M: varsin vinhoja aatelisvarsoja (she, wm, wc)
-
Vinhakulmassa on ollut pitkästä aikaa oikea varsakesä! Kaiken kaikkiaan kahdeksan varsaa ovat yhteistuumin vallanneet varsalaitumen joka kolkan ja aiheuttaneet emätammoilleen harmaita jouhia. Tämän "sisarusparven" vanhin jää meille Vinhakulmaan, mutta kaikki muut olisivat valmiina valloittamaan maailman. Vinhakulmalaisille varsojen kodeille ei ole sen kummempia paineita. Toki ilahdun, jos näen varsojani joskus kantakirjatilaisuuksissa sun muissa kissanristiäisissä, mutta mitenkään pakollista se ole. Tärkeintä on siistit, pysyvät sivut ja kivan oloinen koti. Varsat tulisi myös aikanaan rekisteröidä.
Tällä kertaa varsojen nimiin ja sukupuoliin ei ole mahdollista vaikuttaa. Vanhemmat saattavat kilpailla sen 20 sijoitusta painotuslajeissaan - tai sitten eivät. Laatistavoitteita ei varsinaisesti ole. Kantakirjaan kantakirjaamattomat jahka kerkiän (pl Bambibliss, jolla ei ole rakennekuvaa). Vinhakulmassa on ulkoasun vaihdos kesken, joten älkää säikähtäkö erilaisia sivupohjia. Korjaan myös sukutaulujen rikkinäisiä linkkejä ulkoasua vaihtaessani.
--
wm o. Vinhan Anthony - jää Vinhakulmaan
s. 30. toukokuuta 2024isä. Rhyfeddodau Argoelion KTK-I (hprnpäiskm 119cm)
emä. Vinhan Bluebell KTK-III (rtkm 117cm)--
she o. Vinhan Benedict
s. 4. kesäkuuta 2024 FI
musta / mustankirjava - n. 100cm korkea
sukua 4 polveaBenedict on hilpeän oloinen orivarsa. Se sujahtaa porukkaan kuin porukkaan, vaikka toisaalta vaikuttaakin siltä, ettei se ole vielä löytänyt ihan niitä omia sydänystäviään. Benedict on leppoisaa seuraa ja sen sydän on täyttä kultaa.
isä. Wyat Bring Pluto Back KTK-III (m 100cm)
emä. Bambibliss (mkrj 98cm)--
wc o. Vinhan Colin
s. 5. kesäkuuta 2024 FI
rautias / voikko - n. 125cm korkea
sukua 2 polveaTätä velikultaa saa aina metsästää aidan ulkopuolelta. Sillä tuntuu olevan loppumaton kaipuu maailmanmatkailua kohtaan. Mikään penaalin tylsin kynäkään Colin ei ole, joten siitä voi takuulla saada vaikka mainion luottokisaponin itselleen. Se ei ainakaan stressaannu matkustamisesta.
isä. Vinhan Bog Bilberry KTK-I (prt 130cm)
emä. VIR MVA Vinhan Contessa KTK-I, VWY-II, KV-II (vkk 113cm)--
wm t. Vinhan Daphne - varattu: kida
s. 18. kesäkuuta 2024 FI
rautias / rautiaankimo - n. 120cm korkea
sukua 2 polveaKaunis kuin mikä, mutta onneksi myös varsin nöyrä poni. Tamman kiltteyden ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, sillä Daphne on määrätietoinen nuori neiti, joka menee tavoitteisiinsa vaikka harmaan kiven läpi.
isä. Fawnmor Lion King KTK-II (rt 121cm)
emä. Ch Pencalow Matilda KTK-I (rtkm 118cm)--
wm t. Vinhan Eloise - varattu: kida
s. 23. kesäkuuta 2024 FI
musta / rautias (+ voikko, päistärikkö, kimo) - n. 115cm korkea
sukua 2 polveaSisukas oman tiensä kulkija, joka mennessään saattaa vahingossa muksauttaa muut kumoon. Niin henkisellä tasolla kuin fyysisestikin. Eloise on välillä vähän napakampi neitokainen, mutta kuitenkin peruskiltti.
isä. Vinhan Navy Blue KTK-II (mvkkpäiskm 113cm)
emä. Maldwyn Elsie (vkk 120cm)--
wm t. Vinhan Francesca
s. 1. heinäkuuta 2024 FI
ruunikko / rautias (+ voikko, kimo) - n. 115cm
sukua 3 polveaFrancesca ei ole sosiaalisin otus, mutta omien tyyppiensä rauhallisen hyväksyvässä seurassa se kyllä viihtyy paremmin kuin hyvin. Herttaisena tammana Francesca haluaa kuitenkin toimia aina oikein ja olla muille mieliksi.
isä. Vinhan Toussaint KTK-II (vkk 120cm)
emä. Ch Vinhan Lynette KTK-II (rnkm 113cm)--
wm o. Vinhan Gregory
s. 20. heinäkuuta 2024 FI
ruunikko / rautias (+ kimo) - n. 117cm korkea
sukua 2 polveaVaikkei Gregory olekaan tämän varsakatraan nuorin, on se jollain tavalla vähän sellainen pahnanpohjimmainen. Se joka jää vähän jälkeen laukkakilpailuissa ja joka jää aavistuksen muun porukan ulkopuolelle. Luonteeltaan orivarsa on kuitenkin leppoisan mukautuva, joka ei ota itseensä oikeastaan mistään.
isä. Llanwenarth Sir Iorwerth KTK-II (rnkm 119cm)
emä. Rhown Gwenyth KTK-II (rtkm 115cm)--
wm t. Vinhan Hyacinth
s. 24. heinäkuuta 2024 FI
rautias / ruunikko (voikko, kimo, sabino) - noin 115cm korkea
sukua 1 polviHyacinth on varsa joka tunkee turpansa joka paikkaan. Myös paikkoihin, jotka sille ei kuuluisi oikeastaan lainkaan. Milloin lentelee pihan pelaguut tamman heittelemänä, milloin tamma saa turpaansa kissan kynsistä. Hyacinth on kiltti ja elämäniloinen pieni eläin.
isä. Topsham Huckleberry KTK-III (trt sb 119cm)
emä. Staylittle Luned KTK-II (rnvkkkm 112cm) -
Vinhan Eloise & Vinhan Daphne olisivat tervetulleita Pencoediin kisailemaan ja siitoskäyttöön
-
@kida joo, neitokaiset sipsuttelevat sinne suuntaan!
-