Annetaan karjahevoselle osittainen sukuselvitys



  • Mun karjaheppaprokkis vaihtaa kieltä kokonaan, niin mulle jää turhaksi tämmönen astetta panostetumpi sukuselvitys. Oikeasti nää on Footloosen kolmannen polven sukulaisia (isän toinen polvi), mutta nää saa laittaa mille sukulaiselle haluaa. Copperhead Roadin nim(i)en toivoisin säilyvän sellaisenaan, muiden nimet saa vaihtaa. Mieluiten laatiksiin tähtäävälle hevoselle.


    (ori) Copperhead Road oli 155-senttinen mustanvoikko quarterhevosori ja lännenratsastuksen mestari. Pikkuruisen Sherburne Barn-farmin kasvattama Copperhead Road, syntymänimeltään Sherburne Copperhead Shakey-Snakey, aloitti kilpailemalla kotitilansa pienissä karjanajo- ja barrel race-luokissa. Kuusivuotiaana sen löysi William Buckley, suuren luokan lännenranch Western Barrel Ranchin omistaja, joka osti Copperheadin, vei sen mukanaan Coloradoon ja rupesi valmentamaan sitä kansainvälisiin luokkiin. 15-vuotiaana Copperhead Road oli suosituimpia lännenhevosia Amerikoissa sekä Australiassa, ja sillä oli peräti 193 jälkeläistä ympäri maailman. 21-vuotiaana Copperhead Road eläköityi virallisesti - epävirallisesti se oli ollut eläkkeellä, mutta sen siemennesteestä tehtiin yhä vilkkaasti kauppaa -, jolloin se ei enää tuottanut rahaa omistajalleen Buckleylle eikä sitä haluttu. Vanha westernpoika pääsi siis palaamaan kotiinsa Montanaan sen kasvattaneille Gallaghereille, missä se eli leppoisat eläkevuotensa pitäen Sherburnen quarternuorikot kurissa ja käyden rauhallisilla maastolenkeille sunnuntaisin. 29-vuotiaana Copperhead kuitenkin rupesi äkillisesti kärsimään akuuteista hengitysvaikeuksista, jotka veivät sen hengen vain hieman ennen orin 30-vuotispäivää. Luonteeltaan Copperheadin kerrotaan olleen vilkas ja menevä, mutta ihmisrakas ja lojaali kumppani. Vielä vanhetessaankin se oli keksinyt jekkuja omistajiensa ja tallityöntekijöiden päänmenoksi.

    (tamma) Electric Boogie oli sisukas ja kuumaverinen kaveri, joka peittosi lajissaan parhaimmat oriitkin. Sen terävät liikkeet, nopeus ja pelottomuus tekivät siitä hurjapään ratsun, mutta sen ratsastajat olivat hiton onnekkaita hurjapäitä, sillä Electra oli yksi miljoonassa. Nokisen ruunivoikon värityksen omannut tamma aloitti kilpauransa laukkaratsuna quarter-luokissa ja menestyi myöhemmin nopeusluokissa lännenratsastuksessa. Se oli upeaa katsottavaa etenkin pole bendingissä ja barrel racingissä; Sora vain lensi sen kivenkovista kavioista, kun se vei ratsastajaansa ja näytti vastustajilleen, kuinka homma hoidetaan kotiin. Electran varsottamisesta tarjottiin jopa tuhansia ja kymmeniätuhansia dollareja, mutta sen kasvattanut ja omistanut Jackson “Bulleye” Wiley ei suostunut astuttamaan tammaansa, ennen kuin sen loistokas kilpaura oli ohitse. Niinpä temperamenttinen westernprinsessa saikin ensimmäisen varsansa vasta 14-vuotiaana. Voikko tammavarsa Bulleye’s Gold Panther ruunikonkirjavasta Indian Outlaw-quarteroriista myytiin huutokaupassa puolella miljoonalla dollarilla vain kahdeksan kuukautta vanhana. Electra varsoi Gold Pantherin jälkeen vielä kahdesti, molemmilla kerroilla menestyneestä Copperhead Roadista. Ensimmäinen varsa, Wild Cherry-tamma myytiin puolellatoista miljoonalla Arkansasiin ja toinen varsa, Chattahoochee-ori reilulla miljoonalla New Mexicoon. Electric Boogie itse jäi syntymätilalleen Etelä-Dakotaan, jossa se myöhemmin jouduttiin lopettamaan pahan nivelrikon vuoksi 22-vuotiaana.

    (ori) Honky Tonk Boy jäi koko elämänsä ajaksi pelkäksi harrastehevoseksi. Montanalainen Hannah Dean kasvatti Honky Tonk Boyn, tutummin vain Hankin, omien vanhempiensa quarterhevosista Willie Nelson ja Kiss Kiss Bang Bangista noustakseen sillä maineeseen westernratsastuspiireissä. Hank vain jumiutui matalan tason kentille eikä koskaan päässyt kansainvälisiin kilpailuihin asti. Valitettavasti sen matala taso aiheutti kierteen, johon se joutui vuosiksi. Westernpiirejä dominoiva idaholainen Burt McDoulagh osti oriin Hannah Deanilta ajatellen, ettei nuori nainen vain osannut kouluttaa hevosta. Useamman valmentajan kierrettyään Honky Tonk Boyn todettiin vain olevan huono ratsu, ja niin se lähti seuraavaan kotiinsa muutaman mailin päähän Northern Texas Farmille. Northern Texasissa siitä yrittiin yhä koulia lännenratsua horsemanship-luokkiin, mutta luonteeltaan niin läheisyydenkaipuinen ja koiranpentumainen Hank ei vaan tuntunut tajuavan jutun jujua. Northern Texasista Hank ostettiin pelkästään kirjavuutensa takia Iowaan, jossa se sai kolme kirjavaa jälkeläistä. Tovin näytti siltä, että kierrehevosparka oli löytänyt vihdoin oman kotinsa, mutta jäädessään liian vanhaksi jalostukseen, sai se taas lähtöpassit tallilta. Iowassa eläinlääkäri tahtoi melkein jo lopettaa Hankin, jotta sen ei tarvitsisi kiertää enempää, mutta onnekseen se lähetettiin uuteen kotiinsa oikeaan Texasiin. Texasissa se sai kaipaamansa kodin Jill Mannin luota maastoratsuna ja lännenratsulauman sydämenä. Maastoretket Jillin kanssa muodostuivat päivittäiseksi rutiiniksi, kunnes Hankilla todettiin paha polvirikko. Ensin se jäi eläkkeelle, mutta jouduttiin 24-vuotiaana lopettamaan kipujensa vuoksi. Jälkeensä Hank jätti vain kolme iowalaista varsaansa.

    (tamma) Scooter Lee’s Dizzy oli coloradolainen menestys! Dizzyn isä oli edellisen sukupolven suosima jalostusori, ruunivoikko Golden Bucks-quarter. Toisin kuin Golden Bucks, Dizzy ei koskaan kilpaillut lännenratsastuksessa, mutta eipä se olisi ehtinytkään; Isänsä erinomaiset liikkeet ja ruunihallakontiikerinkirjavan emänsä Colorado Springsin loistavan luonteenlaadun perinyt tamma oli erittäin suosittu quarter- ja colorado ranger-jalostuksessa. Siitä oli toivottu voikkoa tai tiikerinkirjavaa, ja pelkkä vaaleanrautias väritys oli ollut pettymys sen kasvattajille, mutta kun Dizzyn hyvät puolet paljastuivat, hevoskasvattajat matkustivat Mississippistä ja Tennesseestä asti ostamaan sen jälkeläisiä. Jalostusuransa aikana tamma ehti saamaan peräti 12 jälkeläistä, joista jokainen myytiin kuusinumeroisella tai vieläkin suuremmalla summalla ympäri Amerikoita, Australiaan ja jopa Eurooppaan. Jalostusuransa jälkeen tamma kävi vielä kourallisessa näyttelyitä, joissa se sai paljon kiitosta ja kunniaa erinomaisesta rakenteestaan ja sielukkaista silmistään, eivätkä sen jälkeläiset ole jääneet emänsä varjoon näyttelykehissä. Näyttelyuransa Dizzy päätti 19-vuotiaana ja jäi hyvin ansaitulle eläkkeelleen. Eläkepäiviä tamma ehti viettämään peräti yhdeksän vuotta, ennen kuin sen aika koitti ja se löydettiin koleana syysaamuna menehtyneenä karsinastaan.



  • Mä voisin ottaa jos sopii. 🙂 Pääsisi tuonnille niin nimet voi säilyttää.


 

7
Online

1.1k
Users

14.3k
Topics

276.5k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.