Tuo hevosia - saa valmennuksia
-
Olen tuonut hevosia ja tehnyt kasvatteja niin paljon viime aikoina, että oma kupoli lyö jo ihan tyhjää. Mutta jalostusmateriaalia kaivataan. Olen kuitenkin seminirso, ihan kaikki mahdollinen ei kelpaa. Hyvistä tuonneista olen valmis kirjoittamaan valmennuksia tai päiväkirjamerkintöjä (yleensä semmonen 250-450 sanaa). (3 loistotuontia = 1 valkku/päikkymerkintä)
Ja jos tahtoo tuoda enemmän, niin voin raapustaa luonteen tai sukuselvityksenkin. Tai jos on tarvetta joillekin kuville, niin niitäkin löytyy jos tekstit ei kelpaa.
Vaatimuksena siis hevosen nimi, rotu, ikä (4-8v) sekä kaksi polvea nimiä sukutauluun. Historiikista tai muista sukutiedoista plussaa, mutta eivät pakollisia. (värit, säkäkorkeudet, painotukset, ym. kekkailen kyllä itse)
Nimien tulee olla joko kotimaansa kielellä (ts. eestinhevonen = eestinkielinen nimi) tai kaunista siansaksaa.
Tuontihevoset, joita tarvitsen:
2 x torihevostammaa
1 x torinhevosori
3 x friisiläistammaa
2 x friisiläisoria
3 x hannoveroria
5 x hannovertammaa
4 x russoria
2 x russtammaa
1 x knapperiori
2 x knapperitammaa
2 x gidranori
2 x gidrantammaa
2 x eestinhevosoria
4 x eestinhevostammaaJa tietty jos sulla on näistä roduista evm-hevosia myynnissä, niin ehdottomasti saa tarjota.
-
TAMMA nro 1
Nimi: Vekridas "Vekru"
Rotu: Torinhevonen
Sukupuoli: Tamma
Ikä: 6v
i. Lamorac
ii. Maalikunstnik
ie. Lamadese. Vereta
ei. Ärka Üles
ee. Võrratu
Vekru esiteltiin kilpahevosen alkuna, mutta itse olen sitä mieltä että se on hieman jäljessä ikäluokkaansa nähden. Lisäksi tammalla on hieman heikko kavioaines, joten biotiiniä tai jotain vastaavaa kavion kasvuun vaikuttavaa lisravennetta Vekru tulee kaipaamaan. Tamman kengitys on myös tarkastettava, sillä se on melko pitkässä kaviossa.TAMMA nro 2
Nimi: Välja Tohutu "Toini"
Rotu: Torinhevonen
Sukupuoli: Tamma
Ikä: 4v
i. Välja Pokra
ii. Liivamees
ie. Väljä Suureme. Väljä Kell
ei. Porgand
ee. Artišokk
Toini pisti laumasta silmään jo kokonsa, mutta erittyisesti mainioiden liikkeidensä vuoksi. Uskoisin että tammalla on hyvät tulevaisuuden sunnitelmat ja mahdollisuudet hyväksi urheiluhevoseksi tai tasokkaaksi harrastehevoseksi. Tamma on kuitenkin vielä melko raaka, mutta kulkee ratsastajan kanssa kaikissa askellajeissa. Laukassa melko vauhdikas, mutta käynnissä ja ravissa pystyy jo kantamana itseään. Kavaletti ja puomityöskentely on aloitettu ja irtona tamma on hypännyt metriä.Mikäli kelpaavat, niin en vaadi mitään muuta kuin että saan käyttää blogissa
-
@sissip KELPAA paremmin kuin hyvin! Ja tottakai saa käyttää blogissa. JA KIITOS KIITOS KIITOS!
-
@chao Mahtavaa et sä sitten kauheen nirso ollutkaan xD
Tuojaksi jos merkkaat Team Helanto https://kulovalkea.net/norpan/D/etusivu.htm niin olisin super onnellinen -
@sissip Olen mä nirso, mutta nää oli hyvät tuonnit.
-
@sissip Vekridas & Välja Tohutu, jos kaipaat näiden osoitteita vielä johonkin.
-
Joo kyl kaipaan, jos sopii niin linkkaan ainakin blogiin ja teen kyl varmaan jonkinlaisen myyntihevoslistankin
-
ORI nro 1
Nimi: Sägup
Rotu: Torinhevonen
Sukupuoli: ori
Ikä: 5v
i. Tööstuslik
ii. Tehisintellekt
ie. Örtlendae. Suhkur
ei. Urukha
ee. SahrahjaSaku esiteltiin pienemmällä tallilla, jonka välittäjäkumppanini oli löytänyt sattumalta. Laadukas pikkutallin kasvatti hieman harvinaisemmasta suvusta. Isän puolelta löytyy kyllä Eestin kenttämestari Örtlenda, mutta emän puolelta täytyy mennä pidemmälle jotta päästään pois omista pihoista. Suhkur on nimittäin siistin keskisuuren ratsastuskoulun oma kasvatti jo kolmannessa polvessa ja Urukha on hieman samanlainen naapurin orhi. Kuitenkin laadukkaat liikkeet ja hieman hankala orimainen luonne laittoi Sakun myyntiin.
Samoilla ehdoilla ;D
-
@sissip meille ehtottomasti. 🤭
-
Mulla on muutama friisiläistuonti puolivalmiina ja voin ne sulle huomenna heitellä, mutta voisin myös tarjota sulle sivullisen evm hannotamman (kisannut ERJ), jos kelpuutat
-
knn-o Kobber af Vestlig, 5-v
i. Kviksølv C, e. Ro af Vestlig, ii. Kemiker, ie. Min Sidst C, ei. Lysvågen af Vestlig, ee. Calypso af VestligKobber on pitkän linjan kasvattamisen tuotoksia, ja sen näkee ulkonäöstä. Vestligissä ei selkeästi ole kuitenkaan turhaan panostettu pään sisältöön... Mikään heppakirjojen hullu, laiminlyöty ihmissyöjä tämä ei ole, mutta ei oria miksikään ilopilleriksikään kehtaa kutsua. Se harvoin viihtyy seurassa, niin ihmisten kuin muidenkaan hevosten, eikä hellittelyhetkiä kannata jäädä odottelemaan. Se ei juokse höristen portille vastaan, eikä näe ihmisen kanssa puuhastelua oikein muuna kuin pakollisena pahana elämässä. Kun Kobber lähtee töihinsä, se on kuin uraputkessa väsynyt perheenisä joka huokaisten kiristää solmion, nostaa salkun ja ovesta ulos astuessaan miettii, entä jos ei koskaan enää astuisi siitä sisään.
Perustavanlaiset käytöstavat Kobberilta löytyy, aivan kuten siltä väsyneeltä työiskältäkin. Oria välillä selkeästi kehtuuttaa aivan kaikki elämässä, ja varsinkin satulavyön kiristäminen on se mikä saa kiikkerän veneen keikkumaan. Hampaita tai kavioita ei tarvitse kiristelijän silti varoa, vaan hevonenpa ottaa vain pahimman lohikäärmeilmeensä ja paukauttaa jalalla maata: "oles nyt **** siinä kiristelemättä", eikä tarvitse edes olla mikään superiori hevoskuiskaaja sen ymmärtääkseen.
Kobber on opetettu sekä valjakkoon että ratsuksi. Kummassakin sitä voisi luonnehtia keskireippaaksi: mikään nato-ohjus ori ei ole, mutta liikkuu kyllä itse eteenpäin. Välillä moottorin herättely vie aikansa, mutta kun se pärähtää käyntiin, saa Kobberista päättäväinen liikuttaja aivan hyvää liikettä irti. Päättäväisyyttä siinä todellakin tarvitsee, sillä liian löperön ratsastajan/ajurin kanssa ori kaivelee vain henkisesti nenää eikä jaksa pistää tikkua ristiin. Heti alkukäynneistä lähtien on otettava sellainen kunnon koutsiasenne ja kerrottava Kobberille, mikä on päivän agenda. Silloin se asettuu suorastaan surullisen mukisematta sorvinsa ääreen, ja tekee mitä on vaadittu — mutta tasan tarkalleen vain sen verran.
(näitä piisaa lisääkin jos tahdot, kaikkien hevospersoonien kehittely on ihan top thing. Mie rakastan myös nimien kehittelyä sukutauluihin :""D Masokismin muotoja on monia.)
-
@screwdriver ah,hän kelpaa erittäin mainiosti! Jään innolla käyttämään friisiläisiä!
@Pölhö oijoi naminami! Tää meille ehdottomasti ja jos intoa löytyy niin kyllä mulla talleihin mahtuu! 🤭
-
Namyshillissä on "hiljaisessa myynnissä" kaksi suvutonta friisiläistammaa. Kummallakin on yksi jälkeläinen entuudestaan ja ovat porrastetuissa kisanneet maksimitasolleen kouluratsastuksessa. Näille saa halutessaan kuvatkin mukaan.
-
@ireth oijoi oijoi mitä herkkuja. Ja jos vielä kuvineen niin meille lähtee! 🤭
-
Eestinhevostamma, syntymäajan ja värin saa muuttaa mieleisekseen. Tekstit saa mukaan.
-
Pari gidrania
gid-t Gyöngyvirág, 7 v
i. Úr György, e. Virágcserépból, ii. Úr Júdás, ie. Napfény, ei. Kertész, ee. LeshelybólNimi on hankala, mutta tamma itsessään ei. Tuontitallissa tuttavallisesti Yveksi nimetty kaveri ei ole ehkä kedon kaunein kukkanen (vaikka nimi kirjaimellisesti kieloa tarkoittaakin, ehkä kasvattaja on koittanut povata jotain mihin ei pystynyt), mutta se on hyvin pehmeäluontoinen ja helppohoitoinen. Yve sietää todella paljon hälinää, eikä se hermostu uusista tilanteista, asioista, hevosista, ihmisistä — mistään, oikeastaan. Rumasti sitä voisi sanoa vähän aivokuolleeksi, vaikka oikeasti tamma on vain todella taitava katoamaan oman päänsä sisään. Se on siunaus silloin kun täytyy tehdä sisäultratutkimusta tai ympärillä pyörii ainakin 125 kakaraa, mutta fokuksen säilyttäminen työskennellessä on kolikon kääntöpuolena.
Yvelle täytyy kehitellä jatkuvasti tekemistä, sillä jos se ehtii ratsastaessa tipahtamaan omaan maailmaansa, sitä ei sieltä noin vain takaisin saadakaan. Eikä mikään ole niin tuskastuttavaa kuin yrittää saada yhteyden täysin katkaissutta hevosta liikuttamaan koipiaan, tai edes kääntämään puolikkaan korvansa ratsastajaa kohden! Ei, sitä on turha odottaa kun Yve pääsee haaveilemaan.
Mutta voi sitä onnea jos Yven onnistuu pitämään hollilla alusta saakka. Se ei säikähdä takuuvarmasti mitään, ei edes sitä tuomaripäädyn kamalinta kukkapömpeliä, eikä hermostu vaikka ratsastaja olisi aivan kankijäykkänä kauhusta. Sekavat avut Yve sietää huokaisulla, olisi siinä siis alkeisratsunkin vikaa. Hivenen se joskus ottaa ohjasta tukea jos vauhtia lähtee pyytämään liikaa kantokykyyn nähden, mutta senkin tilanteen Yve osaa yleensä itse korjata himmaamalla vauhtia alas heti kun pystyy.
gid-t Tér GW, 7 v
i. Urhajós GW, e. Utolsó GW, ii. Magányos Bolygó, ie. Krém GW, ei. Javaból, ee. Édes GW
Tér on kasvattajan aarre: kyvykäs, kaunis ja luonteikas, jälkimmäistä onneksi säästeliäästi annosteltuna. Ei ole olemassakaan haastetta mistä tämä tamma ei suoriutuisi, oli se sitten vuorimainen este, piffipaffit meren aalloissa tai umpisuossa tarpominen. Hän on oikea Neiti Kyllä Onnistuu. Térin kanssa saa melkeinpä olla tarkkana siitä mitä toivoo: se nimittäin takuuvarmasti yrittää hypätä sen 140 cm esteen ristilaukassa kuolonkulmasta lähestyen, aivan vain siksi että ei osaa sanoa ei. Joskus järki on täysin ratsastajan käsissä...Tér tietää ylivoimaisuuntensa, tai ainakin luulee, joten sen mukaista palvelua tamma osaa myös odottaa. Huonosti harjaaminen, nipistely varustaessa, narusta riuhtaisu — tötöilit sitten mitä tahansa, Tér antaa välittömän palautteen. Se ottaa tammamaisen kauniin ilmeen, joskus naksauttaa hampailla ilmaa, välillä saattaa epäonnisen palvelijan ihoakin jäädä väliin jos oikein huonosti on hommansa hoitanut.
Ratsastaessa Tér ei ole yhtään sen suvaisevaisempi. Se on erittäin menevä ja rohkea, mutta nyppäiseppä kerrankin ohjasta, läpsäytä raipalla tai jää istunnassa jälkeen, niin tiedät kyllä tehneesi tyhmyyksiä! Pienimmillään tamma vain jumittuu paikoilleen ja katsoo yläkautta silmiin, mutta oikein hurjistuessaan se osaa heittää takamustaan kunnioitettaviin korkeuksiin. Kun Térin rämäpäisyyksiä siis silloin tällöin joutuu korjailemaan, on se tehtävä silkkihansikkain.
-
-
-
Tässä ois tällaisia
fri-t. Ogenblik van Rozenweide, 5v
i. Desalniettemin
ii. Douwe fan Markies || ie. Eeuwig van Langbroek
e. Viooltje van Rozenweide
ei. Vloed van Rozenweide || ee. Nevel fan Markies
Tamma tulee Alankomaiden peränurkilta pienestä siittolasta. Oogen isän puolen suku on se, mikä kohauttaa: kerta toisensa perään upeita kouluratsuja, jotka ovat kilpailleet Euroopan monilla kentillä. Erityisesti isälinja puhuu puolestaan, ja tamma näyttää itsekin potentiaalia hyvien liikkeidensä ja rakenteensa puolesta. Emän puolen suku ei kilpameriiteillään kohauta, mutta hevosten hyvä pito ja kasvatus puhuvat puolestaan.fri-o. Aanvoerder fan Goede, 5v
i. Gezagvoerder
ii. Godfried van Daeln || ie. Opaal van Rozenweide
e. Astrid fan Goede
ei. Walravens || ee. Agreta fan Goede
Oman arvonsa tunteva komea ori on lähinnä ulkonäkönsä puolesta ihailtava tapaus. Aanvo kantaa mukanaan puhdasta sukukirjaa ja hienoja nimiä, jotka piireissä tunnetaan, mutta käytöstapojaan orin emä Astrid ei antanut eteenpäin. Aanvo tuppaa tekemään sitä mitä lystää ja oli työn ja tuskan takana saada orin ratsukoulutus mallikkaaksi ennen myyntiin pistämistä. Nyt sen selkään sentään uskaltaa laittaa muitakin ihmisiä kuin vain tallin oman ratsuttajan.
Aanvo on kuitenkin rakenteeltaan komea ja korrekti ori, ja siitä pystyisi sinnikäs ihminen varmasti kouluttamaan yhtä komean ratsunkin - joko modernin kouluratsastuksen kentille tai kenties historiallisiin lajeihin. Kokonsa puolesta ori jaksaisi varmasti kantaa kahtakin haarniskaa selässään.fri-o. Vergetelheid, 7v
i. Vergessen
ii. Valence fan Daalstar || ie. Maneschijn
e. Toevalstreffer
ei. Heemstjam fan Gildel || ee. Eenzaamheid
Komea, kuuliainen, mutta hiljainen ori on nuoresta asti osoittanut potentiaalia, mitä siltä suvun puolesta odotettiinkin. Ori polveutuu tunnetusta ja hyvin kouluradoilla pärjänneestä isälinjasta, joka on tehnyt historiaa.
Vergen isäori Vergessen on alkujaan Saksassa syntynyt, mutta Alankomaihin myöhemmin myyty Grand Prix tason friisiläinen, jonka varsat ovat osoittaneet perineensä samoja geenejä. Isänisä Valence oli aikoinaan komea hyvin pistein palkittu ori, joka osoitti myös kykynsä ratsuna.
Vergen emälinja on vähemmän tunnettu, pieneltä kasvattajalta ilman varsinaisia näyttösuorituksia. Vergen emä ja emänemä ovat kuitenkin hyvin koulutettuja ja omaavat korrektit rakenteet, sekä lempeät luonteet. -