Kirjoita edelliselle valmennus!



  • Mä voin valmentaa hippua

    Pasta kaipailisi kouluvalmennusta tasolta heA


  • Suomenhevoskasvattajat

    @Minni Tässä olisi Pastan valmennus. Valmentajaksi Tuulia T.

    Pasta ja Minni olivat jo edellisenä päivänä saapuneet Tuulenpesään tämän päiväistä valmennusta varten, jotta Pastalla olisi ollut hieman aikaa toipua matkan rasituksista. Aloitimme aikaisin aamulla, jolloin satoi rankasti ja ukkonen paukkui, joten sovimmekin että tänään valmentautuisimme maneesissa. Kaikeksi onneksi Pasta ei ukkosen jyrinästä välittänyt vaan vastasi Minnin apuihin moitteetta jo alkuveryttelyjen aikana. Alkuveryttelyn aikana annoin teille tehtäväksi tehdä kolmi kaarista kiemurauraa ravissa ja laukassa siten että laukassa laukkaa vaihdettiin aina kunkin kaaren keskellä. Tehtävä sujui teiltä helpon näköisesti eikä minun täytynyt huomauttaa kuin että painaisit kantapäät alas. Pastan näyttäessä tarpeeksi vertyneeltä annoin kaksikolle luvan siirtyä kävelemään uraa pitkin siksi aikaa kun selitin tunnin ensimmäisen tehtävän. Aloittaisimme laukanvaihto harjoituksilla kootussa laukassa, siten että pitkillä sivuilla tekisitte neljä laukanvaihtoa yhden käyntiaskeleen kautta ja kunkin lyhyen sivun keskellä yhden laukanvaihdon käyntiaskeleen kautta. Pääsitte heti juonen päästä kiinni joskin ensimmäisellä lyhyellä sivulla valppautesi taisi hieman herpaantua ja Pasta otti kaksi käyntiaskelta vaaditun yhden sijasta laukanvaihtojen välissä. Korjasit erehdyksesi kuitenkin hyvin seuraavalla lyhyellä sivulla ja parin onnistuneen kierroksen jälkeen annoin Minnille luvan siirtää Pasta käyntiin siksi aikaa kun selitin kaksikolle tunnin toisen tehtävän. Seuraavaksi harjoittelisimme pysähdyksiä kootusta ravista, sillä olit ennen tuntia maininnut, että Pastalla oli vaikeuksia pysähtyä suorana. Harjoittelisimme pysähdyksiä keskihalkaisijaa pitkin siten että tekisitte pysähdyksen aivan keskihalkaisijan keskellä. Aluksi tulitte keskihalkaisijalle hieman liian kovassa temmossa ja pysähtymisenne menivät yli keskihalkaisijan puolenvälin, joten kehotin sinua hidastamaan Pastan ravin tempoa jolloin pysähdyksennekin alkoivat tulemaan oikeaan kohtaan. Huomasin heti ettet pysähdykseen tultaessa istunut aivan satulan keskellä ja töksähdit hieman eteenpäin Pastan pysähtyessä, joten kehotin sinua vakauttamaan istuntasi käyttämällä enemmän vatsalihaksiasi ikään kuin tekien pienen puolipidätteen vatsalihaksillasi juuri ennen pysähdystä. Korjattuani istuntaasi alkoivat pysähdyksennekin pian sujua oppikirjan mukaisesti ja muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen annoinkin sinulle luvan siirtää Pasta käyntiin. Käynnissä saitte vielä tehdä joitain kiemuroita ja ympyröitä loppuveryttelyksi, minkä jälkeen saitte vielä kävellä pari kierrosta vapaassa käynnissä ennen kuin komensin teidät pysähdyksiin kentän keskelle. Laskeuduttuasi tamman selästä ja nostettuasi jalustimet ylös lähdimme kävelemään kohti tallia.

    Pirua voisi valmentaa Vaativa B tasolla



  • Voin valmennella Pirua, Ossille saa seuraava kirjoitella estevalkkaa : )



  • @Salazar, iso kiitos valmennuksesta, sun samanmoinen löytyy myös aikaisemmasta viestistäni : )

    @Ilse, kasvattaja tulee mielellään valmentamaan Ossia! Voi mennä muutama päivä, mutta muokkaan sitten tähän viestiin!

    Seuraavalle Isla, joko koulua tai esteitä : )


  • Suomenhevoskasvattajat

    Mulle Isla.

    Seuraava voi valmennella Tenhoa kouluratsastuksen parissa.


  • Piirrosharrastajat

    Mä voisin Tenhoa valmentaa!

    @TuuliaT , valmentajaksi Wilma & wilmavirtuaalinen@gmail.com
    Tenholan Turhapuro – 12.08.2016 – Kouluvalmennus
    Astelin Tuulenpesän Kartanon pihamaalle ja huokaisin ihastuksesta. En olisi uskonutkaan, että tällaisen erämaan keskeltä löytyisi suuri, hieno ratsastuskeskus. Kenttiä oli kolme, samoin kuin tallejakin, tarhoja riitti silmänkantamattomiin ja maneeseja oli oikein kaksin kappalein. Hyvillä mielin lähdin suunnistamaan kohti toista maneesia. Se oli kuitenkin tyhjä. Toisesta maneesista löysin etsimäni: alkuverryttelyjä tekevän ratsukon, Tuulian ja Tenhon.
    ”Hei! Sinä varmastikin olet Tuulia? Ja tämä on Tenho?” hymyilin kaksikolle, joka minut huomatessaan tuli luokseni ja pysähtyi kohdalleni.
    ”Kyllä vain! Löysitkö hyvin perille?”
    ”Muutaman mutkan kautta, mutta tässä sitä ollaan. Eiköhän aloiteta!”
    Laitoin jo verrytelleen ratsukon aluksi ratsastamaan kolmikaarisia kiemurauria ravissa. Tenho oli hyvän alkuverryttelyn vuoksi jo kuuliainen ja vetreä, se taipui kaarteissa moitteetta ja työnsi takajalkojaan hyvin alleen. Määräsin ratsukon tekemään parit kiemuraurat molempiin suuntiin ja pyysin heitä sitten siirtymään käyntiin.
    Seuraavaksi teimme muutamia väistöjä sekä takaosankäännöksiä. Väistöt sujuivat hyvin, mutta takaosankäännöksissä oli havaittavissa pientä tahmeutta.
    Laukkatyöskentelyssä keskityimme laukanvaihtoihin lävistäjällä. Ne ratsukko suoritti oikein mallikkaasti, ensimmäiset vaihdot olivat hiukan kömpelöitä mutta loppua kohden ne paranivat ja muuttuivat sulavammiksi.
    Kaiken kaikkiaan työskentely oli parilta oikein hyvää, tämä ratsukko pääsisi vielä pitkälle!

    Hippis kaipaisi +200 sanaista HeB tasoista valmennusta --> http://hippakeisarinna.webs.com
    edit/ kiitos valmennuksesta!


  • Suomenhevoskasvattajat

    @Wilma, valmentajaksi Hapero & hapero@POISTAiki.fi

    Tänään valmennettavaksi saapui Wilma ratsunsa Kärmeniemen Hippakeisarinnan eli Hipin kanssa. Tarkoituksena oli tänään verrytellä ensin siirtymien ja temponvaihtelujen avulla ja sitten siirrellä vähän etu- ja takaosaa sekä tehdä pohkeenväistöä. Hippi tuntui alkuun vähän tahmealta ja kehotinkin ratsastajaa tekemään siirtymiset alkuun vähän liiotellen, jotta saisimme tamman hereille ja töihin. Ratsukko teki siirtymisiä kaikkien askellajien välillä vähän aikaa kahdeksikolla, jotta saimme Hipin myös taivuteltua molempiin suuntiin. Ratsastajaa kehotin olemaan tarkempi siirtymisissä myötäämisen kanssa: Hippi tuppasi jäämään varsinkin ravi-käynti -siirtymissä hitaaksi, jos Wilma ei osannut myödätä ajallaan. Muutenkin hitaan hevosen kanssa on tärkeää myödätä ajoissa, jottei hävitä vähäistäkään eteenpäinpyrkimystä. Toisaalta myös tuntuman pitää olla hyvä, jotta hevosella on jotain mitä kohti pyrkiä. Näillä neuvoilla Hippi lämpeni yllättävän nopeasti ja kun aloimme tehdä lyhyet sivut lyhyempää ravia ja lävistäjät pitempää, löytyi tammalta aika kivaa askelta! Ratsastaja saisi edelleen myödätä vähän paremmin, mutta yhteistyö oli kyllä parantunut huimasti sitten alun. Sitten teimme vähän pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle ja uralle päästyä siisti laukannosto ja laukassa pääty-ympyrä. Ravissa tamma väisti paremmin kuin käynnissä, jossa homma meni vähän uralle vyörymiseksi, mutta pakko kyllä antaa kiitosta laukannostoista - erittäin hallittuja ja siistejä, joskin laukka olisi saanut pyöriä vähän paremmin. Loppuverryttelyksi teimme käynnissä neliötä, jonka joka toisessa kulmassa siirrettiin etuosa sisään ja joka toisessa takaosa ulos. Vähän väsy alkoi painaa molemmilla, mutta varsinkin takaosaan saatiin kivasti liikettä muutamalla pienellä huomautuksella raipan kanssa. Hieno työtä molemmilta!

    seuraavalle vaikka Kiero. Ja lajilla ei väliä.



  • Mä edelleen odottelen ihan ketjun alkuajoilta @Jayde n valmennusta itselleni… 🙂



  • Mää voin kirjoitella @Hapero lle ja Kierolle, lisään valmennuksen tähän samaan viestiin sen valmistuttua :slight_smile: Seuraava voisi valmennella vaikkapa Valmaa rataesteillä.

    Kiertolainen - 12.08.2016 valjakkoajovalmennus, valmentajana pierre
    Hengenvaaraan saapuessani Kierolla oli siistit ajovarusteet päällä ja se lämmittelit kentällä pienet nelipyörävaunut perässään. Olin saapunut pitämään suomenhevosorille ja tämän ohjastajalle valjakkoajovalmennusta, ja tänään keskittyisimme tarkkuusajoon, joka vaatisi valjakolta sujuvaa yhteistyötä sekä ennen kaikkea sitä tarkkuutta. Kiero liikkui varsin näppärästi lämmittelyjen aikana, joskin se olisi voinut olla painamatta aina satunnaisesti kuolaimelle ja kiristämättä omatoimisesti tahtia. Pienillä huomautuksilla ori palasi kuitenkin pian kuuliaisesti ruotuun, ja yleisesti ottaen se liikkui kuten ohjastaja siltä pyysi.

    Aloitimme valmennuksen yksittäisillä, kaarevilla urilla olevilla kartioporteilla, joissa kartioiden etäisyys toisistaan vaihteli vaikeustasosta riippuen ollen 20-60 senttimetriä vaunuja leveämpiä. Leveimmät portit valjakko tulikin varsin vauhdikkaasti ja ilman vaikeuksia, mutta kapeimmille heidän tuli tähdätä kunnolla ja ohjastaja joutui kokoamaan Kieroa paremmin ja hidastamaan tahtia. Ori vastasi kuuliaisesti apuihin, vaikka siitä oli aistittavissa pientä tyytymättömyyttä hitaan vauhdin myötä. Yksittäisten porttien jälkeen tein puomeista kujan, jonka päässä oli myöskin puomeista muodostettu, ympyrää muistuttava alue, jossa hevonen vaunuineen mahtuisi nipin napin kääntymään ja palaamaan kujaa pitkin aloituspisteeseen.

    Aloitimme uuden harjoituksen sujuvasti käynnissä, jossa Kiero taipui hyvin sekä oikeaan että vasempaan kierrokseen. Vaunut pysyivät puomien sisäpuolella, eikä hevonenkaan astunut niiden ylitse. Suorilla urilla ori liikkui kaula nätisti kaarella ja sopivalla kuolaintuntumalla. Hyvin menneen suorituksen päätteeksi kehaisin valjakkoa ja pyysin ohjastajaa ajamaan harjoituksen vielä kertaalleen läpi - tällä kertaa ravissa. Puomikujalla Kiero esitteli näyttävää ravityöskentelyä ja hidasti tempoa ohjastajan niin pyytäessä. Puomiympyrän sisällä valjakko joutui liikkumaan hyvin minimaalisilla liikkeillä ja hitaassa vauhdissa Kiero puski eteenpäin ulkolapa edellä, mutta huonosta asettumisesta huolimatta valjakko pysyi puomien sisäpuolella, joskin se oli vain milleistä kiinni. Vasempaan kierrokseen Kiero asettui himpun verran paremmin, mutta sen kanssa olisi suotavaa harjoitella lisää erittäin tiukkoja kaarroksia hidastempoisessa ravityöskentelyssä.


  • Suomenhevoskasvattajat

    Valma tänne. 🙂 Pyykkipoika kaipailee rataestetreeniä.


  • Esteratsastajat

    @VP Tässäpä tämä, kuumeilessani kerkesin tekemään 🙂

    "Kuulin, että teille hankaluutta aiheuttavat juuri väistöt. Minusta on aina hyvä päästä ongelman juureen, joten päivän ohjelman pystyi taatusti arvaamaan etukäteen. Tunnin aluksi keskityin lähinnä siihen, että sait Hattaran pohkeesta eteen ja pidätteistä takaisin. Se kulki hyvällä kuolaintuntumalla, mutta olisin kaivannut hieman enemmän liikettä takajalkoihin. Siirtymiset ovat oivallisia tähän tarkoitukseen, kuten huomasit. Jos Hattara jäi yhtään pohkeen taakse, se oli varsin tahmea ja hidas. Yksi ongelmakohta taisi olla sinun hidas jalkasi, sillä et vaatinut tarpeaksi nopeata reaktiota. Sait pienen työstämisen jälkeen jalkasi nopeammaksi, mutta kaarevilla urilla ongelma ilmaantui uudelleen. Tähän mutkaan vastaus löytyi sinun itsesi vinoudesta. Kun olit itse mytyssä, et saanut apuja tasaisesti läpi ja lisäksi Hattara kulki kuin banaani. Suoruusharjoitusta varten sait tehdä erilaisia tasapainoharjoituksia, yhdessä siirsit kätesi vastakkaiseen jalkaan ja toisessa nostit kummatkin jalat samaan aikaan ilmaan.

    Kun siirtymiset sujuivat laukassa, ravissa ja käynnissä, oli aika kokeilla väistöjä. Aluksi ratsastit voltille, jonka jälkeen sinun piti niin ikään tehdä toinen voltti, mutta jäädä tekemään avotaivutusta. Kuten arvelinkin, Hattara oli hieman vino ensimmäisessä yrityksessä, avuilla se ei ollut myöskään kunnolla. Neuvoin sinua rentouttamaan hartiasi, sekä pitämään pohkeet rauhallisina ja nopeina. Sait muutaman kerran yrittää, mutta lopulta suoritus oli oikein mallikelpoinen. Tamma liikkui hyvässä rytmissä, sinä pysyit terävänä ja liike onnistui loistavasti. Tämän jälkeen päätin kokeiluttaa teillä sulkutaivutusta, mutta sen kanssa ei ollut yhtä paljon vääntöä. Väistöjen jälkeen Hattara sai vähän aikaa ravata eteen avoimemmassa muodossa, sitten olikin jo aika kävelylle pitkin ohjin. Tunnista jäi itselleni positiivinen kuva, sait työstettyä Hattaran ongelmakohtia paljon."


  • ♞ Puoliveriharrastajat

    Mie voin valmentaa Pyykkipoikaa 🙂 Akasia olisi koulutreenin tarpeessa


  • ♞ Puoliveriharrastajat

    @Susiraja tässä Pyykin valmennus!

    Sää oli tänään mitä surkein - ja niin oli myös Pyykin mieli. Rautias läsipää ravasi uraa pitkin happamana kuin se olisi syönyt korillisen pihlajanmarjoja. Ratsastajan mukaan tänään oli orilla huono päivä ja varoitteli jo etukäteen orin mahdollisesta käytöksestä. Pyykki piti heti alkuun huolen siitä, että sen ei tarvitsisi tehdä töitä. Ori oli nojautunut ohjiin ja kulki niin etupainoisena, että pelkäsin sen jo kompastuvan omiin jalkoihinsa. Käskin ratsastajaa tekemään alkuverryttelyksi paljon ympyröitä ja voltteja, mihin pienen tappelun jälkeen orikin suostui.

    Verkan jälkeen valmennus oli edennyt siihen pisteeseen, että ensimmäisenä estetehtävänä oli kaarevalla uralla puomi-kavaletti-puomi-sarja. Tähän mennessä ratsastaja oli saanut Pyykin jo vähän paremmin avuille, joten epäilin että eiköhän tämä nyt sujuisi…ja ohi. Ori otti ja lähti kavaletin sivusta pinkoen kentän toiseen päähän, mutta ratsastaja oli harvinaisen hyvin varautunut tempaukseen. Hän käskikin Pyykkiä eteenpäin pysäyttämisen sijasta, ja tämä näytti toimivan oikein hyvin. Ori yllättyi pyynnöstä mutta ei mukissut vastaan, vaan laukkasi rauhallisemmin eteenpäin. Orin ollessa jotenkin avuilla, kehotin ratsastajaa hyppäämään kavaletin, joka ei tuottanut Pyykille ongelmaa. Tämän jälkeen se sai osakseen taputukset, joiden siivittämänä saatiin aikaiseksi vielä pari onnistunutta kavalettihyppyä.

    Varsinainen rata piti sisällään muutaman pystyesteen, yhden ristikon, okserin ja muurin. Ratsukko sai ottaa matalalle radalle ensin parit verkkahypyt, joissa ei ollut suurempaa ongelmaa. Pyykki eteni hyvässä temmossa varmalla asenteella, mutta ponnistukset lähtivät näin pienillä esteillä turhan kaukaa. Halusin ratsastajan ottavan pieniä pidätteitä ennen estettä, jonka seurauksena ori otti jalat paremmin alleen ja ponnistuspaikat saatiin pikku hiljaa kuntoon. Kerran ratsastaja kuitenkin erehtyi ottamaan liian ronskin pidätteen, josta seurasi protestia pienenä hyppimisenä ja etuosan nousuna. Rataa korotettiin vähitellen 80 :neen senttimetriin, joka oli loppukorkeus tältä erää. Mukaan mahtui kolme puomin pudotusta, mutta muuten Pyykki suoritti hienosti ja kuunteli edes puolella korvalla ratsastajansa apuja. Tässä hevosessa ainakin on haastetta, sanon minä!


  • Suomenhevoskasvattajat

    @Pierre pahoittelut pienestä kestosta, Valmalle valkka! 🙂

    Estevalmennus Pierre & Valenshy Prime, valmensi narri
    Valma oli jo verryttelyissä hieman jännittynyt ja liikkui selättömästi, mutta uskoin Pierren osaavan rauhoitella tammansa niin, että se voisi tehdä töitä. Niinpä keskityin itse rakentamaan päivän esteitä samalla, kun Pierre sai verkata itsenäisesti. Päivän sana oli rataharjoitus ja sitä varten olin ottanut erään vanhan, hyväksi havaitun radan jota usein käytin valmennuksissa. Estekorkeus oli 140cm eli ei ihan Valman osaamisen rajoilla, mutta tarpeeksi suuri kuitenkin haastaakseen ratsukkoa teknisyytensä lisäksi sillä, ettei tamma voisi hypätä ihan miten sattuu jalat siellä sun täällä.

    Verryttelyhypyt otettiin totta kai pienemmillä esteillä, joiden korkeus oli 80cm – 100cm – 120cm. Hyppyjä otettiin vain pari per estekorkeus, jotta Valma ei väsyisi pelkästään verkkaan. Alkuun tamma hyppäsi hieman holtittomasti ja ilman selkää, mutta käskin Pierren tehdä vaikkapa ympyrän ennen hyppyä ja samalla myödätä sisäkädellä, jotta Valma rauhoittuisi.
    Kun joka 120cm sujui kerrasta hyvin, rennosti ja näpsäkästi nostin verkkaesteinä toimineet radan osat samalle korkeudelle kuin muunkin radan ja päästin Pierren vauhtiin. Radalla oli pari haastavaa suhteutettua linjaa ja kolmoissarjan välien kikkailulla pakotin ratsastajan tekemään nopeita ratkaisuja sen mukaan, miten hyppääminen sujui.

    Rata sujui todella hyvin, kun Pierre piti mielessään sen, ettei painostanut Valmaa liikaa. Tamma kaipasi selvät sävelet esimerkiksi reittien ja laukan osalta suorittaakseen hyvin. Yksi puomi kolahti alas, kun Pierre koetti liian nopeasti saadakin Valmalle enemmän laukkaa. Käskin ratsukkoa ottamaan saman kohdan vielä pari kertaa uudelleen lyhyemmällä ja pidemmällä laukalla ja kun Valmakin tiesi alusta asti, mitä tehdä se suoritti todella varmalla tyylillä.

    @Rinaz tässäpä ehtiessä kirjoitettu valkka sullekin 😄

    Kouluvalmennus Rinaz & Through the Acacia, valmensi narri
    Holsteintamma Akasia oli minulle täysin uusi tuttavuus omistajansa Rinazin kanssa. Tamma vaikutti kuitenkin jo verryttelyssä osaavalta, energiseltä ja herkältä tapaukselta, jolta piti pyytää asioita nätisti, jotta ne onnistuisivat. Verryttelyssä tamma meinasi hieman harppoa ratsastajansa alta pois, se ei ehdottomasti ollut ohjan ja pohkeen välissä vaan reilusti sen edellä, ainakin maalissa asti jo. Pyysin Rinazia tekemään siirtymisiä pääasiassa suoralla uralla, jotta Akasia vähän hidastaisi tahtiaan ja alkaisi kuunnella apuja sen sijaan, että se ennakoi jokaista asiaa tehden kaiken kiireellä.

    Akasia alkoi rauhoittua pikku hiljaa Rinazin pyytäessä sitä käyntiin, raviin, laukkaan ja takaisin käyntiin pehmein, mutta määrätietoisin avuin. Tamma alkoi suunnata energiaansa enemmän liikkeeseen takaosalla ja selällä kuin pelkkään eteen kulkemiseen, mikä luonnollisesti oli tavoitteemmekin.
    Päivän sana olivat laukanvaihdot joka askeleella ja piruetti. Tarkoitus oli ratsastaa kootussa laukassa pituushalkaisijalle, ottaa kolme laukanvaihtoa askeleessa ensimmäsellä puoliskolla, valmistella toiselle puoliskolle piruetti ja suorittaa se. Akasian koottu laukka oli makuuni hieman liiaksi eteen, ei ylös, suuntautuvaa, mutta laukanvaihdot olivat hyviä ja tasapainoisia. Piruetissa näkyi kuitenkin, että liikettä olisi pitänyt koota enemmän, sillä takajalat eivät pysyneet oikeastaan edes lähellä samaa pistettä tamman suorittaessa piruettia.

    Valmennuksen edetessä keskityimme siihen, että Rinaz saisi koottua Akasian laukkaa tarpeeksi puhtaaseen piruettiin. Energisen tamman kohdalla ongelma meinasi olla siinä, että se oli turhan innokkaasti suuntaamassa jo seuraavaan tehtävään. Huolellisilla puolipidätteillä ja Rinazin vatsalihasten perusteellisella rääkillä tamma kuitenkin suoritti kaksi perättäistä, hienoa piruettia – se riitti, hyvään suoritukseen on ilo lopettaa.

    Tästä sitten seuraava voisi kirjoittaa kouluvalkan Levälle.



  • @Susiraja Eipä mitään, mää kirjoittelin puolestaan ehtiessäni koulutreenin Levälle 😄 Seuraavaa jos innostaisi vaikka meidän Jirppanaa valmennella koululiikkeiden parissa?

    Kouluvalmennus Moon Selevä, valmentajana pierre
    Levä-tamma ei ollut mikään sopusuhtaisimman näköinen hevonen ison päänsä, lyhyen kaulansa ja pitkien koipiensa kanssa, mutta herran jestas miten tamma liiteli ravissa ympäri kenttää! Tammaa verryteltiin hyvää vauhtia saapuessani kentän laidalle, johon jäin hetkeksi seuraamaan ratsukon yhteistyötä. Tamma vaikutti hevoselta, jota oli hyvin simppeli ratsastaa; kunhan vain muistaa selkeät avut ja muistaa kertoa hyvissä ajoin, mitä siltä odotetaan. Näppärästi liikkuva pienhevonen teki minuun lähtemättömän vaikutuksen heti lämmittelyjen aikana, joten odotin kovasti ratsukon näkemistä tehtävieni kimpussa. Koska tahdoin nähdä hevosen liikkeitä niiden koko skaalassa, harjoittelisimme tänään lisättyjä ja koottuja askellajeja.

    Aloitimme luonnollisesti käynnillä, jonka myötä Levä saisi jutun jujusta kiinni. Tamman käynti ei ollut ainakaan tänään yhtä vahva kuin sen ravi, vaan lisätyssä käynnissä sen liikkeet olivat passahtavia ja kootussa puolestaan huonosti ylöspäin suuntautuvia. Tammasta kuitenkin huomasi, että se yritti tosissaan tehdä mitä käskettiin, ja kun passikäynti saatiin kitkettyä pois, oli ratsukko mielestäni valmis siirtymään ravityöskentelyyn. Ravin tuoma energia näkyi heti ratsukon suorituksessa ja vaikka ratsastaja vähän liioittelikin antamiaan apuja saadakseen hevosen varmasti ymmärtämään, mitä siltä pyydetään, näytti yhteistyö hyvältä ja sujuvalta. Levä työskenteli tehokkaasti takapäällään kootussa ravissa ja lisätyssä ravissa ratsastaja antoi sille hyvin tilaa venyttää kaulaansa, jolloin ratsu sai enemmän työskentelytilaa lavoille ja venytettyä etujalkojen liikettä äärimmilleen.

    Tässä kohtaa pidimme pienen paussin ja Levä pääsi jolkottelemaan ympäri kenttää vapailla ohjilla, minkä tamma käytti heti hyväkseen venyttäen kaulaansa oikein antaumuksella ja kävellen pitkillä, rennoilla liikkeillä. Tauon jälkeen ratsukko jatkoi tähän mennessä varsin hyvän näköistä työskentelyä laukassa, kun lisätyssä laukassa ratsun tahti pysyi lähes samana, mutta askel venyi ja matkaavoittavuus kasvoi. Koottu laukka oli Levälle tällä kertaa se haastavampi harjoitus, sillä tahti ei oikein säilynyt ja kerran ellei kahdestikin laukka hajosi nelitahtiseksi ratsukon liikkuessa liian hitaasti, mutta listalle voitiin lisätä myös yksi sujuva suoritus. Varsin yksinkertaisen mutta hyvin hien pintaan nostattaneen treenin päätteeksi ratsukko pääsi aloittelemaan loppujäähdyttelyn, jonka aikana teimme vielä hieman ravityöskentelyä volteilla ennen vapaata ohjaa.



  • @Pierre Mä näin 6kk myöhässä voisin koittaa kirjotella, jospa jotain osaisin 🙂 Tää on tosiaan mun ihan ensimmäinen kouluvalkku, joten en yhtään tiiä mitä tästä tulee 😧 Seuraava voisi pitää Yodalle estevalkun tasolla 100-130cm :slight_smile: ?

    Kouluvalmennus Wertilji d’Alvino, valmentajana Tatti
    Jiriksi ristitty olio ei välttämättä ollut juuri se hevonen, jonka olisin ensimmäisenä tunnistanut friisiläiseksi sen rautiaan karvoituksen perusteella. Korkeat ja komeat askeleet tekivät vaikutuksen ratsastajan lämmitellessä oria, enkä malttanut odottaa, että pääsisimme kunnolla työn makuun.

    Jiri oli aluksi hieman hämmentynyt, kun joutuikin aloittamaan niinkin helpolla käyntitehtävällä, kuin pyöreät voltit, joissa hevonen oikeasti taipui. Friisiläisori oli selkeästi sitä mieltä, ettei niin korkean tason hevonen kykenisi keskittymään sellaiseen pieneen hienosäätöön. Joka tapauksessa herra alistui kohtaloonsa ja pääsikin suhteellisen pian ravaamaan ja jatkamaan voltilta avotaivutuksessa. Voltit eivät edelleenkään olleet se juttu, mutta avotaivutuksessa ori suorastaan loisti. Pyysin ratsukkoa kokoamaan hevosen ravia vielä hiukan pienemmäksi tehtävän aikana ja siinäkin Jiri toimi vailla moitteen sanaa.

    Siirtyessämme laukkatyöskentelyyn annoin ohjeeksi ratsastaa kootummassa laukassa lyhyen sivun kulmasta ulos, kääntää kokorataleikkaalle ja tehdä hevosen askeleen pituudesta riippuen kahdesta viiteen laukanvaihtoa niin, että laukka vaihtuisi uuteen kierrokseen sopivaksi. Tässä tehtävässä Jiriltä uupui maltti kokonaan, jonka huomasi hevosen kompuroinnista lähes jokaisella vaihdolla. Ratsastajalta vaadittiin voimia orin ottaessa kuumaa epämääräisistä vaihdoista, joten pyysin ratsukon hetkeksi käyntiin.

    Kerättyään ohjat takaisin käsiinsä ratsastaja onnistui ratsastamaan tehtävän paljon paremmin ja Jirikin malttoi odottaa. Vaihdot paranivat koko ajan, ja laukka pyöri paljon paremmin.

    Muutamien toistojen jälkeen totesin olevamme valmiita, joten hikinen ratsukko alkoi loppuverkkaamaan tyytyväisen tyytymättöminä. Jiri oli parantanut paljon varsinkin laukassa loppua kohden, jota muistuttelinkin kyydissä istuvalle ratsastajalle.


  • ♞ Puoliveriharrastajat

    voisin kirjotella Yodalle ton valkan, alankin heti väsämään!
    @Tatti lähettelin valmennusta säpöön!

    jos joku innostuu niin Huurrekukalle saisi kirjotella estevalkan 100cm 😄



  • @Tatti Kiitos ❤


  • ♞ Puoliveriharrastajat

    Mä voin ottaa Huurrekukan valmennettavaksi,
    Salute vois haluta itselleen kouluvalmennuksen 🙂


 

6
Online

997
Users

13.2k
Topics

247.7k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.