Ostetaan hevosia (hafl, ISH, psl)
-
Nämä kaikki olisi tulossa osaksi isompaa tarinallista kokonaisuutta. Sisältöä sivuille tulee hyvin hitaaseen tahtiin, koska en tarinallisuudesta huolimatta varsinaisesti kirjoita tarinoita. Mutta hepat saa piirretyt kuvat ja tarkoitus on kilpailla sekä porrastetuissa, että kaikenlaisissa muissa tapahtumissa. Tässä yksi esimerkki joukkoon kuuluvasta hevosesta.
Iältään hepat saisivat olla mieluiten jo aikuisia. Aiemmasta kilpailutaustasta ei ole haittaa. Varsoja näille ei välttämättä tule, mutta koskaan ei kannata sanoa "ei koskaan". Suvun pituudella ei ole väliä (eikä sillä onko sukulaisilla valokuvia vai piirroksia).
Haflingertamma
13-vuotias Frieda on kasvamassa liian pitkäksi perheen kaspianponille, joten hakusessa on nyt tälle herkälle tytölle sopiva rauhallinen haflingertamma. Tamma tulee pääasiassa koulu- ja harrasteratsuksi, mutta hyvistä hyppytaidoistakaan ei ole haittaa, sillä luultavasti jossain vaiheessa myös pikkusisko kinuaa isomman hevosen selkään. Frieda itse on vasta Helppo C -tasoinen, mutta olisi kiva, jos ratsu olisi jo vähän osaavampi. Perhe asuu Itävallan länsiosassa ja uutta hevosta lähdetään mieluiten katsomaan kotimaasta tai lähinaapureista.
ISH
Kenttäratsua itselleen etsii irlantilaismies Cillian. Hän asuu tällä hetkellä Lounais-Englannissa ja toivoo löytävänsä hevosen joko Briteistä tai Irlannista. Mies itse on kilpaillut CIC3-tasolla, joten hevoselta voisi odottaa samaa, mutta se ei ole niin justiinsa. Sukupuolella ei väliä.
Lusitano
Callum ja Bérénice haaveilevat lusitanosta, joka olisi koulutettu koulupuolella jo vähintään vaativalle tasolle. Siitä sitten pariskunta jatkaisi ylöspäin. Myös kiinnostus historiallisiin lajeihin on nostanut päätään, joten jos hevosella on jo valmiiksi kokemusta siitä puolesta, kynnys lajin kokeilemiseen olisi pienempi. Täydellisen hevosen kaksikko on valmis hakemaan vaikka maailman ääristä. Sukupuolella ei väliä.
-
-
Breawassa olisi kaupan 09.06.2022 syntynyt ish: o/t. Sparhawk Ree / Bossie Boom Ree i. Gleanntán Stonehearted e. Kilkenny Binne
Onko 2022 syntynyt jo sun ikääntymisellä aikuinen -
Tarjolla PSL tammavarsa Viento Ártico G.. Emä kilpaillut ja menestynyt koulussa, isä menossa KRJL ja menestynyt historiallisissa lajeissa haute ecoleen asti. On antaa kuva mukaan, mutta laitan yv:llä jos kiinnostaa Toki voin ikäännyttää ja kouluttaa sekä kilpailuttaa VHRY noviisi - I tason luokat, jos haluaa kokeilla onnea VHRY:ssä. Myös autan siinä lajissa ilomielin.
-
Meillä olisi ish hepalle isäehdokkaaksi tarjota 2p Salta, joka on syntynyt 2017 ja saa käyttää takautuvasti Myös meidän täysiverisiä saa vapaasti katsoa, kaikki kilpailleet kenttää.
Lisäksi meillä olisi takautuvana varsana mahdollista saada haflinger seuraavista yhdistellen
Conrad x Miia
Carkki x Challie
Cicero x Kisu
Raphael x Cherry
Tuonti ja kokeileminen onnistuvat kisojen lomassa kotimaassakin, eli sijainti Suomessa ei ongelma -
En oo valitettavasti ehtinyt vielä katsoa näitä läpi, kun on ollut pari viikkoa nenä kiinni kirjassa. Kirjastosta varattuja kirjoja tupsahteli kerralla luettavaksi useampi. Lisääkin saa vielä laitella, ensi viikolla tuun sitten kurkkimaan vihdoin.
-
Haflingerille emäehdokkaaksi Unique. Varsa voi olla takautuvasti syntynyt ja ikäännyttää aikuiseksi heti, en ole niin tarkka hevosten jälkeläisten ikäjuttujen kanssa. Riittää, kun on vain emän syntymäajan jälkeen
Noin muutenhan Uniquen varsasta tulisi varmasti hyvin paljon emänsä kaltainen kiltti, yleispainotteisesti näppärä ja juurikin lapsiratsastajalle sopiva ystävä. -
-
@turjake Ooh, Sierran ja Meridan kuvien tamma on just sen näköinen, millaiseksi oon tän kaavaillut. Pitkän pohdinnan jälkeen valinta kohdistui Meridaan, eli Neuwirthin perhe voisi tulla noutamaan sen Friedan uudeksi ratsuksi.
@Miltsu Onko mahdollista saada Rewa-liitteellä? Tän voisin siinä tapauksessa ottaa.
@Raituva Vaikkei tämä olekaan ihan täysin sitä mitä hain, niin on sen verran kiva, että voisin napata sen mukaani silti. Ainahan voi ostaa vaikka kaksi lusitanoa.
Kiitos myös muille tarjonneille!
-
Juu voi ottaa Rewa liitteellä paketoidaan sulle!
-
@milja Merida sulle siis
-
@milja Pistetään sulle, laita sivut kun saat Isä juuri KRJ-III palkittu.