Musiikkikeskustelu
-
Vanhassa Keskustassa oli ainakin joskus alkuaikoina paljonkin tällaisia off topic -keskusteluja, joita oon ikävöinyt. Keskusta on tuntunut jo jonkin aikaa muutenkin hiljaisemmalta, joten eiköhän korjata asia ja pykätä pystyyn musiikkiaiheinen topic, jonka myötä itse kukin voisi löytää vaikka lisää täytettä soittolistoilleen
Mua kiinnostaisikin tietää just sun tämänhetkiset lempparibiisit ja -artistit. Ootko törmännyt hiljattain johonkin ihan uuteen artistiin, jonka musiikkia oot luukuttanut päivästä toiseen vai onko sulla jokin tietty luottoartisti jo vuosien takaa, johon et vain koskaan kyllästy? Vai kuunteletko eri artisteilta enemmänkin vain yksittäisiä biisejä?
Mä itse kuuntelen aika sekalaisesti eri genrejä, mutta eniten kuitenkin ehkä poppia ja räppiä. Spotify Wrappedin mukaan mun kuunnelluin artisti on tainnut joka vuosi olla Eminem ja tän väitteen voin kyllä myös allekirjoittaa. Suosikkikappaleet Eminemiltä ovat vaihdelleet vuosien mittaan, mutta viime aikoina eniten kuuntelussa ovat tainneet olla Killer, Godzilla ja The Way I Am. Muita saman genren kovassa kuuntelussa olleita kappaleita ovat sitten olleet muun muassa Post Malone - Motley Crew, Kube - Gasoo ei breikkei ja Lil Nas X - Industry Baby.
Pop-genrestä voisin mainita Dua Lipan, jota oon viime aikoina kuunnellut enemmän kuin aiemmin. Homesick, New Rules (tämä on muuten nyt hyvä, kun ei oo hetkeen soinut radiossa) ja Levitating ovat pauhanneet ahkerasti mun kuulokkeista koiraa lenkittäessäni. Ed Sheeranin uusi albumi on myös mun mieleen ja Shiversiä on kuunneltu poikaystävän
henkisen hyvinvoinnin menettämiseenkyllästymiseen saakka. Overpass Graffitikin on hyvä. Oon myös vähän yllättäen tykästynyt Shawn Mendesiin ja uusin kappale It'll Be Okay on kyllä kuuntelemisen arvoinen! Ja tähän viimeiseksi voisin vielä mainita Doja Cat - Kiss Me More, joka oli tämän vuoden yksi kuunnelluimmista kappaleistani. -
Happoradio siellä jyllää Spotifyn listoilla kärjessä vuosi toisensa jälkeen enkä ihmettele. ️
Kaunis Ihminen ja uusimmalta levyltä Vesitornin katolla lempparibiisit tällä hetkellä.
Tuure Kilpeläisen Lumous-biisiin oon myös tykästynyt hirveästi!Muuten kuuntelen aika laidasta laitaan musiikkia. Riippuu niin päivästä ja fiiliksestä, mitä kuuntelen (Happiksen lisäksi).
Yleensä teen joka vuosi uuden Spotify-listan, mihin kerään vanhoja suosikkeja sekä vuoden mittaan löytämiäni uusia biisejä. Siellä saattaa olla Antti Tuiskua, seuraavaksi Kotiteollisuutta, Abreuta, Kirkkovenettä, Kaija Koota, TIXiä, Juha Tapiota, Volbeatia jne.Mikään hirveä öriöriöri-hevi ei iske.
-
Jos minun suosikkilistaa Spotifyssa katsoo, niin se koostuu pääasiassa industrialista, EBM:stä, synthpopista, darkwavesta, futurepopista ja sen semmoisesta. Seassa on sitten paljon ysäriä, eurodancea, jonkin verran raskasta kuten Rammsteinia ja Nightwishia ja sitten sekalaisia outouksia, kuten Dolly Partonin Jolene, Kirkan Surun Pyyhit Silmistäni ja Teflon Brothersin I Love You.
Spotify Wrapped tiesi tänä vuonna kertoa tällaista.
TOP5-artistit:- VNV Nation
- Blutengel
- Vanguard
- Ayria
- Ashbury Heights
TOP5-biisit:
- Grendel - Harsh Generation
- E-Rotic - Lemmings on the Run
- Beyond Border - What Makes the World Go Round
- Blind Channel - Dark Side
- Massiv In Mensch - Monkey Islands
Näiden lisäksi haluaisin nostaa suosikkilistalta seuraavat vielä:
Cephalgy - Gott Machine Vaterland
Aeronaut - Killing Time
Yellow Lazarus - Tangier
Cappella - U Got 2 Let To Music
Vanguard - Ragnarök
VNV Nation - Lights Go Out
Covenant - Call The Ships to Port
Äh, näitä olisi noin sata muutakin... -
Hei kiva, täältähän voi bongata soittolistalle jotain uutta! Täytyy heti laittaa kaikki ehdotetut kuunteluun
Jos joku yrittäisi minua lokeroida kuuntelemani musiikin perusteella, niin onnea valitsemalleen tielle Sen verran ihan oikeasti kuuntelen kaikkea: suomi-iskelmästä kantriin, poprockista leffamusiikkiin, eurodancesta 80-lukuun, openingeista melodiseen metalliin... Ehkä äkkiseltään ainoat, jotka tyrmään jo genren perusteella ovat kunnon örinärähjäyshevit, trash ja jazz. Muutoin en kuuntele bändejä, tiettyjä laulajia tai genrejä, vaan biisejä. Melodia on se, joka iskee ensimmäisenä, sitten toisena arvotan myös sanomaa/sisältöä. Vaikka svengaava meno olisi hyvä, jos sanat on ihan kauheat, tuskin enempää kuuntelen. Minuun iskee myös "oudot" kappaleet
Tämän hetken eniten kuunnelluin joulukappale on (ollut) Anna Erikssonin versio Heinillä härkien kaukalon.
Sitten ihan yleisesti tällä hetkellä eniten on tullut kuunneltua:
- Poets Of The Fall - The Poet and the Muse
- Cartoons - Witch Doctor
- 7eventh Time Down - God Is On The Move
- Teuvo Loman - Helsinki City Boy
- Dimash Kudaibergen - Fly Away
- Olavi Virta - Hopeinen kuu
- Final Fantasy VIII - The Man with the Machine Gun
- Johnny Cash - Ring Of Fire
- Macka B X The Kiffness - Cucumba (Cucumber Rap)
- Hevisaurus - Viikinkilaivalla avaruuteen
...
Jos sitten taas mietitään tiettyjä artisteja tai yhtyeitä, joilta kuuntelee useampaa kuin yhtä kahta kappaletta, niin Nightwish, Apulanta, JUJU, The Crash, Celine Dion, t.A.T.u., Muse, Hurts, The 69 Eyes, Lovex, The Rasmus, PMMP, Kaija Koo, Cascada, Gabrielle Aplin, Aaron Watson, Bryan Adams, Alanis Morrissette ja ABBA on sellaisia. Genreinä - jos pakko on valita - tykkään eniten varmaan konemusiikista (remix, tekno, eurodance, trance jne.).
4ever-lemppareita, joihin ei kyllästy koskaan (tosin en muutenkaan ikinä kyllästy kivoihin biiseihin, koska en koskaan "puhkikuuntele" mitään) on:
- Blessid Union of Souls - Brother My Brother
- Bob Sinclar - Love Generation
- JUJU - Astu valoon
- The Lion King - He Lives In You
- Libera - I Am the Day
- O-Zone - Dragostea Din Tei
- Ylvis - The Fox
- Aurora - Warrior
Ja vielä lopuksi esimerkkejä sellaisista "oudommista" biiseistä, joista tykkään
- Austra - Spellwork
- Mozart l'opéra rock - Je dors sur des roses
- Go_A - Solovey
- Jem - They
- MC Lars - Camelot
- Portal - Still Alive
- Thom Yorke - Hearing Damage
- Kollektivet - Compliments
- Enya - Adiemus
- Mandragora - Space, Time & Travel Machine
BONUS ROUND: Lissut - Pissikset
EDIT: Täytyy muuten sanoa, että @Sirpa tutustutti täällä joskus VNV Nationiin ja on kyllä monta biisiä tullut siltä sen jälkeen kuunneltua! Noista muista mainitsemistasi myös omalta soittikselta löytyy Jolene ja I Love You, tosin Kirkan tuotannosta luukutan enemmän Varrella virran, vaikka myös tuo on kyllä hyvä
@Mila Aivan ihana tuo Tuure Kilpeläisen Lumous, rakastuin
@Hazel Sinulta nappasin Dua Lipan Homesickin! -
Valitettavasti en voi suoraan esitellä omaa musamakua Spotifyn perusteella, koska meillä on miehen kanssa yhteinen tili ja noi vuosikoosteet on täynnä sen kuuntelemaa synkkää örinää ja suomipoppia.
Mutta joo, kuten monella muullakin, mullakin musiikkimaku vaihtelee ihan fiiliksen mukaan. Tässä omia Spotify-listoja selaillessa näkyy olevan artisteja aina Turmion Kätilöistä ja Rammsteinista Ed Sheeraniin ja BEHMiin... Yleensä tulee erilaisia kausia, esim. nyt loppuvuodesta löysin instrumentaalijazzin opiskelun taustalle helpottamaan keskittymistä. Mulla on aina ollut ennakkoluuloja jazzia kohtaan enkä ikinä uskonut, että tykästyisin, mutta oon nyt oppinut, että sen sekavan free jazzin lisäksi genren alle mahtuu muitakin alagenrejä. Itse tykkään varmaan eniten New Orleansista ja smooth jazzista, jos olen tulkinnut oikein. Sellasesta rauhallisesta temposta, missä on piano ja saksofoni pääinstrumentteina. Ehkä mieluiten/useimmiten kuuntelen kuitenkin sellaista suoraviivaista rokkia tai "hipsteri himmailua".
Yksi bändi on kuitenkin tässä aikuisvuosina noussut ylitse muiden ja se on ruotsalainen rock-bändi Royal Republic. Vähän extempore lähdettiin miehen kanssa joitain vuosia sitten käymään näiden keikalla Helsingissä ja rakastuin lujaa! RR on mielestäni paras livebändi mihin oon koskaan törmännyt, soittavat sellaista herrasmiesmäistä, mutta kuitenkin vähän renttua rokkia. Tässä pari lempparibiisiä:
- When I See You Dance With Another (eka biisi, jonka kuulin näiltä aikanaan Radio Rockilta ja on yhä mun all time favourite)
- Fireman & Dancer (uudempaa tuotantoa, hyvä meininki)
- Like A Lover (samalta levyltä kuin Fireman & Dancer, vähän rauhallisempi tempo)
Muita aina vaan omilta Spotify-listoilta toiselle siirtyviä biisejä näyttäis olevan muun muassa seuraavat (ei missään järjestyksessä):
- Samae Koskinen - Spoon River (samaistun jotenkin tähän biisiin)
- Franz Ferdinand - Take Me Out (tässä jotenkin tosi hauska dramaattinen muutos kesken biisin)
- Ásgeir - Going Home / Heimförin (itkubiisi, tähän kiteytyy tosi paljon muistoja ja tunteita työharkasta Islannissa ja perheen edesmenneestä hevosesta)
- BEHM - Hei Rakas (koskettava biisi johon taas jollain tapaa helppo samaistua oman suhteen kautta)
- Disturbed - The Sound Of Silence (vähän klisee, mutta onhan tää nyt mahtipontinen versio )
- Rammstein - Ausländer (tää on yleensä sellanen vitutuksenpurkubiisi, mutta tulee kuunneltua muutenkin)
- Johanna Kurkela - Oothan tässä vielä huomenna (koskettavaa parisuhdehömppää, plus tykkään Kurkelan äänestä tosi paljon)
- Bon Jovi - Wanted Dead Or Alive (tää toimii välillä sellasena "voimabiisinä" )
-
Artisteista ehdottomia lemppareita ovat vuodesta toiseen Kenny Chesney ja Bruce Springsteen, hyvänä kolmosena tulee uudempana suosikkina Rag'n'Bone Man. Suomalaisista iskee sanoittajana ja laulajana eniten Knipi. Mulla on puolestaan ehkä lempibiisit sellaisia, jotka on olleet jossain sellaisia, että niihin kiteytyy paljon muistoja; hyviä tai kipeitä.
Paljon soineita muun muassa:
- Bruce Springsteen - Paradise (aina vaan favorit, vuodesta toiseen)
- Kenny Chesney - You And Tequila (tämä muistuttaa mua hullulla tavalla entisestä parisuhteesta ja siitä, miten se voi saada lempijuoman tequilan tavoin sekoamaan)
- Justin Bieber & Benny Blanco - Lonely (tätä kuuntelin paljon, kun vaihdoin työtiimiä kehittämisen tehtävistä. Siellä mulla oli superupea työporukka, josta saatoin olla joka päivä ylpeä. Työtiimin vaihdon jälkeen tajusin vaihtaneeni työyhteisöön joka on kuin tikittävä aikapommi ja koin itseni hyvin yksinäiseksi hyvästä työnkuvasta huolimatta sillä keneenkään ei oikein ilmapiirin takia halunnut edes tutustua)
- Rag'n'Bone Man - Human (niin. me ollaan kaikki ihmisiä.)
- Ocie Elliot - Take Me Home (tää kuvastaa montakin käytyä elämänvaihetta, kun on ollut ikävä kotiin - mitä se koti ikinä onkaan kulloinkin tarkoittanut!)
- Gayle - abcdefu (tää on ehkä mun sellainen haista vittu biisi )
- Tones And I - Fly Away (tääkin on ehkä vähän tohon yllä olevaan työhön liittyvä, jota tuli luukutettua paljon kun yritin uskotella itselleni että mun on parempi muualla)
-
Ghost, Cvlt Ov the Svn, Sentenced, Batushka, Danheim ja Greta van Fleet on varmaan tällä hetkellä eniten soitossa. Muita suosikkeja ovat mm. Rammstein, The Smashing Pumpkins, Linkin Park, Mindless Self Indulgence ja HIM. Tykkään myös videopeli-, tv-sarja- ja elokuvamusiikista sekä klassisesta musiikista. Kesällä innostuin myös bardcoresta, siltä saralta omia suosikkeja on mm. Rammsteinin Sonne latinaksi laulettuna ja remake Linkin Parkin Numbista.
Tän hetken suosikkikappaleet suosikkiesittäjiltä:
Ghost - Jigolo Har Megiddo
Cvlt Ov The Svn - Luna in the Sky Forever (& The Murderer koska en osaa päättää lol)
Sentenced - We Are But Falling Leaves
Batushka - Yekteniya I
Danheim - Kala
Greta Van Fleet - Black Smoke Rising
Rammstein - Mein Teil
The Smashing Pumpkins - Disarm
Linkin Park - Breaking The Habit
Mindless Self Indulgence - Revenge
HIM - Gone With The SinJa muutama muu kiva kipale, koska miksipäs ei:
Joose Keskitalo - Viis tyttöä
Serj Tankian - Harakiri
The Coffinshakers - Last Night Down by the Grave
Brainstorm - Ветер
The Smiths - There Is A Light That Never Goes Out
In Flames - Down In A HoleJja bonuksena vielä Ievan Polkka club remix, koska oon kuunnellut tätä luvattoman paljon viime aikoina. Sit poistun takavasemmalle, koska koko ajan tulis vaan mieleen kaikkia biisejä, mitä haluaisin tähän linkittää.
-
Tämä on varmaan ihan sopiva topic kysyä, että tietääkö kukaan sivua, jolla voi hakea samankaltaisia bändejä kuin minkä siihen esimerkiksi syöttää? Muistan joskus vuosia sitten törmänneeni tällaiseen sivustoon ja oli kätevä vekotin, kun laittoi vain jonkun yhtyeen nimen hakuun niin se heitti paljon samantyyppistä musiikkia. Sieltä oli helppoa poimia sitten vastaavia!
-
Paras kasaribiisi ikinä:
Whitesnake - Still of the nightMuuten kuuntelen laajalla skaalalla rokkia/metallia 60-luvulta nykypäivän asti =D
-
@alexiina-c Mä oon joskus ihan Spotifyssä hyödyntänyt sitä "Fanien kuuntelulistalla" tms. listaa jonkun tietyn artistin kohalla ja löytänyt usein suht samantyylistä musaa. Mutta tollanen spesifimpi hakusovellus ois varmaan paljon kätsympi. Seuraan siis.
-
@hanne Joo, minulla ei ole Spotifyita niin ei ollut sen juttu, vaan ihan oma nettisivunsa. Jos joku vaikka keksisi
-
Koska tuosta minun listaltani jäi se mainittu "noin sata" kappaletta listaamatta, niin laitanpa jatkossa aina silloin tällöin jonkin just silloin soivan biisin tänne jakoon.
Tänään se on Ice MC:n (naisartisti lienee Alexia, toinen hyvä) Russian Roulette. Just hyvää ysäri-eurodance-whatever-jytkettä.
-
-
Kuuntelin tänään näitä tänne linkattuja biisejä ja en ehkä kestä tätä nostalgiaa, toi @Sirpa n linkkaama E-Rotic - Lemmings on the Run on ollut In the Groove-tanssipelissä. Pelattiin sitä aina mun siskon ja parin kaverin kanssa, kun oltiin lapsia.
-
@tinu
Katos joo, Lemmings on vuodelta 2003. Minä kuvittelin jotenkin, että se olisi ihan uutta tuotantoa. Bongasin biisin nimittäin samoihin aikoihin kuin viime vuonna ilmestyneen Head Over Heelsin.
E-Rotic oli nimittäin pinnalla kovasti ysärin puolivälissä (mm. Max Don't Have Sex With Your Ex), mutta se katosi sen jälkeen minun tutkastani ja luulin sen tulleen telakalta vasta tässä nyt 2020-luvun taitteessa... -
Pannaas maanantaiaamun kunniaksi eetteriin Ashbury Heightsin Phantasmagoria. Tämä kappale joutui lainaamaan nimeään joulupäivänä syntyneelle angloarabitammalle.
-
Mä nyt tosiaan valtaan tätä ketjua, mutta tässä taas yksi suosikki: Beborn Beton - Another World.
Kappalehan on jo niinkin vanha kuin 1997, mutta minä bongasin sen (musiikkitukihenkilöni avustuksella) vasta muutama vuosi sitten. Parempi myöhään jne. -
Tälle päivälle vähän muunlaista: Laibach - B Mashina.
-
En ees jaksa alkaa listaa mistä tykkään ja mitä kuuntelen, mutta suosittelen teille kaikille Billy Burkea (Youtube/Spotify). Removed ja The Underkill on aivan huikeita levyjä Tää uusin julkasu tosin on
-
Löysin uuden lempparin! John Legendin Driven!
Laitoin Spotifystä Greyn Anatomian "soittolistan" taustameluksi/inspikseksi ja siellä soi. Oon kyllä kuullut tän ennenkin, mut jotenkin nyt vasta "iski".