Rupattelutopic, kaikille tylsistyneille



  • Mä yritän saada edelleen otetta harrastuksesta tauon jälkeen ja asiaa ei auta että ennen sitä tuli konerikko ja menetin osan kuvista, eli nyt pitäisi lupapaikkoja käydä uudelleen läpi ja tallentaa kuvat uusiksi koneelle, joka on muuten hirveän iso projekti koska lupapaikkoja on karkeasti arveltuna ~400. Kovalevy kun otti liikaa osumaa ja hajosi, sentään löysin osan kuvista toiselta kovalevyltä mutta latistaa silti motivaatiota. Onneksi kaikki muut tiedostot on tallella koska kuvat oli ainoat jotka oli erillisellä kovalevyllä joista osan sain palautettua.

    Mun kannettava hajosi samoihin aikoihin kuin kovalevy, mokomasta lähti näyttö irti ja nyt mulla on kannettava liitettynä telkkaan jolla on kieltämättä outoa tehdä mitään muuta kuin pelata. Kannettavan näppis on myös rikki, ressukka ehkä saattoi tippua lattialle joten jouduin ostamaan irrallisen näppäimistön, mutta siitä huolimatta toimii oikein hyvin jos itse kannettavaan ei koske koska se suuttuu jos sitä liikuttaa ja vetää pimeäksi.

    Mutta siitä huolimatta oon alkanut hiljattain alkaa haaveilemaan trakehnertallista, eurooppalaista ja venäläistä linjaa, jolle olisi nimikin jo valmiina. КСК ”Афина” eli KSK Athena puhekielessä, vaikee varmaan arvata missä maassa talli tulee sijaitsemaan 😄



  • @hm Mä melkein jo luovutin mun koneen suhteen tossa yks päivä ku ei eka yhdistänyt nettiin ja sit aukeamises alko kestää tyylii vartti 😄 Mul o joku ilmaisversio virustorjunnasta joka sano et 0 virusta, mut miehen isä asens jonku toisen nii se sano et joku 70 virusta löyty :DD Täähä wörkkii nyt hyvin, et hups.

    Ootkohan puhunu tuosta KSK Athenasta aiemmin jossain, kun kuulostaa jotenkin tutulta? 😄


    Esittelen tähän vielä ihan aiheen ohi Narrin kun ihastuin häneen.



  • @veerar Hyvin mahdollisesti, se on vanha projekti jonka aion nyt uudelleenkäyttää 😄 Mä itse vaihdoin Avastin ilmaiseen torjuntaan, ajaa asiansa eikä tarvitse maksaa maltaita. Mä en hirveästi luottaisi ainakaan Nortoniin, mulla oli maksullinen torjunta niin se löysi viruksia ihan kaikesta ja herjasi jatkuvasti kun piti kaikkea epäilyttävänä.



  • @hm Mulla on itseasiassa juurikin Avast Free Antivirus ollut, nollaa näyttänyt vaa 😄 Latasivat nyt mulle jonkun Malwarebytesin näköjää, joka löys ilmeisesti noi yli 70 virusta… En ollu ite paikalla ku säätivät tän kans ku menetin hermoni 😄


  • Tarinaheppailijat

    Hmm… Oon kirjoittanut tänään melkein 3p sukarin. yhden mini pk merkinnän ja nyt kirjoitan luonnetta ja sitten olisi ajatuksissa kirjoittaa vielä yksi pk merkintä.

    Onks tää nyt oikeesti askel mun missiossa saada virtuaalihepat kondikseen lomautuksen aikana? Vielä kun tästä sais päivittäisen operaation nii ois jees.



  • Tsiisus. Ei varmaan vheppailla sittenkään. Just vasta selvisin himaan. Mulla piti tälle viikkoa olla töitä 70 tuntia, no oon tehny siihen vielä melkeen 10h ylitöitä 😴😴 vielä 2x12h ja sit saa kaks päivää palautella.


  • Tarinaheppailijat

    Mä päädyin lisäämään listaani vielä yhden sukarin ja hahmotarinan. Nyt unille ja sit lisää.



  • Kertokaa mulle onko ao vastaus kielteinen vai myönteinen. Siivoan pitkästä aikaa mailia ja poistan kielteisiä lupavastauksia, mutta tämä jäi kummittelemaan että onko se kielteinen vai ei.

    “We don’t mind using photos from our website in Your virtual stable.”


  • Tarinaheppailijat

    @hm Mä sanoisin että myönteinen, koska ite kääntäisin ton we don’t mind tyyliin “Meitä ei haittaa” tms.

    Oon löytänyt tänään kaksi virtuaalihevosta joiden omistamisesta en tiennyt… Ne molemmat on myös kyllä saaneet yhden tekstin kuten on myös muutama muukin hevonen koska mä oikeasti ajattelin nyt yrittää saada nää valmiiksi ja kuoppaan siihen mennessä kun mun lomautus loppuu.



  • @minni Kiitos, mä tajusin just et oon kysynyt tähän samaan paikkaan hiljattain luvat ja vieläpä samalla maililla 😂



  • Mitkä piksihommat te löydätte rentouttavana? En oo ikinä ottanu tätä harrastusta rennosti, mulla on aina deadlineja ja to do -listoja ja stressiä ja vuodet suunnitelmat valmiina, koska sillee mä tykkään tätä harrastaa, mut nyt tuntuu et pakko saada aivoja vähän narikkaan enkä haluis nousta ylös täst ku koira nukkuu sylis


  • Tarinaheppailijat

    @nikki varmaan jonkun semmoisen hahmon kirjoittaminen jonka kanssa ei ole mitään isoja suunnitelmia ja jonka tarinaa voi edistää miten haluaa. Tai sitten vain kirjoittaa sille pitkän tarinan siitä miten se hoitaa heposensa.



  • @Minni Mulla ei kirjottaminen onnistu mitenkääpäi jos ei oo erillinen inspis 😂 Just nyt aivot jumittaa


  • Tarinaheppailijat

    @nikki Mä taas just kirjotan täyttä kuraa olevaa tarinaa nollalla aivotoiminnalla koska se tuntuu just siltä mikä onnistuu


  • Tarinaheppailijat

    @nikki Tästä rentouttavuudesta saisi kyllä vaikka kokonaisen blogipostauksen! Mutta mun mielestä kaikelle on aikansa. Kun mulla on hauskaa ja on ideoita, kirjotan jotain, vaikka se olisi virtuaalihevosia. Kun ahdistaa ja päässä surisee, idioottihommat kuten muotoonlaitto on hyvää rauhoittumista siinä missä vaikka astioiden tiskaaminenkin.

    Sukuselvitysten kirjoittaminen on virtuaalimaailman ainoa homma, jolle ei ole aikaa sen paremmin kuin paikkaakaan. Vihaan koko tekstilajia nykyisellä tolallaan sekä kirjoittajana että lukijana. (OK, en vihaisi ilman laatiksia, koska ilman niitä ei tarvi toistaa joka kerta samoja juttuja jotta saisi pisteet.) Olenkin alkanut ostaa niitä sillä ehdolla, että sekä mä että kasvatinomistajat saa kopioida niitä eteenpäin alenevassa polvessa ja ai kuulkaa miten paljon kivempaa on tehdä tuonteja ja miten paljon nopeammin koko harrastus etenee!


  • Sekalaisen sakin omistaja

    @nikki Astutusten suunnittelu. Nimenomaan siis suunnittelu, se saanko varsoja ikinä nimettyä, sivutettua ja rekisteriin on ihan toissijainen juttu, tykkään vain käydä läpi hevoslistaani ja katsoa, että kappas noista kahdesta voisi tulla jopa järkevä yhdistelmä. 😂 Suunnittelin juuri, että teen itselleni jonkun sivupohjan jossa tyyliin pelkkä rotu, kasvattaja, omistaja ja sukutaulu olemassa valmiiksi
    Siihen sitten vain tungen vanhempien nimiä aina, kun keksin yhdistelmän. On edes joku “sivu” olemassaolo, mikäli iskee varsojen nimeämisinspis… 🤔

    Pitäisi vain olla haaveilematta muiden hevosiin yhdistämisestä, kun omiakin on ihan reippaasti vailla jälkikasvua. Mutta kun sopivasti itseltä puuttuisi juuuuri yhden projektin rotuja ja sopivia olisi tuon tuostakin tyrkyllä muiden topissa… 🤣



  • @Anarchy Tää ois muuten hyvä, mut mulla on jo ihan hirveen pitkä lista astutuksia ja ahistaa ku en saa niit tehtyy, koska haluun oottaa varsabuumin kans et saan ulkoasun päivitettyy ensin 🙄


  • Sekalaisen sakin omistaja

    @nikki 😕 No se. Hmm. Käy hinkkaamassa jotkut muotoonlaitot tai tekstit priimaksi? 😂

    Ah, ja löysin taas lisää rotuja, jotka olisi kiva lisätä VRLään. Mutta molemmat on hyvin lähellä jo olemassa olevia rotuja, enkä tiedä olisiko niiden lisäämisessä järkeä… 🤔 (Eikä toisesta näistä löydy edes mitään jalostusohjeita…)



  • Onko virtuaalimaailmassa (ollut) sellaisia ns. yhteisön talleja? Siis ettei kukaan sitä varsinaisesti omistaisi (korkeintaan jotain pientä päälle katsomista ettei kukaan ihan laita ranttaliksi) vaan tallille voisi tehdä työntekijöitä, yksityisiä hevosen omistajia ja vierailevia vuokraajia, tallin omistajaosakkaita tai vaikka järjestää vaan kisoja valmiissa puitteissa. Vähän niinkuin yksityistallit mutta vähemmän organisoidussa muodossa eikä välttämättä niin tarinaorientoituneesti vaikka toki mahdollistaisi tuollainen kokonaisuus senkin puolen hyvin vaivattomasti.

    Tällaisia mietin kun aamuisessa inspispuuskassani loin uuden hahmon ja hänen taustalleen miljöön. En siis sitä että tekisin tuollaista, mutta että onkohan moisia olllut kun en ainakaan näinä kolmena harrastusvuotena ole törmännyt.



  • @serena Itse en ainakaan muista, tosin en ole paljoa tarinatalleihin perehtynyt eli en osaa sanoa varmaksi 😄

    Ai että mua inspiroisi kirjoittaa luonne jollekin oikein kiukkutammalle, mutta mun kaikilla hevosilla on jo luonteet joilla pitääkin olla.


 

11
Online

1.0k
Users

13.9k
Topics

266.8k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.