Kirjoitan ilmaisia luonteita

[indy]

Pilkulle tai Evansille saa kirjottaa jos inspaa

[Lissu T.]

@launi Näitä venäläisiä on hyvä esitellä ko tykkään niistä. Kai tässä on joku nostalgiakulmakin, jokunen oikean elämän lempiopetushevonen oli tuolta itänaapurista taikka Neuvosto-Virosta.

Aleksein kanssa likipitäen kaikki osui kohdilleen; hyvät askellajit, erityisesti laukka, hyvä vahva tasapainoinen hyppytekniikka, kestävyyttä sekä kokoamiskykyä, kapasiteetti, ratsastettavuus ja luonne ylipäätään. Nopeasti listattuna Aleksei on rohkea, eteenpäinpyrkivä, yhteistyökykyinen hevonen, joka oli hyvä kouluttaa ja on hyvä käsitellä. Semmoinen jo vähän ennalta-arvattavan ideaalinen kilpakumppani, josta kertominen haiskahtaa aina omakehulta sekä liioittelulta.

Vaan kun ei Alekseissa kauheasti ole mitä moittia. Matolääkkeen, tai minkä tahansa muun lääketuubin, nähdessään ruunikko liimaa huulensa kiinni tehden koko touhusta uhmaikäisen kiukuttelunumeron, ja kuljetussuojat jalassa ei mukamas voi kävellä normaalisti. Kuralätäköissä pitää tietysti paitsi pyöriä, myös maata. Siinä se pitkälti on. Aleksei mukautuu, sopeutuu, on varsin tyytyväinen elämäänsä kunhan näkee muita hevosia eikä heinien kanssa pihistellä. Joku mukava lätäkkö, jossa viilentää itseään, eikä sitäkään joka päivä tarvitse. Valtaosan ajasta Aleksei kokee kaiken olevan hyvin, joten mitä tuota kiukuttelemaan. Rento, rauhallinen ori on monen suosikki, helppo käsitellä ja mukavan sosiaalinen, selkeän kiinnostunut myös ihmisten puuhista. Erityisesti kengitysvälineet kiehtovat Alekseita, joskin ykköspaikkaa pitää edelleen keskellä vesiletkua ollut reikä pystysuoraan kattoa kohden nousevan ohuen vesisuihkun vuoksi.
Kuljetussuojat jalassaan Aleksei kävelee hullunkurisesti jalkojaan nostellen ja ojennellen, aivan erilaisella liikeradalla kuin muulloin. Liikkuminen on hidasta, minkä vuoksi lastaamisessakin kestää, rampilla vauhti nimittäin hidastuu entisestään. Muutoin budjonnyi kävelee täysin normaalia tahtia paikasta toiseen hidastelematta tai omia reittejään ehdottelematta. Matkustaminenkaan ei aiheuta sydämentykytyksiä, ne ovat ne suojat, jotka herraa kummastuttavat.

Sitten siihen liioittelevalta kuulostavaan omakehuosioon. Aleksein veroista kenttähevosta saa hakea. Toki meiltäkin löytyy hevosia, jotka hyppäävät korkeampia tai ovat taitavampia kouluratsuja, emmekä me Aleksein kanssa todellakaan sijoitu joka kertaa (kuka muka sijoittuu?). Orissa tiivistyy kuitenkin niin moni hienon (kilpa)ratsun ominaisuus, etten koskaan ole kaivannut mitään lisää.
Budjonnyini lähtee aina hyvillä mielin töihin, erityisesti hyppäämään. Ei tämä koulutreeneillekään turpaansa mutristele tai tunnu väkisin kaipaavan hypättäviä tukkeja joka maastoreissulle, mutta kyllä orin sydän sykkii selkeästi hyppäämiselle. Aleksei liikkuu hyvässä tasapainoissa kauniisti itsensä kantaen kumpaankin kierrokseen, joka askellajissa, hyppää sulavasti ja varmasti, malttaa kuunnella, jättää ennakoinnit sekä kevätjuhlaliikekokoelmat täysin muille hevosille. Tarvittaessa ori tekee omat ratkaisunsa askelmäärien sekä ponnistuspaikkojen suhteen, eikä Aleksei väkisin aitaa päin kävele vaikkei ratsastaja kunnon kääntäviä apuja antaisikaan.

Sävyisänä, yhteistyöhaluisena hevosena ruunikko pyrkii tulemaan juttuun jokaisen ratsastajan kanssa taitotasoon katsomatta. Aleksei ymmärtää, antaa anteeksi yllättävän paljon ristiriitaisia apuja ja muita virheitä, eivätkä sen protestit koskaan ole dramaattisia pukkisarjoja tai suu avonaisena irvistelemistä. Aleksei kyllä huiskii hännällään, puree kuolaimeen, painuu luotiviivan taa, jännittyy, ilmaisee nykivin liikkein sekä epäkorrektiin muotoon eksymällä asioiden olevan huonosti. Ratsastajan korjatessa virheensä ruunikko rentoutuu välittömästi, sen parempaan muotoon ratsastaminen sujuu helposti, kaikki on jälleen kaunista.
Aleksei on muutoinkin viisas ja mukautuvainen. Se antaa kokemattomammalle ihmiselle onnistumisen kokemuksia, kun taas kokeneiden ratsastajien kanssa ori hioo mielellään molempien osaamista, tiukempia kurveja, haastavia vinolinjoja, niitä kouluradan liikkeitä joista viime valmennuksessa jäi jotain hampaankoloon. Ori ei turru tai tympäänny toistoihin eikä menetä itseluottamustaan missään vaiheessa, silloinkaan kun esteradalta kertyi enemmän puomi- ja aikavirheitä kuin mitään muuta.

Kilpailupaikoilla Aleksei pysyy yhtä tyynen tyytyväisenä kuin kotonakin, kunnes on aika verrytellä tai aloittaa suoritus. Se ei ehkä näy ulospäin, sillä hevosen vauhti ei kiihdy eikä mitään muutakaan tapahdu, mutta pienen sähköistymisen tuntee kyllä satulaan. Aleksei rakastaa kilpailupäivien jännittynyttä tunnelmaa, yleisöä, rahisevat kovaäänisetkään eivät sitä haittaa, nehän kuuluvat asiaan. Ratsastaja ehkä hakee vain hyvää rataa, Aleksei hakee voittoa. Sanoinko jotain siitä, miten tämä kuulostaa liioittelevalta omakehulta..?

[Jannica]

Meiltä löytyisi ehkä jopa inspaavat Vinkuli, Goldie sekä Villijellona, joista saa katsoa onko sopivaa ehdokasta. Jälkimmäiselle saa kirjoittaa varsan tai aikuisen hevosen luonteen.

[Maddy]

Shettistammat Munkki ja Pulla kaipailisivat luonteita Jotain pientä tynkää molemmilta löytyykin, minkä tyyppistä heistä on mietitty

[Lissu T.]

@indy Evans toivoisi tallin henkilökunnan pysyvän nykyisessä muodossaan, ettei taas tarvihe ryhtyä pälyilemään ja epäilemään kaikkea.

Evansin varovaisuus lipsahtaa usein rehellisen epäluuloisuuden puolelle. Poni on koko ikänsä suhtautunut uusiin asioihin melkoisella varauksella, ei suorastaan arastellen mutta täysin valmiina toteamaan majakan malliset johteet Teslan kuolemansäteiksi sekä uuden karsinanaapurinsa maailman epämiellyttävimmäksi yksilöksi. Kengitysvälineille, kaivonkansille, postilaatikoille ja kottikärryille on aikoinaan puhistu ja pöristy, klippauskone aiheuttaa edelleen henkistä kulmien kohottelemista eikä hampaita saa ihan kuka tahansa raspatakaan. Sitä itkua ja ahdistusta – omaani siis – mikäli vakiraspaajamme sattuu olemaan sairastamaan juuri Evansin hammaslääkärivuorolla!

Ei Evans silti mikään arkajalka ole. Sen tarvitsee vain tutkia asioita, todeta ne vaarattomiksi, suin päin surman suuhun syöksymisen sijaan. Tai tässä tapauksessa suin päin riemunkirjavien esteiden yli tai jännittävien johteiden välistä hyppäämättä. Kaikki arkiset hoitopuolen jutut, haavanhoidot sun muut sujuvat, ainakin tutun ihmisen kanssa. Vieraan ihmisen kanssa vieras ihminen on se ongelma, ei hammasraspi, henkitoreissaan vinkuva suihkepullo tai se klippauskone itsessään. Ori ei yksinkertaisesti luota vieraiden ihmisten osaavan asiaansa. Harjaus, loimitus, varustaminen, tämmöiset arkipuuhien peruspilarit ovat asioita joiden Evans uskoo hoituvan upouudeltakin ihmistuttavuudelta. Kunhan sinunkaupat on tehty ja poni oikeasti tuntee hoitajansa, se on helppo, kiva kaveri, huvittavan näköinen katsellessaan kuitenkin pikkuisen epäluuloisena sitä samaa suihkepulloa, josta viimeksikin pistettiin onnistuneesti kiillotusainetta näyttelyitä varten.

Uusi ihminen ei todellakaan lähde Evansin kanssa parin viikon jälkeen valmennukseen tai kilpailuihin häikäisemään. Ehei, tämän ponin kanssa tutustutaan pitkään, kaikessa rauhassa. Evans on maastovarma siinä määrin kuin pakoeläin nyt voi ikinä olla, jokainen estekin ylittyy ilman, että orin pitää ottaa liioiteltua jättiloikkaa samalla päätään etustensa väliin tunkien nähdäkseen, ettei ylin puomi loikkaa kimppuun. Hyvät suoritukset, rentona liikkuva ja työskentelystä nauttiva poni vaatii kuitenkin tutun, avuissaan selkeän ratsastajan. Uusien ihmisten kanssa Evans jännittyy aina, ristiriitaiset avut laittavat raukkaparan aina aivan sekaisin.
Outo ratsastaja selässään Evans tuntuu kadottavan itsevarmuutensa, mikä aiheuttaa maastossa säpsymistä, erikoisimpien esteiden jännittämistä ja kieltoja, ohijuoksuja, tai niitä liioiteltuja ihmeloikkia joista ei tyylipisteitä jaeta. Liikkuminen on jännittynyttä, muoto kaikkea paitsi korrekti. Tästä huolimatta Evans on varovainen ja epäluuloinen, ei säikky arkajalka, sillä tutun ihmisen kanssa Evans liikkuu rennon jäntevästi hyväryhtisen kauniissa muodossa, ohittaa metsien kivet, kannot ja kanalinnut ongelmitta eikä välitä tuon taivaallista kummallisimmistakaan esteistä. No, kunhan se saa rataan tutustuessa vähän haistella niitä jännimpiä, mutta se sallittakoon niin Evansille kuin muillekin poneille.

Yhden hevosen trailerit ovat epäilyttäviä, kahden mentävät ihan okei ja rekka se paras, luotettavin vaihtoehto. Evansia ei sitten lastata ensimmäisenä, koska se ei yksinkertaisesti lastaudu vaan iskee kavionsa maahan jo hyvissä ajoin ennen ramppia. Kunhan kyydissä on toinen poni niin herra kävelee rampin ylös kaikessa rauhassa, aivan kuin ei olisi koskaan kyytiin menoa vastustellutkaan. Pitkillä matkoilla Evans saattaa syödä tai juoda heikommin, päiväreissuilla ruoka ja juoma maistuvat normaalisti.
Ajan kanssa Evansista kehkeytyi hyvä kilpaponi sen opittua nauttimaan niin yleisön läsnäolosta ja huomiosta kuin suoritusvuoroa edeltävästä kutkuttavasta jännityksestä. Ketterä, nopea ja jaloistaan tarkka poni pärjää niin aika- kuin taitoarvosteluluokissa, palkintojenjaossa tietysti edustetaan rinta rottingilla, samaten kunniakierroksella.

[indy]

@lissu-t hei tää on ihana, kiitos!! Hyviä mielikuvia sait luotua, sopii Evansille kuin nakutettu

[Lissu T.]

@inna Quulle olikin ilmestynyt luonnetta sivuilleen (tai sitten en ensimmäisillä vierailuilla huomannut, apua ), joten tein omien pohdintojeni kanssa uukkarin ja lähdin herkkislinjalle. Käytännössä lihotin olemassa olevaa lisäten omat hölinäni todella kivan luonnehdinnan perään! Puolivahingossa yhdessä kirjoitettu luonne? Toivottavasti tämä on silti mieluinen ja tarpeellinen!

Quu on luonteeltaan hieman herkkis. Se pitää tutuista asioista ympärillään ja vetää draamakuningattaren roolin päälle, jos joku kehtaa tehdä jotain tamman mielenvastaista. Yleisesti ottaen se on helppo käsitellä, eikä sillä ole ihan niin paljoa tammakiukuttelua, kuin ehkä voisi olettaa. Draamallisuus siinäkin kuitenkin tulee esille liian herkästi. Laitoit riimun väärin päähän tai kehtasit lähestyä vähän hassusti, niin johan saa loppuajan miettiä mitä tulikaan tehtyä. Uusi karsinanaapuri, vaihtunut hoitaja, erittäin voimakkaasti tuoksuva linimentti tai shampoo, jota Quu ei ole ennen joutunut haistelemaan - kaikki oivia syitä mutristella turpaansa. Täysi silkkihansikaskäsittely ei ole tarpeen, kunhan tiedät mitä teet ja teet sen kunnolla. Mikäli ihminen lähestyy Quuta epävarmana asiastaan tai jotenkin anteeksipyydellen, kun nyt näin häiritsee kuningattaren päivätorkkuja tai tarhan nurkan tuijottamista, yhteistyön alkutahdit soivat väärässä sävellajissa. Hyvillä hevosmiestaidoilla, tavan maalaisjärjellä, kuitenkin pärjää pitkälle, eikä Quu esimerkiksi potki kengitettäessä tai haavoja paikatessa. Rokotus- ja verikoeneulat, hammasraspi tai klippauskonekaan eivät hetkauta, kuumemittari sen sijaan on maailman inhottavin kapistus. Quu onkin mestari liimaamaan häntäruotonsa takamukseensa, ja vaikka kuinka olisit kirjavalle mieluinen ihminen niin lämmön mittaamisesta tamma jaksaa pahoittaa mielensä kerta toisensa jälkeen käyttäytyen juuri niin dramaattisesti kuin sydänjuuriaan myöten loukkaantunut tamma koskaan voi.

Ratsuna Quu on myös samanlainen herkkähipiäinen, jonka takia sen kenttähevosunelmaa joudutaan hieman pohtimaan ja tökkimään varovasti. Tammalla on kyllä luontaista taitoa esteille ja on myös vilautellut kivoja liikkeitä sileälläkin. Eikä siltä puutu motivaatiota työskennellä, mutta se hieman arastelee uusia paikkoja tilanteita. Suurin kompastuskivi kenttäratsuksi kapuamiseen onkin juuri maastoesteet. Quu on hieman arka maastossa, jonka takia ratsastajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta sekä hippuminen taitoa lempeään patisteluun. Maneesissa tai kentällä kirjava ei isommin kyttäile nurkkia tai varjoja, puhise esteille tai muutoinkaan suhtaudu ympäristöönsä epäluuloisesti. Ainakaan tutuissa ympyröissä, uusissa paikoissa tamman rentoutumiseen menee aina hetki. Quun kanssa ei vain kannata vaan täytyy tutkia nurkat, esteet, kouluaidat, katsomon laidat, koko uusi ympäristö jossa pitäisi toimia, ennen työskentelyn tai edes varsinaisen verryttelemisen aloittamista.

Tässä kuitenkin on potentiaalisesti hiomaton timantti, kenties niin sanotusti myöhään kukkaan puhkeava ratsu, jonka kanssa ammattiura ja suurimmat luokat valloitetaan vasta vuosi tai useampikin ikätovereita myöhemmin. Malttoihan Henri Ruostekin odottaa lahjakkaan Tiffany’s Diamondinsa kanssa, kunnes herkkä, kuuma tamma oli mielestään valmis kansainvälisille radoille! Tilanne on toivon mukaan sama Quun kanssa. Kykyä, kapasiteettia, liikkeen laatua tai esteälyä ei tarvitse epäillä, Quu kestää laadullis-teknillisin mittarein kansainvälisen vertailun. Se kuitenkin tarvitsee vielä paitsi kokemusta, myös itsevarmuutta, jonka myötä uudet tilanteet, muuttuvat maisemat, kaikki kilpaurheiluun kuuluva muuttuu sille siedettävämmäksi. Hillitessään hermonsa, saavuttaessaan tyynen, rennon tilan Quun kanssa työskenteleminen on mahtavaa. Tamma on motivoitunut, luonnostaan tasapainoinen hevonen, jolle kaikissa askellajeissa liikkuminen sekä hyppääminen on helppoa. Toisinaan puomikosketukset joko syövät kirjavan itsevarmuutta tai aiheuttavat kiukustumisen seuraavan esteen liioitelluin hypyin, mutta eiköhän tämänkin saa siloiteltua rutiinin myötä. Quu nimittäin haluaa työskennellä ihmisen kanssa, mikä on ensiarvoisen tärkeä ominaisuus, joka on siivittänyt keskinkertaisempiakin ratsuja hienoihin tuloksiin.

Tietysti Quu tarvitsee avuiltaan rauhallisen, pehmeän ratsastajan, joka ei toiminnallaan saa tammaa kiihdyksiin, hämmennyksiin tai sovittelemaan kruunun lisäksi viittaakin draamakuningatarkuvastoaan täydentämään. Kaikkine haasteineenkin Quu on mielettömän opettavainen, hieno hevonen, tuli siitä tähteä tai ei.

[Inna]

@lissu-t Ihanaa on todella mieluinen kiitos paljon!