Pelikeskustelu
-
@serena Huomasin saman, tosin siellä tais olla yks oppilas jonka pelinappulat voit näpistää itselles, ja sitten se suuttuu Se oli tosi nuoren oloinen tyttö.
Avada kedavraan taitaa melkein kaikki opettajat reagoida. En oo ite vielä päässyt kirousasteelle Odotan innoissani XD
-
@jayde said in Pelikeskustelu:
Oma hahmo tuntuu kuitenkin joltain erikoistapaukselta, joka juoksee pitkin maita ja mantuja miten lystää, eikä sitä koske mitkään tavalliset säännöt
Tämä. Kaipaan sellaista "maailmaan ja osana yhteisöä kuulumisen" tunnetta, joka esim. RDR2:ssa on todella vahvasti läsnä. Oma hahmo varmaan siksikin tuntuu niin persoonattomalta, kun ei voi heijastella NPC:eihin omaa pelikäyttäytymistään (pl. varsinaiset tarinalliset tehtävät).
Minäkin olen ihmetellyt, että missä kaikki selvät ekaluokkalaiset ovat!
-
Vuodenajat oli kiva lisä! Talvi etenkin näyttää todella hienolta. Osa hahmoista näyttää samalta tai sitten Sebastian kummittelee kaikkialla.
Mua ärsyttää että jotkut viholliset käyttää samaa firestorm spelliä mitä Dumbledore siellä luolassa (en muista loitsun nimeä) mutta sitä ei vissiin voi oppia Ärsyttää myös että beastit ei kasva kun ne on kasvattanut.
Jään odottamaan modeja. Toistaiseksi ne on keskittynyt grafiikkaan tai ominaisuuksiin, voit saada itsellesi vaikka shrek luudan! Mutta eivät ainakaan vielä tuo uutta sisältöä. Tosin en tiedä salliiko julkaisija sen, Ubisoft ei ainakaan salli.
-
Latasin hogwartsin ps5 tänään, en itse sitä pelaa, mutta muksut kyllä. Ehkä omaan tyyliin liian hidas, mutta kivalta näyttää!
Odottelen Horizonin lisäosaa Burning Shores, se varmaan seuraava isompi peli, sitä ennen voisi uudestaan pelata koko pelin läpi, kun pelasin sen ps4 ja vitosella näyttää ja tuntuu psljon paremmalta ️
Ragnarok gow aloitin kanssa, pääsin niinkin pitkälle kuin Björniin asti, liian putkimainen mulle, täytynee googlata avautuuko maailma myöhemmin, kellään tietoa?
-
@annel En tiedä minkä ikäisiä sun lapset on, mutta juurikin oma fiilis että olisi hyvin pitkälle nuoremmille suunnattu (no onhan ikärajakin 12?) ja varmasti uppoaa paremmin.
-
Vähä näppärästi myöhässä sattui tällainen uutinen silmään.
-
Tääl on nyt tosta Hogwarts Legacysta juteltu, ni voin sanoa et oon pelannu sitä melkeen 70h ja ite tykkään ihan älyttömästi Oon huono lukemaan ohjeita, joten tajusin tiettyjä pelimekaniikkoja vasta viimeisessä taistelussa Taistelut on ollu mukavan haastavia, muttei liian vaikeita, kunhan sai hienomekaniikan kuntoon, eikä vaan rämpyttäny nappeja Tein oman hahmon jotakuinkin näyttämään itteltä, ja nimesin sen vähän sinne päin
Lisäks Puuskupuh!
-
@kioja Minulla on jäänyt HL vähemmälle, pakko myöntää. Kehtaan myös myöntää, että vaikka paljon hyvää ja kivoja juttuja pelissä on, on se loppujen lopuksi ollut tylsähkö... Saman(kaltaista) toistoa on paljon, juoni ei ole kovin mukaansatempaava ja kaiken kaikkiaan tajusin, ettei tämä ole se oma unelmien Tylypahkapelini. Jään edelleen haikailemaan enemmän koulusimulaatiota, missä saisi käydä koko Tylypahkan läpi ykkösluokasta valmistumiseen asti (ehkä jopa valita aikuisiän taikaurasuunnan), olisi säännölliset oppitunnit eri aineista, kokeet, muiden oppilaiden kanssa voisi muodostaa suhdekuvioita, saisi pelata huispausta ja kerätä tupapisteitä... Toisin sanoen, HL:stä puuttuu oikeastaan se kaikki, mitä toivoin, että siinä olisi ollut.
MUTTA, en halua jättää pelkkää nurinaa (eikä tämä oikeastaan nuristen ole sanottukaan, koska jos irrotan mentaliteettini ja ideaalin ihanteeni siitä, millaisena Hogwarts Legacyn olisin halunnut olevan ja otan sen vain puhtaasti siten miten se nyt sitten on, niin oikein näppärä ja kiva pelihän se ), joten positiivista perään!
Taistelumekaniikka on ehdottomasti pelin paras juttu ja otteleminen on niin hauskaa, kun kerrankin osaa!! (En yleensä ole hyvä tappelupeleissä, mutta tässä ja Spidermanissa pääsen loistamaan - jopa pieksemään taidoissa pleikkaohjain kädessä kasvaneen mieheni.) Kun avasi ja järjesteli kaikki iskuslotsit, niin helpottui elämä huomattavasti. Tappelut on melkein jopa liiankin helppoja (pelaan normaalilla, mutta aion seuraavan pelitalletuksen pistää vaikeimmalle).
Sitten beastit on ihania, niitä on kiva kesyttää ja hoitaa ja rakastan noita vivariumeita! Varsinkin meripaikassa on koko pelin ihanin ambience ja musiikki...
Niin ja ne grafiikat on edelleen kauniit.
En tiedä, oliko jonkun päivityksen mukana tullut muutos vai mikä, mutta alkuun maailma tuntui tosi yksinäiseltä ja hiljaiselta eikä mitään tapahtunut missään, mutta sitten yhtäkkiä erään pelikerran aukaistuani, meno oli ihan toinen: yhtäkkiä NPC:eillä on dialogeja, on pieniä tapahtumia, joissa tekevät keskenään asioita ja kaiken kaikkiaan maailma heräsi enemmän eloon
-
@alexiina-c Voi mun suosikki on se ylämaainspiroitu alue! Laitoin sinne feeniksin ja hippogriffejä, kun ne tuntui sinne sopivan Ite oon kyllä kokenut että se pelimaailma on tarpeeksi elossa. Mua lähinnä häiritsee pc:n silmägrafiikkabugit xD
Voisin kuvitella että seittemän+ vuotta Tylypahkaa oppitunteineen kaikkineen ois tosi raskas pelikokemus
Mä lähen vinkumaan näistä pienistä jutuista, että mä en ymmärrä miks pc:llä on vaan yks versio "What do you have for sale?" -replasta Sen kuulee joka hiton kerta kun menee ostoksia tekemään taikka asioita myymään, niin oisin voinu kuvitella et nää ois edes toisen tai kolmannenkin version samasta replasta äänittäny. Joku tyyliin "Can I see what's for sale?" ja "I would like to see what's for sale" ois vähän vaihtelua siihen iänikuiseen samaan lauseeseen. Mä kuulen kummituksena korvassa sen äänensävyn aina kun näen ton lauseen
-
@kioja said in Pelikeskustelu:
Voi mun suosikki on se ylämaainspiroitu alue!
Ooh, minulla ei ole tainnut tuo vielä edes aueta! Innolla odotan
Omassa unelmatylypahkapelissäni koulusimulaatiomaisuus olisi tietysti toteutettu tarpeeksi erilailla joka vuonna, että pysyisi mielenkiinto eikä olisi liikaa toistoa, mutta tykkään kyllä muutenkin enemmän ihan arjen askareista, kuin suurista ja mahtavista maailmanpelastustehtävistä (niin kuin nyt tässä HL:ssä vähän painotettu on)
Ja mitä tulee noihin toistuviin repliikkeihin... oh boy, Floo Powder -neidin, "Off on another adventure, are we?":t, ja samoin päähenkilön huokailut, "Sometimes it seems all roads lead to Hogsmeade..." Aivan, aivan, niin olen kuullut (!!)
-
@alexiina-c Eli siis tarviit first person Tylypahka-Simssin xD
-
@kioja No... life simulation -pelit on kyllä ehdottomasti lempigenre ja olen simssin suurkuluttaja, että niin, niinpä kai! Sitä odotellessa, haha!
Mistä tuli mieleen, että nythän on julkaistu teaserit Life by You -pelistä, jossa on mukana mm. The Sims 2:n yksi tekijä, ellen ihan valehtele. Vaikuttaa aidosti TS3:lle kunnon jatkumolta (toisin kuin TS4, joka oli fiilikseltään ja kaiken suhteen iiiihan erilainen), että olen täpinöissäni tästä (Samoin Paralivesista! Jo oli aikakin, että EA saa kilpailua markkinoille...)
-
Potterista muuten vihdoinkin julkistettiin mobiiliversio Magic Awakened. Peli keskittyy Voldemortin jälkeiseen elämään jossa mm. Neville Longbottom opettaa yrttitiedettä eli tuttuja henkilöitä luvassa. Hagrid on edelleen riistanvartijana ja Minervakin pyörii kuvioissa.
Grafiikat on todella erilaiset ja niihin totuttautuminen vaatii aikansa, mutta äänipuoli on hoidettu hyvin etenkin loitsuissa. Pelissä on päätarina jota pelaamalla saa uusia loitsuja sekä runsaasti muutakin tekemistä. Voi käydä tansseissa, käydä oppitunneilla, tutkimassa kiellettyä metsää joko yksin tai porukalla (dungeon henkinen), kaksintaistelut joko yksin tai toisen pelaajan kanssa. Kaikki pelin ominaisuudet tai alueet ei ole avoinna vielä mutta betavaiheesta edistynyt todella paljon!
Mun ehdoton suosikki on kaksintaistelut! Jotenkin niin palkitsevaa touhua. Niitä voi mennä rajattomasti ja yrittää selviytyä seuraavalle tasolle josta ropisee palkintoja oli sitten solo tai duel, kummallekin on omat mittarinsa.
Sori mainospuheesta
-
@hm said in Pelikeskustelu:
Potterista muuten vihdoinkin julkistettiin mobiiliversio Magic Awakened. Peli keskittyy Voldemortin jälkeiseen elämään jossa mm. Neville Longbottom opettaa yrttitiedettä eli tuttuja henkilöitä luvassa. Hagrid on edelleen riistanvartijana ja Minervakin pyörii kuvioissa.
Joo, ja eikös nyt juuri paljastettu (johan lähti Pottermaailma taas täyteen laukkaan) HBO Maxille tuleva Harry Potter TV-sarjakin (remake kirjoista/elokuvista, siis).
-
@alexiina-c Oon lukenu samaa, vielä toki vähä epäilyttää. Luulen että yleisö (ainakin itse true potterheadina) olisi vastaanottavampi mikäli ei olisi nimenomaan Pottereista tämä sarja vaan sijoittuisi johonkin toisiin tapahtumiin, tai edes eri henkilöihin painottuen. Nuo tutut naamat on niin syvällä selkärangassa etten voi kuvitella niille korvaajaa.
-
En väitä vastaan! Paitsi jos ne on sysihuonoja. Toivottavasti Legacykin saa päivityksiä joskus. Mulla tyssähti pelaaminen sen jälkeen kun kaikki beastit ja kiroukset oli saatu. Jossain vaiheessa pääsee langettamaan kiellettyjä kirouksia oppilaisiin ja opettajiin mutta kaiketi vasta pelin loppuvaiheessa (?)
edit / Toivon myös ettei sarja kohdistu suoraan potteriin vaan muihin tapahtumiin. Paitsi tietysti jos saadaan tutut näyttelijät mukaan. Noi samat naamat kuitenkin kummittelee kaikissa peleissä joissa on mukauteltu näyttelijöitä ulkonäköä myöten.
-
@serena No tämä. Velhomaailma tarjoaa niin monia mahdollisuuksia ja tarinoita kuvattavaksi ja kerrottavaksi, kuten nyt vaikka Kelmien tai Tylypahkan perustajien tarinan.
@hm said in Pelikeskustelu:
Paitsi tietysti jos saadaan tutut näyttelijät mukaan.
Daniel on ainakin sanonut, ettei ole kiinnostunut laisinkaan palaamaan mihinkään Pottereihin. Rupert taisi olla ainut triosta, joka sanoi joo, mikäli muutkin tulee. Tom taas lähtisi mielellään. No, taitavatpa olla jo liian vanhoja rooleihinsa muutenkin :--)
-
@alexiina-c Paitsi jos olisi next gen, eli trion ja muiden lapset mutta sitten olisi varmaan pakko heittää vähä Cursed Childia kehiin ja se taas jossain määrin vaatii vanhempienkin osallisuutta. Kelmien aikakausi ois mielenkiintoinen, tai sitten vaikka Voldemortin nuoruus. Ehkä turvallisin pohja olisi kuitenkin täysin jokin oma irrallinen juttunsa.
Jottei menisi ihan ot:ksi niin mie latasin viikonloppuna uuden paljon kehutun metsästyspelin Way of the hunterin. Vasta joitaki tunteja takana mutta tykkään paljo!
-
@serena Huh, kirja-jota-ei-pidä-mainita (TCC) on semmoinen canonin ja loren pyhäinhäväistys, että saa kadota kollektiivisesta muistista, ja toivottavasti siitä ei enää ikinä tehdä yhtään mitään eikä siihen enää ikinä missään Velhomaailmajutuissa referoida
Mutta, jotain peleistä myös sanoakseni, pelasin eilen taas pienen tauon jälkeen HL:tä ja sain ensimmäistä kertaa kiinni hevoskotkan luonnosta! Thestralit oli kamalan vaikeita napattavia, ne piti yllättää näkymättömänä ja käyttää vielä jähmetysloitsu, että ehti kampittaa laukkuun ennen kuin lensivät pois, mutta hevoskotka oli yllättävän iisi.
-
@alexiina-c Mulla on toiminut kaikkiin leviosa ja sitten matkalaukkuun Pari päässyt karkuun kun etäisyyttä ollut liikaa, mutta yllättävän hyvin tuo kombo on toiminut.