Suosittele mulle kantakirjaa/painotuslajia


  • Suomenhevoskasvattajat

    Mulla on pieni kriisi mun puoliveristen kanssa meneillään, sillä en tiedä yhtään, että mitä haluaisin seuraavaksi lähteä tekemään niiden kanssa. Kasvatuskantakirjan vaihtoa olen suunnitellut - jokin saksalainen tai ranskalainen voisi kiinnostaa, mutta haluaisin tietää myös, mille rodulle voisi löytyä kysyntääkin. Painotuslaji on myös vähän hukassa, sillä toisaalta kouluratsastus kiinnostaa, mutta samalla jollain tapaa myös esteet ja kenttäratsastus.

    Olisi siis kiva kuulla, mitä kantakirjaa sinä itse kasvatat tai mitä haluaisit alkaa kasvattaa/mistä olisit yleisellä tasolla kiinnostunut. Kantakirjan sallituista väreistä ja mahdollisista muista sallituista kantakirjoista kyseisen rodun jalostamisessa. Kerro myös, mistä painotuslajista itse olet kiinnostunut ja miksi.


  • Suomenhevoskasvattajat

    Mulla on itselläkin pieni kriisi, ennen oman tallini taukoa kun kasvatin eniten suomalaisia puoliverisiä. Noh, sen tauon aikana tapahtui kyseisen rodun suosiossa aika huomattava lasku, ja pelkäänkin että jos jatkan fwb:eiden kasvatusta saan kasvattaa niitä yksinäni.
    Sellainen rotu mitä kuitenkin voin suositella on trakehner, se on melko suosittu ja toisaalta myös helppo kantakirja, sillä jalostuksessa sallittu vain trak ja täysiveriset. Näin ei mene asiat liian hankalaksi 😄
    Niitä olen itsekin aina kasvattanut ja niiden kanssa aionkin myös jatkossa toimia. Plussaa myös laajasta värikirjosta, voikko ja kirjavuus sallittu! Itseltä löytyy niin este kuin kouluhevosiakin, sekä myös yksi kenttätraksu 🙂



  • Itse kasvatan amerikanpuoliveristä, mutta jos haluaa rodun, jolle on kysyntää, niin se ei todellakaan ole ideaali 😄 Sellereille tuntuu olevan jonkun verran kysyntää, mutta kuumimmille kiville taitaa mennä perinteiset hann, holst, trak ja kwpn. Puokkien kulta-aika tosin tuntuu menneen vähän ohi, puokkitalleja on, mutta myynti on vähän hiljaista :thinking: Anyway, itse kasvatan siis jenkkejä, koska jalostus on niin vapaata avoimen kantakirjan ansiosta - voin risteyttää puoliveriseen käytännössä mitä vain ja kaikki värit sallitaan. Mun jenkit kisaa pääasiassa kenttää, koska se on mielenkiintoinen laji ja luokissa on aina tilaa. Kenttäratsastus on myös laji, joka jättää vähän ulkopuolelle; Kyllähän kenttäpuoliverisiä löytyy, mutta kenttäpainoitteisia puoliveritalleja ei löydy läheskään yhtä paljoa, kuin perinteisiä este- ja/tai koulupainoitteisia talleja.

    Kannattaa kuitenkin varovaisesti kokeilla vähän kaikkea - Stratocaster on ollut paria kuukautta vaille kaksi vuotta pystyssä, ja vaikka se onkin alusta asti ollut mun lippulaiva ja oma vauva, niin vasta nyt tuntuu, että oon todella löytänyt sen tavan, jolla haluan harrastaa ja joka sopii mulle.



  • Brandenburgit tai selle francaisit kenttäratsastukseen tai baijerinhevoset rataesteille :thumbsup_tone3:



  • Minä kasvatan ranskanpuoliverisiä. Ne on kyllä tosi kivoja 🙂 vähän erilaisia mutta kuitenkin peruspuokkeja 😄 Ei niitä hirveästi kasvateta mun ymmärtääkseni mutta yksittäisiä hevosia on melko paljon ja muiden kantakirjojen jalostuksessa niitä käytetään kyllä. Sellereitä mulla on koulu- ja estepainoitteisena.
    Toinen kantakirja on Zangersheide, luonnollisesti estepainoitteisena.
    Näiden lisäksi mulla on myös kenttäpainotteisia trakehnereita, mutta niiden kanssa mulla on nyt vähän hiljainen vaihe menossa kun keskityn enemmän selleihin ja zetoihin.
    Ainiin, on mulla kouluoldejakin 😄 itse kantakirja ei ihmeemmin kiinnosta mut olihan noiden parin ostoksen sukua jatkettava ja hitaasti niitä nyt kasvattelenkin 🙂


  • Suomenhevoskasvattajat

    Kiitos kaikille! Itse harrastan jollain tasolla myös tarinapainotteisesti, jonka puolesta tuo kenttäratsastus kiinnostaisi, kun on niin monipuolinen laji. Mutta toisaalta oon huomannut haalineeni eniten lähiaikoina koulupainotteisia puoliverisiä, kouluratsastus on tosi nättiä katsottavaa ja laji on omaan mieleen. Kisoja ja kysyntääkin tuntuu koulupainotteisille löytyvän, mutta esteiltä taas vois olla omasta mielestä kivempi kirjoitella. Miten voi olla näin vaikeeta 😄

    Kuten @Nikki sanoikin, niin aina on hyvä lähteä ihan vain kokeilemaan, että mikä se oma juttu olisi. Tuntuu vaan niin vaikeelta kun on niin monta vaihtoa, mitkä voisivat kiinnostaa kokeilemaan. Nyt mainituista eniten ehkä kiinnostavat juurikin trakehner, sellerit ja zangersheide. @Penelopeia mullakin on nyt aikaisemmin kasvatettu lähinnä fwb, mutta mulla on ihan sama juttu, etten halua yksinäni kasvattaa ja sen takia omakin mielenkiinto on lopahtanut näiden osalta 😕 Ja siis Waldeinhillistä tällä hetkellä löytyy niin este-, koulu-, valjakko- kuin kenttäpainotteisiakin hevosia, mutta oon ajatellut haluavani keskittyä enemmän yhteen lajiin 😅



  • @Hazel Tiiän tosi hyvin ton tunteen, vaihtoehtoja on vaan niin paljon! Sen takia mulla on melkein kymmenen vuoden ajalta tuhat ja yks tallia, joista lähes kaikilla ollut eri toimintamuodot 😄 Jos koulupainoitteiset vetää puoleensa, niin ainahan voit tehdä vaihtokauppaa estepuokkien omistajien kanssa; Kirjotat niille estetekstejä ja saat omilles koulutekstejä 😉


  • Suomenhevoskasvattajat

    @Nikki totta! Ja no tiettyhän kouluhevosillakin voi hypätä ja kirjoitella voi muustakin, kuin vain kouluratsastuksen treenaamisesta tekstejä 😅


  • Esteratsastajat

    Sallitut värit löytyy helposti tuolta. Itse kasvatan fwb, kwpn, hann ja old hevosia, mutta tanskalaiset on oma intohimo silti, vaikkei niitä tallista löydykään tällä hetkellä. Kenttäratsastus kaipaisi lisää osallistujia kisoihin, samoin valjakko, mikäli se kiinnostaa vaihtoehtona.



  • Tuohon Jannican linkkaamaan ainakin sen verran korjausta, että nykyään englanninpuoliveriseen hyväksytään myös cremello orit. Muista tuplavoikoista ei ole erillistä mainintaa.

    Itse yritän kasvattaa näitä, kenttä, este ja koulupainotteisina. Mutta tallissa on paljon kaikkea muutakin… :rofl:


  • Esteratsastajat

    Kiitoksia, laitan itselle ylös niin tiedän tuomaroidessa ^^


  • Esteratsastajat

    Hei miten muuten @Anarchy tiedätkö onko myös sitten perlino ja smokey cream hyväksyttyjä varmaankin? Mites nuo dominanttivalkoiset?



  • @Jannica Totta puhuakseni, minulla ei ole aavistustakaan. WBS UKn sivuilla mainitaan erikseen vain cremello. Sitten on tämä sivu, jonka luotettavuudesta en mene vannomaan, eikä sekään suoraan sano saavatko ne olla. Vain sen, että ne voivat olla. 😄

    “Although in theory they can be any colour, in practice whole colours are preferred for dressage and the breeds used to create the British Warmblood tend to create whole-coloured horses in any case.”


  • ♞ Puoliveriharrastajat

    Belgianpuoliverinen! Itse aloittelin tämän kantakirjan parissa reilu vuosi sitten ja olen ihastunut täysin. Itselläni oli tosiaan tuolloin Illegitimaten perustamisen aikoina samanlaisia mietteitä, että mikä kantakirja ja millä painotuksella. Este- ja kouluhevosten väliltä kun en lopulta osannut päättää niin tuli kummatkin ja bwp toimii kummassakin. IRL näitä näkee ehkä enemmän estekentillä, mutta kyllä jokunen on nähty myös koulu- sekä kenttäratsastuksen parissa. Eli varsin monipuolinen peli.
    Silloin kun itse mietin tätä kantakirjaa niin suurin vaatimus oli suhteellisen avoin kantakirja niin itse kantakirjan sisäisessä jalostuksssa kun myös siinä, että ovat myös muihinkin kankirjoihin kelpaavia. Tämä ihan vain sen takia, että jos belgialaiset eivät nyt olisikaan napanneet niin olisi helposti pystynyt siirtymään johonkin toiseen kantakirjaan ilman, että hevosista olisi tarvinnut luopua. Kaikki väritkin on näitten kanssa sallittu joitten kanssa pääsee sitten halutessaan myös leikkimään oikein kunnolla.
    Miinuspuolihan näissä on se, että näitä ei vielä kovin monelta löydy. Muutama muu itseni lisäksi, mutta toivottavasti ihmiset innostuisivat myös näistä. Jos ei muuten niin innostuisivat ainakin käyttämään omien kantakirjojensa jalostuksessa :slight_smile:



  • Itsekin voisin tuota belgialaista suositella, olin itekin alottamassa bwp-kasvatusta uuden tallin voimin, mutta sitten oma jaksaminen muuttui sen verran, että piti karsia kaikki ylimääräiset tallit 😄


  • Esteratsastajat

    Belgialaiset on kyllä kivoja, itseltäkin yksi ori löytyy enkä pistäis pahaksi jos tulisi useampia ^^ Hyvä kun tuli puheeksi värit, belgialaista kun ei ollutkaan mainittu tuolla blogissa : )

    Ja juu @Anarchy tuo sivu on vähän epäselvä tosiaan, mistä oon kanssa katsonut aiemmin tietoa, ymmärtäisin tuon perusteella että kaikki värit ei virallisesti ole sallittuja, mutta niitä kasvatetaan värijalostuksena etenkin koulukentille. Mitään virallista määritelmää en myöskään löytänyt mistä asia selviäisi.



  • Minulla on itseasiassa Helolta muutama belgialainen! Hyvä tietää, että niissä kaikki käy, kun englantilaisesta tuli tällainen tuumaus tuokio… 😁

    @Jannica Juu missään ei ole virallista määritelmää. Sen perusteella, että cremello on ok, voisi kuvitella muidenkin tuplavoikkojen olevan myös. Eronahan on vain pohjaväri.

    Varmimman vastauksen saa varmaan jos kysyy asiantuntijoilta… :thinking: Heillä on FB, mutten taida luottaa englantiini niin paljon, että hipsin kysymään 😅


  • Esteratsastajat

    Okei, voin kysäistä 😄 luulisi netistä jonkun virallisen määritelmän löytyvän taikka tuolta fb sivulta, käyn katsomassa huomenna : )


  • Suomenhevoskasvattajat

    Trakehnerit ovat kieltämättä jo pidempään kiinnostaneet erityisen paljon, mutta tuo jalostus tosiaan vähän mietityttää sen takia, ettei muita kantakirjoja saa siihen risteyttää :thinking: Belgialainen vaikuttaa myös ihan mielenkiintoiselta!


  • Suomenhevoskasvattajat

    ⬆


 

1
Online

779
Käyttäjät

10.1k
Aiheet

177.9k
Viestit

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.