Puoliveriset



  • Siis enkö mä oikeasti vaan löydä, vai eikö puoliverisillä vielä ole omaa keskustelua?! Jonkun verran löytyi yksittäisiä rotukohtaisia keskusteluja tai muuta, mutta kyllähän nyt monirotuiset puokkitallit oman keskustelunsa tarvitsee! 😮


    Esittelyyn talleja, hevosia, ihmisiä tallien takana ja kaikkea muutakin kivaa pulinaa! 🙂


  • Esteratsastajat

    Ei taida tosiaan olla joo 😮 luulisi et olisi ollut kun kuitenkin harrastajia on jo niin monen monta! Meillä kasvatellaan hiljalleen oldenburgeja, kwpn hevosia sekä hannovereja suomalaistakaan puoliveristä unohtamatta. Ponitallina on kasvatustahti varsin pieni ja maltillinen, mutta muutamia kyllä on jo listalla. Kaikki Adinan tammat ja orit ovat siitoskäytössä pääasiassa oman puoliverikirjansa sisällä, mutta myös tapauskohtaisesti fwb jalostukseen.



  • Multa löytyy puoliveritalli Prime Sporthorses (linkki allekirjoituksessa), josta löytyy puoliverisiä vähän jokaisesta kantakirjasta. Pääpaino kuitenkin brandenburgeissa, joiden lisäksi olen tykästynyt myös baijerinhevosiin, westfaleneihin sekä ranskalaisiin että norjalaisiin puoliverisiin. Mecklenburgitkin kiinnostaisivat zweibrückereiden tavoin, pitäisi varmaan niitäkin hankkia lisää :thinking: Laajan rotukirjon lisäksi en osannut myöskään valita vain yhtä painotuslajia tallille, vaan sieltä löytyy koulutuuppareista esteratsuihin, kenttähevosiin ja myös valjakkoa kisaaviin yksilöihin 😁


  • Kouluratsastajat

    Just mietin muutama päivä sitten, että pitäisikö tehdä oldeille keskustelu, mutta lopulta ajattelin, että turha rajata kun puoliverisille ihan varmaan on jossain oma. Ei tainnut sitten ollakaan :slight_smile:

    Oldfinion Dressagessa on pääasiassa oldenburgien kasvatusta, mutta sopivat materiaalin löytyessä löytyy myös muista kantakirjoista puoliverisiä. Oldien rinnalla on syntynyt trakeja ja FWB:tä.


  • Ponimania

    Saksassa sijaitseva Thrillium kasvattaa pääasiassa (kenttä)brandenburgeja, mutta myös (koulu)fwb’t on vallannut tallia. Muutamia yksilöitä löytyy myös trak, holst, x ja swb 🙂



  • Jee viimein topikki missä mä voin hehkuttaa että Defen uudet sivut on melkein valmiit!!! XD ihan kaikkia oreja ei vielä ole siirretty, mutta mulla on silti “paniikki” kun niitä on niin vähän… 200 hevosen rajaan on vielä noin 50 hevosta kun sivuttomat kasvatit ja ostokset lasketaan mukaan hevosmäärään. Ehkä voin siis ostaa taas muutaman hevosen lisää? :thinking:

    Puoliveriset on mun ehdottomia lemppareita sekä irl että url ja Defective on varmaan just tästä syystä mun ihan ykköstalli. Meiltä löytyykin yli 100 puoliveristä eri eurooppalaista kantakirjoista neljästä eri painotuksesta. :slight_smile:



  • @Juulia Tosi kiva uus ulkoasu Defectivellä!

    Pitäs itsekin laitella hevosten sivuja kuosiin jotta kehtaa laittaa kasvatusmyynnin pystyyn - oon viimeksi kaupitellut puoliverisiä aktiivisesti varmaan vuosi takaperin 😄



  • Yleistä puoliverikeskustelua ei taidakaan olla, joten hyvä vain että tajusit tehdä tälläisen topan!

    Zonjietissa kasvatetaan koulupainotteisia ratsuja, pääosin hollantilaisia mutta näiden lisäksi on syntynyt mm. fwb, swb, trak & old vauvoja. Ja pari belgialaista sekä arabialaista (puoliverinen) jopa.

    Jopa pari namibialaista puoliveristä on syntynyt, mutta koska rotu uupuu vrln listoilta eikä tukeen ole saatu yhteyttä, niin niiden jalostus on toistaiseksi jäässä. Tulen aikanaan tekemään rotuesittelyn, kun on sen verran vähän tunnettu “kantakirja”. Irl jalostetaan paljon estehevosia Namibiassa ja on hyväksytty jalostukseen mm. hann, holst oreja ja jopa yksi anglo. Kaikki täysiveriset ovat sallittuja jalostuksessa, mutta puoliveriverta täytyy löytyä väh. 25%.

    Jos kiinnostaa niin englanninkielinen määritelmä löytyy täältä vaikka ei se nyt taida poiketa perus puoliverisestä juurikaan paitsi kasvuolosuhteiltaan : D.

    Ite tykkään käyttää melko paljon täysiveristä jalostuksessa, kohtuurajoissa. Olen aina välillä ostellut suvullisia laukkahevosia, joista on saanut tosi käteväsi vierasta verta jalostukseen. Tuorein tulokat No Life Without Coffee hankittiin omistajansa kahviriippuvuuden seurauksena.



  • Muita jenkkien kasvattajia? Tiiän vaan Devilsfairin, muualla en oo amerikanpuoliverisiin törmännyt :thinking:

    & Maakohtaiset puokkikasvattajat Haluatteko yleensä yhteistyöhön samaa puoliveristä kasvattavia talleja, vai teettekö yhteistyötä kaikkien eri puoliveristen kasvattajien kanssa?



  • Waldenfeldin (ak) hevoskannasta suurin osa edustaa eri puoliverisiä. Lähinnä vien sukuja eteenpäin omaksi ilokseni 😄 Mitään järjestelmällistä kasvatustoiminta ei siis ole. Tällä hetkellä erityisesti kenttä- ja valjakkopuokit kiinnostaa.

    @Pierre llä on kivasti myös harvinaisempia puoliverisiä, ja tuun varmaan joskus kyselee sun altöjä itävallanpuoliverijalostukseen 🙂



  • Mun oli tarkotus kerätä eri rotuja ripakopallinen Sailan Yksityisiin, mutta jotenki tää homma on nyt lähtenyt rasasta ja puoliverisiä alkaa olla tallissa suunniteltua enemmän ja määrä vaan kasvaa… 😄 Tässä mun hommassa ei oo oikeen päätä eikä häntää, kaikki kivat vaan talliin painotuksesta ja kantakirjasta huolimatta. Fwb:ksi oon sitte kaikki syntyneet listannu ku kerran Suomessa ollaan. Ehkä hiljalleen kasvattelen omaksi iloksi. Pahoittelut sekavista sivuista, on vähän alastomat kun kuvien metsästykseen ei ole hirveesti aikaa riittänyt… 🙂


  • Esteratsastajat

    @Juulia ainahan voi ostaa lisää hevosia xD Mie vaan luovuin tallipohjista niin mahtuupa kaikki talliin xD



  • @Pierre kiitos :heart_exclamation:

    @Nikki Defessä kasvatettiin alunperin vaan suomalaisia ja hollantilaisia puokkeja ja otin yhteistyöhön myös muita kantakirjoja kasvattavia talleja. Fwb:n jalostuksessa oon käyttänyt alusta asti monia muitakin kantakirjoja! Eli mulla ei ole yhteistyötallin kasvatus kantakirjalla väliä.



  • @Juulia Selvä juttu, tiiän sitten, että onko kaikki toivo nyt heitetty hukkaan, kun siirryn kasvattamaan jenkkejä. Yks yhteistyötalli irtisano jo ittensä, kun ei kasvateta enää hollantilaisia 😄



  • Chelmsfordissa mulla on koulutrakeja ja Yateleyssä sitten estepuokkeja, mutta kasvatuksen puolesta pääasiallinen rotu on KWPN 😄 Chelms on ollut vähän hiljaiselolla useamman kuukauden, kun ei nyt jotenkin nappaa tällä hetkellä - haluaisin talliin jotain muutosta, ehkä ulkoasun suhteen, mutta en oo vaan jaksanu tehdä asialle mitään … XD ponit ja Yateley vie kaiken kiinnostuksen, mutta ehkä traksut sieltä nousee taas jossain vaiheessa, kun en niistä halua luopuakaan ❤

    mulla on myös pari koulupuokkia, jotka ei ole traksuja: Pacific, Nancy ja Lyanna, jotka on osa tollasta pientä chilliä paratiisisaariprojektia, jossa tehdään heposten kanssa kaikkea kivaa 😄 vähän houkuttais saada sinne yks puoliveritamma lisää … ja sitten ehkä friisiläis- tai andalusialaisori.

    ps. jos jollain on puutetta esteheposista, niin Yateleyssä on myynnissä pari kasvattia, ja lisää varmaan tulee kun edelliset saadaan myytyä 😉 siellä on nyt hyvä mahdollisuus saada varsoja, joilla on kivoja ja ehkä jopa hieman tuntemattomampia sukuja !

    @Pierre tykkään Primestä niiiiin paljon, kun teillä on monia eri rotuja, myös harvinaisia ❤ 😄

    @HM oon myös ihan in löööv noihin sun hollantilaisiin … 😧 ❤ (ps. Dolivosin varsalle yritän saada viim. toukokuun aikana tehtyä sivut - toisaalta se syntyykin vasta toukokuussa)


  • Esteratsastajat

    Kasvattaisko joku vähän harvinaisempia puokkeja estepainotuksella? Mulla olis tarkotusta lähteä Zangersheiden linjoja edistämään ja niillä kun käy vaikka minkämoiset jalostukseen (täältä näkee) niin olis hauska löytää jotain vähän erikoisempaa sukutaulujen täytteeks!



  • @Sakkura Niitä saa kyllä tulla kyselemään 😄 Altöjenkin lisääminen on ollut jo pidempään to do -listalla, eli hamassa tulevaisuudessa niitä löytyy meiltä varmasti enemmänkin!
    @leahiiii Hih kiitos ❤
    @DF Minkä luet erikoiseksi? 😄 Multa löytyis mm. baijerilaisia.



  • Honey Hillistä löytyy puokkia joka lähtöön. Kuukausi takaperin tein rajua hevoskannan karsintaa ja silloin nykyinen hevosmäärä näytti säälittävän vähäiselle, mutta onhan noita tuolla 😄

    Meillä kasvatetaan lähinnä suomalaisia ja englantilaisia puoliverisiä, mutta myös muiden kantakirjojen edustajia syntyy silloin tällöin ja muita kantakirjoja edustaa myös iso joukko hevosia.

    Suurin osa hevosista kisaa vain yhtä lajia porrastetuissa, mutta tässä lähiaikoin erehdyin hankkimaan muutaman yleispainotteisen puokin, joilla voin kisata normikisoissa ja joka lajissa. Näistä uusimpana tulokkaana 26 Reasons to Date Me.


  • Esteratsastajat

    @Pierre Lähestulkoon kaiken, mikä ei ole ns. “basic” 😄 (kuten esmes hollantilaiset, joita tuntuu tursuavan joka paikasta) En sano että niissä on mitään pahaa, mutta olis hauska nähdä jotain muutakin. Mäpä käyn teiän sivut kurkkaamassa!



  • @DF Joo, täytyy mun jossain välissä varmaan päivitellä nuo hevoslistat kun sieltä puuttuu etenkin tuontihevosia melko lailla 😄


 

8
Online

916
Users

12.0k
Topics

222.6k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.