kärsinyt vaaleanpunainen pantteri. - Lempimuumihahmosi?
Muumipappa! Ja Nuuskamuikkunen. Ja Noita. - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
Kymmentä vaille yksi... - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Jos olisi vähän aktiivisempaa meininkiä, enemmän kaikenlaisten topien ja tekemisten keksimistä muille (kuten tämä gallup) ja reippaammin ja rohkeammin kommentointia toisten juttuihin, niin pysyisi kiva pöhinä päällä! - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Kaikkia panostettuja piirrostalleja! Ja kaikkia westerntalleja Ja tarinatalleja ja... - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
@Cella ja @Pölhö kuuluu lempiharrastuskaimoihini, joten sinne kesäkukkia WRJ:n porukalle myös muille terkut, sekä kaikille OWR:läisille - erityisesti @Minni, joka on ihailtavan aktiivinen ja kivaa plotteriseuraa! Sitten vielä @Sonja, jonka kanssa on ollut ilo hoitaa tänä vuonna Power Jumpia - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Sellaiset leuasta olkapäihin väliltä, kiharaiset ja vähän sotkuiset ja söpöt otsahiuksineen. Väriksi käy kaikki, mutta punapää paras! - Mikä on lempijäätelömakusi?
Sitruunalakristi, vaikka en jäätelöä syö, kun en oikein tykkää - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Varmaan syöminen... - Suosikkivärisi hevosilla?
Musta ja ruunivoikko! - Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Ambivertti, eli siitä puolesta välistä. Se on suoraan sidonnainen siihen, keiden kanssa olen ja joskus myös kuun asentoon. Tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen ja joskus saan asiakastyöstä energiaa, mutta toisina päivinä en kestä nähdä ketään ja väsyn välittömästi kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä - Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Oikea. - Millainen on unelmakulkupelisi?
Hevoskärryt - Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Runsaan puolelle kallistun, mutta niin, että jokainen tavara ja esine ja sisustuselementti on kaunis ja harkittu. Eli ei mitään kaatopaikkakämppää, missä vain "on kamaa". - Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Tämän hetken lempibiisi on E.M.D. - Jennie Let Me Love You. Kaikkien aikojen paras... Utada Hikarun Hikari ja myös englanninkielinen versio Simple and Clean - Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta, niin kuka olisit?
En haluaisi olla pahis, olen 100% hyvisten puolella Jos pakko valita, niin joku, joka tekee parannuksen ja tulee lopussa hyvisten puolelle. Tai ehkä James Rakettiryhmästä, koska se on minun mussukka - Kuuluuko ananas pizzaan?
Ananas on sellainen, jonka otan pizzaan silloin, kun en keksi enää mitään muuta täytettä. Eli kyllä, kuuluu se! Se tekee pizzasta vain hiukka liika makean, jos ei ole kunnolla suolaista vastapainona (aurajuusto on ehdoton ykkönen pizzassa aina ja kaikkialla!!!). - Sukat vai ilman nukkuessa?
Talvella on pehmeät unisukat, mutta muuten ilman (kaikkia vaatteita, nudistinukkuja tässä terve)! - Pidätkö Ikea-kalusteiden kokoamisesta?
No enpä ole juuri koonnut, yhden vaatetelineen vissiin. Ei erikoista mielipidettä, mutta kokoaminen on yleensä ihan hauskaa, joten luultavasti - Kova helle vai paljon pakkasta?
Kuten tuolla jo aiemmin tuli vastattua, kylmä mieluummin kuin kuuma, eli pakkaset. - Oletko ennemmin digitaalisten vai paperisten kalentereiden ystävä?
Molempia käytän ja molempia tarvitsen. Kunnon almanakasta tykkään enemmän, mutta (puhelimessa) digitaalinen on kyllä myös aivan välttämätön, että muistaa sovitut tapaamiset ja muut. - Lempikarkkipussi?
Se vaihtelee. En oikein syö karkkia. Tällä hetkellä täytelakupussi, mutta en pidä siinä olevista suklaalakuista (koska suklaa ) ja ovat muutenkin ällömakeita, mutta nyt on vähän himo. Ehkä noin yleisesti muutoin mustat turkinpippurit.
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
Kopioi edellisen vastaajan lista, sillä kysymyksiä keksitään loppuun lisää! Päivitän lisättyjä kysymyksiä myös tähän aloitusviestiin aina, kun ehdin.
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
11.44. tietokoneella - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Ulkona on suht lämmin, pilvistä, näyttäisi että sataa, muttei sada. +18, puolipilvistä, vieno tuuli. Eli siis lämmin, niin että pärjää kevyellä vaatetuksella, muttei tule kuitenkaan kylmä - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Valkoista, harmaata, mustaa - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen. Ei voi kyllä kuollakseenkaan muistaa.Todennäköisesti joku lämminverinen tai suomenhevonen. Viimeisin sivutettu hevonen. Taitaa olla omat kasvatit Etana ja Ewert - Kylmä vai kuuma?
Kuuma - Musta, harmaa vai valkoinen?
Musta - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Musta ja punainen pukeutumisessa. Noin muuten lempiväri on punainen, violetti ja ehkä vähän limenvihreä. - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
No siis en kyllä haluaisi asua kummassakaan, mutta jos on pakko valita, niin varmaan tuo kallio, enkä koskaan katsoisi ikkunoista ulos - Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi - Lempihevosrotusi ja miksi?
Islanninhevonen. Oon jostain syystä aina pitänyt ihan hirmuisesti islannista ja sitämyöten issikoista. - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Löysä toppi, alusvaatteet ja sukat - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
En osaa kyllä kuollaksenikaan valita lempparileffaa. Viimeksi katsoin. Hmm. Togon. - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Yksi - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
hmm. Varmaankin Unchartedit. En osaa valita, että mikä niistä Lempi lautapeli on varmaankin. öö. Korttipelejä ei varmaan lasketa, niin ehkä sitten kimble. - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Hiphop/räp - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
En juo kahvia, joten eläisin helposti ilman sitä. - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Tuli on lumoava elementti - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Niina varmaan - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Tulee yhden lempiyhtyeeni biisistä. - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kirjoitan, tosin käsin kirjoittamista vältän kun en pidä käsialastani. - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Liikunta ja biologia - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
öö. Koiran kouluttelemisessa. - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Varmaan joku krokotiili. Muuten vaan kellun menemään, mut sit kun vituttaa, niin syön. - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Näkymättömyys, ehdottomasti. - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Haluaisin ehkä nää molemmat kyllä Mut oon tosi monta kertaa toivonut, että koirat vois kertoa mulle mikä niillä on hätänä, niin valitsen sen. - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Naksutin - Uskotko taikuuteen?
Eeen usko. - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen. - Fantasia vai scifi?
Fantasia - Kesä vai talvi?
Kesä - Kevät vai syksy?
Syksy - Mikä syötävä on herkkusi?
Sipsit - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
*Harry Potter -liekehtivä pikari - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
hmm. joku yli 20? - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet. - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Varmaan rikas ja yksinäinen. Tällä hetkellä oon köyhä ja yksinäinen, niin mieluummin oisin rikas - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Mulan ja Aladin - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
öö. erään eksoottisen bändin jäsenen hotellihuone En nyt keksi parempaakaan - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Vaaleanpunainen. - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Sairastuin diabetekseen O_o - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Lupasin kaverille käyttää hänen koiransa ulkona huomenna - Pidätkö päiväkirjaa?
En - Jaffa, Cola vai Sprite?
en kyllä juo mitään näistä, mutta jos aseella uhattaisiin, niin jaffa - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Viheltää kyllä, vislata en. - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Koulunkäynninohjaaja. Viihdyn työssäni, mutta jos saisi tehdä ihan mitä tahansa ja sillä eläisi, niin pitäisi jotain hevos/koira maatalonähtävyys/elämysmatka tms. paikkaa. - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Metsä ja lampi - Koira vai kissa?
Koira - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Limppari, salmiakki, kahvi, tee... - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Öö. Tällä hetkellä tulee mieleen, kiinteä koirankakka - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
öö. Tulisin rikkaimmaksi ja antaisin siitä sitten muille. - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Koulu - Hevonen vai poni?
Jos olisin ponikokoinen, niin poni, mutta koska en ole, niin hevonen - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Mie oon liian vanha näihin. En tiedä hirveästi kummastakaan mitään. Joku etäinen muistikuva on. - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
*Saa tehdä just sitä mitä tykkää ja mikä just sillon motivoi. Näkee "kättensä jäljen". * - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Kisojen muotoonlaitto - Kahvi, kaakao vai tee?
Kaakao. - Missä maassa haluaisit käydä?
Islanti. Monta muutakin, mutta tuo nyt päälimmäisenä. - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
En osaa niin, että siitä viitsisi mainita. Sanan sieltä ja sanan tuolta. - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
En varmaan ole mitään opetellut ihan huvin vuoksi. Aina siinäon ollut joku motivaatio taustalla - Onko sinulla fobioita?
Korkeanpaikankammo. - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Älä jää yksin - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Vähän stressaa se ja tuo ja tämä. Hyvin levoton olo. - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Ostaisin kivan auton. - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Valitsen vaihtoehdon valtameri - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Hyvin pieni - Kuinka monissa häissä olet ollut?
Kaksissa. Toisia en juuri muista. - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Kaksissa - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Olen. - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Olin täydessä autossa perheen kanssa ja tien yli juoksi fasaani ja minä huusin innoissani, että "riikinkukko!!!" - Horoskooppisi?
Oinas - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa olen käynyt, oopperassa en. - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Nätti kuva, nätistä hevosesta - Katso taaksesi. Mitä näet?
Seinän - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
Nope - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Aika montakin Mutta en usko, että esim. koskaan minulla olisi mm. quarteria tai arabia tai ratsuponia tms. - Mikä on startteripokemonisi?
Taisi olla Charmander - Raita- vai pallokuviointi?
Raita - Mikä on paras Pohjoismaa?
No. Suomi? - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Pohjois-Karjalassa - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Lapsena näin näyn, että sängyssä ollessani, joku partainen hahmo (tuli mieleen joku pienen merenneidon isä) tuli sellaisena savuisena hahmona leijumaan siihen mun sängyn päälle. Se oli friikkiä. - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartano ehkä. Tosin oon ehkä kattonu liian monta kauhuleffaa, että voisin asua kartanossa. hmm. - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
öö. varmaankin trailerissa - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei, paitsi että pitäisi joutua, ja tämä ei lopu - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Äkkipikaisuus, huonot hermot - Mikä numero väliltä 1-9?
2 - Auringonnousu vai -lasku?
Laskut on minusta kauniimpia - Omistatko hevosta?
En - Lempihuvipuistolaite?
En pidä huvipuistolaitteista. Ehkä sellainen, joka ei ole liian hurja ja siinä kastuu - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Yrittää rentoutua - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeks i?
Taisi olla joku TIXin biisi - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Heinäkuu, ehkä - Onko sinulla pehmoleluja?
On. jossain varastossa varmaankin - Lempimuumihahmosi?
Tykkäsin ennen Nipsusta, kun se näytti koiralta, mutta en enää kun se on niin raivostuttavan nössö. Ehkä Pikkumyy, sillä on hyviä letkautuksia. - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
12.59 - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
- yhteishenki on tärkein! Ei kisaaminen tai muiden yläpuolelle asettuminen.*
- Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
*Sellaiset, joissa on siistit sivut, suht päivitettyinä ja paljon tietoa" - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
@aksu @MeeriN Parasta kun jaksatte ravijuttujen kanssa vuodesta toiseen! - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
öää. Puolipitkät, hyväkuntoiset, punaiset. Ihanat sellaiset. - Mikä on lempi jäätelömakusi?
Suklaa! - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
12:06, istun parhaillaan mun pelitietokoneen äärellä. - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Aurinkoista ja lämmintä. Puolipilvinen ja noin 18-astetta lämmintä on miellyttävin säätila. - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Vaaleaa ja beigeä. - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Arabiori Alcazar ox oli mun ensimmäinen hevonen minkä muistan, viimeisin hankkimani taitaa olla Charlatan. - Kylmä vai kuuma?
Kylmä, koska aina voi lisätä vaatetta. =D - Musta, harmaa vai valkoinen?
Musta - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Sininen. - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kalliolla. - Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi - Lempihevosrotusi ja miksi?
Andalusialainen. Upeita ja kilttejä hevosia (yleistettynä). - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Juoksutrikoot ja t-paita - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Näitä on liikaa, mutta joko Gladiator tai Leijonakuningas. Viimeisin katsomani elokuva Encanto. - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Ei ole juuri nyt yhtään kasveja. - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Näitäkin on liikaa, en voi sanoa yhtä =D Juuri nyt suosikkipeli Dead by Daylight, mutta Spyrot ja Crash Bandicootit ovat lähellä sydäntä. Lautapeleistä Cluedo. Tykkään myös hirveästi pelata korttipelejä (Ristiseiska esim). - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen, mutta (suomi)räppi ei kuulu suosikkeihin. - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Ilman suklaata voi elää. - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Vesi - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Mila. - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Nimimerkki tulee Alfred J. Kwak-sarjan päähenkilön toisesta nimestä, vähän muokattuna vain. Tällä nimellä on tullut kuljettua 13 vuotta enkä halua/jaksa sitä vaihtaa. - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Piirrän. - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Kuvaamataito. - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Tietoteknisissä jutuissa, syömisessä =D - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Naakka tai varis. - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Lentotaito! - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Eläinten kanssa puhuminen! - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Kirja. - Uskotko taikuuteen?
En usko, mutta en väitä etteikö taikuutta voisi olla. - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Pegasos. - Fantasia vai scifi?
Fantasia. - Kesä vai talvi?
Talvi. - Kevät vai syksy?
Syksy. - Mikä syötävä on herkkusi?
Graavilohi. - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Spartan Haukka, on tosin edelleen kesken. - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Pyöreästi 18 vuotta, välissä ollut joitain muutamien kuukausien taukoja. - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Kuu. - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas ja yksinäinen. - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Mulan ja Herkules. Jos noita voi prinsessaksi ja prinssiksi sanoa. - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Ei tule nyt mieleen. - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Pinkki. - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Sävelsin unessa oman kappaleen. Melodia oli tosi hieno ja jännittävä, harmi vain että heti herättyäni en enää muistanut miten se kappale meni Olisin halunnut pistää nuotit ylös. - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Antanut rahaa sitä tarvitsevalle. - Pidätkö päiväkirjaa?
En. - Jaffa, Cola vai Sprite?
Cola. - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Osaan kumpaakin. - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Juuri nyt teen taloushallinnon töitä, tulevaisuudessa toivottavasti teen hommia it-töiden parissa. 3D-mallintajan ja/tai -animaattorin työ kiinnostaisi, mutta täällä Suomessa epärealistinen haave. - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Metsän keskellä. - Koira vai kissa?
Koira. - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Ananas pitsassa. - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Silli. - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Haluaisin sanoa jälkimmäinen, mutta koska ihminen on ahne eläin, ensimmäinen on varmaan se mitä oikeasti valitaan. - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Maastoratsastus. - Hevonen vai poni?
Hevonen. - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Winx Club. Tunnarit soi lapsuusvuosien jälkeen edelleen päässä. :'D - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Hevosten keksiminen, muiden piirroshevosten selailu ja ihailu. - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Se, että motivaatio ja inspiraatio katoaa välillä. - Kahvi, kaakao vai tee?
Kahvi. - Missä maassa haluaisit käydä?
Islannissa. - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Hollantia opiskelin joskus, mutta nyt kieli ihan unohtunut. Eli en oikeastaan. - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Juuri nyt ei tule mieleen mitään. - Onko sinulla fobioita?
Ei. Tai jos joku pitää mainita niin syväänmereen liittyvät asiat ovat inhottavia ja jännittäviä samaan aikaan! - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Olen tylsä enkä keksi mitään. - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Hyvällä mielellä, vaikka päätä särkee. - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Riippuu rahasummasta, mutta varmaankin uuden auton. - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Ensimmäinen kuulostaa kauhealta. - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Ei kovin iso. - Kuinka monissa häissä olet ollut?
Kolmessa. - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
En muista tarkkaan, ehkä viisissä? - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Olen useampia. Osa irl-kavereita, jotka eivät enää harrasta virtuaalihevosia. - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Näitä on liikaa. - Horoskooppisi?
Skorpioni. - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Olen kummassakin. - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Piirtämäni kuva yhdestä virtuaalihevosestani. : D Voisin melkein vaihtaa sen. - Katso taaksesi. Mitä näet?
Tuolin selkänoja. - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
En ole. - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Koskaan ei voi sanoa ei millekään, mutta falabellaa tuskin aion koskaan hankkia. - Mikä on startteripokemonisi?
Charmander. - Raita- vai pallokuviointi?
Raita. - Mikä on paras Pohjoismaa?
Norja. - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Etelä-Suomessa. - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Edellisessä kodissani kuului askeleita ja muutakin kolinaa, tavaroita tipahteli silloin tällöin lattialle yms muuta kivaa. Talo oli vanha 1800-luvulla rakennettu ja koko tila oli hyvin tapahtumarikas paikka. - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa. - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Hytissä. - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei muuten, mutta aikaa menee ihan liikaa koska haluan boldata jokaisen kysymyksen. =D - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Äkkipikaisuus. Onneksi olen osannut opetella hillitsemään itseäni enkä hermostu niin helposti enää versus sellaisena parikymppisenä. - Mikä numero väliltä 1-9?
7 - Auringonnousu vai -lasku?
Auringonlasku. - Omistatko hevosta?
En. - Lempihuvipuistolaite?
Särkänniemen Tornado. - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Töitä ja töitä ja töitä. - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Elgarin Land of Hope and Glory. - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Syyskuu. - Onko sinulla pehmoleluja?
On useita. - Lempimuumihahmosi?
Mörkö. - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
12:55 - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Ollaan ystävällisiä toisille. - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Näitä on monia, mutta Pölhön Zen on yksi suosikeista. - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
En tägää nyt ketään, terveisiä ihan kaikille. - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Paksut ja suorat. - Mikä on lempijäätelömakusi?
Vanhanajan suklaa! - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Lounastauko meni tämän kirjoittamiseen :'D
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
V: 11.54, läppärilläMillainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
V: Pilvinen, tuulinen, sellainen semilämminKuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
V: Vaalea, on valkoista, harmaata ja vaaleanvihreäkuvioinen tapettiMikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
CB-ori Chapman's Ruford ja uusin jolle tein sivut, on oma kasvatti, knn- ori Skrækøje Ion.Kylmä vai kuuma?
V: KuumaMusta, harmaa vai valkoinen?
V: MustaLempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
V: Mustaa löytyy vaatekaapista ja se on yleensä se asun kulmakivi. Sen lisäksi on vaaleanpunaista ja muita vaaleampia värejä kertynyt aika paljon, koska ei se asu nyt kokomustakaan saa olla. Lempiväri on sininen.Asuisitko mieluummin maanalla vai korkealla kallioilla?
V: Korkealla kalliollaLampi, järvi, joki vai meri?
V: JärviLempihevosrotusi ja miksi?
V: Voih! Kaikki. Mutta suomenhevonen nyt ainakin on siellä top 3:ssa ja miksikö? No siksi että se on niin monipuolinen ja semmoinen vähän kotikutoisen näköinen. Söpö.Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
V: Kulahtaneet verkkarit, t-paita ja hamsterinjyrsimä huppari (joo, olen kotona)Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
V: En ole tainnut katsoa leffoja tosi pitkään aikaan, mutta ehkä viimeisin oli Star Wreck: In The Pirkinning. Lempileffa... niitä on useampia, mutta jos pitäisi jotakin listata niin Rush, Geishan muistelmat, Perikato.Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
V: Onhan noita, 7 taitaa olla tällä hetkellä plus yksi tappotuomiolla oleva amarylliksen jämä.Lempivideopeli? Lempilautapeli?
V: En harrasta.Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
V: Genrestä viis, mutta se sellainen naislaulajan huokailu, jossa ei edes yritä käyttää ääntään kunnolla on raivostuttavaa äänen väärinkäyttöä.Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
V: Ilman kahvia, koska en juo sitä tippaakaan.Maa, vesi, ilma vai tuli?
V: MaaJos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
V: Linda tai Jade ehkä voisi olla.Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
V: Ihan oma etunimi.Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
V: Kirjoitan, koska en osaa piirtää.Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
V: Vaihteli, mutta matematiikka, kuvaamataito, historia (muttei yhteiskuntaoppi, hyi!), maantieto, biologiakin niin kauan kuin ei menty soluasioihin.Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
V: Kirjoittamisessa, laiskottelussa (tätä ei pidä nähdä yhtään negatiivisena asiana eikä vitsinä, minusta tuntuu että moni hyötyisi siitä, että osaisi laiskotella enemmän), analysoinnissa.Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
V: Vaikea, en kyllä tiedä.Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
V: Näkymättömyys olisi kyllä kiva.Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
V: Ehkä haluaisin lukea ihmisten ajatuksia.Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
V: Kynsilakkapullo.Uskotko taikuuteen?
V: En varsinaisesti taikuteen, mutta kaikenlaisista hengistä ja kummituksista en ole aina ihan varma.Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
V: Yksisarvinen.Fantasia vai scifi?
V: ScifiKesä vai talvi?
V: KesäKevät vai syksy?
V: Kevät (ilman sitä loska-/räntä-vaihetta)Mikä syötävä on herkkusi?
V: Pepsi Max Cherry, korvapuustit ja jäätelöKirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
V: Tällä hetkellä kesken on Neil Pricen The Children of Ash and Elm - History of Vikings. Viimeisin läpiluettu kirja on Kytäjän kreivitär.Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
V: 17 vuotta silleen omaa tallia pitäen ja omalla nimellä. Sitä ennen takapiruna jotain nelisen vuotta.Aurinko, Kuu vai tähdet?
V: KuuOlisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
V: Rikas ja yksinäinenLempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
V: Öh?Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
V: Hmm, ehkä FermiLabin hiukkaskiihdytinlaboratorio, Batavia, IL.Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
V: Never say never.Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
V: Oli joulu, siis jouluaatto ja iltapäivä pitkällä jo ja huomasimme puolison kanssa, että emme ole ostaneet MITÄÄN jouluruokia Siitä seurasi tietysti kauhea säätö ja miettiminen, että mitä nyt.Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
V: Tilasin siskontytölle synttärilahjan etukäteen, on yhteinen lahja minulta ja äidiltä.Pidätkö päiväkirjaa?
V: Kyllä joo, yritän ainakin. Minulla on tuollainen 5 vuoden päiväkirja, jossa on joka päivälle lyhyt kohta kirjoittaa jotakin. Välillä tuppaa unohtumaan.Jaffa, Cola vai Sprite?
V: Sen Pepsi Max Cherryn mainitsin jo, mutta sen lisäksi myös 7up Free.Osaatko viheltää? Entä vislata?
V: Viheltää joo, vislata en.Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
V: Senior Technical Writer kuuluu titteli, teen ja kasaan ja hallinnoinkin asiakkaan projektikohtaisia manuaaleja. Haaveissa olisi palata enemmän softadokumentoinnin pariin.Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
V: Haluaisin vastata että metsän keskellä lammen rannalla, mutta tosiasiassa siellä olisi varmasti niin kauheasti hyttysiä ja todennäköisesti myös punkkeja, että harkitsen nyt vielä.Koira vai kissa?
V: Kissa!Asia, josta moni muu pitää, MUTTA sinä et?
V: Lord of the Rings (kirja, leffat on hyviä), Käsikirja Linnunradan liftareille (kirja, leffa oli okayish), lapset (riippuu toki lapsista), olut, kahviAsia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
V: Marsipaani, maksaTulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
V: Olisin maailman rikkain ihminen. Koska voisin silloin toki lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
V: Kouluratsastus varmaanHevonen vai poni?
V: Hevonen.W.I.T.C.H. vai Winx Club?
V: Että mitä että?Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
V: Suvut, kuvat ja värit.Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
V: Sivujen tekeminen kun niitä on noin miljoona.Kahvi, kaakao vai tee?
V: KaakaoMissä maassa haluaisit käydä?
V: UK, Irlanti, Ruotsi, Saksa, Itävalta, USA niistä maista joissa olen jo käynyt. Muista Ranska, Australia, Japani, Italia.Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
V: saksaa (luen paremmin kuin puhun, kirjoitan tai ymmärrän puhuttua), venäjästä alkeet (lähinnä aakkosto ja joitain yksinkertaisia fraaseja), ranskaa (lähinnä joitain fraaseja tästäkin), hollantia (kirjoitettua kieltä ymmärtää saksan pohjalta melko hyvin), norjaa ja tanskaa (kirjoitettua kieltä ymmärtää ruotsin pohjalta melko hyvin)Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
V: F-35-hävittäjän teknisiä tietoja.Onko sinulla fobioita?
V: Aika vähän mitään. Korkeilla paikoilla saan melko kyllä helposti lietsottua itseni pelkäämään, mutta jos en lietso, niin ei niissä suunnatonta ongelmaa ole. Käärmeitä pelkään kyllä sillä tavalla että eka reaktio on aina rääkäisy, mutta en niitäkään mitenkään ylitsepääsemättömästi kammoa.Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
V: Asioilla on taipumus järjestyä tai ainakin unohtua. Itse tykkään lisätä tähän vielä sen, että se järjestyminen saattaa kyllä vaatia jotakin toimenpiteitä.Millaisella mielellä juuri nyt olet?
V: Jännittää, työhaastattelu alkamassa just puolen tunnin päästä.Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
V: Maksaisin varmaan asuntolainan pois ja päivittäisin auton. Sitten voisi katsoa että tarvitseeko lähipiiri esimerkiksi mitään.Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
V: Molemmat! Vaikea valita.Kuinka iso lähisuku sinulla on?
V: Tosi pieni.Kuinka monissa häissä olet ollut?
V: Ei kyllä voi muistaa. Ei kovin monissa kuitenkaan.Entä kuinka monissa hautajaisissa?
V: Kahdeksat osaan nimetä, mutta voi olla useammatkin, mitä ei nyt juuri muistu mieleen.Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
V: Olen kyllä, mutta nykyisistä harrastajista tuskin kai ketään. No, Virginian tunsin jo muuta kautta entuudestaan, Marsupienen olen tavannut, Meepun, Tanja U:n, sitten pari sellaista joihin törmäsin muissa yhteyksissä ja myöhemmin selvisi että hekin harrastavat virtuaalihevosia. Nickit ovat kyllä armeliaasti unohtuneet.Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
V: Sirpa 3v oli auttelemassa mummua kasvimaalla ja siellä oli jotakin tuholaisötököitä. Minä uhosin, että isillä on hyvää myrkkyä, joka tappaa kaikki. Sen nimi on anoppi (myrkky taisi olla oikeasti jotakin Atropin-nimistä tms, jota en ihan muistanut muuta kuin sinne päin...)Horoskooppisi?
V: SkorpioniOletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
V: Teatterissa ja oopperassa (myös Savonlinnassa!) on tullut käytyä useamminkin. Niiden lisäksi myös musikaaleissa, baletissa, nykytanssiesityksessä...Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
V: No se on Ionicin logo.Katso taaksesi. Mitä näet?
V: Satulatuolin, kirjakasan lattialla (Päätalon koko tuotanto ei ihan mahdu mihinkään hyllyyn) ja kirjahyllyn.Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
V: Olen.Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
V: Moniakin, useat ovat sellaisia, joista tiedän hyvin vähän mitään ja joille ei ole saatavissa kuvia tai ehkä kuvia ei ole edes ns. olemassa netissä, joten en tiedä miltä ne edes näyttävät.Mikä on startteripokemonisi?
V: Ei voi muistaa.Raita- vai pallokuviointi?
V: PallotMikä on paras Pohjoismaa?
V: RuotsiMissä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
V: PirkanmaaOletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
V: En varsinaisesti, mutta kaikesta ei aina voi olla ihan varma.Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
V: Kartanossa.Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
V: En osaa sanoa.Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
V: Ehkä, tässä on tullut tehtyä kaikenlaista välillä ja on vähän venynyt.Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
V: "Hyökkäys on paras puolustus" -piirre. Tosi kätevä parisuhteessa (not).Mikä numero väliltä 1-9?
V: 7Auringonnousu vai -lasku?
V: AuringonlaskuOmistatko hevosta?
V: EnLempihuvipuistolaite?
V: MotoGeeMitä aiot tehdä tänä kesänä?
V: Töitä, pidempi loma on vasta elokuussa eikä sinne ole vielä mitään suunnitelmia, koska tässä asiat ovat vähän liikkeessä.Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
V: Jennifer Lopez + Pitbull: On the floorLaita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
V:Lempikuukausi?
V: Heinä- tai elokuuOnko sinulla pehmoleluja?
V: OnLempimuumihahmosi?
V: Ei sellaista oleHymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
V:Mitä kello on?
V: 13.17Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
V: Hyvä ilmapiiri, sillä pääsee pitkälle. Ei tämä ole niin vakavaa.Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
V: Monia! Kerpan tallit, Criallt, Yemene, Priton...Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
V: @Mari-H kiva että meitä askellajihevosten kanssa puljaajia on muitakin.Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
Mikä on lempijäätelömakusi?
V. Kolmen kaverin korvapuustijäätelöMillaiset ovat unelmahiuksesi?
V: Nämä nykyiset on aika kivat. Vielä kivempaa olisi jos nuo pari töyhtöpyörrettä lähtisivät hiiteen ja että ekat harmaat eivät olisi tosiasia.Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
V: No valmistautua siihen työhaastatteluun! 9 min aikaa prkl!Oma kysymys: Suosikkivärisi hevosilla?
-
Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
- 12.34 ja puhelimella
Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
- Viimeksi katsoessani oli sateinen. Oma lemppari alkusyksyn aurinkoinen pikkupakkanen.
Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
- Oranssi, metalli ja vaalea.
Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
- Taisi olla ensimmäinen tuommone ku Texas Hold 'Em B joskus vuonna kivi ja kirves. Uusin.. öh.. sh tamma Kurjen Huntuvaahtera.
Kylmä vai kuuma?
- Kylmä.
Musta, harmaa vai valkoinen?
- Musta.
Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
- Useimiten pukeudun mustaan, se on helppo. Lempiväri on turkoosi.
Asuisitko mieluummin maanalla vai korkealla kallioilla?
- Kalliolla.
Lampi, järvi, joki vai meri?
- Järvi.
Lempihevosrotusi ja miksi?
- Ei mulla oikein ole, mutta sanotaan suomenhevonen.
Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
- Työvaatteet eli valkeat takki, housut ja hattu.
Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
- Lienee Jurassic Park, tai jos hieman kriittisemmin ajatellaan niin Bury my heart at Wounded Knee. Viimeksi katsoin Diana -elokuvan.
Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
- Peikonlehti ja kaksi kultaköynnöstä.
Lempivideopeli? Lempilautapeli?
- Witcher ja Cluedo.
Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
- Aasialainen musiikki.
Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
- Suklaa koska en pidä makeasta.
Maa, vesi, ilma vai tuli?
- Tuli.
Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
- Saana tai joku luontoaiheinen nimi
Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
- Se vain tuntui kivalta nimeltä ja sopivalta hahmolle (tuolloin Jeilin omistaja). Nyt olen kokenut kyllä hankalaksi nicki on sama kuin hahmon nimi.
Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
- Kirjoitan.
Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
- Biologia.
Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
- Ei kyllä tule mieleen mitään missä ois erityisen hyvä ja semihyvä on melkein kaikessa mitä viitsii kokeilla?
Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
- Miekkavalas.
Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
- Näkymättömyys.
Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
- Ehkä lukea ajatuksia koska oon nii hemmetin huono tulkitsemaan ihmisiä.
Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
- Viinipullo... (ai mitennii vapaat jo maistuis)
Uskotko taikuuteen?
- En
Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
- Yksisarvinen!
Fantasia vai scifi?
- Fantasia.
Kesä vai talvi?
- Talvi.
Kevät vai syksy?
- Syksy.
Mikä syötävä on herkkusi?
- Popkornit.
Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
- Yksi elämä, yksi planeetta on parhaillaan kesken.
Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Aurinko, Kuu vai tähdet?
- Tähdet.
Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
- Rikas ja yksinäinen ehkä?
Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
- En oo kattonu yhtäkää prinsessapiirrettyä, vai lasketaanko Pocahontas? Sitte se. Prinssiksi vaikka Hirviö.
Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
- Eksoottisin varmaan Thaimaa.
Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
- Vihreä.
Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
- Ilmeisesti pyörittiin exän kanssa uudelleen kimpassa, hänen koiransa oli paksuna ja mä olin ottamassa siitä pentua. Unessä lähdin viemään toista koiraamme koirapuistoon exän autolla. Eipä siinä kauheasti muuta tapahtunut.
Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
- En kyllä yhtään muista. En yleensä tee pyytämättä mitään.
Pidätkö päiväkirjaa?
- En.
Jaffa, Cola vai Sprite?
- Jaffa.
Osaatko viheltää? Entä vislata?
- Viheltää joo, vislata en.
Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
- Tehdastyötä. Haluaisin tehdä oman alani töitä jollakin (lypsy)karjatilalla.
Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
- Metsän keskellä.
Koira vai kissa?
- Koira
Asia, josta moni muu pitää, MUTTA sinä et?
- Karkit?
Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
- En kyllä yhtään tiedä? Raskas fyysinen raataminen?
Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
- Unpopular opinion mut ehkä eka?
Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
- Lännen.
Hevonen vai poni?
- Poni.
W.I.T.C.H. vai Winx Club?
- Jos on pakko niin eka.
Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
- Luovuus ja kasvatus.
Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
- Liika helppous.
Kahvi, kaakao vai tee?
- Kahvi.
Missä maassa haluaisit käydä?
- Amerikassa ja uudelleen Skotlannissa.
Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
- En.
Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
- Neulomaan?
Onko sinulla fobioita?
- Perhoset
Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
- Ei pidä ottaa elämää liian vakavasti.
Millaisella mielellä juuri nyt olet?
- Väsynyt, yksinäinen.
Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
- Maksaisin kaikki velat ja lainat pois.
Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
- Ei kuulosta kumpikaan toista kivemmalta.
Kuinka iso lähisuku sinulla on?
- Ei kauhean iso.
Kuinka monissa häissä olet ollut?
Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
- En tietääkseni.
Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
- No ehkä hassu ja vanhemmille nolo kun noin 3-4 vuotiaana mummolassa suvun kesken tokaisin isoon ääneen mämmistä että "minähän se en tuota lehmän paskaa syö"..
Horoskooppisi?
- Jousimies.
Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
- Ehk jollai koulun retkellä teatterissa.
Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
- Miekkavalas. Lempi eläinlaji.
Katso taaksesi. Mitä näet?
- Tien ja puita.
Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
- En.
Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
- Miniatyyrit.
Mikä on startteripokemonisi?
- Charmander.
Raita- vai pallokuviointi?
- Pallo.
Mikä on paras Pohjoismaa?
- Norja.
Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
- Pohjois-Savo.
Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
- Nähnyt kahdesti entisen kissamme haamun (tai sitte harhoja jos niin haluaa ajatella).
Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
- Linnassa.
Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
- Trailerissa.
Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
- On.
Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
- Empatian puute.
Mikä numero väliltä 1-9?
Auringonnousu vai -lasku?
- Auringonlasku.
Omistatko hevosta?
- En.
Lempihuvipuistolaite?
- Vuoristoradat.
Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
- Töitä..
Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
- En yhtään muista, varmaan kaverin laittamat lomajytkeet.
Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
Lempikuukausi?
- Syyskuu ehkä?
Onko sinulla pehmoleluja?
- Joo nalleja useampi ja muutama muu.
Lempimuumihahmosi?
- Nuuskamuikkunen.
Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- 🥴
Mitä kello on?
- 14.27
Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
- Ei kyllä ole mitään ajatusta.
Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
- En mä muista ulkoa juur mitään. Ekana tulee mieleen Kurjenpesä.
Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Mikä on lempijäätelömakusi?
- Yleensä lakritsi, tai sitten Super toffee -puikko.
Millaiset ovat unelmahiuksesi?
- Pitkät ja tuuheat (ja turkoosit).
-
-
Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
14.05, työpaikan pöytäkoneella -
Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Pilvinen ja harmaa mutta kovin lämmin. Tunnen pienen tuulahduksen iholla. Harmaa, viileähkö ja tuulinen. Ei haittaa vaikka ripsisi vettä miltei huomaamattomasti -
Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Valkoista. Ruskeat puukalusteet -
Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen? Loge on ensimmäinen, Alexiinalta nappasin juuri uusimman
-
Kylmä vai kuuma?
Kylmä, pintaverenkiertoni on ollut aina varsin toimiva -
Musta, harmaa vai valkoinen?
Harmaa -
Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Musta/harmaa/maastokuvion vihreä. Tumma oranssi hyväilee eritoten silmää -
Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kalliolla. -
Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi -
Lempihevosrotusi ja miksi?
Ei ole tiettyä. Olen aina kuitenkin pitänyt Akhal tekeistä, niiden joutsenmaisista kauloista ja ohkaisista rakenteista -
Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Farkut ja t-paita -
Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Pidän elokuvien katsomisesta ja katselen mielelläni samoja elokuvia uudelleen. Ei ole tiettyä, mutta heitetään vaikka inception, how to train your dragon, ja musta kuningatar. Viimeisin elokuva varmasti uusin spider man elokuvissa. -
Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Yksi, on saavutus ettei sekin ole jo kuollut. Tykkään elää pimeässä... -
Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Pidän erityisesti Naughty Dogin peleistä, the last of us ja uncharted 4 ehdottomasti kärkipäässä. Detroit become human osui ja upposi myös. Rakettiliigaa, r6s ja mtga:ta pvp muodossa. Lautapelejä en ole herraseen aikaan päässyt pelaamaan, muistan kuitenkin tykänneeni muuttuvasta labyrintistä penikkana -
Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Suomiräppi ja sellainen ärjyntä-öyhötys rokki -
Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
En ole koskaan päässyt kahvin makuun, joten sitä tulee juotua vain ja ainoastaan silloin kun tarvitsee kofeiinipyräyksen peleissä. Eli ei ole suuri menetys -
Maa, vesi, ilma vai tuli?
Ilma -
Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Pikinokka -
Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Tarvitsin uuden nickin kun aloitin harrastamaan pelaamista. Muistan ohimennen lukeneeni hevosesta, jonka nimi oli Mr. January ja se jäi sitten erityisesti mieleeni -
Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Riippuu ihan päivästä, kumpiakin yhtä mielelläni -
Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Liikunta -
Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Rakettiliiga -
Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Haukka -
Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Lento -
Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Puhua eläinten kanssa. En kuollaksenikaan halua kuulla mitä muut ihmiset ajattele mielessään -
Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Maihinnousukengät -
Uskotko taikuuteen?
En -
Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Pegasos. -
Fantasia vai scifi?
Riippuu onko liian fantasiamainen vai liian skifimäinen -
Kesä vai talvi?
Kesä -
Kevät vai syksy?
Syksy. -
Mikä syötävä on herkkusi?
Granaattiomena -
Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Temeraire, black powder war -
Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
~ 15, muutama vuosi taukoa välissä -
Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet -
Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas ja yksinäinen. -
Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Mulan, Flynn Raider (?) -
Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Japanilainen seksikauppa -
Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Ei ole -
Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Näen paljon unia, en osaa kirjoittaa mitenkään että kävisi vähääkään järkeen -
Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Tarjosin lounaan -
Pidätkö päiväkirjaa?
En. -
Jaffa, Cola vai Sprite?
Pepsi max -
Osaatko viheltää? Entä vislata?
Viheltää -
Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Tekniikan alan insinööri. En tiedä mitä loppuelämän haluaisin tehdä mutta vfx artistien homma näyttää tosi siistiltä. Elokuvien kuvausryhmässä voisi olla myös mielenkiintoista. Pimeiden tavaroiden salakuljettaja ympäri maailmaa? -
Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Merenrannalla -
Koira vai kissa?
Koira -
Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Kahvi -
Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Yksinään eläminen -
Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Rikkaus menettäisi merkityksen jos kaikki olisivat rikkaita. Maailmantalous kaatuisi. Saisin parempaa aikaan olemalla itse rikkain -
Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Este -
Hevonen vai poni?
Hevonen -
W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Winx Club -
Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Persoonalliset hevoset ja erilaiset harrastajat. Yhteisöllisyys, tapahtumat -
Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Kaikki vie niin saakelisti aikaa/ei ole omaa aikaa käyttää niin paljon kuin haluaisi/ei osaa käyttää virtuaaliaikaa viisaasti -
Kahvi, kaakao vai tee?
Tee -
Missä maassa haluaisit käydä?
Kanadassa -
Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Ymmärrän venäjää kohtuullisesti. En osaa kuitenkaan itse puhua kun aivokapasiteettiini ei mahdu muistaa sanoja -
Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Piirtäminen, pelaaminen -
Onko sinulla fobioita?
Ei erityisemmin -
Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Kaikki asiat järjestyy tavalla tai toisella. Älkää siis turhaa jääkö pohtimaan/murehtimaan jotain asiaa mihin ette voi itse vaikuttaa. -
Millaisella mielellä juuri nyt olet?
-
Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Maksaisin äitini velat pois. Päivittäisin piirtopöytäni -
Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Jumiin valtameren syvyyksiin -
Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Kohtuu iso mutten ole juurikaan tekemisissä kenenkään kanssa -
Kuinka monissa häissä olet ollut?
Yksissä -
Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Ei ole vielä tarvinnut käydä kertaakaan, ainakaan sen ikäisenä että muistaisin -
Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
En nimenomaa virtuaalihevosharrastajaa. Muita virtuaaliharrastajia kylläkin -
Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Luulin että joensuu on venäjällä -
Horoskooppisi?
Vesimies -
Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa, en hyvin pitkään aikaan kylläkään -
Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Ketut on aika Osui kyseisen taiteilijan digityöt kohdille kerran facebookissa, rakastuin totaalisesti -
Katso taaksesi. Mitä näet?
Urheilukenttä -
Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
En -
Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Montakin. Vaikea sanoa varmaksi tulevaisuudessa, mutten ole koskaan välittänyt suomenhevosista ja monista pienistä poneista -
Mikä on startteripokemonisi?
Cyndaquil -
Raita- vai pallokuviointi?
Raita. -
Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi -
Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Etelä-Karjalassa -
Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
En koskaan mitään mitä ei pystynyt jälkeenpäin selittämään -
Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa -
Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Traileri -
Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Hieman, mutta jostain syystä kovin addiktoitava -
Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Tarvitsen aikaa lämmetäkseni uusille ihmisille. Tahtoisin pystyä olemaan oma itseni heti vaikka porukaan tulisikin joku uusi -
Mikä numero väliltä 1-9?
7 -
Auringonnousu vai -lasku?
Auringonlasku -
Omistatko hevosta?
En. -
Lempihuvipuistolaite?
Koskenlasku -
Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Kesä on sesonkiaikaa töissä, joten töitä. Kotona sitten kaikkea samaa kuin muulloinkin, eli pelejä, elokuvia, piirtämistä ja koiran kanssa seikkalemista -
Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
All you need (feat. Fiora), Gem & Tauri, Fiora -
Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
-
Lempikuukausi?
Syyskuu -
Onko sinulla pehmoleluja?
Ei -
Lempimuumihahmosi?
Nuuskamuikkunen -
Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
-
Mitä kello on?
15.56 -
Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Tulisi lisää porukkaa ja saataisiin keskusta aktivoitua vielä aktiivisemmaksi + tapahtumaosallistujia lisää -
Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
OWR tulee ensimmäisenä mieleen, pitää ihailla kuinka suuren osan elämästä siihen on saatu käytettyä -
Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
@ScrewDriver Kiitos Frostystä, Hyviä juhannuksia, muille kans! -
Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
-
Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Lyhyehköt pienillä kiharoilla -
Mikä on lempijäätelömakusi?
Salmiakki/minttu, solero -
Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Tällä hetkellä ei mitään, odottelen kaveria jotta päästään lähtee mökkeilemään ja julimaan juhannusta -
Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Introvertti, ehdottomasti -
Oletko vasen vai oikeakätinen?
-
-
Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
12.37, kaivoin läppärin laukusta ihan tätä varten
Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Pilvistä, vähän näyttäisi tihkuttavan vettä
Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Ruskeaa, harmaata ja valkoista, ikkunan takana vihreää
Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen oli puoliveriori Charming Gentleman (menipä hetki kaivaessa linkkiä, en edes muistanut että olen myynyt sen!), ja uusin taitaa olla oma espanjantuonti Rubino
Kylmä vai kuuma?
Kylmä
Musta, harmaa vai valkoinen?
Musta
Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Pukeudun tosi tylsästi perus mustaan ja harmaaseen, tykkään helppoudesta enkä jaksa suunnitella kovinkaan paljoa asukokonaisuuksia. Muuten lempivärini on vihreä.
Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kalliolla
Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi
Lempihevosrotusi ja miksi?
Suomenhevonen, sillä kaikki tapaamani ovat olleet huipputyyppejä. Virtuaalimaailmassa lempirotu vaihtelee enemmän, mutta suomenhevonen on täälläkin aina kärkipäässä.
Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Mustaa... Juoksuhousut ja ohut pitkähihainen paita, valkoiset sukat.
Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
En oo millään tavalla elokuvaihminen enkä muista mitä olisin katsonut viimeksi. Lemppariakaan mulla ei varsinaisesti ole, nimetään vaikka Tuntematon sotilas vm. 2017.
Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Viisi taitaa kotoa löytyä - katsotaan montako hengissä kun palaan kesälomareissulta kotiin.
Lempivideopeli? Lempilautapeli?
The Sims 4 & Trivial Pursuit
Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Oon musiikin suhteen hyvin kaikkiruokainen, mutta joku hevimetal ei oikein lähde.
Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Ilman kahvia, juon toisinaan mutta ilmankin pärjäisin hyvin.
Maa, vesi, ilma vai tuli?
Maa
Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Olen tykästynyt nimimerkkiini, joten voisin ihan hyvin olla oikeastikin Naella.
Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Ennen taukoani 2016-2020 olin Naxu, ja tauolta palatessa halusin jotain uutta. Naxusta muotoutui Naella ja siitä olen tykännyt. Naxu taisi olla "eksoottinen" väännös kaverini antamasta lempinimestä Naksu - sen tarinaa en muista.
Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kirjoitan, piirtämiseen turhauduin vähän liian nopeasti
Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Kemia & biologia, biologiaa opiskelen nyt yliopistossa
Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Toisten kuuntelemisessa.
Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
En minä tiedä! Ehkä jokin marakatti?
Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Lentotaito
Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Puhua eläinten kanssa. Olisi ihanaa tietää, mitä rescuekoirani on käynyt läpi ennen minulle tuloaan.
Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Villapaita
Uskotko taikuuteen?
Enpä oikeastaan. Kaikenlaiset silmänkääntötemput ovat hienoja, mutta en laske niitä taikuudeksi.
Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen
Fantasia vai scifi?
Fantasia
Kesä vai talvi?
Kesä
Kevät vai syksy?
Kevät
Mikä syötävä on herkkusi?
Suklaa & sushi
Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Kuuntelin Heli Mäenpään Etsii omaa ihmistä -kirjan, vahva suositus!
Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Tänä vuonna tuli kymmenen vuotta täyteen! Ensimmäinen oma talli perustettiin kaverin kanssa syyskuussa 2012, ennen sitä hoidin jokusen kuukauden toisella tallilla.
Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet
Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas, mutta yksinäinen - ihmiset ei oikein oo mun juttu.
Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
...ei mulla ole? Oon katsonut Disneytä useampia vuosia sitten enkä äkkiseltään osaa nimetä kuin Tuhkimon.
Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Sanotaan vaikka tippukiviluola Nerjassa, Espanjassa
Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Neonvärit
Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Muistan uniani vain tosi harvoin ja nekin vähät unohtuvat nopeasti. Luulen, että viimeisin oli sellainen, jossa koirani karkasi ja se aiheutti kovasti huolta.
Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Pieniä arkisia juttuja jatkuvasti koko perheelle, eilen tein salaattia.
Pidätkö päiväkirjaa?
En pidä, silloin tällöin kirjoittelen kyllä fiiliksiä ylös mutta melko harvakseltaan.
Jaffa, Cola vai Sprite?
Cola, Coca-Cola Zero on lemppari.
Osaatko viheltää? Entä vislata?
Osaan viheltää, mutta en vislata.
Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Olen täyspäiväinen opiskelija, enkä muutaman rejectin jälkeen jaksanut kesätöitäkään hakea. Opiskelen biologiaa, mutta en oikeastaan tiedä millaista työtä haluaisin sillä saralla tehdä.
Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Lammen luona metsässä
Koira vai kissa?
Koira!
Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Elokuvat. Sarjoja voin katsoa moniakin jaksoja putkeen, mutta täyspitkään elokuvaan en jaksa keskittyä. Sarjoissa viehättää tarinan jatkuvuus.
Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Suomenkielinen musiikki. Tuntuu, että kaikki kaverini lyttäävät aina suomalaisia artisteja ja heidän musiikkiaan, mutta minulle tärkeimmät kappalaeet ovat juuri suomeksi.
Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Poistaisin köyhyyden.
Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Vielä muutama vuosi sitten olisin valinnut kouluratsastuksen, mutta nyt lähtisin mieluiten maastoon.
Hevonen vai poni?
Hevonen
W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Ei mitään hajua mikä on WITCH, Winxitkään ei oo koskaan kiinnostaneet.
Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Sivujen päämäärätön selailu ja hevosten, etenkin omien, ihastelu. Kukaan ei pakota tekemään mitään, vaan kaiken voi tehdä juuri kuten itse parhaaksi näkee.
Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?Kahvi, kaakao vai tee?
Kaakao
Missä maassa haluaisit käydä?
Nyt kiehtoisi Portugali tai Etelä-Ranska.
Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Muutamia sanoja espanjaa, enpä siis oikeastaan.
Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Eipä tule nyt just mitään mieleen. Espanjankieltä harjoittelin Duolingolla huvikseen reilun vuoden, mutta hyvin vähän siitäkään jäi päähän.
Onko sinulla fobioita?
Ei mitään ylitsepääsemätöntä. Tosi ahtaat paikat ahdistaa, mutta niitä pystyy välttelemään onneksi aika hyvin.
Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Tehdään joka päivä pieniä juttuja maapallon hyväksi.
Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Ihan hyvällä. Kova nuha vähän latistaa tunnelmaa, mutta ehkä tää tästä!
Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Luultavasti hämmentyisin kovasti ja tekisin ensin excel-taulukon. Ostaisin ensimmäisenä ehkä oman asunnon.
Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Kumpikaan ei kuulosta mitenkään päin mukavalta, mutta valtameri pelottaa enemmän.
Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Melko pieni. Molempien puolien isovanhemmat, yksi setä ja kaksi tätiä sekä kaksi serkkua omien vanhempien ja siskon lisäksi.
Kuinka monissa häissä olet ollut? Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Yksissä häissä ja kaksissa hautajaisissa, kaikki samassa kirkossa.
Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Aloitettiin harrastus muutaman kaverin kanssa, mutta netin kautta tavattuja en ole nähnyt livenä.
Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Oon tylsä, mutta ei mulla nyt tule mitään mieleen...
Horoskooppisi?
Kaksonen
Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa juu
Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Heppa oranssi-keltaisella taustalla. Pixabayn hakuun tyyliin horse & orange ja ensimmäinen kiva valikoitui.
Katso taaksesi. Mitä näet?
Asuntoauton penkin
Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
En ole
Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Mulla ei varmaan ole koskaan ollut mitään oikeasti raskasta työhevosta, mutta en näe, miksei tulevaisuudessa voisi olla.
Mikä on startteripokemonisi?
Ömm mikä?
Raita- vai pallokuviointi?
Pallokuviointi!
Mikä on paras Pohjoismaa?
*No Suomi tietty
Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Varsinais-Suomessa
Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Jotain ovien avautumista ja sulkeutumista on joskus ollut, mutta ei mitään kummempaa. Kuuntelen kyllä muiden juttuja innolla!
Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa, luulisin
Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa
Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei! Ihanaa matkatekemistä!
Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Satunnainen kärsimättömyys
Mikä numero väliltä 1-9?
6
Auringonnousu vai -lasku?
Auringonnousu
Omistatko hevosta?
En omista
Lempihuvipuistolaite?
Vuoristoradat, mutta kaikista hurjimmat jätän välistä.
Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Levätä. Ja vähän myös opiskella.
Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Shazam kertoo, että radiosta tulee Uriah Heepin Lady In Black
Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
Lempikuukausi?
Toukokuu
Onko sinulla pehmoleluja?
Muutamia, joista yksi unikaverina
Lempimuumihahmosi?
Nuuskamuikkunen
Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
Mitä kello on?
15.12
Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Tehdään kaikki just sitä mitä halutaan ja otetaan kaikki vastaan ystävällisesti.
Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Ekana tulee mieleen Kastehelmen talli ja Kuuvuoren Ratsastuskeskus.
Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
*Ihanaa kesää @InkkuR & @felissa !
Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
Millainen on unelmakulkupelisi?
Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Samanlaiset kuin nyt, ehkä vähän lämpimämmänruskeat. Puolipitkät ja just sopivan paksut.
Mikä on lempijäätelömakusi?
Salmiakki
Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Istun autossa, joten ei oikeastaan mitään. Jotain tekstejä voisi kyllä kirjoitella...
Suosikkivärisi hevosilla?
Voikot miellyttää eniten silmää.
Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Introvertti!
Oletko vasen vai oikeakätinen?
Oikeakätinen -
This post is deleted! -
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
18.35, pöytäkoneella selaan - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Aurinko paistaa ja välillä vähän tuulee. Mulla ei ole lempisäätilaa, koska kaikissa on hyviäkin puolia, mutta vihaan kovia helteitä. - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
(Kulahtanut) valkoinen, koska vuokra-asuntojen masentava ja mielikuvitukseton värimaailma. Tummanruskea. Vihreä, koska kasvit. - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäistä en kyllä enää muista, varmaan suomenhevonen tai joku poni. Uusin on tilausvarsana hankittu Ykä. - Kylmä vai kuuma?
Kylmä. - Musta, harmaa vai valkoinen?
Musta. - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Musta ja maastonvihreä on luottovärit pukeutumisessa. Tosin haluaisin laajentaa värivalikoimaa enemmän muihinkin maanläheisiin väreihin, kuten ruskeaan ja murrettuun oranssiin. Lempivärikin varmaan joku noista mainituista, ehkä musta. - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Eikö niin, että hobittitalossa asuminen laskettaisiin maan alla asumiseksi? Valitsen siis maan alla. - Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi. - Lempihevosrotusi ja miksi?
Suokit, koska ovat niin symppiksiä ja niiden ulkonäkö miellyttää. - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Kotoiluvaatteet, eli kulahtanut väljä toppi ja shortsimalliset yökkärin housut. - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Taru Sormusten Herrasta on suosikkini. Viimeisintä elokuvaa en muista, sillä harvemmin tulee enää mitään oikein katsottua. - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Tällä hetkellä kasveja löytyy noin viitisenkymmentä. - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Lempivideopeli tällä hetkellä Elder Scrolls Online. Lautapeleistä en osaa sanoa, ehkä Risk (ja nimenomaan Taru Sormusten Herrasta-versio ) tai Scotland Yard. - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Räppi harvemmin iskee, toki muutamia poikkeuksia löytyy. - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Ilman kahvia, juon sitä muutenkin vain juhlatilaisuuksissa. - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Maa. - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Joku luontoaiheinen, kuten Pihla tai Ilta. Tai sitten joku vanhahtava, kuten Aune tai Elvi. Inkeri olisi myös kiva nimi. - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Lyhenne aikaisemmasta nimimerkistäni, jonka kirjoitusvirhe (yksi kirjain puuttui, kun lukihärö iski ) rupesi ärsyttämään liikaa. - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Molempi parempi. Jos pakko valita, niin nykyään varmaan kirjoittaminen, koska art block is real. - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Kuvis, liikka ja historia. - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Turhanpäiväisistä asioista stressaamisessa! - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Jaa-a. Mulla on kuulemma hevosen hymy, niin mennään sitten vaikka sillä. - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Ulla Taalasmaana valintani on näkymättömyys. - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Puhua eläinten kanssa. - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Kenkä. - Uskotko taikuuteen?
Kyllä. - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen. - Fantasia vai scifi?
Fantasia. - Kesä vai talvi?
Talvi, jos maassa vain on lunta enemmänkin kuin hento puuterikerros. - Kevät vai syksy?
Syksy. - Mikä syötävä on herkkusi?
Kaikki käy Mutta suklaa varmaankin paras. - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Susinartut ja pikku immet: Sisällissodan tuntemattomat naiset. En tosin aivan loppuun asti ehtinyt lukea, kun kirja oli vain lainassa. - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
17 tai 18 vuotta. - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet. - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas, mutta yksinäinen. - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Mulan. Lasketaanko Jim Hawkins prinssiksi? - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Ei tule mitään nyt kyllä mieleen. - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Kirkkaat värit ja valkoinen. - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Tyyliin hevoset karkasi tarhasta tai tein päivätyötäni koko yön. En muista kumpi on tuoreempi uni. - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Ostin työkaverille kukan piristämään hieman masentavaa elämäntilannetta. - Pidätkö päiväkirjaa?
Yritys on kova, mutta toteutus on melko laiskaa. - Jaffa, Cola vai Sprite?
Sprite. - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Joinain päivinä osaan viheltää erittäin huonosti, joinain päivinä en ollenkaan. Vislata en osaa. - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Olen myyjä päivittäistavarakaupassa. Haluaisin olla arkeologi. - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Metsän keskellä lammen luona. - Koira vai kissa?
Koira. - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Energiajuomat? - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Nyt ei tule kyllä mitään mieleen - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Poistaisin varmaan köyhyyden. - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Maasto varmaankin. - Hevonen vai poni?
Varmaan poni, koska niiden kanssa toimiessa pelottaa vähemmän. Varsinkin, jos ovat pieniä. - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
W.I.T.C.H.! - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Rajattomat mahdollisuudet. - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Motivaation ja inspiraation katoaminen välillä. - Kahvi, kaakao vai tee?
Kaakao. - Missä maassa haluaisit käydä?
Islannissa, Irlannissa, Saksassa, Venäjällä (koska haluaisin päästä tsiigailemaan suvun entisiä kotiseutuja), Puolassa (koska Auschwitz). Niistä maista joissa olen jo käynyt, niin UK ja Norja. - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
En oikeastaan. Karjalaa ymmärrän jonkin verran luettuna (joskaan en osaa käytännössä itse puhua tai kirjoittaa, osaan vain joitain yksittäisiä sanoja), sama juttu saksan kanssa. - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Lautanauhan kutominen. - Onko sinulla fobioita?
En tiedä ollaanko ihan fobiatasolla, mutta.. Korkeanpaikankammo, ahtaanpaikankammo, syvät vedet. - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Ja muistakaa olla kivoja muille ihmisille, eläimille ja luonnolle. - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Nälkäisellä. - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Ostaisin rintamamiestalon tai vanhan hirsitalon keskeltä metsää ja muuttaisin sinne. - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Yhh, kumpikaan ei kyllä houkuttele. - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Mielestäni melko pieni. - Kuinka monissa häissä olet ollut?
Ehkä yksissä ja sekin joskus lapsena. - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Kolmissa ehkä? - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Kyllä. Pari IRL kaveria aloitti harrastuksen samaan aikaan kanssani, mutta lopettivat harrastamisen jo vuoden-parin jälkeen. Yhden harrastajan tapasin ihan sattumalta yhdessä pätkätyössä, tosin yhteinen harrastus ilmeni sattumalta vasta myöhemmin vanhan Keskustan jossain omakuvakeskustelussa. - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Riparilla harjoiteltiin kirkossa konfirmaation kulkua ja istuin penkillä niin, että nojasin jalallani etupenkin edustan matalaan seinään - kyseessä siis erittäin epämukava ja hankalasti ylläpidettävä, mutta "cool" istuma-asento. No jalkahan sitten lipesi siitä seinästä ja ääni kuulosti ihan pierulta ja tuo ääni raikasi sitten iloisesti kirkon salissa. Pappi/kanttori/mikälie meitä ohjaavan henkilön titteli olikaan totesi vain, että "oho, joltain taisi päästä paukku". - Horoskooppisi?
Kauris. - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa kyllä, joskus lapsena. - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Minä hevoseni selässä jokunen kesä sitten. Valikoitui vain siksi, että jokin kuva piti saada. - Katso taaksesi. Mitä näet?
Sohjan selkänojan ja kasviviidakon. - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
Kyllä. - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Eipä sellaista taida olla, tai ei ainakaan tule mieleen. Haluaisin sanoa ratsuponi, mutta valitettavasti sellaisiakin on vuosien aikana jonkin verran matkaan tarttunut. - Mikä on startteripokemonisi?
Bulbasaur. - Raita- vai pallokuviointi?
Raita. - Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi tietty. - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Hämeessä. - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Kyllä, esimerkiksi kuullut erilaisia ääniä (askeleita, puhetta, rapinaa) sekä nähnyt erilaisia varjoja ja muita hahmoja. Osalle tapahtumista on ollut myös muita todistajia. - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Riippuu linnasta ja kartanosta. Mutta varmaankin kartanossa. - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa. - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei, ihan hauskaa ollut vastata näihin. - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Mm. äksyily. - Mikä numero väliltä 1-9?
7 - Auringonnousu vai -lasku?
Auringonlasku. - Omistatko hevosta?
Puolikkaan. - Lempihuvipuistolaite?
Kieppi Linnanmäellä (tosin tätä ei taida olla enää?) ja erilaiset vuoristoradat. - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
En mitään erityistä varmaankaan. - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Ghost - Con Clavi Con Dio. - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Joulukuu. - Onko sinulla pehmoleluja?
On, valehtelematta joku parisataa ainakin. Tosin suurin osa on säilössä tällä hetkellä. - Lempimuumihahmosi?
En oikeastaan pidä muumeista. Jos joku pitää sanoa, niin varmaan Mörkö tai Haisuli. - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
20.53 - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Pidetään yllä hyvää yhteishenkeä ja ollaan mukavia itsellemme ja toisille. Eikä oteta asioita liian vakavasti. - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Ihailen mm. kaikkia sellaisia talleja, joissa on paljon kaikenlaisia tekstejä ja nippelitietoa ja joiden sivuja eksyy tutkimaan tuntikausiksi. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa OWR. - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
En tägää ketään, mutta toivotan kaikille erittäin hyvää kesää. - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Pitkät ja sopivan sotkuiset, muutama (koristeltu) takku niskassa. Väriltään tummanruskeat, mustat tai vaaleat tummalla juurikasvulla. - Mikä on lempijäätelömakusi?
Irtojäätelöistä lakritsi, kaikista jäätelöistä Ainon Ihana Maitosuklaa. - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Pitäisi mennä nukkumaan, että jaksaa aamulla herätä töihin klo 4.50. - Suosikkivärisi hevosilla?
Öäh en osaa päättää, ehkä joku voikkoväritys tai kirjavuus (lasketaanko sitä väriksi?). Mutta periaatteessa maailmassahan ei ole mitään kauniimpaa, kuin liinaharjainen rautias suomenhevonen suurin valkoisin merkein. - Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Introvertti. - Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Oikeakätinen. - Millainen on unelmakulkupelisi?
1980 Pontiac Firebird Trans Am. Tai joku muu vastaava poniauto.
- Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Runsas. Tilpehööriä ja korise-esineitä ei voi koskaan olla liikaa!
- Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Tämän hetken lempibiisi on Ghostin Respite On The Spitalfields. Kaikkien aikojen parasta en kyllä osaa valita. - Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta niin kuka olisit?
Loki? - Kuuluuko ananas pizzaan?
Kyllä ehdottomasti! - Sukat vai ilman nukkuessa?
Ilman. - Pidätkö Ikea-kalusteiden kokoamisesta?
Kyllä, tosin Ikea-kalusteista itsestään en niinkään. - Kova helle vai paljon pakkasta?
Paljon pakkasta.
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
21.53 ja omalla läppärillä.
Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Ilta-aurinko paistaa, mutta tulee viileästi. Lemppari on lämpimät ja tyynet kesäillat.
Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Valkoinen, harmaa, puun ruskea ja ikkunasta avautuva metsän vihreä.
Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäisestä ei kyllä ole mitään muistikuvaa, mutta vanhin, jonka muistan on varmaankin Muddle Through, joka on ihka ensimmäinen tarinahevoseni. Uusimmastakaan en kyllä ole ihan varma (miten niin on tullut lähiaikoina hankittua paljon hevosia?), mutta Casually Mocking Chirp on ainakin yksi.
Kylmä vai kuuma?
Kuuma.
Musta, harmaa vai valkoinen?
Harmaa.
Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Sinistä, mustaa ja ruskeaa löytyy usein päältä ja lemppari noin muuten on varmaankin sininen.
Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Korkealla kalliolla. En kestäisi sitä pimeyttä joka puolella.
Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi tai joki, riippuu vähän.
Lempihevosrotusi ja miksi?
Vaikea sanoa, tykkään siroista poneista ja lämppäreistä, mutta eiköhän ratsuponit vie voiton.
Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Mustat urheilushortsit, valkoinen t-paita ja koru kaulassa.
Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lemppareihin lukeutuu Mamma Miat ja viimeksi katsoin Marvelin uuden Multiverse of Madnessin.
Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Ei löydy, en jaksa pitää niitä hengissä.
Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Videopelejä en enää juuri pelaa, mutta kaipa se lemppari olisi Minecraft. Lautapeleissä Alias tai Avista.
Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Sellanen kamala ärinärokki ei uppoa yhtään.
Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Kahvia en juo enkä tykkää joten ilman sitä.
Maa, vesi, ilma vai tuli?
Tuli.
Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Bea olisi aika ihana.
Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Alva on peräisin virtuaalihahmosta Alva Ainio, jonka loin joskus 2019 paikkeilla Hallavaan. En alussa ihan ymmärtänyt tätä VRL:n & Keskustan nikki systeemiä, joten kun se oli sillon ainoa virtuaalihahmoni, vakiintui se käyttöön.
Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Riippuu kovasti inspiksestä ja mielentilasta. Nyt on ollut kova art block päällä, eli tällä hetkellä kirjoitus on mieluisempaa.
Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Psykologia on ollut tosi mielenkiintoista!
Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Unohtamaan kaiken muun kun keskittyy johonkin.
Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Joku kissaeläin, ehkä tylsästi pelkkä kotikissa Tai sitten joku siisti viidakkokissa!
Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Ai kauhea, kmala kysymys Ehkä kuitenkin lentotaito.
Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Osata puhua eläinten kanssa varmaankin.
Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Aarrearkku.
Uskotko taikuuteen?
Enpä oikein.
Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Pegasos.
Fantasia vai scifi?
Fantasia any day.
Kesä vai talvi?
Kesä.
Kevät vai syksy?
Kevät.
Mikä syötävä on herkkusi?
Lakut! Erityisesti Halvan täytelakut uppoaa milloin tahansa.
Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Scythe - Neal Shusterman
Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Vuodesta 2016-17 eli noin about +-viisi vuotta.
Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet!
Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas, mutta yksinäinen. Voisi toteuttaa kaiken mahdollisen bucket listalta.
Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Tähkäpää ja prinssi Naveen.
Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Tippukiviluola on ehkä epätavallisin.
Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Kirkkaan punaista/oranssia/keltaista.
Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Nyt ei tule kyllä mitään mieleen, vaikka unia aika usein näenkin.
Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Leivoin keksejä perheelle tässä joku päivä sitten.
Pidätkö päiväkirjaa?
En.
Jaffa, Cola vai Sprite?
Cokis.
Osaatko viheltää? Entä vislata?
Viheltää osaan, vislata en, vaikka haluaisinkin.
Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Kesätöissä oriasemalla, eli tallihommia tällä hetkellä. Toiveammatista ei kyllä mitään mielikuvia.
Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Merenrannalla.
Koira vai kissa?
Molemmat? En kyllä osaa valita
Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Kahvi, energiajuomat ja hiihto.
Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Ruoan teko.
Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Olisin itse rikas
Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Vauhtimaasto!
Hevonen vai poni?
Ponit best.
W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Kumpaakaan ei ole tullut seurattua, mutta varmaankin Winx Club.
Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Yhteisöllisyys ja tarinointi- ja piirros mahdollisuudet.
Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Kisaaminen, oli sitten perinteiset tai porrastetut
Kahvi, kaakao vai tee?
(Kylmä) kaakao.
Missä maassa haluaisit käydä?
Islanti, Norja, Brasilia, Britit, Irlanti, Kreikka, Etiopia, Filippiinit, Australia...
Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Espanjaa luin pitkään, mutta ei se kyllä pahemmin ole tarttunut päähän...
Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Tekemään kouluhommat viimeisenä mahdollisena päivänä ihan onnistuneesti.
Onko sinulla fobioita?
Ahtaanpaikankammo. Ajatuksena johonkin ahtaaseen jumiin jääminen ilman, että pystyisi liikkumaan on kammottava.
Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
On ihan okei ottaa joskus pelkästään iisisti.
Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Vähän väsyttää, mutta ihan jees.
Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Pistäisin osan säästöön ja lähtisin kaverin kanssa syömään jotain tosi hyvää.
Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Eksyminen avaruuteen kuulostaa aika kamalalta.
Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Suht iso.
Kuinka monissa häissä olet ollut?
Yksissä ehkä?
Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Kaksissa.
Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Yhden kanssa tunnetaan entuudestaan, muita ei ainakaan tietääkseni ole nähnyt.
Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Paras lelu ikinä oli pienenä pussinsulkijat!
Horoskooppisi?
Oinas.
Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Kumpaankin isoäidin sekä äidin toimesta raahattu pienestä pitäen.
Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Joskus inktoberin tyyliseen piirtohaasteeseen piirretty kuva Alva hahmosta ja hänen entisestä hoitohevosesta Routaruusun Hassunhaaskasta. Valikoitui, koska se mahtuu kätevästi tuohon palluraan ja näyttää silti ihan fiksulta.
Katso taaksesi. Mitä näet?
Seinän ja tason, jolla jotain pikkukrääsää.
Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
En.
Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Luultavasti länkkärotuja en aio hankkia, enkä myöskään ole koskaan omistanut.
Mikä on startteripokemonisi?
Charmander ehkäpä?
Raita- vai pallokuviointi?
Raita.
Mikä on paras Pohjoismaa?
Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Uusimaalta löytyy sekä mökki, että koti.
Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Heräsin joskus mökillä kesäyönä todella vahvaan tunteeseen, että joku tuijottaisi. En liikkunut moneen kymmeneen minuuttiin vaan makasin liikkumatta peiton alla, kunnes uskaltauduin livistämään kylppäriin lukkojen taakse. Vieläkään en tiedä mikä se oli, mutta oli muuten kammottava kokemus, varsinkin kun sänky on ison ikkunan edessä ja mökki kuitenkin melko syrjässä...
Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa.
Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa.
Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Hyvää ajanvietettä, eli ei.
Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
En tiedä onko se varsinaisesti luonteenpiirre, mutta itken vihaisena ja se on rasittavaa.
Mikä numero väliltä 1-9?
7
Auringonnousu vai -lasku?
Lasku!
Omistatko hevosta?
En, vaikka kaksi liikutettavaa löytyykin.
Lempihuvipuistolaite?
Nopeat vuoristoradat.
Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Ottaa iisisti ja käydä paljon tallilla.
Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Nyt juuri soi JVG:n Tarkenee.
Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
Lempikuukausi?
Elokuu tai maaliskuu.
Onko sinulla pehmoleluja?
Nalle, jonka olen saanut joskus vuosia sitten ja kaiken kokenut koira, jonka olen saanut ristiäisissä.
Lempimuumihahmosi?
Pikkumyy!
Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
Mitä kello on?
23.19
Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Pidetään yllä hyvää yhteishenkeä, eikä pysytä vaan siinä "vanhassa ja hyvässä" vain koska niin on aina tehty. Välillä voi sääntöjäkin uudistaa.
Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Auburn
Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
@Viktoria kiitos jälleen ConEvin yhteisjärkkäyksestä ja loputtomista ideoista
Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Hartiapituset laineilla ja edestä vähän kevennettyinä.
Mikä on lempijäätelömakusi?
Minttusuklaa!
Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Kröhöm nukkuminen...
Suosikkivärisi hevosilla?
Tällä hetkellä iskee mustat isolla läsillä ja korkeilla sukilla
Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Ambivertti, joka ehkä painottuu enemmän ekstroverttiyteen.
Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Vasuri.
Millainen on unelmakulkupelisi?
Joku kiva ja toimiva auto taikka mopo.
Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Jotain siltä väliltä.Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Tällä hetkellä tehokuuntelussa on Matt Corbyn Brother ja tähän hetkeen mieleen tulevista kaikista paras on Imagine Dragonsin I Bet My Life. -
Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
22.53 ja tietokoneellaMillainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Tuulinen. Lempisäätilani on aurinkoinen. Joko kylmä pakkaspäivä tai sit aurinkoinen kevätpäivä.Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Harmaa-valkoinen punaisilla sisustustekstiileillä.Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
En muista ensimmäistä, uusin taitaa olla omakasvatti Salvia.Kylmä vai kuuma?
KylmäMusta, harmaa vai valkoinen?
MustaLempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Pukeutumisessa musta ja punainen, muuten punainen ja navy blueAsuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Korkealla kalliollaLampi, järvi, joki vai meri?
MeriLempihevosrotusi ja miksi?
Varmaan shettis siksi koska ne on söpöjä<3Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Legginssit, toppi ja flanellipaitaLempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lempileffani on Autot 1 ja alkuperäinen Leijonakuningas. Viimeisimmäksi katsoin varmaan jotakin telkkarista tullutta james bondiaOnko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
On, 3 omaa sekä yksi kämppiksen kasvi josta huolehdin kesän ajan kuin omastani.Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Videopeleistä varmaan tetris koska se on ainoa mitä ikinä pelaan:D Lautapeleistä carcassonne, jos sen nyt voi lautapeliksi laskeaMinkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Sellasta örinämusiikkia mistä ei saa mitään selvää ja suomenkielistä bileräppiä en tykkää yhtään kuunnellaEläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Ilman kahviaMaa, vesi, ilma vai tuli?
IlmaJos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Jonkun sellaisen, jonka voi kirjoittaa/lausua vaan yhdellä tavalla. En jaksa aina korjata että se on juulia eikä julia :')Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Se on vain mun oma nimiKirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Ehdottomasti kirjoitanMikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Lukiossa tykkäsin eniten äikästä ja historiastaMissä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Oon hyvä suunnittelemaan asioita joita en sitten kuitenkaan koskaan toteuta hahaJos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Lintu, koska sitten voisin lentää helposti paikasta toiseenSupervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Ehdottomasti näkymättömyys! Haluaisin kulkea paikasta toiseen huomaamatta ja kuunnella mitä ihmiset puhuu (minusta) kun ne ei tiedä että kuulenHaluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
En haluais osata lukea ajatuksia joten vastaan siksi, että puhuisin mielummin eläimilleEnsimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
PöytälamppuUskotko taikuuteen?
EnYksisarvinen, pegasos vai kentauri?
PegasosFantasia vai scifi?
Ei kumpikaan, mutta jos on pakko valita niin fantasiaKesä vai talvi?
TalviKevät vai syksy?
KevätMikä syötävä on herkkusi?
IrtokarkitKirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Viimeisimmäksi aloitin lukemaan Miika Nousiaisen Pintaremonttia mutta se jäi kesken kun en jaksanutkaan lukea loppuun astiKuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Aika monta. Varmaan ainakin 12Aurinko, Kuu vai tähdet?
KuuOlisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Köyhä mutta suosittuLempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Ekana tuli mieleen Tuhkimo niin varmaan sitten se. Yhtään disneyprinssiä en osaa nimetäEksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Ei tuu kyllä mitään mieleenVäri, jota ei koskaan näe päälläsi?
VihreäMillaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Olin islannissa ja sinne tuli tsunami (???)Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Muutama viikko sitten leivoin pakastimen täyteen korvapuusteja sitä varten että mun kämppis saa kahvin kanssa tuoretta pullaa:)Pidätkö päiväkirjaa?
PidänJaffa, Cola vai Sprite?
Cola (kokis zero<3)Osaatko viheltää? Entä vislata?
Osaan viheltää mutten kauheen hyvinMitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Tällä hetkellä en tee töitä ellei ratsastuskisoissa kerran-pari viikossa kuvaamista lasketa töiksi. Mun unelmatyö olis olla jonkun yrityksen/organisaation somevastaavaAsuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Merenrannalla, koska siellä olis varmaan vähemmän hyttysiäKoira vai kissa?
KoiraAsia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
GrillimakkaraAsia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Julkisilla matkustaminenTulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Oon liian itsekäs vastaamaan jälkimmäisen, olisin siis mielummin maailman rikkain ihminenEste-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Sivusta seuraajan roolissa esteratsastus, itse ratsastaen kouluratsastusHevonen vai poni?
PoniW.I.T.C.H. vai Winx Club?
Winx clubMikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Uusille omille kasvateille nimien keksiminenMikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Hevosten rekisteröinti. En oo ikinä tykännyt siitäKahvi, kaakao vai tee?
Riippuu tilanteesta, useimmiten kahviMissä maassa haluaisit käydä?
Haluaisin käydä PortugalissaOsaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Osaan vähän saksaa ja vähän italiaaMinkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Muutamat uudet kielet. Oon ihan huvinvuoksi opiskellut esim saksaa (siinä toki taustalla on koulussa opiskeltuna pari kurssia), italiaa ja espanjaaOnko sinulla fobioita?
Pelkään hämähäkkejä :<Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Jos et jostain syystä jaksa tehdä täyttä työviikkoa tai opiskella samaan tahtiin kuin kaikki muut niin se on ihan okei. Rahaa saa sossusta mut uutta mielenterveyttä ei voi ostaa marketistaMillaisella mielellä juuri nyt olet?
Hyvällä mielellä. Just nyt elämä on aika kivaaJos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Ostaisin oman asunnon ja kivan pienen autonKumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Peottavampaa olis jäädä jumiin valtamereenKuinka iso lähisuku sinulla on?
Aika pieniKuinka monissa häissä olet ollut?
KaksissaEntä kuinka monissa hautajaisissa?
Varmaan 4Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Olen muutaman:)Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Kun olin pieni niin me asuttiin sellaisessa talossa missä oli iso takapiha jossa oli fasaaneja, juoksin aina fasaanien perässä huutaen: "vasa tule katasin!!!!":DHoroskooppisi?
KaksonenOletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa joo, oopperassa enKerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Kuvassa on minä ja entinen vuokrahevoseni. Kuvan valitsin siksi että se on mun mielestä kivaKatso taaksesi. Mitä näet?
Vaatekaapin ja ovenOletko vakiintuneessa parisuhteessa?
EnOnko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Lämminverinen ravihevonen. Ei vaan oo mun juttu, tykkään harrastaa enemmän ratsujen parissaMikä on startteripokemonisi?
En tiiä mitä tää kysymys tarkottaa, en ymmärrä pokemoneista mitään.Raita- vai pallokuviointi?
RaitaMikä on paras Pohjoismaa?
SuomiMissä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
TampereellaOletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
En oleAsuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa. Se kuulostaa ajatuksena kodikkaammalta kuin iso ja kolkko ja kivinen linnaAsuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
TrailerissaOnko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei oikeastaan. Näihin on kiva vastataMikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Se että jännitän kaikkia uusia tilanteita tosi paljon. Haluaisin olla rohkeampiMikä numero väliltä 1-9?
8Auringonnousu vai -lasku?
Rakastan auringonlaskujaOmistatko hevosta?
EnLempihuvipuistolaite?
Possujuna varmaan. Tai joku muu ei-hurja laiteMitä aiot tehdä tänä kesänä?
Lomailla, tehdä kaikkea mikä tuntuu kivalta ja tuo iloa, sekä edistää opintojani suorittamalla pari kesäkurssiaBiisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Viimeksi kuuntelin 5sos - me myself & iLaita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
Lempikuukausi?
ToukokuuOnko sinulla pehmoleluja?
On, sellainen iso ikean djungelskog-nalle jonka vieressä nukun kotona joka yö:DLempimuumihahmosi?
Pikku-Myy!!Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
Mitä kello on?
23.49 (jestas oon vastaillut näihin kysymyksiin jo tunnin)Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Oon maininnut tästä ennenkin: lajilaatiksissa jälkeläisten varsalaatispalkinnoista pitäis saada pisteitäMitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Ei oo mitään yhtä tiettyä mikä pomppais ajatuksissa ylitse muiden. Ihailen kaikkia talleja jotka on täynnä pitkäsukuisia hevosia joiden sukuja saa selata läpi tuntikausiaTägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
--Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Sellaiset täydellisen kuohkeat kiharat hiukset jotka olis aina puhtaatMikä on lempijäätelömakusi?
SalmiakkiMitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Ei mitäänSuosikkivärisi hevosilla?
PunarautiasOletko enemmän introvertti vai extrovertti?
IntroverttiOletko vasen- vai oikeakätinen?
VasenkätinenMillainen on unelmakulkupelisi?
Porsche 911Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Minimalistinen siksi, koska pölyjen pyyhiminen on helpompaa ja nopeampaa kun ei ole miljoonaa esinettä jotka täytyy siirtää pois tieltäTämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Tämän hetken lemppari on varmaankin Harry Stylesin Little freak. Kaikkien aikojen paras biisi on life is a highway (hullu autot-fani täällä moi)Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi!
Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta niin kuka olisit? -
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
1.37, puhelimella - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Tyyntä, vähän pilvistä, aurinko alkaa kohtapuoliin nousemaan Lemppari puolipilvinen - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Vaalea: valkoista ja kermaa suurimmaksi osaksi, kontrastina ripaus mustaa - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
En oo tästä satavarma mutta varmaankin ensimmäinen hoitohevoseni, arabiruuna Vekseli tai ”Vetu”, jonka ostin itselleni kun talli lopetti. Uusin on kwpn-tamma Emerald de Lux, joka on edelleen valitettavasti kuvaton, koska mulla on päässä ihan selvä kuva tästä hevosesta mutta en oo vielä löytänyt tarpeeksi hyvää vastaavaa! - Kylmä vai kuuma?
Kylmä - Musta, harmaa vai valkoinen?
Valkoinen - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Vaatteissa varmaan musta tai vaaleanpunainen/viininpunainen, lempiväri viininpunainen - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kallioilla - Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi - Lempihevosrotusi ja miksi?
Suomenhevonen, koska ne on kauniita, rehellisiä ja luotettavia. Jostain syystä luotan aina vieraaseenkin hevoseen heti enemmän jos se on suokki - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Shortsit ja t-paita - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lemppari 10 things I hate about you, viimeksi jurassic parkista osan - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Onhan niitä, 8 - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Ei ollu helppo valita, mutta varmaan sims 3 Lautapeleistä vaikka labyrintti - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Pystyn kuuntelemaan mutta en tykkää hevistä - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
En juo kahvia joten pärjäisin ilman sitä - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Vesi - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Johanna, Katariina tai vastaava - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Halusin kansainvälisemmän nimen ja tykästyin Amyyn, en tarkalleen muista mutta väittäisin että se voi olla peräisin Heartlandista - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kirjoitan - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Äidinkieli tai englanti - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Ottamaan jotain jonkun muun tekemää ja tekemään siitä (ainakin omasta mielestä) paremman version - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Joku kissaeläin, leopardi vaikka - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Näkymättömyys - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Puhua eläinten kanssa - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Sohva - Uskotko taikuuteen?
Tavallaan, oon tietyllä tavalla tosi taikauskoinen - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen - Fantasia vai scifi?
Fantasia - Kesä vai talvi?
Kesä - Kevät vai syksy?
Kevät - Mikä syötävä on herkkusi?
Pizza - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Oikeudellisen ajattelun perusteita sitä ennen Eerika - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Lonkalta heitän että 11-12 - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Oon köyhä ja yksinäinen niin molemmat houkuttaisi mutta valkkaan köyhän ja suositun - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi? Tuhkimo ja prinssi Uljas varmaankin
- Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Ei tuu mitään muuta mieleen niin sanon että luola Kreikassa - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi? Neonvihreä
- Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)? Oltiin kavereiden kanssa jossain hotellissa ja siellä oli joku ahistelijaäijä Oon nähny tosi ahistavia unia viimeaikoina
- Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Eilen, tarjouduin käymään äidin puolesta kaupassa kun sillä oli huono olo - Pidätkö päiväkirjaa?
En, enää ah ala-asteen päiväkirjat - Jaffa, Cola vai Sprite?
Cola - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Viheltää joo, vislata en - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Lukiopapereilla postin jakamista. Tietäisinkin mitä haluan tehdä! - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Meren rannalla - Koira vai kissa?
Molemmat, mutta ennemmin kissa - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Huvipuistolaitteet - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Aurajuusto - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Jälkimmäinen, minun vähäisissä roposissa ei oo paljon menettämistä - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Koulu - Hevonen vai poni?
Paha! Mennään nyt hevosella vaikka ponitytön sydän vähän kärsiikin tästä - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Winx - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Mielikuvituksen käyttäminen, taivaskaan ei ole täällä rajana - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Jos (kun) haluaa panostaa harrastukseen, se vie ihan tolkuttomasti aikaa - Kahvi, kaakao vai tee?
Kaakao - Missä maassa haluaisit käydä?
USA - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Lasketaanko pari sanaa italiaa tai ranskaa? - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
No ratsastuksen periaatteessa, kun ihan vaan huvin vuoksi sitä harrastan - Onko sinulla fobioita?
Korkean paikan kammo - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Live and let live - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Neutraali, ”normaali” mieliala - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Ostaisin asunnon - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Jäädä jumiin mereen - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Melko pieni ja pienenee koko ajan, oon 22 ja kolmanneksi nuorin - Kuinka monissa häissä olet ollut?
Kolmissa, muistaakseni - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Liian monissa, en edes muista - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
En tietääkseni - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Ei sillä että ois jääny traumoja tai mitään, mutta noin 5-6-vuotiaana leikin hiekkalaatikolla about miljoonan lelun kanssa, kun leikkipaikalle alkoi peruuttaa kuorma-auto hiekkalastin kanssa. Hiekkalaatikolle oli siis tulossa lisää hiekkaa, ja pikku-minä alkoi paniikissa keräämään leluja turvaan hiekkameren alta, ihan niin kuin kuski olisi ollut aikeissa kaataa hiekat mun päälle - Horoskooppisi?
Oinas - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa joo - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Nätti kukkatausta ja nimi Helppo yhdistää kuva ja nimi kun ne ovat kirjaimellisesti yhdessä - Katso taaksesi. Mitä näet?
Seinän - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
Kyllä - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Never say never, mutta venäläiset hevosrodut ei iske - Mikä on startteripokemonisi?
Oon nolo enkä tiedä juuri mitään pokemoneista niin sanon Pikachu - Raita- vai pallokuviointi?
Raita - Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi tietysti - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Lahdessa - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
En ole - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Molemmissa! Ehkä aloitetaan kuitenkin kartanosta - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Silloin joo, kun on useampi vaikea kysymys peräkkäin Muuten ei! - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Ujous, vaikka oonkin päässyt siitä myös paljon eroon - Mikä numero väliltä 1-9?
4 - Auringonnousu vai -lasku?
Lasku - Omistatko hevosta?
En, valitettavasti - Lempihuvipuistolaite?
Tukkijoki - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Syödä jätskiä ja nauttia kesästä ennen kuin saa taas kaivaa lumikolan esiin - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Rod Stewartin Da ya think I’m sexy? - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Heinäkuu - Onko sinulla pehmoleluja?
On, ja paljon! - Lempimuumihahmosi?
Myy - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
2.36, hitto mulla on mennyt kauan tän kanssa - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Näillä aivoilla en tähän hätään keksi mitään - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Varmaan ikuinen lemppari, Rêve de Haussea - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
Arvalla vedetään muutama: @aksu @Kaneli @Vanessa
Oikein hyvää juhannusta teille! - Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Ruskeat vaaleilla raidoilla, ylipäätään sellaiset mitkä ei mene pitkin päätä - Mikä on lempijäätelömakusi?
Minttusuklaa - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Nukkumista - Suosikkivärisi hevosilla?
Musta - Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Introvertti - Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Oikeakätinen - Millainen on unelmakulkupelisi?
G mersu, useampikin G:llä alkava malli kelpaisi - Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Välimaasto, mutta ennemmin minimalistinen - Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Tällä hetkellä varmaankin Em Beiholdin Numb Little Bug, kaikkien aikojen parasta en millään pysty valitsemaan! - Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta niin kuka olisit?
Pahatar - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi!
Kuuluuko ananas pizzaan? (kuuluu)
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
3.43, oma läppäri - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Tyyntä, aika pilvetöntä, suht viiliä ja kiva raikas. Lemppari on aikalailla juuriki tuo, mutta pykälän lämpimämpi. - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Vihreää, harmaata, ruskeaa, vaaleaa puuta, ripaus mustaa... - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen oli marwari ori, Vsevolod. Uusin taitaa olla... Marwari tamma tai holstein tamma. - Kylmä vai kuuma?
Kylmä - Musta, harmaa vai valkoinen?
Musta - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Musta, murrettu vihreä, sininen ja punanen. Yleisesti lempiväri on punainen. - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kallioilla - Lampi, järvi, joki vai meri?
Järvi tai iso joki - Lempihevosrotusi ja miksi?
Marwarit on jostaki syystä ollu ties kuinka kauan. Vaikka livenä en sellasta oo päässy harmillisesti näkeen - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
T-paita ja kollarit - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Vaihtelee, mutta tällä hetkellä ehkä The Greatest Showman. Viimesimpänä taisin kattoa kun telkkarista tuli eka Pirates of the Caribbean. - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Oiskohann.. joku 30? - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Paha sanoa, vähän vaihtelee, mutta ehkä tällä hetkellä yksi on Rainbow Six Siege. Lautapeli... Jokuu.. Rääveli tai sen suuntanen sen nimi oli mikä just nyt on sellanen mitä vois pelailla uuestaanki. - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Monia voin kuunnella jos sattuu tulemaan, mutta Jazz on ehkä sellanen mitä ei ehkä jaksa... - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Eeehkä mieluummin ilman suklaata. - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Tuli - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Mikael, Aarne tai Aslak - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Lyhyempi versio alkuperäisestä. - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kummassaki on puolensa, mutta ehkä kirjoitan - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Historia ja puukäsityöt - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Tjaa-a. Prokastinoinnissa? - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Laama vois olla jees - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Aika paha, mutta ehkä lentotaito. - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Puhua eläinten kanssa - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Tuijotan läppäriä joten läppäri - Uskotko taikuuteen?
Ainakin osittain - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Kentauri - Fantasia vai scifi?
Fantasia, aina - Kesä vai talvi?
Kesä - Kevät vai syksy?
Syksy - Mikä syötävä on herkkusi?
Yhet tietyt nuudelit joitten sekaan nakataan tonnikalaa - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Vielä kesken, mutta Rainbow Rowell - Carry On - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
n.2v - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikkaana olo ois ihan jees pakan sekotus - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Merida ja Aladdin - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Vanhan linnan vankityrmässä Puolassa - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Neon värit - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)? > Ei kyllä mitään muistikuvaa
- Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Arkisia pikku juttuja pitkin viikkoa. Kumppani ei tykkää imuroida, joten imuroin - Pidätkö päiväkirjaa?
En varsinaisesti, mutta jonkulaista mielenpurku kirjaa kyllä kun tunne-elämän ymmärrys on tasoa kivi. - Jaffa, Cola vai Sprite?
Cola - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Kyllä ja kyllä - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Yritän kuntoutua takasi työkuntoon. Puuseppä hommat kiinnostaisi mutta koulutus/työkokemus puuttuu. - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Metsän keskellä lammen rannasa - Koira vai kissa?
Kumpiki käy mutta koira mieluiten - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Autolla ajaminen - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Varmaan moniki asia. Kermavaahto pizzassa on yllättävän hyvää. - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Itsekkäästi ottaisin vaihteeksi pirusti rahaa Voihan niitä sitte jaella sinne minne haluaa. - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Eehkä ihan vaan maasto - Hevonen vai poni?
Enköhän mä sen ponin ottais. Tai pieni hevonen. - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Ehkä ihan vaan kuvien perusteella witch? - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Vain taivas on rajana, eikä aina sekään. Tarinointi ja piirrospuoli. - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Riidat ja kiusaaminen ehkä ekana tulee mieleen. - Kahvi, kaakao vai tee?
Kahavi - Missä maassa haluaisit käydä?
Islanti - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Muutama hullu lause saksaa - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Periaatteesa kaikki mitä harrastan? - Onko sinulla fobioita?
Aavistuksen talassofobiaa ja korkeanpaikan kammoa - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Jos asia ei omaa persettä kutita, onko siihen aina pakko puuttua? Eli ytimekkäämmin elä ja anna muitten elää - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
...Neutraali? - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Hoitaisin yhen terveysasian kuntoon, maksan opintolainan (oman ja kumppanin) ja muutetaan hittoon täältä - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Jäädä jumiin mereen - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Ei mikään kauhean iso - Kuinka monissa häissä olet ollut?
2 - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
1 - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Kaksi - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Tavallisesti muistan kaikki nolot hetket, mutta nyt aivot hakkaa tyhjää. - Horoskooppisi?
Kaksonen - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa joo - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Joku random sen hetken tuorein piirros kun ei ollu mitään kuvakkeena - Katso taaksesi. Mitä näet?
Sohva - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
Jep - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Hmm... Jaa-a, sitähän ei koskaan tiedä jos joku iskee niin että pakko hakkia. Mutta en näkisi laumassa miniponeja. - Mikä on startteripokemonisi?
Charmander - Raita- vai pallokuviointi?
Raita - Mikä on paras Pohjoismaa?
Norja - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Kotka - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
En ainakaan muista - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Linna ois aika päheä - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Aina välillä, mutta se johtuu olemattomasta keskittymiskyvystä - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Monestakaan. Mutta mainittakoon pirunmoinen epävarmuus kaikessa. - Mikä numero väliltä 1-9?
7 - Auringonnousu vai -lasku?
Kummassaki on puolensa, mutta ehkä.. Nousu - Omistatko hevosta?
Valitettavasti en - Lempihuvipuistolaite?
Vuoristoradat - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Yrittää selviytyä helteistä - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Baggage - Rare Americans - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Touko tai elokuu - Onko sinulla pehmoleluja?
Pari lapsuuden pehmolelua jossaki vierashuoneen hyllyllä - Lempimuumihahmosi?
Nuuskamuikkunen - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
10.07 (miten niin kävin välissä nukkumassa ja ties mitä muuta?) - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
ööö... Ollaan mukavia muille, eikö? - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Zen, Hopiavuori, Royal Gardens, OWR... - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
Emmä tunne about ketään. No. äää. Hyvää jussia @Minni ja @Pölhö - Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Ois ees vähän paksummat ja ei niin tikkusuorat niin ois jees - Mikä on lempijäätelömakusi?
Aino Ihana Maitosuklaa - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Siivota, käyttää koirat pihala, kirjottaa, piirtää... - Suosikkivärisi hevosilla?
Mitä oudompi sen parempi - Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Vähintäänki introverttiin kallistuva - Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Oikea - Millainen on unelmakulkupelisi?
Mikä tahansa kulkupeliin mikä on sopivan iso, sopivan vähäruokanen ja luotettava kestoajokki - Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Välimaasto - Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
En osaa kyllä vastata kumpaankaan. Jo tän hetken lempibiisejä on useampi. - Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta niin kuka olisit?
Saako valita sarjasta? Crowley - Kuuluuko ananas pizzaan?
Jos siitä tykkää niin miksei? Makuasia - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi!
Sukat vai ilman nukkuessa? (villasukat!)
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
1. Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
19.58, läppärillä
2. Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Aurinkoinen ja lämmin! Oma suosikkisää on suunnilleen parikymmentä astetta, ja aurinko saa paistaa tai olla paistamatta.
3. Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Valko-harmaa
4. Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen taisi olla joltakulta ostettu evm-sukuinen kaveri, jonka nimi ei nyt tule mieleen. Uusimmat ovat varmaankin nä-mä omat tuonnit.
5. Kylmä vai kuuma?
Kylmä. Kylmällä voi aina pistää lisää vaatetta päälle, kuumaa ei pääse karkuun.
6. Musta, harmaa vai valkoinen?
Kaikki kolme.
7. Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
En ole ollenkaan väri-ihmisiä, en vaatteissa enkä muutenkaan, joten tähän en osaa repiä mitään järkevää vastausta.
8. Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kalliolla.
9. Lampi, järvi, joki vai meri?
Meri.
10. Lempihevosrotusi ja miksi?
Hevosroduista suomenhevoset ovat ykkösiä, mutta kun ponitkin otetaan huomioon, niin shetlanninponit kaartavat ykkössijalle. Hauskan näköisiä, hurmaavan luonteisia ja musta henkilökohtaisesti tuntuu siltä, että niihin on helpompi luoda "yhteys" kuin isompiin hevoseläimiin.
11. Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Farkkushortsit ja umpikulunut T-paita.
12. Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lempileffaa en osaa nimetä, sanotaan vaikka Spider-Man: No Way Home, joka on oikeastaan kuin tehty lajityypin suurkuluttajien suosikkielokuvaksi. Viimeisin taitaa olla suomalainen Peruna.
13. Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Yksi minikokoinen kaktus, jonka elinvoimaisuutta en kyllä ole tarkastanut varmaan kahteen kuukauteen Se on mulla TV:n takana ikkunalaudalla, niin se on vähän poissa silmistä, poissa mielestä.
14. Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Videopeleistä Super Mario Bros, lautapeleistä El Dorado.
15. Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Pystyn kuuntelemaan käytännössä kaikkea.
16. Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Paha kysymys! Ehkä mä kahvista mieluummin luopuisin, mutta se tarkoittaisi varmaan energiajuomiin siirtymistä, joten sekään ei välttämättä olisi kovin hyvä vaihtoehto.
17. Maa, vesi, ilma vai tuli?
Maa. Mä olen tälläinen luonnonläheinen perusjamppa.
18. Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Ei kyllä mitään ideaa.
19. Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Mulla oli lapsena mielikuvitusystävä nimeltään Miivi. Siitä se siirtyi ensin perheen kissan nimeksi, ja siitä sitten eteenpäin mun virtuaalinikiksi. Kirjoitusasun pieni m-kirjain tulee ihan vain siitä, että miivi näyttää kivemmalta kuin Miivi
20. Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kirjoitan, oon aivan onneton piirtäjä.
21. Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Oon se outo tyyppi, jonka lempiaine aina ykkösluokalta yo-kirjoituksiin asti oli matematiikka.
22. Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Osaan tarvittaessa olla tosi pilkuntarkka tapaus.
23. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Kissa.
24. Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Lentotaito.
25. Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Lukea ihmisten ajatuksia. Eläinten kanssa puhuminen olisi ehkä vähän ahdistavaakin.
26. Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Kassi.
27. Uskotko taikuuteen?
En.
28. Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Pegasos
29. Fantasia vai scifi?
Molemmat, mutta koska olen niin nirso fantasian suhteen, niin vastaan kuitenkin, että scifi.
30. Kesä vai talvi?
Kesä.
31. Kevät vai syksy?
Kevät. Syksyn pimenevät illat ovat ihan kamalia.
32. Mikä syötävä on herkkusi?
...Kaikki? Ihan kunnon ruokien suhteen olen valtava pastafriikki.
33. Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Jarkko Sipilän Kahdesti tapettu.
34. Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Kaiketi yhdeksän.
35. Aurinko, Kuu vai tähdet?
Aurinko.
36. Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Köyhä mutta suosittu.
37. Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Vähän hävettää, mutta en tunne Disneyn hahmoja niin hyvin, että osaisin vastata tähän.
38. Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Oon istunut auton kyydissä Yas Marinan moottoriradalla, eli paikassa, jossa Abu Dhabin formulaosakilpailu ajetaan. (Plot twist on tosin se, että se auto oli ihan tavallinen taksi eikä mikään ralliauto)
39. Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Vihreä.
40. Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Tää oli vasta viime yönä. Unessa olin mun vanhempieni keittiössä jääkaapilla ja jotenkin sen liittyi tonnikalaan.
41. Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Kävin valokuvaamassa kaverin koiraa sekä hänen vanhempiensa koiraa, ja eihän siitä nyt parhaalta ystävältä viitsi rahaa ottaa, vaikka toinen kuinka tarjoaisi.
42. Pidätkö päiväkirjaa?
En.
43. Jaffa, Cola vai Sprite?
Ei mikään niistä.
44. Osaatko viheltää? Entä vislata?
Olen tosi säälittävä viheltäjä, vislata en osaa ollenkaan.
45. Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Mulla on oma pienenpieni valokuvausyritys, joka työllistää lähinnä kesäviikonloppuisin. Tän lisäksi teen pieniä tunteja valokuvausalan myymälässä kotipaikkakunnalla ollessa. Siihen päälle opiskelen ihan muuta alaa, mutta oikeasti en kyllä yhtään tiedä, millaisia töitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Oon sanonut, että valokuvausalalla mun tulevaisuus ei ole, mutta toisaalta ei musta koskaan pitänyt yrittäjääkään tulla, silti on oma firma ollut pystyssä jo pari vuotta.
46. Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Merenrannalla. Oon asunut aina meren lähellä, ja onhan oikea meri ihan eri asia kuin joku järvi.
47. Koira vai kissa?
Kissa.
48. Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Pähkinät.
49. Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Tarhojen siivous
50. Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Eipä mulla juuri mitään varoja ole nytkään, joten valintaa ei edes tarvitse miettiä.
51. Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Olen kunnon kovaksikeitetty maastoilija.
52. Hevonen vai poni?
Hevonen ratsuna, poni ajokkina.
53. W.I.T.C.H. vai Winx Club?
W.I.T.C.H.! Olin niiden sarjisten iso fani lapsena, Winx on tuttu lähinnä siitä Netflix-sarjasta.
54. Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Voi tehdä ihan mitä huvittaakaan.
55. Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Se, että ei olekaan aikaa toteuttaa kaikkia suunnitelmiaan.
56. Kahvi, kaakao vai tee?
Kahvi aamulla ja päivällä, kaakao illalla. Teetä en juo.
57. Missä maassa haluaisit käydä?
Vaikka missä!
58. Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Espanjan alkeet.
59. Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Varmaan vaikka ja mitä, mutta mitään yksittäistä ei tule nyt mieleen.
60. Onko sinulla fobioita?
Ei.
61. Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
En mitään. Oon joskus johonkin vastaavaan kysymykseen vastannut, että ennen kuin voin vastata kysymykseen, mun pitäisi varmaankin elää.
62. Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Tavallisella. Asiat ei ole erityisen huonosti, mutta ei kyllä mainittavan arvoisen hyvinkään.
63. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Jättäisin ensi vuoden lukuvuosi-ilmoittautumisen tekemättä.
64. Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Avaruuteen eksyminen.
65. Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Pieni, vain sisko, vanhemmat ja isovanhemmat.
66. Kuinka monissa häissä olet ollut?
Yksissä. Häät olivat vanhempieni, ja olin silloin niin nuori, että en muista asiasta mitään.
67. Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Varmaankin jotakin viiden ja kymmenen väliltä.
68. Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Kyllä!
69. Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Oon pikkulapsena Rovaniemellä Joulupukin pajakylän
70. Horoskooppisi?
Neitsyt.
71. Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa.
72. Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Siinä oon mä ja mun parhaat ponikamuset.
73. Katso taaksesi. Mitä näet?
Valtavan sotkuisen, avonaisen vaatekaapin.
74. Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
En.
75. Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Nyt ei tule mieleen.
76. Mikä on startteripokemonisi?
Charmander.
77. Raita- vai pallokuviointi?
Raita.
78. Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi.
79. Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Ramppaan Sipoon ja Kymenlaakson välillä, kirjat ovat Sipoossa mutta suurin osa elämästä Kymenlaaksossa.
80. Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
En.
81. Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa.
82. Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa.
83. Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei,
84. Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Haluaisin aina sanoa viimeisen sanan.
85. Mikä numero väliltä 1-9?
9
86. Auringonnousu vai -lasku?
Nousu.
87. Omistatko hevosta?
En.
88. Lempihuvipuistolaite?
Linnanmäen Mustekala XD
89. Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Tiedossa on valokuvaushommia ja pari ulkomaanreissua Keski-Eurooppaan.
90. Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Spotifyssä näyttää jääneen pauselle Hypoteettinen koira.
91. Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
92. Lempikuukausi?
Toukokuu.
93. Onko sinulla pehmoleluja?
On.
94. Lempimuumihahmosi?
Nuuskamuikkunen.
95. Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
96. Mitä kello on?
21.23, oon tässä kysymyksiin vastailun välissä käynyt syömässä sun muuta.
97. Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Olisi kivaa, jos ilmapiiri pysyisi/olisi hyväntahtoinen, ystävällinen sekä uusiakin naamoja osallistumaan kannustava.
98. Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Seppelettä ja Ionicia on tullut ihailtua harrastuksen alusta lähtien.
99. Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
@Juulia hei katotaan satutaanko perjantaina samaan paikkaan!
100. Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
101. Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Nykyiset, jos ne olisivat parempikuntoiset sekä sävy vähän täyteläisempi.
102. Mikä on lempijäätelömakusi?
Lakritsa.
103. Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Siivoaminen.
104. Suosikkivärisi hevosilla?
Isomerkkinen, liinaharjainen rautias.
105. Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Ehdottomasti introvertti.
106. Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Oikea.
107. Millainen on unelmakulkupelisi?
Joku kiva uusi Volvon T8 Long Range -hybridi, auton mallia en osaa päättää, mutta joku, jonka tuolla voimalinjalla saa. Tuolla aiemmin kysyttiin, mikä olisi ensimmäinen teko lottovoiton sattuessa kohdalle, niin oikeastaan tälläisen tilaaminen saattaisi olla kyllä se ihan eka juttu.
108. Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Minimalistinen.
109. Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Mulla ei ole lainkaan musiikkikorvaa, musiikki on mulle vaan taustahälyä. Tän takia en osaa nimetä mitään suosikkia (enkä) inhokkia musiikin saralta.
110. Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta, niin kuka olisit?
Jollain kierolla tavalla haluaisin olla joku ihan sairas tyyppi, jolla ei moraali painaisi. Jos pitäisi pahis olla, niin voisi olla sellainen oikein isosti. Vaikka Homelander.
111. Kuuluuko ananas pizzaan?
Ei mun pitsaani, koska ananas ei kuulu mun suosikkiruokiini muutenkaan, mutta muut saavat laittaa pitsoihinsa mitä haluavat.
112. Sukat vai ilman nukkuessa?
Ilman.
113. Pidätkö Ikea-kalusteiden kokoamisesta? -
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
15.31 ja tietokoneella - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Hellettä +31 astetta, itse tykkään näteistä kevät ja syyskeleistä, kun on max. 20 astetta lämmintä eikä ötököitä - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Hyvin epämääräinen sekoitus vaaleansinistä, harmaata ja puun väriä - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ekaa en kyllä yhtään muista, sivut ei varmasti oo enään tallessa. Vanhimpia mitä on tallessa on varmaan mulle 2012 tullut Azilal Raziq. Uusin on varmaan Valerianan Nanette. - Kylmä vai kuuma?
Kylmä - Musta, harmaa vai valkoinen?
Musta - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Musta ja lempiväri muuten varmaan sellainen vähän harmahtava vaaleansininen? - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Korkealla kallioilla, kunhan hyvin tarkat turvakaiteet joka puolella - Lampi, järvi, joki vai meri?
Meri - Lempihevosrotusi ja miksi?
Varmaan suomenhevonen, sellainen löytyy itseltä IRL ja niiden kanssa tullut paljon touhuttua. Haaveilen kyllä pohjoisruotsinhevosesta. - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
T-paita ja shortsit - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lempileffaa en pysty kyl mitenkään valitsemaan. Viimeksi katsoin Shang-Chi and the legend of the ten rings - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Vuokrakämpällä kolme kaktusta, mutta en oo sielä melkein koskaan niin kämppis yrittää pitää niitä hengissä - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
En pelaa videopelejä. Lautapeleistä ehkä perus Trivial pursuit - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Räppiä ei kyllä tule yhtään kuunneltua - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
En juo kahvia muutenkaan, joten ilman kahvia - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Tuli - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Karoliina - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Mun eka virtuaalihahmo ikinä oli Sussu, joten se vähän niinkuin jäi. Haluaisin vaihtaa sen, kun mun serkkua kutsutaan Sussuksi, mutta en jotenkaan osaa ruveta sitä vaihtamaan, kun on ollut jo yli 10v käytössä. - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Piirrän - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Kuvataide - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Hevosten käsittelemisessä kohtuu hyvä? Kai - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Varmaan kissa, vois vaan nukkua - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Näkymättömyys - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Puhua eläinten kanssa - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Tuuletin - Uskotko taikuuteen?
Haluaisin uskoa, mutta en - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen - Fantasia vai scifi?
Fantasia - Kesä vai talvi?
Talvi - Kevät vai syksy?
Kevät - Mikä syötävä on herkkusi?
Suklaa - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
En oo pitkään aikaan lukenut mitään, oiskohan viimeksi ollut eka nälkäpeli - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
Varmaan 11-12 vuotta suunnilleen - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas ja yksinäinen, en niin välitä vieraista ihmisistä - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
Mulan ja prinssistä en kyllä osaa yhtään sanoa - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
En oikeen käy koskaan missäään... itelle ehkä sit eksoottisin on kirjamessut, koska inhoan isoja ihmisjoukkoja. - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Vaaleanpunainen - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Tilattiin kaverin kanssa jotain ruokaa, mutta sit ne ruuat ei saapunutkaan ja sieltä tuli vaan tosi paljon cokista, enkä tykkää cokiksesta - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Edellispäivänä ajoin yhdelle tutulle säkin koiranruokaa - Pidätkö päiväkirjaa?
En - Jaffa, Cola vai Sprite?
Jaffa - Osaatko viheltää? Entä vislata?
Osaan viheltää - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Opiskelen tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi (1v jäljellä), haluaisin työskennellä hevosten parissa - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Meren rannalla - Koira vai kissa?
En pysty valitsemaan, perheessä molempia - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Kahvi, alkoholi, ihmisjoukot - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Ei nyt kyl oikeen tuu mitään mieleen - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Rikkaaksi, voisin sit lahjoittaa hyväntekeväisyyteen - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Koulu ja maastoilu - Hevonen vai poni?
Hevonen - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Muistaakseni tykkäsin W.I.T.C.H sarjakuvista paljon nuorempana - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Saa harrastaa ihan omalla tyylillä ja luoda hevosia ja talleja omien haaveiden perusteella - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Ei oo koskaan aikaa tarpeeksi - Kahvi, kaakao vai tee?
Kaakao - Missä maassa haluaisit käydä?
Norjassa - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Hyvin vähän italiaa - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Ei tuu mitään mieleen - Onko sinulla fobioita?
Veri/piikkifobia, lievä korkeanpaikankammo - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Yritä varata edes vähän aikaa itselle ja omille jutuille vaikka olisi kiireistä - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Väsynyt, helle ja ötökät ärsyttää - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Ostaisin mulla ylläpidossa olevan shetukan omaksi - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Eksyä avaruuteen - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Todella pieni, näen vain isovanhempia silloin tällöin - Kuinka monissa häissä olet ollut?
Yksissä - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Yksissä - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
Yhden olen - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Oltiin ajamassa entiselle mökille Kustaviin, kun kysyin "Onko potta Kustavissa?", siitä vanhemmat aina jaksaa muistuttaa - Horoskooppisi?
Oinas - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa pari kertaa - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Oma piirros, vaihdoin kun vanha alkoi kyllästyttää - Katso taaksesi. Mitä näet?
Sänky - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
En - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
On moniakin - Mikä on startteripokemonisi?
En muista - Raita- vai pallokuviointi?
Raita - Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Varsinais-Suomessa - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
En - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Vähän - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Äkkipikaisuus ja oon tosi kiukkuinen jos oon väsynyt - Mikä numero väliltä 1-9?
6 - Auringonnousu vai -lasku?
Auringonlasku - Omistatko hevosta?
Omat suokkiruuna ja pv-tamma, sekä ylläpidossa shelanninponitamma - Lempihuvipuistolaite?
En tykkää huvipuistoista. Laitteena ehkä joku semmonen leppoisampi vuoristorata - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Olla heppojen kanssa, kun ne vihdoin keväällä muutti meille kotiin - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Nightwish - Élan - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
En käytä keskustassa kauheasti hymiöitä, niin varmaan vaan perus - Lempikuukausi?
Huhtikuu - Onko sinulla pehmoleluja?
Jep, paljon isoja - Lempimuumihahmosi?
Pikkumyy - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
16.13 - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Yhteishenki voisi olla välillä parempi Kaikki saa harrastaa niinkuin haluaa, eikä turhaa stressiä - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Moniakin, erityisesti sellaisia piirrostalleja, jossa on paljon erilaisia kuvituskuvia - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
En tunne kauheasti muita harrastajia, joten @Tuulia saa tähän terveiset Ollaan tunnettu varmaan vuodesta 2011 asti erilaisten piirrostallien kautta - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Mustat, pitkät ja paksut Tällä hetkellä on mustat, yllättävän pitkät, mutta ei todellakaan paksut - Mikä on lempijäätelömakusi?
Joku lakritsi tällä hetkellä - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Työharjoittelun tekoa - Suosikkivärisi hevosilla?
Tummanrautias liinaharja korkeilla sukilla ja leveällä läsillä - Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Hyvin introvertti - Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Oikeakätinen - Millainen on unelmakulkupelisi?
Joku perushyvä auto, ei liian iso, mutta ei mikään pikkuinenkaan - Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Minimalistinen - Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Tällä hetkellä soi aika usein Ghost - Dance Macabre, kaikkien aikojen paras varmaan joku Nightwishin, en osaa niistä valita - Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta, niin kuka olisit?
Varmaan pahatar, se tuli ekana mieleen - Kuuluuko ananas pizzaan?
Ei mun pitsaan, mutta mulle ei ole väliä mitä muut pitsaansa laittaa - Sukat vai ilman nukkuessa?
Ilman - Pidätkö Ikea-kalusteiden kokoamisesta?
En todellakaan - Kova helle vai paljon pakkasta?
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
Oon nyt tosi myöhäs tän kanssa, mut inspis iski
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
22:46 - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Siellä vissiin sataa aina silloin tällöin ja pilvistä on. Oma lempisäätila on ihan rehellinen auringonpaiste pilvettömältä taivaalta. - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
Valkoista, puun väriä, vaaleansinistä, harmaata ja vaaleanpunaista - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen virtuaalihevoseni oli gotlanninruss tamma Flor de primavera "Vera" (älkääkä kysykö miksi russi on nimetty espanjaksi ). Täältä pääsin lähimmäksi tamman vanhoja sivuja, harmi etteivät ole enää tallessa Uusin taitaa olla Asmus - Kylmä vai kuuma?
Kuuma - Musta, harmaa vai valkoinen?
Musta - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Musta ja noin muutense vaihtelee hirveästi, atm ehkä violetti - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Maan alla - Lampi, järvi, joki vai meri?
Meri - Lempihevosrotusi ja miksi?
Ehkä se on se suomenhevonen. Kaksi aivan ihanaa suokkineitiä tavanneena - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
Yöasu, toppi + shortsit ja jalassa kissatohvelit - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lempileffaa en osaa kyl nimetä (mikään ei oo oikein napannu, kaikki vähän meh. Jonkun pitäs vrm valita leffat mun puolesta.) Mutta viimeksi katsoin Netflixistä To All The Boys: P.S. I Still Love You. - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
Yep, kolme löytyy: anopinkieli, kultaköynnös ja sit joku tollanen pikkanen - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Lempi videopeliin varmaan pakko vastata Minecraft koska en oo paljoa muita pelannut. Lempilautapeli on itseasiassa äidin vrm joskus 80-luvulla lapsena saama Hotel peli - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
Oikein raskas hevi ei kyl uppoo - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
Ilman kahvia. Rakastan suklaata enkä muutenkaan juo kahvia, hyih - Maa, vesi, ilma vai tuli?
Vesi - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Josefiina - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
Halusin jonkin kivalta kuulostavan nikin, joka ei tarkoita mitään tai ole oikeasti nimi. Sit lähdin vääntämään Nipsu -> Knipsu -> Knipse - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kirjoitan! Piirtolahjoilla muo ei ole viskattu sitten lainkaan - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
Psykologia (peruskoulussa äikkä) - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
Yliajattelussa ja stressaamisessa - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Koira. Sais vaan syödä ja nukkua ja joku aina pakottais lenkille - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Näkymättömyys - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Osata puhua eläinten kanssa - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
Sohva - Uskotko taikuuteen?
En - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen - Fantasia vai scifi?
Fantasia - Kesä vai talvi?
Kesä - Kevät vai syksy?
Kevät - Mikä syötävä on herkkusi?
Suklaa - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
5 vuotta 4kk ja rapiat - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
Rikas mutta yksinäinen - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
En nyt osaa vastata mut lapsena lemppari oli kyl Ruusunen, prinsseistä mulla ei oo hajua ei ne ollu sillon niin huomion arvosia - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Öööääh... en mä käy missään eksoottisissa paikoissa. Sanotaan nyt sit vaikka et useet eri leikkaussalit? - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
Oranssi - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
Ai luoja... tervetuloa teinin päähän, mutta siis satuttiin ihastuksen kanssa samoihin bileisiin - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
Autoin tänään äitiä ruuanlaitossa (lämmitin vaan bearnaisekastikkeen mut on seki jtn ) - Pidätkö päiväkirjaa?
Yritän ainakin - Jaffa, Cola vai Sprite?
Jaffa - Osaatko viheltää? Entä vislata?
En ja en - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Opiskelen lukiossa. Toiveammatista ei oo vielä mitään havaintoo (sen takii mä tääl lukios kykinki ) - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Metsän keskellä lammen luona - Koira vai kissa?
Koira - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Marjat - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
Sinappivoileivät - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Poistaisin kaikkien muiden köyhyyden - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
Maastoilu - Hevonen vai poni?
En osaa sanoo - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
Winx Club - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
Uuden luominen ja mielikuvituksen käyttö - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
Mitään ei saa koskaan valmiiks - Kahvi, kaakao vai tee?
Kaakao - Missä maassa haluaisit käydä?
Norja tai Islanti - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
Noup - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
Kynän pyörittäminen sormien välissä (tökerösti kylläkin) - Onko sinulla fobioita?
Pieni korkeanpaikankammo - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Opetelkaa elämään ittenne ja omien ajatustenne kanssa - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
Väsyttää vähän, mut ihan kivalla kuiteski - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
Ostaisin isomman sängyn - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
Jäädä jumiin valtameren syvyyksiin - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
Aikas pieni, esim juhlissa yleensä alle 20 henkee - Kuinka monissa häissä olet ollut?
En yksissäkään, olis kyllä kiva joskus sellaiset todistaa - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
Yksissä - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
En - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
Upotin toisen kumisaappaani mutaan niin, että veljen piti kävellä kotiin hakemaan rautalapio, jotta se saatiin irti - Horoskooppisi?
Kalat - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
Teatterissa joitakin kertoja - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
Joku tollanen avaruuden ussakkapilvi tuo on. Halusin jotakin avaruus/tähti teemaista. - Katso taaksesi. Mitä näet?
Sänkyni - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
Noup - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
Amerikanshettis - Mikä on startteripokemonisi?
Anteeks, nyt en tiiä mistä puhutaan sori - Raita- vai pallokuviointi?
Raita - Mikä on paras Pohjoismaa?
Norja - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Keski-Suomessa - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
En - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Kartanossa - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Trailerissa - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
Uhriutuminen - Mikä numero väliltä 1-9?
7 - Auringonnousu vai -lasku?
Auringonlasku - Omistatko hevosta?
En - Lempihuvipuistolaite?
Koskiseikkailu - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
Myöhässä ollaan, mutta aikomuksena oli viettää paljon aikaa kaverin kanssa - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Blind Channel - Thank You for The Pain - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Heinäkuu - Onko sinulla pehmoleluja?
Ei - Lempimuumihahmosi?
Nipsu - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
23:57 - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
Ollaan kivoja toisillemme, kiitos - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
Ihan todella monia, ensimmäisinä nyt tuli mieleen Hiivuri ja Mandelbacke - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
@Jassu-L kiitokset ainaisesta koodiavusta, @Nikki lle kiitos paskanjauhantaseurasta - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
Todella pitkät, paksut, laineilevat ja ruskeat - Mikä on lempijäätelömakusi?
Suolainen kinuski - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Sivuttaa hevosia tai nukkua - Suosikkivärisi hevosilla?
Ruunikko eri sävyissään - Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Extrovertti - Oletko vasen- vai oikeakätinen?
Oikea - Millainen on unelmakulkupelisi?
Moottoripyörä - Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Minimalistinen - Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
Tän hetkinen lemppari vrm Blind Channel - Opinions, kaikkien aikojen lempparina ehkä Mikael Gabriel - Älä herätä muo unesta - Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta, niin kuka olisit?
Nyt en kyl tiedä yhtään. - Kuuluuko ananas pizzaan?
Ehdottomasti - Sukat vai ilman nukkuessa?
Ilman - Pidätkö Ikea-kalusteiden kokoamisesta?
Kyllä - Kova helle vai paljon pakkasta?
Kova helle - Oletko ennemmin digitaalisten vai paperisten kalentereiden ystävä?
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
-
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?
15:33, tietokone - Millainen sää ulkona on nyt? Entä mikä on oma lempisäätilasi?
Aurinkoista +19'C, tuulee vähän. Lempisäätila n. 25 astetta ja aurinkoista - Kuvaile yleistä värimaailmaa tilassa/paikassa, jossa tällä hetkellä olet.
valkoinen - Mikä oli ensimmäinen omistamasi virtuaalihevonen, ja mikä on nyt uusin hankkimasi virtuaalihevonen?
Ensimmäinen oli Camereon Sylvester, uusimmat ostokset kaksi työhevosta - Kylmä vai kuuma?
Kuuma - Musta, harmaa vai valkoinen?
Valkoinen - Lempivärisi pukeutua ja lempivärisi noin muuten?
Sininen - Asuisitko mieluummin maan alla vai korkealla kallioilla?
Kallioilla - Lampi, järvi, joki vai meri?
Meri - Lempihevosrotusi ja miksi?
Connemara, ihana luonne ja monipuolinen, terve rotu - Mitä sinulla on tällä hetkellä yllä?
oloasu + t-paita - Lempielokuva ja elokuva, jonka katsoit viimeksi?
Lempielokuva Titanic, katsoin viimeksi kaikki Potterit - Onko sinulla viherkasveja? Jos on, montako?
On kyllä, en tiedä tarkkaa määrää - Lempivideopeli? Lempilautapeli?
Mario cart & Heroquest/Monopoly - Minkä genren musiikkia et pysty kuuntelemaan (et tykkää yhtään)?
raskas hevi, oikein vanha iskelmä - Eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai ilman kahvia?
suklaata - Maa, vesi, ilma vai tuli?
maa - Jos antaisit nyt itsellesi uuden nimen, mikä se olisi?
Joanna - Kerro tarina Keskustan nimimerkkisi takana.
yksi omista nimistä - Kirjoitatko vai piirrätkö mieluummin?
Kirjoitan! - Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
matikka - Missä asiassa olet mielestäsi hyvä?
kaverien kuuntelu, hyvä kaveri - Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
kissa, sopivan itsenäinen - Supervoimista: näkymättömyys vai lentotaito?
Näkymättömyys - Haluaisitko mieluummin osata puhua eläinten kanssa vai lukea halutessasi ihmisten ajatuksia?
Osata puhua eläinten kanssa - Ensimmäinen esine tai tavara, joka tulee mieleesi... NYT?
lintufiguuri - Uskotko taikuuteen?
En - Yksisarvinen, pegasos vai kentauri?
Yksisarvinen - Fantasia vai scifi?
Fantasia - Kesä vai talvi?
Kesä - Kevät vai syksy?
Syksy - Mikä syötävä on herkkusi?
karkit - Kirja, jonka luit/kuuntelit viimeksi?
Amadeuksen elämänkerta - Kuinka monta vuotta olet harrastanut virtuaalihevosia?
n. 22v - Aurinko, Kuu vai tähdet?
Tähdet - Olisitko mieluummin rikas, mutta yksinäinen, vai köyhä, mutta suosittu?
köyhä - Lempidisneyprisenssa? Lempidisneyprinssi?
ei oikein löydy prinsessoista selkeää suosikkia, mutta ehkä Tuhkimo, prinsseistä Hirviö - Eksoottisin / epätavallisin / oudoin paikka, jossa olet käynyt?
Suomenlinnan huoltotunneli - Väri, jota ei koskaan näe päälläsi?
keltainen - Millaista unta näit viimeksi (uni, jonka muistat)?
en muista, en juurikaan näe unia - Milloin olet viimeksi tehnyt jotain hyvää toiselle ja mitä se oli?
juttelin eilen maratonpuhelun kaverin huolia kuunnellen - Pidätkö päiväkirjaa?
en - Jaffa, Cola vai Sprite?
Jaffa - Osaatko viheltää? Entä vislata?
En - Mitä työtä teet? Mitä työtä haluaisit tehdä?
Ensihoitaja, aikalailla unelma-ammatti olisi lääkäri/näyttelijä - Asuisitko mieluummin metsän keskellä lammen luona vai merenrannalla?
Metsän keskellä - Koira vai kissa?
Kissa - Asia, josta moni muu pitää, mutta sinä et?
Jäätelö, banaani, keilaus - Asia, josta moni muu ei pidä, mutta sinä pidät?
anjovisleivät, pinaattikeitto, maksalaatikko - Tulisitko mieluummin maailman rikkaimmaksi ihmiseksi, vai poistaisitko kaikkien muiden köyhyyden maailmassa menettäen itse kaikki varasi?
Poistaisin muiden köyhyyden - Este-, koulu-, maasto- vai lännenratsastus?
esteet - Hevonen vai poni?
poni - W.I.T.C.H. vai Winx Club?
ei kumpikaan - Mikä virtuaalihevostelussa on parasta?
uudet hevoset - Mikä virtuaalihevostelussa on epäkivointa?
iso työmäärä - Kahvi, kaakao vai tee?
Kahvi - Missä maassa haluaisit käydä?
Irlanti - Osaatko kieliä (muu kuin suomi, ruotsi tai englanti)?
saksa,ranska em. lisäksi - Minkä taidon olet opetellut ihan huvin vuoksi?
viittomakieli, jongleeraus - Onko sinulla fobioita?
ei suurempia, pieni fobia hämähäkkejä ja korkeita paikkoja kohtaan - Minkä elämänohjeen voisit jakaa muille?
Riität juuri sellaisena kuin olet! - Millaisella mielellä juuri nyt olet?
vähän väsyttää - Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit rahoilla ensimmäisenä?
ostaisin talon, sitä ennen varmaan maksaisin laskuja ja kävisin kunnolla ruokakaupassa - Kumpi tuntuu pelottavammalta, jäädä jumiin valtameren syvyyksiin vai eksyä avaruuteen?
avaruus - Kuinka iso lähisuku sinulla on?
tosi iso! - Kuinka monissa häissä olet ollut?
tosi monissa, en edes muista - Entä kuinka monissa hautajaisissa?
tosi monet näitäkin takana - Oletko tavannut ketään toista virtuaalihevosharrastajaa livenä?
kyllä, muutaman - Kerro jokin hassu tai nolo muisto lapsuudestasi?
pelastin pikkuveljen talvella lähteestä, nolona sitten mentiin mummon luo kertomaan mitä tapahtui - Horoskooppisi?
vaaka - Oletko koskaan käynyt teatterissa tai oopperassa?
teatterissa useamman kerran, oopperakin olisi kiva käydä kokemassa - Kerro kuvakkeestasi; mikä se on ja miksi olet valinnut juuri sen?
ihan peruskuvake, jonka tunnistaa helposti väristä - Katso taaksesi. Mitä näet?
eteinen - Oletko vakiintuneessa parisuhteessa?
en - Onko jokin hevosrotu, jota et ole koskaan omistanut virtuaalisesti etkä myöskään aio?
on moniakin - Mikä on startteripokemonisi?
en harrasta pokemoneja - Raita- vai pallokuviointi?
Raita! - Mikä on paras Pohjoismaa?
Suomi - Missä päin Suomea (tai ulkomailla) asut?
Satakunta tällä hetkellä - Oletko koskaan kokenut mitään yliluonnollista? Kerro siitä.
Kyllä, monia asioita - Asuisitko mieluummin linnassa vai kartanossa?
Linnassa - Asuisitko mieluummin trailerissa vai hytissä?
Hytissä - Onko tämä kysely tuntunut liian pitkältä?
Ei! - Mikä luonteenpiirre itsessäsi on sellainen, josta et oikein pidä?
en osaa sanoa ei - Mikä numero väliltä 1-9?
9 - Auringonnousu vai -lasku?
lasku - Omistatko hevosta?
Kyllä - Lempihuvipuistolaite?
Ukko tai Tornado - Mitä aiot tehdä tänä kesänä?
paljon erilaisia asioita ja uusia juttuja, viettää aikaa perheen kanssa erityisesti - Biisi, jota kuuntelet nyt tai kuuntelit viimeksi?
Harry Styles - Matilda - Laita tähän lempihymiösi Keskustan hymiöistä.
- Lempikuukausi?
Kesä/syyskuu - Onko sinulla pehmoleluja?
Kyllä - Lempimuumihahmosi?
Muumipeikko - Hymiö, joka kuvaa mielialaasi nyt.
- Mitä kello on?
16:46 - Minkä toiveen tai parannusehdotuksen esittäisit koko virtuaalihevosharrastukselle yleisesti?
parempi yhteishenki, erityisesti uusien harrastajien huomioiminen ja tukeminen! - Mitä virtuaalitallia (ei omasi) ihailet?
niitä on monia - Tägää muutama virtuaaliharrastaja ja jätä heille tässä spesiaalit terveiset.
Kiitokset yhteisistä vuosista virtuaalihevosten parissa @Mila @Dimma @Lissu-T @yersinio - Keksi kysymys seuraavalle ja lisää se listaan tämän jälkeen! Voit vastata myös omaan kysymykseesi! (Älä poista tehtävänantoa tai tätä huomautusta.)
- Millaiset ovat unelmahiuksesi?
pitkät ja punaiset - Mikä on lempijäätelömakusi?
en oikein tykkää jäätelöstä, mutta jokin B&J jäätelöistä - Mitä parempaa tekemistä sinulla oikeasti olisi juuri nyt?
Sivuttaa hevosia, laittaa rästituloksia - Suosikkivärisi hevosilla?
kimo ja tuplavoikot - Oletko enemmän introvertti vai extrovertti?
Extrovertti - Oletko vasen- vai oikeakätinen?
vasen - Millainen on unelmakulkupelisi?
Chevrolet Impala - Minimalistinen vai runsas sisustustyyli?
Minimalistinen - Tämän hetken lempibiisi? Entä kaikkien aikojen paras?
tällä hetkellä Harry Stylesin uusi levy, kaikkien aikojen parasta biisiä vaikea valita vain yhtä, mutta jokin Michael Jacksonin kappaleista varmaankin - Jos voisit olla pahis mistä tahansa sadusta tai leffasta, niin kuka olisit?
hauska kysymys! ei oikein tule ketään mieleen - Kuuluuko ananas pizzaan?
kyllä! - Sukat vai ilman nukkuessa?
Ilman! - Pidätkö Ikea-kalusteiden kokoamisesta?
En!!! - Kova helle vai paljon pakkasta?
helle - Oletko ennemmin digitaalisten vai paperisten kalentereiden ystävä?
paperisten - Lempikarkkipussi?
- Paljonko kello on nyt ja millä laitteella selaat Keskustaa?