Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat
-
En löytänyt mitään kasvikeskustelua, olkoon tämä topa niin viherkasveille/vihersisustamiselle kuin sitten ihan viljelyhommille.
Oletko sinä enemmän vihersisustaja joka silmäilee kauppareissuilla sillä silmällä ruokakaupan viherosastoa josko sieltä jotain kivaa sattuisi mukaan hyppäämään vai hamstraatko koko pitkän ja pimeän talven siemeniä ja lasket minuutteja koska pääset viljelemään siemenet ja odottelemaan itämistä?
Itse olen viime aikoina hurahtanut orkideoihin ja niitä nyt on tullut ihan lyhyessä ajassa "jokunen" hankittua, pääosin ne on tuollaisia nuoria yksilöitä jotka eivät ole vielä edes kukkineet. Niitä olen tilaillut lähinnä Saksasta. Sitä ennen hurahdin mehikasveihin, lähinnä noihin lehtikaktuksiin (eli ns. joulukaktus, kalanruotokaktus jne.). Eli mitä vähemmän piikkejä sitä parempi
.
Noin kuukausi sitten laitoin itse ensimmäiset siemenet multiin, lähinnä begonioita joilla kestää kasvaa. Kokeilen myös saisinko itämään myös mm. banaania, kolibrikukkaa, aavikkoruusua, eukalyptusta... Saa nähdä. Viime vuonna sain mm. 20 banaaninsiemenestä kaksi itämään joista vain toinen eli syksyyn asti. Jos nyt uusintakierroksella saisin enemmän itämään ja selviäisi talven hengissä.
-
Ah, minulla niitä viherpeukaloita on kolme kappaletta keskellä kämmentä... Eli kuolonuhreilta ei ole voinut välttyä. Huushollista löytyy 3 isohkoa pullojukkaa, yksi akuutissa kaatumisvaarassa oleva nukkatyräkki (sitäkös kasvaa vinoon, prkl!), räyneinen rönsylilja ja pennimuori, joka on ihailtavan positiivinen tapaus, ollut minulla nyt vuoden ja kasvanut melkoisesti.
Kesäisin olen panostanut pariin kukkaruukkuun eli minulla on jonkinlainen suunnitelma, mutta sorrun aina ostamaan jotakin ihanaa minä puutarhakaupoista löytyy. Viime kesänä paahteisella etupihalla menestyivät pelargoniat, hopeaputous ja muratti. Pidän asian mielessä ensi kesää varten.
-
Viherkasvi- ja kesäkukkaihminen ilmoittautuu
Juuri pääsin äidin kanssa puhumasta, että hän tuo isoposliinikukasta itselleni pätkän - on sukupolvia kulkenut vanha kasvi alkujaan postipankista, joka joskus muinoin lopetti! Naistenpäivälahjaksi sain myös vaaleanpunaisen tillinsian, jonka tuossa hetki sitten ripustin ikkunan eteen lasikippoon killumaanNoita viherystäviä on muutenkin kertynyt tässä jo aika monta - "täällä on viidakko", yhden kaverini sanoin, kun pistäyty
Harmittaa hitsisti, kun timanttiananas meni ja kuolla kupsautti. Oli aika tyyris ostos
-
Jee kasvikeskustelu! Mulla (ja poikaystävällä) on ihan sopivan kokoinen kokoelma viherkasveja kotona. Haluisin myös kasvatella jotain tomaatteja/kurkkuja/mansikoita tms., mutta nykyisen kämpän parveke on niin pieni, ettei sinne mitään mahdu. Joten tällä hetkellä on tyytyminen vain tavan huonekasveihin.
Ollaan tehty oma excel-taulukko meidän kasvikokoelmalle, ja niitä on nyt näköjään 30 kpl jos ei olla unohdettu jotain. Omat tän hetken lempparit on ehkä kolibrikukka, kultaköynnös neon ja paavonnukkumatti lemon lime. Viimeksi mainittu onkin yksi uusimmista, ja pelottaa että se tulee heittämään veivinsä kun mulla ei ole ennen nukkumatteja ollut.
Ilmeisesti tykkää ainakin suht. tasaisen kosteasta kasvupohjasta, ja tekee se nyt uusia lehtiäkin, niin ihan hyvältä näyttää. Vielä.
Sitten jos täällä on joku alokasia-kuiskaaja, niin pliis, ilmoittaudu ja kerro salaisuutesi! Mulla on ollut nyt kahta eri alokasiaa (zebrina ja dragon scale), ja aina ne kuolee, enkä vaan ymmärrä miksi. Melko pitkään ensin kaikki menee hyvin ja uutta lehteä tulee, mutta sitten jossain vaiheessa ne vaan luovuttaa elämisen kanssa. En tajua! Harmittaa, kun alokasiat on niin kivan näkösiä ja valinnanvaraa löytyy, mut ne varmaan vaan inhoaa mua.
-
Viherkasvit
️
️ Mulla on parikymmentä kasvia pienehkössä kaksiossani. Viirivehka, kumipuu, mehikasveja, kulta- ja hopeaköynnöksiä, rönsylilja, marraskuunkaktus, aloe vera, anopinkieli ja -hammas, bonsaipuu, palmuvehka, amerikanmuori... Ja kehtaan väittää olevani aika viherpeukalo, sillä nämä kyllä menestyy ilman sen ihmeellisempää hoitoa! Muutama on toki päässyt kuolemaan, mutta niistä ottanut vain opikseen ja korjannut virheet ensi kerralla. Lähinnä hukuttanut muutaman vahingossa, ripsiäiset vei pari kasvia mennessään.
Siinä mielessä olen vanhan kannan harrastaja, että mitään kasvivaloja tai hienoja mullattomia kasvualustoja tässä taloudessa ei ole eikä tule. En tosin tämän takia myöskään hanki mitään hienoja viidakkokasveja tai variegatoja, joille en pysty sopivia olosuhteita tarjoamaan. Tuollaisilla peruskasveilla mennään, niin selviävät ilman kikkailuja
-
@sirpa said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
Ah, minulla niitä viherpeukaloita on kolme kappaletta keskellä kämmentä... Eli kuolonuhreilta ei ole voinut välttyä.
Joo, mullakin kyllä noita uhreja on jo jokunen plakkarissa. Jossain reddit keskustelussa törmäsin osuvaan toteamukseen, että kun viherkasveja on vähän useampi niin ei haittaa kun niistä pari kuolee kumminkin jossain vaiheessa. Ei tuu niin paha mieli jos vain pari kuolee kymmenistä kasveista kuin jos kahdesta kasvista kuolisi yksi, sehän olisi jo puolet
.
@indy said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
...paavonnukkumatti lemon lime. Viimeksi mainittu onkin yksi uusimmista, ja pelottaa että se tulee heittämään veivinsä kun mulla ei ole ennen nukkumatteja ollut.
Mä en kyllä noita matteja ja liisoja saa kyllä millään pidettyä hengissä, päätin että en enää tähän kotiin hanki. Hienoja ne on kyllä, et se vähän harmittaa, mut ei voi mitään. Jossain semihydrossa voisi ehkä kokeilla vielä(?), jos nään jossain alennuksessa niin ehkä mä vielä yhden mahiksen voisin antaa.
-
@tilli
Kiitos vinkistä, vielä pitäisi saada tuo mies vakuutettua idean hyvyydestäAi niin! Onhan minulla amarylliskin. Ostin jouluksi sellaisen hienon asetelman, jossa oli valkokukkainen amaryllis. Se kukki minkä se kukki, mutta sitten noukin siitä ylimääräiset koristukset pois ja sipulista punkee edelleen vihreätä lehteä, niin että saa olla maisemissa niin kauan kuin huvittaa. Vaihdan sen ehkä järkevämpään ruukkuun ja heivaan kesäksi pensasaidan tyvelle.
-
@sirpa said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
@tilli
Kiitos vinkistä, vielä pitäisi saada tuo mies vakuutettua idean hyvyydestäHeh joo, meilläkin mies toteaa että noita kasveja on jo ihan liikaa. Sitten mä niitä vaivihkaa kuljettelen kotiin ja pikkuhiljaa laitan esille
.
EDIT: Ostin joulun jälkeen alesta joulutähden ja yritän pitää sen hengissä enskesään asti, tavoitteena saada se jopa kukkimaan. No, suurimman osan lehdistään se jo pudotti, mutta uutta lehteä tulee jo, et kyllä se hengissä on ja taistelee vielä sinnikkäästi
-
@tilli
Salavihkaa muiluttamalla minäkin olen noita huusholliin hommannut. Tai siis lähinnä tuon pennimuorin, sillä koska se majailee minun työhuoneessa, ei puoliso sitä noteerannut pitkiin aikoihin. Sitten kun se sen huomasi ja kysyi epäluuloisena, että mikä toi on ja mistä se on tullut, saatoin sanoa, että häh, sehän on ollut siinä jo ikuisuuden...Varsinaisesti minä tykkäisin mehikasveista ja kaktuksista (paitsi silloin kun pitää vaihtaa multaa), mutta nykyisessä kodissa ongelmana on se, että käytännössä sellaiset ikkunat, joiden eteen voi kasveja sijoittaa, ovat jonnekin koillisen suuntaan. Kesäaamuisin siis aurinko osuu niihin, muuten ei niinkään. Ihan valoisia ikkunoita ne silti ovat, mutta suoraa auringonpaistetta ei ole tarjolla. Toki olisi sitten vastakkaiseen suuntaankin ikkunat, lounaaseen ja siellä sitä aurinkoa riittäisi, mutta niiden ikkunoiden edessä ei ole oikein tilaa ja koska ne ovat ns. yleiselle pihalle päin, säleverhot ovat paljolti kiinni.
EDIT: nythän mä sen tajusin! Seuraavassa verkkokaupasta ostetussa ja kotiintoimitetussa ruoka- ynnä muu päivittäistavarakuormassa tulee olemaan mukana myös kukkamultaa. Eipähän tartte raahata sitäkään enää omin pikku kätösin. Hähä.
-
Vinkkinä viikoksi - tai oikeastaan paljon pidemmäksi aikaa - jos saatte jouluna tai muuten tulilatvan, älkää heittäkö kukinnan jälkeen pois. Siitä saa todella hauskan viherkasvin, joka kestää! Itsellä on 3 joulua sitten saatu tulilatva, ja kasvanut kivaksi ja tuuheaksi koukeroksi. Kukkiahan se ei enää tee, ellei sille anna pimeyshoitoa riittävästi, mutta on ilmankin omasta mielestä mukavan näköinen.
-
Oi juma viherjutut
Mulla ei oikeestaan viherkasveja, mutta hyötykasveja senkin eestä. Tai lasketaan varmaan viherkasviksi, kun banaani- ja kahvipuu ei oo vielä sitä itseään tuottanut
Tuskin banaaneja koskaan tulee. Sit löytyy minisitruksia: kumkvantti, sitruuna ja mandariini. Kumkvantteja tulee paljon, sitruunat ja mandariit kypsyy. Kukkii ainaki kivasti.
Koska on ihana maaliskuu ja saa alkaa laittaa yrttejä kasvamaan, niin lähes kaikkia perus yrttejä: tilli, persilja, basilika, rosmariini laitettu itämään. Vihanneksista ja marjoista mansikka, oranssi ja musta paprika, tomaatti, kurkku. Saa nähdä mitä tulee vai itkenkö loppukesällä, kun mistään tuu mittää
-
@raituva said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
Oi juma viherjutut
Mulla ei oikeestaan viherkasveja, mutta hyötykasveja senkin eestä. Tai lasketaan varmaan viherkasviksi, kun banaani- ja kahvipuu ei oo vielä sitä itseään tuottanut
Tuskin banaaneja koskaan tulee. Sit löytyy minisitruksia: kumkvantti, sitruuna ja mandariini. Kumkvantteja tulee paljon, sitruunat ja mandariit kypsyy. Kukkii ainaki kivasti.
Nää sitrukset on varmaan taimena ostettuja? Onko ne minkä ikäsiä? Mulla on tuollainen nuori, olisko 3-4v limetti ja se on tosi ruippana. Kasvaa hitaasti ja on vieläkin pieni, ehkä joku 20-30cm. Ehkä pitäisi vaan rohjeta ja ostaa isompi taimi tai siis ehkä se on sitten jo ihan puu, jos haluaisin nopeammin satoa.
Ja miten nuo bansku ja kahvi, onko nekin ostettu taimina/puina vai itse siemenestä kasvatettu?
-
Meillä on ollut viime kesästä asti koristeena Muorinkukka Red Log ja pitsilehti. Nyt laitettiin viikko sitten siemenestä kasvamaan tomaattia, persiljaa ja oreganoa. En muista mitkä siemenpussit jäivät vielä kaappiin odottamaan, että saadaan hankittua lisää kippoja niille
Kolmatta kesää yritetää parvekkeella kasvattaa. Ekana kesänä vaa muurahaiset hyökkäs meidän toisen kerroksen partsille ja siitä sisää, joka vähä traumatisoi, mutta uskallettii viime kesänäki pistää pienesti ja selvittii siitä, nii nyt taas uusiksi
-
Kaippa sitä jonnekin pitää itsekin päästä tunnustamaan omaa viherkasvi-innostusta, niin miksei vaikka tänne
Itse tosin olen ihan käsi kaikkien kasvien kanssa ja kasvit on valikoituneet tyylillä "näyttääpä kivalta" ja sitten katsotaan pysyykö se hengissä tietämättä varmasti, mitä kaikki edes ovat
Pihallekin voisi jotain kukkia koittaa kesäksi saada, mutta saa nähdä saanko aikaiseksi käydä ostamassa taimia ennen kun kaikki on viety.
Nykyisistä kasveista vanhin on vanhemmilta
pöllittysaatu vähintään 10, mahdollisesti jopa päälle 20 vuotias krootoni, eniten löytyy paria erilaista rönsyä kun ne on niin helppoja juurrutettavia ja uusin on eilen kaupasta käteen jäänyt mahdollisesti kultaköynnös, ei noista kaupan kylteistä aina tiedä.
Murheenkryynejä on syksyllä ostettu värinokkonen ja joulunalla hommattu tulilatva. Nokkosen taisin hukuttaa pari viikkoa sitten ja nyt seurailen onko se ihan tuhoon tuomittu vai toipuuko kun valoakin alkaa taas olemaan ja tulilatvoja en vaan saa pysymään hengissä ja kivan näkösinä kukkimisen jälkeen, vaikka kuinka yritän... Tää nykyinenkin vaan kasvattaa vartta ja on unohtanut että lehtiäkin voisi tehdä välillä -
@titiuu said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
.... ja tulilatvoja en vaan saa pysymään hengissä ja kivan näkösinä kukkimisen jälkeen, vaikka kuinka yritän... Tää nykyinenkin vaan kasvattaa vartta ja on unohtanut että lehtiäkin voisi tehdä välillä
Kuulostaa ihan siltä että sun tulilatva ei saa tarpeeksi valoa, siksi se venyy ja vanuu (kurkottaa kohti parempaa valoa), onhan se sun valoisimmalla paikalla? Tulilatvathan on mehikasvi, joten ne rakastaa valoa, mitä enemmän sitä parempi. Ja kastelun kanssa kannattaa olla varovainen ettei tule juurimätää.
@veerar said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
Ekana kesänä vaa muurahaiset hyökkäs meidän toisen kerroksen partsille ja siitä sisää, joka vähä traumatisoi,
Siis täh, ompas sinnikkäitä muurahaisia jos toiseen kerrokseen asti hakeutuu. En tiennytkään.
-
@tilli said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
Kuulostaa ihan siltä että sun tulilatva ei saa tarpeeksi valoa, siksi se venyy ja vanuu (kurkottaa kohti parempaa valoa), onhan se sun valoisimmalla paikalla? Tulilatvathan on mehikasvi, joten ne rakastaa valoa, mitä enemmän sitä parempi. Ja kastelun kanssa kannattaa olla varovainen ettei tule juurimätää.
Eipä sillä ole ollut väliä onko se ollut parhaalla paikalla ikkunalaudalla vai muualla päin kämppää, samalla lailla se varsi vaan kasvaa, tää nykyinen on ikkunalla asuneesta venyvanusta otettu pistokas. Luulen että koitan juurruttaa uudet pätkät tuosta kesällä, jos sillä olisi jotain vaikutusta mihinkään. Muuten varmaan joudun toteemaan, ettei tulilatvat vaan toimi ainakaan tässä kämpässä.
-
@titiuu said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
@tilli said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
Kuulostaa ihan siltä että sun tulilatva ei saa tarpeeksi valoa, siksi se venyy ja vanuu (kurkottaa kohti parempaa valoa), onhan se sun valoisimmalla paikalla? Tulilatvathan on mehikasvi, joten ne rakastaa valoa, mitä enemmän sitä parempi. Ja kastelun kanssa kannattaa olla varovainen ettei tule juurimätää.
Eipä sillä ole ollut väliä onko se ollut parhaalla paikalla ikkunalaudalla vai muualla päin kämppää, samalla lailla se varsi vaan kasvaa, tää nykyinen on ikkunalla asuneesta venyvanusta otettu pistokas. Luulen että koitan juurruttaa uudet pätkät tuosta kesällä, jos sillä olisi jotain vaikutusta mihinkään. Muuten varmaan joudun toteemaan, ettei tulilatvat vaan toimi ainakaan tässä kämpässä.
Joo, voi olla että tämä ei vaan nyt pärjää vaikka päällään seisoisi. Itellä on meinaan myös mehikasveja mitkä venyy ja vanuu vaikka ne on aurinkoisella eteläikkunalla, luulisi että saa tarpeeksi aurinkoa mutta ei riitä ei
. No mutta, kokeilemalla löytää ne omaan kämppään sopivat kasvit.
-
Best keskustelu!
Mä oon vasta viimeisten vuosien aikana innostunut kasveista ja ne vei kyllä pikkurillin myötä koko käden. Mun juttu on ehdottomasti kaikki variegatamuunnokset, monsterat ja vehkat.
Mun suosikkeja tällä hetkellä kotona on thai constellation, variegata philodendron florida, tetrasperma ja variegata peikko. Jälkimmäisen pilkoin just huutokaupattavaksi kun se rupesi kasvamaan vähän rumasti valoista huolimatta ja kasvattelen itselleni uuden paremman kotiin jääneistä pistokkaista.
Niin ja ihan tavan anopinkieli on mun suosikkeja, sillä on kulkeutunut suvussa jo useamman polven ajan.
Mä oon nyt hurahtanut kapojen tutkimiseen ja haluaisin kokeilla kaikenlaista. Ei vaan lompakko kestä kokeilla ihan kaikkea kaikkeen jos sattuukin menemään syteen ja saveen.
-
@siiri said in Viherpeukalot ja muut kasviharrastajat:
Mun juttu on ehdottomasti kaikki variegatamuunnokset ...
Mulla on kyllä vähän sama juttu tai jos ei variegata niin muuten erikoisen väriset/muotoiset/kuviolliset lehdet. Esim. orkideoissa mä etsin lajikkeita ja yksilöitä joilla on "mottled" eli siis laikukkaat(?) lehdet. Koska epäilen että saanko niitä millä aikavälillä kukkimaan (uudestaan) niin kiva katsella sitten upeita lehtiä odotellessa
.
Palasin vuodden vaihteessa vanhempainvapaalta töihin ja nyt kun tilille tippuu taas vähän enemmän rahaa niin vastaavasti on tullut ostettua enemmän kasveja. Ennen se oli et haaveilin uusista valokuvaushärpäkkeistä, mutta nyt kasveista (tai siemenistä/kasvivaloista/yms).
-
@tilli Bansku on ostettu valmiina metrin korkuisena puuna, sitrukset taimina ovat ny 4v vanhoja
Kahvi on siemenestä saakka ja ikää silläkin varmaa 6v? Kauan aikaa sit saanu äidiltä lahjaksi lukio aikaan
Hyvin ne kasvaa, kunhan ei lannoita liikaa (kerran viikossa laimennettua nestettä) ja istuttaa suoraan ronskisti isompaa ruukkuu.