Hevosvalokuvaus
-
@neeaiinah Saa kuvata.
-
Onko kukaan menossa tai käynyt aikaisempina vuosina Hämeen linnalla suokkinäyttelyssä? Mä olisin sinne menossa nyt viikonloppuna mut jäin pohtimaan tota kohtaa näyttelyn fb-sivuilla, missä pyydettiin valokuvaajia ilmoittautumaan erikseen. Valokuvausseinä ei ilmeisesti ole lähelläkään yleisön aluetta, eli kannattaako ilmoittautua vaikka en mikään ammattikuvaaja olekaan?
-
@amy mä oon ollut kahtena viime vuonna, nyt olisi kyllä viikonloppu vapaa mutta vähän mietin viitsiikö sinne edes lähteä. Viime vuonna "kuvaajien" puolelta ei oikein erikoisemmin saanut kuvia ja oli aika rajattu, missä sai liikkua ja kuvata. Kuvausseinä on joo vähän sivummalla, eikä yleisöstä saa siitä oikein kuvia. Nyt siellä näyttää kehät olevat hieman eri kohdissa kuin viime vuonna, niin yleisöstäkään ei taida saada kuvia kuin toisesta kehästä Täksi vuodeksi en ole ilmoittautunut, että jos sinne viitsii lähteä niin yleisöstä tulee sit kuvattua (varmaan vielä vastavaloon jos ei ole pilvistä...)
-
@amy Ilmoittautuminen erikseen omalla kohdalla viime vuonna oli sen takia, että allekirjoitat lapun jossa kerrot että olet vastuussa itsestäsi, eikä näyttely ole vastuussa jos sinulle tapahtuu jotain. Sekä kehien luona ei saanut kuvata, vaan pelkästään seinien vierestä kaukana kaikesta, eli jos linssi on lyhyt niin kuvaus on haasteellista. Kuvausseinän luona sai ainakin viime vuonna kuvata kunhan ei järjestäjän palkkaamaa kuvaajaa häirinnyt. Tänä vuonna siellä on eri kuvaaja.
-
@amy hyvä kun sanoit tästä! Olin ensimmäisenä vuotena tuolla kuvaamassa, eikä silloin ollut vielä tällaista. Pistin nyt omankin ilmoittautumisen. Törmäillään!
-
Haluaisko viisaaammat kertoa tekeekö esim Canon EF 75-300mm f/4-5.6 tai jollakin vastaavalla objektiivilla mitään?
Miettien siis hevoskuvausta raveissa tai muissa ulkotapahtumissa tälleen kesäaikaan. Vähän himottas että jos nyt yrittäs kesällä jossakin käyä kokeilmassa kuvaamista, mutta joku objektiivi olis ehkä hyvä olla mutta ei viittis tonneja laittaa ku se voi olla että ekan kerran jälkeen into katoaa ja sitte kamera on taas 10v kaapissa. Jotain ton tyylisiä sais käytettynä ihan ok hinnalla.Sit voi myös kommentoida että kannattaako ostaa objektiivia käytettynä vai onko liian iso riski. Ja jos on suosituksia paikoista/sivustoista niin saa kertoa
-
@mari-h En itse ostaisi kyseistä putkea ison f-luvun takia, mutta perus kuvia saa kyllä valoisalla ulkona ihan hyvin. Käytettynä varsin turvallista ostaa, toki riippuen paikasta. Äkkiseltään en osaa paikkaa suositella
-
@Mari-H mulla on just tollanen objektiivi, ja on mun mielestä ihan käypä peli ulos ja varsinkin jos tarvetta ei oo niin paljoa että haluaisi kalliimpaa ostaa. Sisällä kuvaamisen voi hyvin pitkälti unohtaa, mutta zoomia puolestaan löytyy mikä tulee usein tarpeeseen just esim. raveissa. Ja kyllähän näitä käytettynä kannattaa katsella, kun varmistuu siitä että tietää mitä ja missä kunnossa ostaa niin säästää sievoisen summan Ekana tuli mieleen Rajalan kameraliike josta muistaakseni oon itse joskus katellut käytettyjä linssejä, oon myös facebookissa kamerakirppisryhmissä joissa on tullut kaikenlaisia aarteita vastaan!
-
@mari-h samaa mitä Viixi sanoi, ison f-luvun takia en ostaisi, kun valovoima sahaa sen mukaan mitä zoomailee. Ennemmin joku kiinteä valovoima, esim. 2.8 tai 4. Jos ei ole rahaa ostaa canonin omaa 70-200mm (polttoväli jota itse suosittelen ja käytän), niin esimerkiksi Sigman tai Tamronin uudemmat mallit on varsin hyviä. Kannattaa flickrissä hakea kuvia objektiivin mukaan, siellä on niille omia ryhmiä.
Ehdottomasti kannattaa katsoa käytettyjä. Omani ostin kamerastoresta, nimenomaan käytettynä. Heillä on 6 kuukauden takuu myös käytetyille tuotteille
-
@mari-h En mä näkisi tollasta ns huonompaa putkea huonona valintana, vaikkei tietty just sitä valovoimaa ole ihan niin hyvin eikä taustat ole niin nätin blurrattuja. Mutta en mä myöskään nää järkeä ostaa suoraan sitä f2.8 putkea jos oikeasti ei ole tietoa jaksaako innostus kantaa pidemmälle - halvemmalla putkella pääsee ihan hyvin alkuun. Mä itse olen pääasiassa kuvannut Nikkorin vastaavalla, en nyt tarkkoja specsejä muista mutta valovoima oli juuri just jotain luokkaa f4-5.6 ja millejä about 70-200mm. Voin ne tarkemmat specsit penkoa jos niikseen. Pääasiassa olen siis kuvannut juuri raveja ja satunnaisesti myös potretteja. Mulla itelläni on riittänyt lähes kaikkeen hevoskuvaamiseen 70-200mm, voi olla vähän halvempikin kuin 70-300mm?
Laitan tähän muutaman esimerkin jotka ite olen ottanut raveista tolla mun vastaavalla. Eihän se tausta tietty mikään kaunein ole kun ei ole nätisti blurrattu, mutta kyllä hyvällä kelillä mun mielestä ihan hyviäkin kuvia saa vaikkei niin paljoa rahaa siihen putkeen alkuun laitakkaan kiinni Joillain raviradoilla pystyy myös vaikuttamaan taustaan ihan kivasti, jos ei suoraan etusuoralla halua olla.
-
Joo, mulla jäikin huomaamatta toi, että nimenomaan kesäaikaan ja ulkotapahtumissa. Siellä voi mainiosti riittääkin
Jos kuitenkin haluaa kokeilla kiinteävalovoimaista, niin ilmeisesti tämä Tamron on hyvä peli. Täällä voi selailla mallikuvia. Ihan siis yleisesti kaikille aiheesta kiinnostuneille linkkasin
-
@mari-h mä oon paljonkin ostanut käytettyä kamera tavaraa: runkoja, obtiikkaa ja salamoita. Kun ostaa luotettavasta paikasta (kuten mainittu Kamerastore) ja lukee kuvauksen ajatuksella läpi ja käy kuvat läpi niin paljon siinä säästää kun hyödyntää käytettyjä tavaroita. Oon kans eBaystä ostanut, mut siinä pitää olla vielä tarkempi ja tietää mitä katsoa kun sieltä valikoimaa kattelee.
Kannattaa ostaa justiinsa kiinteävalovoimainen linssi, just sen takia ettei se muutu zoomailun mukaan. F4 riittää hyvin etenkin jos kuvailee pääasiassa ulkona ja hyvässä valossa. Mun luottolinssi on 70-200mm F4.
-
Kiitos kaikille vastauksista!
Rajalassa näytti olevan Sigma 50-150mm f/2.8 EX DC HSM APO käytettynä, tuossa vissiin alkais tuo f luku oleen ok? Mutta mitä googlasin nii monet oli valitellu jtn tarkennus ongelmia että sen takia mietin onkohan rahan tuhlausta Sitten näyttäis olevan myös Canon EF 28-135mm f/3.5-5.6 ja Sigma 18-200mm f/3.5-6.3 DC OS... Näissäkin vähän pienempi ku tuossa mitä ekana kattelin.
Pitääpä yrittää nyt ihan oikeesti yrittää seurailla markkinoita että jos sieltä tulisi joku kiva vastaan
// lisätäänpä vielä että kiitos vinkeistä tosta että olis kiinteävalovoimanen! Pitääpä kiinnittää siihen huomiota!
-
@mari-h en yhtään tiedä sun budjettia, mut sulla on Canon? Tässä nyt nopeasti katsoin pari ihan pätevää (?). Olen itse Sony/Minolta leiriläinen et joku Canonisti vois vielä vahvistaa nää:
https://kamerastore.com/fi/products/canon-70-200mm-f4-l-usm-canon-ef-15
https://kamerastore.com/fi/products/canon-70-200mm-f2-8-l-usm-canon-ef-9
150mm saattaa loppua zoomi kesken, ainakin oman kokemuksen ja käytön mukaan. Kun siis kuvailee heppoja jostain kehän/kentän reunalta.
-
@tilli noita kans katoin kyllä, mutta pitää miettiä raaskinko noin paljoa laittaa ku käyttö niin epävarmaa Runkokin sen verran iäkäs, oisinkohan joskus lukion alkuaikoina ehkä ostanu eli alkaa olla varmaankin se 10v ikää... Mutta joo Canon on
-
Oliko joku Hämeenlinnassa kuvaamassa? Miten siellä meni?
-
@mari-h Itse kuvaan myös ns. vanhoilla linseillä joissa ei välttämättä esim. ole automaattitarkennusta/vakaajaa/jne, ne on yleensä halvempia mutta tosiaan vaatii ehkä enemmän tietotaitoa kun eivät ole niin automaatteja. Että senkin on tietty yksi vaihtoehto jos etsii vähän halvempaa linssiä. Sitten tietty prime-linssit on kans oma kategoriansa, mut ne vissiin on kyl aika pitkälti kalliimpia kuin zoomit. Prime-linssi on siis kiinteäpolttivälin objektiivi kuten esim: 100mm f/2.8..
-
@tilli itseasiassa nyt tuli vastaan tuommonen mitä linkkasit niin että olisi yksityisellä myynnissä tässä lähellä. Mietin vaan juurikin tuota vakaajan puuttumista, että kuinkahan iso miinus se on tämmöiselle opettelevalle toki mietin myös sitä että saakohan nuo kuinka hyvin menemään taas seuraavalle jos ei itellä sitten kuitenkaa lähde tuo kuvausinto.
-
@mari-h mulla ei taida missään linsseissä olla vakaajaa (vanhoissa filmiajan linsseissä ei sellaisia pahemmin olekaan ja Sonyn kameroissa mulla on vaakaaja rungossa). Mut siis, ei se tuolla 70-200mm välillä ole musta pakollinen, etenkin kun ajatuksena oli kuvailla vaan hyvässä valossa, jolloin suljinajan saa riittävän nopeaksi ettei sitä tärinää niin ole.
Tai ainakaan mulla ei ole ollut tärinän kanssa ongelmaa vaikka kuvaisin ihan tuolla 200mm päässä. En pahemmin ole siis sisätiloissa itse kuvaillut koska tiedän että mun kalusto ei siellä vaan toimi. Oma ykkösrunko on (ai kauhee) n. 15v vanha et se kohinansieto on heikko. Mun toinen runkokin on jo 10v et ei sekään sisällä toimi pitkillä linsseillä...
-
Mä oon nyt parikymmentä vuotta käynyt raveissa kuvaamassa, mutta en ole mikään laitehifistelijä. Mulla on edelleen käytössä ~18 vuotta vanha Nikon D80 ja sillä kaverina Nikon 55-300mm/f4.5-5.6. Kyllä tälläkin kokoonpanolla blurrattua taustaa saa, vaikka kaikki ei täydellisiä olekaan:
http://burn.atspace.com/folio.html
http://burn.atspace.com/rauhaton.html
http://burn.atspace.com/minja.html
http://burn.atspace.com/bigboom.html
http://burn.atspace.com/vipatus.htmlVielä en ole kokenut tarvetta ostaa raveihin paremmalla valovoimalla olevaa objektiivia.
Näyttelyissä ja sisätiloissa kuvaamiseen mulla on 35mm ja 50mm objektiivit, molemmat f1.8. Näistä 50mm jäi aika turhaksi, kun satsasin ja ostin ton 35mm.
Kuvanvakaajaa en ole ikinä käyttänyt, koen sen lähinnä häiritseväksi