Esittelyssä virtuaalimaailman työhevostoiminta


  • Sekalaisen sakin omistaja

    @Pierre, joo totta, ehkäpä se nelonen olis lähinnä mitä hain. 😄 Kunhan saan tuon tapahtumakutsun muuten kondikseen, niin kisat lähtee anottavaksi. 🙂 Kiitos kehuista! ❤



  • Heh, mulle kävi niin hassusti, että eksyin tutkailemaan virtuaalimaailmanmenoa uudelleen useamman vuoden tauon jälkeen. Nyt on sitten pari hevosta tuloillaan ja shireillä päätin lähteä liikkeelle. Ja kyllä, työkisoihin on tarkoitus noita työntää myös, eli täytyy alkaa kertailla, että mites homma toimikaan… 😰 Toivon mukaan meikäläisellä on ne pari hevosta valmiina vielä tän viikon aikana rekisteröitäväksi ja sitä kautta kisattavaksikin.

    TYH on ainakin aktiivisemman ja “kehitetymmän” oloinen kuin lopettaessani :slight_smile: Tosi hyvänä pidän mm. videollisia luokkakuvauksia!

    Mutta joo, tää nyt oli vähän tämmöinen turhanlainen joukkoon ilmoittautuminen, jatketaan harjoituksia! 😄



  • This post is deleted!


  • @V-Penrose TYH koki ulkonäkömuutoksen pari vuotta sitten, eli onhan tuo nykyisellään puksuttanut eteenpäin jo hyvän tovin 😄 Nyt oon koittanut kehitellä kaikkea uutta ja jos tuo laatuarvostelukin näkisi joskus päivänvalon niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Ja ehdottomasti alat sun hepoilla harrastamaan myös työhevosajoa - helppoa ja rentoa toimintaa, ei voi ottaa paineita esimerkiksi himokisauksesta kun ei kisojakaan mitenkään hirveästi järjestetä 😄 Mukava myös saada lisää shirejä virtuaalimaailmaan, niitä ei ihan hirveesti oo nykyään näkynyt. Multa niitä löytyy vain viitisen kappaletta, eli esimerkiksi ulkopuoliselle jalostusmateriaalille on enemmän kuin tarve.

    @naakka Totta kai pitää hankkia! Etenkin norikerille ja percheronille ääni täältä, koska niitä itseltäkin löytyy :raised_hand_tone2: Oon kyllä itse tosi höveli hankkimaan uusia rotuja talliin, jos niillä on vähänkin itseäni miellyttävä ulkonäkö, joten varmaan muiden myötä saattaisin myös itse hankkia uusia työhevosrotuja talliin 😄



  • Heh, minähän sitten ilta-, tai no, yöpuhteena pykäisin pystyyn sivut ja laitoin hevosista rekisteröintihakemukset jaaaa ilmoitinpas ne jo pariin työhevoskisoihin ennen kuin valjakkopuolelle on asiaa 😅 “Ne” siis löytyvät täältä. Katsotaan miten pahasti tää vielä lähtee lapasesta kun meinaa olla tällä hetkellä intoa ainakin pikkasen turhan paljon 😂

    Ehdin myös tuskailla näyttelyiden puutetta näille; NJ-kalenterissa ei ollut yksiäkään mihin voisi ilmoittaa jos olisivat rekiterissä, ja shownäyttelyihinkään ei ollut asiaa kun kylmäveriluokat oli täynnä suomenhevosia ja harvinaisten luokat muuten täynnä. Pöh. Katsotaan kauanko tuskailen muiden järjestäjien varassa ennen kuin päätän alkaa itse järjestää. Näyttelyitä en muuten ole koskaan järjestänyt, muita kisoja kylläkin runsaastikin edellisen harrastusrupeaman aikana.

    Ja kun nyt lähdin ihan ohi aiheen jaarittelemaan niin lisätään kysymys: Oletteko muut työhevosihmiset näyttelyttäneet eläimiänne? Aiemmin kun laatiksesta puhelitte niin oli että kuvapisteet siirtyisi lisäpisteisiin (en pidä lainkaan huonona), mutta kuitenkin myös kantakirjauksesta olisi lisäpojoja tyrkyllä? Varmaan siis yritän kysyä että jos jossain elämänvaiheessa järjestän näyttelyt ja rajaan luokat melko tiukasti (mm. suokit siis pois luokkaa täyttämästä) niin riittääkö osallistujat? // Edittiäedittiä: En mää oikeesti oo noin paha suokkirasisti miltä kuulostan, ja joo, tiedostan että suokkeja on kyllä työhevosinakin. Oisko niitä sit niin paljon jos rajais työsuokeille luokan?

    Laatuarvosteluakin jo sivuttu, niin kurkkasin että olisi tuomareita haussa. Minä varmaan kykenisin jälkeläis- ja/tai lisäpisteitä laskemaan :slight_smile: Ne näyttäisivät ainakin pisteytyssepostuksien perusteella varsin helpoilta laskettavilta, niin jos laatis alkaa pyöriä niin mua saa nykiä hihasta jos on avulle tarve!



  • @V-Penrose Oi että, ihania shirejä ❤ ! Joo, näyttelyiden kylmäveriruokat täyttyvät oikeastaan aina pelkistä suokeista, joista kaikki ovat oikeastaan ratsu- tai pienhevossuunnalta. Joskus näkynyt pari ravuria, mutta todella todella harvoin työsuokkeja. Itse oon noita työkopukoitani yleensä saanut tungettua just noihin harvinaisten luokkiin, ja on sieltä menestystäkin tullut, vaikka melko harvakseltaan muistan kalentereita kytätä 😄 Mm. Golda on saanut useamman sertin, Perignonkin pari ja Blahawk yhden, jonka turvin se saatiin kantakirjattua kolmannelle palkinnolle.

    Kantakirjauksesta on tarkoitus antaa laatuarvostelussa lisää pisteitä, sillä kompensoitaisiin sitä, ettei rakennetta enää TYH:n arvostelussa arvioitaisi, vaan keskityttäisiin vain siihen, onko hevosella työkuvat vai ei. Uskon myös, että osallistujia riittää, vaikka tiukempaa seulaa käyttäisikin. Ehkä voisit harkita tekeväsi luokan raskaille kylmäverisille tai yleensä työhevosille, jolloin myös työpainotteiset suokit (joita ei tosiaan suomenhevosissa ole kuin kourallinen) pääsisivät mukaan esimerkiksi torinhevostem tms. kevyempien työhevosten tavoin.

    Laatuarvosteluun todennäköisesti tarvitaan lisää käsiä, nuo nykyiset on kysytty varmaan yli kaksi vuotta sitten, enkä usko että kaikkien ilmoittautuminen on enää voimassa. Mikään osa-aluehan noista ei varsinkaan uudistuksen jälkeen ole ylitsepääsemätön, jälkeläis- ja kisaosioissa pääsee laskemalla ja suku- ja lisäpisteosioissa joutuu melko todennäköisesti vähän lukemaan tekstejä, mutta varsin simppeliä hommaa sekin! Eli ilmoittaudu ihmeessä tuomariksi, kunhan saadaan laatuarvostelua vietyä eteenpäin ja uusi tuomarihaku laitettua tarvittaessa pystyyn 😄



  • @Pierre Hevoset ottavat ihastelut vastaan kiitellen 😄
    Voipi olla, että tässä joutuu ihan talliksi tuon nimeämään niin kehtaisi alkaa järjestää kisoja ja näyttelyitä. Näyttelyiden luokkarajauksia ehtii sitten ajallaan miettiä loppuun, mutta esim harvinaisille kylmä- ja lämminverisille (raskaille ja kevyille, ponit erillään… Ehtii näitä miettiä) omat luokkansa ja sitten päälle vielä ainoastaan työhevosille oleva luokka voisi olla yksi vaihtoehto. Tai jotenkin. Pitää ehkä vielä vaikka tänne pistää kyselyä pystyyn kun alkaa olla ajankohtaista.

    Ja joo, eiköhän meikäläinen ilmoittaudu halukkaaksi nimenomaan jotain “helppoja pisteitä” laskemaan kun sen aika koittaa. Sen tiedän, ettei minusta ole esimerkiksi tekstejä laadullisesti arvioimaan, mutta jos arviointi on luokkaa on/ei ole/sanamäärä niin onnistuu. Ja toki juuri esim. hevosen/jälkeläisen kisapisteiden laskeminen. Tommoista lähestulkoon aivot narikkaan -hommaa 😃



  • Jos työhevosajo kiinnostaa mutta oot hevosta vailla, niin eipä hätää - täältä niitä nimittäin löytyy työsuokkien muodossa! Lähtevät helposti ja mielellään näitä myyn myös uusille työhevosharrastajille :slight_smile:

    @V-Penrose Ei se tekstienkään arviointi mitään rakettitiedettä ole 😄 Laskee sanat, lukee että teksti on sujuvaa ja ettei ole jatkuvasti kielioppivirheitä ja katsoo että siellä on ihan asiaakin, eikä selitetty ohi aiheen. Enemmän aikaahan noissa tekstien arvioimisessa menee, ja siihen vaikuttaa jonkin verran myös tuomarin oma mielipide.



  • Koitan tänään tai alkuviikosta ottaa Kirsiinaan yhteyttä laatiksen ja mestaruuskisojen tiimoilta niin etenee asiat edes vähäsen :slight_smile:



  • @reibili - Salasanan saa nollattua rekisteröinnin kautta 🙂 Siellä on linkkinä salasanan nollaus.

    Ja pahoittelut kovasti niille, jotka ovat sähköpostia pistäneet - olen ollut koneen äärellä luvattoman vähän, ja siksi sähköposteja on lojunut TYH:n omassa lootassa lukemattomana pitkään. Lisäksi sen on vallannut roskapostit, joten setvimisessä menee tovi…

    @Pierre - Pistän sulle sähköpostia, kunhan saan FTP:n ja sähköpostin salasanat vaihdettua 🙂



  • @Kirsiina Kiitos sulle! Laittelinkin sulle s-postia tästä, en tiedä tuliko perille asti. 😄



  • @reibili oon saattanut vahingossa poistaa roskapostien mukana, kun niitä tulee näemmä joka sähköpostiin. Laitoitko tyhin vai mun omaan? Kummassakaan kun ei näkynyt, mutta juu tosiaan saatoin vahingossa poistaakin.



  • @Kirsiina Asia selvis kuitenkin tätä kautta, joten nou hätä. 🙂 Tais olla TYH:n sähköposti johon laitoin…



  • Hups, yhteyden ottamisessa menikin kauemmin kuin odotin kun koulu vei odotettua enemmän aikaani, mutta nyt on laiteltu Kirsiinan kanssa hommia aluille mm. laatiksen suhteen 😄 Ilmoittelen enemmän esimerkiksi tuomarointia koskien, kunhan ilmoitettavaa on.

    Mites te TYH:n käyttäjät, tahtoisitteko laatuarvostelun järjestettävän ilman varsinaisia tilaisuuksia käyttämällä osallistumislistaa (jolloin sinne ilmoitetut hevoset pyrittäisiin arvioimaan kuukauden aikana) vai ihan parin kuukauden välein järjestettävät tilaisuudet? Osallistumislista olisi ainakin näin minun kannalta ehkä kätevämpi, sillä en odota mitään hirveää osallistujaryntäystä, joten tilaisuudet voisivat jäädä vajaiksi tai jopa tyhjiksi, joten niille luodut sivut veisivät vain aikaa.



  • Niin ja löytyiskö kalenterille sitä toista työntekijää? Helppoa ja yksinkertaista hommaa, eikä kisojakaan järjestetä ihan hirveästi niin ei varmasti veisi paljoa aikaa. Hommaan annettaisiin myös hyvä perehdytys 😄 + Mestaruuskisoille näytettiin vihreää valoa myös Kirsiinan toimesta, joten oliko tuo tämän vuoden elokuun Cup-kisa nyt viimeinen lajissaan ja siirrytään odottelemaan ensimmäisiä mestaruuskisoja?

    Laatuarvosteluun aiemmin pyydetyille tuomareille laitettu sähköpostia, eli @Tinúvel & @V-Penrose kohta voi olla tuomarin paikkoja auki 😉



  • @Pierre Mulle on ainakin ihan se ja sama pidetäänkö varsinaisia tilaisuuksia vai heitetäänkö hevonen vaan jonoon odottamaan arvostelua. Totta on, että tilaisuudet voi jäädä tosi tyhjiksi, joten siltä kannalta olisi kenties fiksuinta ainakin aloittaa osallistumislistatyylillä. Jos (vai kun ;)) saadaan osallistujamäärät nousuun voi sitten systeemin muuttaa niin, että järjestetään erilliset tilaisuudet. Ja joo, oon valmiina heittäytymään jotain helppoja pisteitä laskemaan jos tarve tulee 😄

    (Niin ja pienesti ohi aiheen, meikäläisen hopotit lähti sen verran ryminällä noihin työpuolen kisahommiin että kohtapuoliin vois varmaan ekaa varsaa alkaa ajatella. (Ja mun täytyy saada lisää hopotteja… 😅) Että jos työ-/valjakkovanhemmista kiinnostaa shire niin hihkaskaa :slight_smile:)


  • Sekalaisen sakin omistaja

    Nyt sitten kisoihin kaikki työheppasten omistajat, mikäli vaan luokat natsaa! :slight_smile:


  • Suomenhevoskasvattajat

    @V.-Penrose said in Esittelyssä virtuaalimaailman työhevostoiminta:

    @Pierre Mulle on ainakin ihan se ja sama pidetäänkö varsinaisia tilaisuuksia vai heitetäänkö hevonen vaan jonoon odottamaan arvostelua. Totta on, että tilaisuudet voi jäädä tosi tyhjiksi, joten siltä kannalta olisi kenties fiksuinta ainakin aloittaa osallistumislistatyylillä. Jos (vai kun ;)) saadaan osallistujamäärät nousuun voi sitten systeemin muuttaa niin, että järjestetään erilliset tilaisuudet.

    ^ Tää olis kyllä ihan hyvä vaihtoehto :slight_smile:



  • @Tinúvel Tähän mä oonkin koodaamassa pikkuhiljaa lomaketta, jolla voi lisätä hevosensa suoraan jonoon, jota sitten tuomarit voivat tuomaroida ja admin antaa viimeisen hyväksyntänsä ja lisätä palkittujen listaan. Tää vaan vaatii multa aika paljon pohjatyötä (esim. tehdä erilliset tunnukset/oikeudet tuomareille). Puhuttiin @Pierre n kanssa, että aluksi toimikoon sähköpostilla 🙂

    // piti lainata viestit eikä vastata suoraan, oon ihan hukassa tän foorumin kanssa ::D



  • @V-Penrose Mää voisin ainakin jossakin vaiheessa olla kiinnostunut, vaikken shireillä olekaan vähään aikaan hirveästi touhuillut mitään 😄

    Kirsiina tosiaan hieman lupaili ainakin kokeilevansa suunnitella automaattista osallistujalistaa, mutta aluksi toimittaisiin käsipelillä 😄 TYH:n sivuilta löytyy laatuarvostelun muutamia uudistuksia kokenut pisteytys, käykääs tsekkaan se ja ilmoittakaa onko pisteytys selkeä/onko palkintojen pistemäärissä korjattavaa/jne. Tuomarihaku myös käynnissä, teen siitä ajan kanssa oman topikin, mutta yhdistyksen sähköpostiin voi ottaa jo yhteyttä esim. otsikolla tuomarihaku. Ja jokaiseen osa-alueeseen kuuluu perehdytys, eli kannattaa ottaa yhteyttä jos vähänkään kiinnostaa varsin helppo ja nopea homma!

    Jos nuo cup-kisat lopetettaisiin nyt tähän, niin pääsen muokkaamaan yhdistyksen sivuja mestaruuskisojen osalta. Tässä vielä kooste tulevien kilpailuiden säännöistä jne. mielipiteiden mukaan:

    [1] Kisapäivä 26-28. päivä, VIP 23. päivä. Kuukausina toimivat tammikuu/huhtikuu/heinäkuu/lokakuu
    [2] Pisteet käyttöön
    [3] Yksi hevonen max. kahteen luokkaan/mestaruusottelu
    [4] Ei sivuja osallistumiseen
    [5] Tapa 3, eli tulokset arvotaan 3x, suurimman yhteispistesaldon saanut voittaa (tasatilanteissa tarkastellaan sijoittumisia)
    [6] Arvonimestä jälkimmäinen muoto, eli esim. 2016 kynnön syysmestari
    [7] Pisteet ok.


 

11
Online

964
Users

12.7k
Topics

237.4k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.