Piirroskeskustelu
-
@mr-january Onpa upee kaveri! (Stalkkasin sivuja ja toi kuva, missä Jin on emänsä kanssa on kans ihan super sulonen!!) Ihan inspaa tuoda näytille poitsun puoliveikka Kolli! (Katotaa kui valtava tästäki kuvasta tulee )
-
( @Mr-January Yleensä samppanjamusta on vähän tummempi, nämä on tyypillisempiä keissejä, mutta eipä luonto aina noudata sääntöjä. )
-
@valooooo Tieäkkö kun Kolli oli iteasiassa se johon tykästyin niin paljon että päätin haluta itselle myös samanlaisen, joten Acinonyx valiutui nopeasti isäksi. Ja niinpä syntyi Jin Minkä takia en sitten voinut valita SuperShookia emäksi enää kun silloin heitit ehdolle.
Nää velivekkulit tulee varmasti olemaan toistensa mittareita menestyksessä. Pitänee joskus piirrellä samaan kuvaan kun ovat kasvaneet, jos sattuuvat joskus törmäämään (8
-
@mr-january ääää voi ei apuaaaa, ihanaa!
-
Onnistuin ekaa kertaa tekemään tähtitaivaan! Aikaisemmin oon vähän testaillut vesiväreillä, mutta niiden väri tuntui jotenkin liian hailakalta ja tähdet ei erottuneet kunnolla. En myöskään ehkä oo malttanut tarpeeksi odottaa pohjan kuivumista, jolloin tähdet on vaan sulautuneet taustaansa Nyt kokeilin räiskiä tähdet akryylivärillä, tuli huomattavasti kirkkaampi lopputulos
Tähän maalaukseen tuli inspiraatio kun pari päivää sitten ulkosaunasta tullessa jäin pitkäksi aikaa pakkaseen tuijottamaan kirkasta tähtitaivasta. Mielessäni hahmottelin jo silloin tähän kuvaan liittyvän päiväkirjamerkinnänkin
-
Nää kaks! Pariskunnan eka yhteispotretti Tää vois olla ihan magee väritettynäkin..
-
-
@sippe Kiljahdin vähän, kun tää tuli ig:ssä vastaan Tää on kokonaisuudessaan ihan älyttömän kiva kuva! Kuten sanottu, Louhi ja Liekko Innolla ootan minkälainen kaunotar Liekosta kuoriutuukaan kasvaessaan
-
Joskus loppuvuodesta -22 tuli alotettua simppeli headshot ja nyt sit päännollaukseks sen väritin. Kuvassa mein sh-tamma Kirppu
-
@Peura Voi kiitos!!
-
-
-
Harjoittelin kunnon rakennekuvan piirtämistä, kun tarkoitus olisi jossain vaiheessa oppia tekemään rakenteista ihan "näyttelykelpoisia"
Kuvassa tallin uusin heppa Tanssi. Olen tosi tyytyväinen tähän, koska on piirretty vielä mulle vaikeampaan suuntaan (pää oikealle) ja väritkin onnistui ihan hyvin. Vaikeimmalta tuntuu vuohiset + kaviot, ja posken/turvan alue. Poskesta tulee mulla helposti liian iso ja turvasta vastaavasti pieni, jolloin pää näyttää hassun muotoiselta Mitä ylipäätään vaikka tässä kuvassa kannattaisi kehittää, jos näyttelyissä haluaisi pärjätä?Vertasin kuvaa vielä pari kuukautta sitten tehtyyn rakenteeseen ja kiva oli huomata että kehitystä on tullut lyhyessä ajassa!
Loppuun vielä eilen Tanssille valmistunut pääkuva, josta tuli mun mielestä tosi kiva. Oon nyt pari kertaa kokeillut tehdä näihin vesivärikuviin jälkikäteen hieman blurratumpaa taustaa, tuo musta kivasti syvyyttä maalauksiin Tässä olen erityisen tyytyväinen hevosen ilmeeseen, tuli just sellainen kuin ajattelinkin!
-
Tän viikon oon ollut ihan nenä kiinni vesiväripaperissa, ja oon saanut muutamalle hevoselle sivuille tehtyä ihan omaa kuvaa. Useammalla on tupannut olla ryhmäkuvaa taikka muuten vaan vaikeassa asennossa josta on nähnyt huonosti koko hevosen. Tässä viimeisin, clydesdaleruuna Variet!
-
@elvira Ihana!! Mitkä värit ja tunnelma Onko tuo puiden välistä tuleva valo tehty jälkikäteen vai ihan vesiväreillä?
-
@sippe kiitos en oo niin velho, että olisin osannut tehdä tuollaista efektiä vesivärein, eli on lisätty jälkeenpäin
-
@elvira Joo oli pakko kysyä, aattelin että mäkin haluun osata noin jos teet vesiväreillä 🤭
-
Kuvassa Dyantha’s Alastar -
@lithy Minkä kokosina teet yleensä linet?
-
@kioja En muuta linejen kokoo ollenkaan tost mitä kuvas näkyy. Aloitan aina 1000 x 1000 kokosesta filusta ja leikkaan sit kaks reunaa vek sopivast kohasta. Linebrushi on nykyään 15 pikselii paksu mut toi on pressure sensitive.
Edit: Pärjäisin kisoissa tos näk paremmin jos piirtäisin ohkasemmilla lineillä, mut treenaan eri osa-aluetta just nyt.