Tallipaikka löydetty!
-
Etsitään tallipaikkaa viisivuotiaalle angloarabitammalle, Sharazadelle! Mielellään puoli- tai täysihoitopaikka ja olisi hienoa, jos uudella kotitallilla Sateella olisi mahdollisuus tarhata yhdessä yhden tai muutaman muun hevosen kanssa samassa laumassa. Lisäksi maneesi plussaa ja jos tallilla käy vakiovalmentaja, niin kuulisin mielellään aiheesta lisää. Yhteydenotot: Saana Talvilehto
26-vuotias Saana etsii siis tallipaikkaa omalle herkälle, mutta hurmaavalle yksityistammalleen, Sateelle. Tavoitteena on käydä tallilla tarinoimassa niin usein kuin töiltä ehtii, mutta kiireisimpinä hetkinä olisi suuri apu, jos tallityöntekijät pystyisivät tarvittaessa huolehtimaan Sateen perushoidosta.
Sade on tosiaan vasta viisivuotias ja sen koulutusta jatketaan yhä. Tällä hetkellä tamma suorittaa Helppo C-B:n asioita ja hyppää ratsastajan kanssa noin 60-80cm ratoja, mutta Saanalla olisi haaveissa viedä tammaa vielä eteenpäin, kun sillä kuitenkin on kapasiteettia ja liikettä vielä kehittyä entisestään. Tähän Saana kuitenkin kaipaisi asiaan perehtyneen valmentajan apua ja hänellä olisikin toiveissa päästä käymään suht säännöllisesti valmentajan opissa Sateen kanssa.
Lisäksi Saana voisi olla avoin ajatukselle, että joku häntä kokeneempi ratsastaja liittyisi myös mukaan tiimiin ja alkaisi omalta osaltaan valmentautua ja mahdollisesti jopa jossain välissä kilpailla Sateen kanssa etenkin yli metrin radoilla, kun tamma on siihen valmis. Saana on avoin kaikenlaisille diileille ja häntä voi lähestyä kyllä rohkeasti, jos nuorella, mutta lahjakkaalla hevosella kilpaileminen ja radoilla kehittyminen kiinnostaa!
Yhteydenottoja voi jättää alle tai sähköpostiin koskien sopivia tallipaikkoja tai valmentajasuosituksia!
virtuaali@cinnamonhearts.net -
Storywoodsista löytyy vapaita karsinapaikkoja täysihoidolla. Vaikka talli onkin suurimmaksi osaksi painottunut kouluratsastukseen, myös yksi esteratsu löytyy tallin hevoskannasta ja esteiden kanssa löytyy apua niin valmennuksen kuin ratsutuksenkin puolelta.
Tallilta löytyy koulupuolelta valmentajia vähän enemmänkin joten voi vapaasti valita haluaako osaavampaa vai tuoreempaa valmentajaa sekä kaikki voivat tarvittaessa myös ratsuttaa ja läpiratsastaa hevosta toista mielipidettä tarvittaessa.
-
-
Newerrassa on pari karsinaa vapaana ja pihattopaikkakin on järjestettävissä
Kiva tarhakaverikin varmasti löytyisi. Hyvät kenttä ja maneesi, paljon maastoja, tallin omistaja valmentaa mielellään ainakin kouluratsastuksessa ja miksei esteratsastuksessakin. Tallilla täysihoito ja vaikka liikutusapukin järjestyy toiveiden mukaan.
-
Heitin sulle mailia!
-
Ratsastuskeskus Kuuvuori vOy voisi olla teille sopiva paikka! Yksityishakuja ei vielä julkisesti olla tehty ja tallin toiminta on vasta alkutaipaleella. Innokasta porukkaa löytyy tallin käytäviltä jo nyt, joten yksin hevosensa kanssa ei varmasti jäisi. Meillä on tarjota useampaa erilaista karsinapaikkavaihtoehtoa ja jos valmiista paketeista ei löydy mieluisaa, suunnilleen kaikki on myös sovittavissa hyvinkin joustavasti. Esimerkiksi koulutuspaikkapaketti voisi hieman säädettynä olla kuin teitä varten! Tallinomistajan kilpailu- ja kasvatuskokemuksesta olisi myös kaipaamaanne apua. Sateelle saisi tallitytöistä myös takuulla vuokraaja- ja hoitajaehdokkaita, täykkärit kun pukkaavat herättämään ihastusta ratsastuskouluväessä... Mukava henkilökunta on aina paikalla vastaamassa kysymyksiin. Tervetuloa tutustumaan!
(en tiedä miksi tuohon tuli tuo hazel, se ei ollut tarkoitus, sorry
)
-
@Break Laitan viestiä, kun ehdin koneelle ajatuksella raapustelemaan!
EDIT// Vahingossa tägäsin tähän ensin inkun enkä aloittajaa XD
-
Ihania tallipaikkatarjouksia tullut, perehdyn näihin kaikkiin tarkemmin viikonlopun aikana! Kiitos jo paikkaa tarjonneille
- Saana
-
Erittäin iso shout-out Hopiavuorelle! Tietenkin tallin isäntä on hieman pohjanmaalainen, mutta mukava ukko. Itsekin viihtynyt tuolla jo pari vuotta (multa se on pitkä aika). Fooruminkin puolelta löytyi hyvin infoa lisää.
-
Ihan valtavan iso kiitos kaikille tallipaikkaa tarjonneille, todella hienoja talleja oli kaikilla!
Valinnanvaikeus oli todellinen, mutta sähköpostiviesti on nyt lähtenyt valitun tallin omistajalle tallikuvioiden tarkempaa sopimista varten.
- Saana