E: Talli vaelluksella yöpymistä varten
-
Mulla vähän tekisi mieli järjestää Nuppulanharjussa pidempi parin päivän ratsastusvaellus. Tuli sitten mieleen, että oispa hauska jos voitaisiin yöpyä jollain toisella virtuaalitallilla, ettei tarvitsisi ihan vallan päästä keksiä paikkaa Laittele siis viestiä, jos tällainen kiinnostaisi! Vaelluksen yhteydessä voisi olla jotain muutakin tallien välistä yhteistä puuhaa jos vaan keksitään.
Nuppulanharju sijaitsee virtuaalisessa Keski-Suomessa, joten toisenkin tallin pitäisi sijoittua jonnekin näille huudeille jotta vaellus on realistista järjestää. Osallistujia tulen luultavasti ottamaan suunnilleen kymmenen, eli sen verran hevosia ja ihmisiä pitäisi mahtua yöpymään.
-
@sippe Heei, mun Sinisimpukka sijoittuu juuri virtuaaliseen Keski-Suomeen, joten se vois olla aika passeli. Pihasta löytyisi aitta, johon kesäleiriläiset on aina majoittuneet eli tällä hetkellä se on aivan tyhjillään (paria pölyhiukkasta lukuun ottamatta mutta toivotaan että joku siivoaisi ennen sitä) :'D Olen palailemassa pieneltä tauolta, joten tämä vois olla aika hyvä tapahtuma avustamaan tallin toimintaa taas aktiivisemmaksi.
-
Pyökkipolku on Päijät-Hämeen puolella, mutta en oo määritellyt sen tarkemmin missä päin.. Päätallin yläkertaan voidaan toimistoon ja sosiaalitiloihin sekä maneesin toimistohuoneeseen raivata majoitustiloja. Hevoset taas mahtuvat pikkutallin karsinoihin, jos orit potkaisee yöksi ulos
-
Mahtavaa! Katsotaan tulisiko vielä ehdokkaita, tää on niin ajatuksen tasolla vasta että ei oo mikään kiirus