E: harjoittelupaikkaa kesäksi / löytynyt



  • Pyörittelen tässä ajatusta 17-vuotiaan Avan lähettämisestä ulkomaille lukion kesäloman ajaksi (n. kesä-elokuu). Teiniprinsessa kuitenkin on (yllättäen) hyvin nirso, eikä lähde ihan minkä tahansa tallin vuoksi Kallasta maailmalle.
    Ensisijaisesti Avalle sopisi vaikka Euroopasta joku puoliverisiä majoittava kilpatalli, jossa tyttö saisi ratsastaa nuoria ja osaavampia kotona. Kilpailumahdollisuutta ei tarvitse olla ja Ava on valmis tekemään tallitöitä ratsastuksen eteen.
    Nimellisen palkan tyttö myös haluaa, sillä on työskennellyt Auburn Estatessa tallityöntekijänä jo pidemmän aikaa (1-2 vuoroa viikossa), eli ei ole mikään pellossa kasvanut ratsastuskouluoppilas. Avalla on oma hevonen, mutta luultavasti Seppo-Sepi saa jäädä Kaajapuroille kasvattamaan alati suurenevaa mahaansa harjoittelun ajaksi.

    Avan ratsastustaso on n. 80-100cm (metri osaavalla hevosella) ja n. heB (hankalallakin hevosella). Ei ole ratsastanut koskaan orilla.
    Pituudeltaan ponityttö 161cm, ratsastanut kuitenkin myös isoilla hevosilla.
    ⭐ 2019 Tie Tähtiin estetähti (tasolla 60cm)
    ⭐ Edellisistä koulukisoista heB luokassa 68,500%
    ⭐ Startannut kerran myös kenttäkilpailuissa (harraste/96,1vp) tuloksella 8/10

    Avan olisi tarkoitus siis päästä oppimaan erilaisilla hevosilla ratsastamista ja samalla toivottavasti nostaa omaa tasoaan.
    Mieluiten piirrostalli, mutta kaikki huomioidaan. Tärkeintä on kivat hevoset, hyvä esittely ja pitkähermoinen omistaja. Ava osaa käyttäytyä auktoriteetin edessä, mutta aivan varmasti teineilee heti tilaisuuden tullen. Jos muuten kriteerit täyttyy, mutta talli sijaitsee muualla kuin Euroopassa, ehdota silti, voi olla että äiti päästää tyttärensä hieman kauemmaksikin.

    Avan lähtö ulkomaille ei ole mitenkään pakollinen asia, eli jos ei sopivaa tallia löydy, tyttö saa jäädä kotiin kesäksi ja valmentautua kotonaan 😊



  • Voi harmi kun haettiin paikkaa ulkomailta 😕 Meille Storywoodsiin haetaan koko ajan edes vaikka harjoittelijoita ja meillä olisi päässyt oppimaan kansainvälisessä tiimissä vaativan tason kouluratsujen parissa.



  • @minni kiitos tarjouksesta, ei ollut tällä kertaa ihan sitä, mitä haen 😊



  • Ei sijaitse Euroopassa, eikä meillä puokkejakaan ole, eikä olla piirretty, mutta Hadawayhyn saa tulla. Vaikka ei puokkeja löydy, niin arabeista löytyy persoonia eikä Wandakaan ole huono tuttavuus. Vierastaloon sopii hyvin majoittumaan; Kian vanhemmatkaan eivät näillä tiedoilla ole tulossa. Ja jos nyt haluaa, niin kyllä voi oma hevonenkin tulla joukkoon mukaan, jos ei matkustamista ressaa.

    Hadawayn Ranchin lisäksi voi mahdollisesti päästä myös Hadaway Farmilla käymään ja kenties Ava ihastuukin westernin vauhtilajeihin?



  • @jenna hitsi miten ihana, mutta Avalla on nyt nimenomaan tähtäimessä kehittyä englantilaisessa ratsastustyylissä. Muuten tämä olisi ehdottomasti päässyt harkintaan! ♥



  • Das Chaos on Saksassa sijaitseva siittola, jossa pääsisi kokeilemaan työskentelyä suurtallissa. Ratsastusta ja tallitöitä siis riittää. Henkilökunta on nurisevaa, mutta ammattitaitoista ja lämmettyään ottaa varmasti myös teinin lämpimästi mukaan kuvioihin. Varsinkin, jos teini on taitava hevosten kanssa. Tallimestari Pablo, omistajattaren oikea käsi, tulisi olemaan tytön vastuuhenkilö. Pablo on pitkähermoinen, alunperin Espanjasta tullut nuori mies, jolla on ammattitaitoa vaikka muille jakaa.

    Omistajatar itse ei ole kovin pitkähermoinen, vaan Chaorita von Hellgren on äkkipikainen ja vihainen täti. Onneksi Pablo osaa pitää tädin aisoissa ja lähinnä Chaorita, eli tutummin Chao, hoitelee tilan asioita toimistosta käsin eikä siis liittyisi työssäoppimiseen, kuin korkeitaan ratsastuksenopettajan virassa.

    Chaosissa on mahdollisuus päästä etenemään ratsain, hevosten käsittelyssä, sekä tutustumaan urheiluhevosen kasvatukseen astutuksesta varsan ratsutukseen asti. Meiltä kun löytyy ihan joka sorttia urheiluhevosta.


  • Piirrosharrastajat

    Zenin ovet ovat aina avoinna niille, jotka tahtovat oppia uutta. Estehevosia ei ole kuin yksi tällä hetkellä, ja sekin Amelie Chaputin kisattavana atm, mutta parhaimmillaan jopa haute ecole-tason kouluhevosia löytyykin sitten komea lista. 🙂 Tallityöntekijöille maksetaan nimellisen palkan lisäksi myös valmennusteksteinä taustapirun toimesta. Tosin Zenin hevosia ratsastetaan klassisilla periaatteilla, mikä saattaa aiheuttaa hieman hankaluuksia jos on oppinut ratsastamaan ohjan ja pohkeen väliin. Puitteiden uskoisi käyvän Auburniinkin tottuneiden makuun. 😉



  • Nostellaas (katselen nää ehdotukset läpi paremmalla ajalla, kunhan ehdin 😇 )


  • Raviharrastajat

    Mieluusti “luovutan” Regelbundenin tälläiseen käyttöön. Tallista löytyy monen näköistä ja tasoista hevosta ja ponia, mutta kaikkia yhdistää kuitenkin kilpailulaji eli kenttäratsastus. Lyhyemmin pelkkä Regel sijaitsee Lounais-Ruotsissa Vänern-järven läheisyydessä Vänersborgissa. Tallin omistaja Milja asustaa yhdessä neljästä tallin vintillä sijaitsevista asunnoista, joten majoituskin on heti työpaikalla mikäli Ruotsiin haluaapi tulla.

    Työntekijät ovat aika pitkälti ruotsalaisia (yllättäen), mutta kaikilta taittuu myös englanti. Vain tallin omistaja on suomalainen ja lisäksi tiimistä löytyy yksi tanskalainen hevosenhoitaja. Kesän aikana pääsisi kiertämään varmasti siellä sun täällä kisamatkoilla, jonne lähdetään monesti isollakin hevosmäärällä. Valtaosa karsinoista on myös tällä hetkellä tyhjiä, eli mikäli oman hevosen haluaa ottaa mukaan niin joukkoon kyllä sopii ja oman tarhankin saa käyttöönsä 🙂

    Tilat eivät ole mitään eliittiluokkaa, mutta omistajan ajattelumaailman mukaan hevoset eivät tarvitse ympärilleen glamouria - kunhan tilat ovat käytännölliset ja kaikille turvalliset.



  • Saksassa sijaitseva Chowter olis aika kiva harjotuspaikka nuorelle! Meillä on kovan tason kilpapuokkeja laidasta laitaan. Kaikki ei tietenkään sovi aloittelijoille, mutta tyttö pääsis harjottelemaan ainakin aluksi niiden vähän helpompien tapausten kanssa ratsastusta ja hevosen käsittelyä. Puitteet on melko hulppeat ja mahdollisuuksia oppia löytyy kyllä. Hevosten kanssa voi myös käydä kisoissa, jos innostuu ja jonkun hepan kaa synkkaa tarpeeksi hyvin. 😊



  • Kaikki neljä harkintaan, lisää saa vielä näytellä 😍


  • WESTERNRIDERS

    Eipä ole varmaan ihan hakusessa olevan kaltainen paikka, mutta mainostanpa kumminkin 😚

    Kantrihenkisestä habituksestaan huolimatta Orange Woodissa on myös englantilaistyylinen ratsastuskoulupuolensa ja tavallisia yleislajien ratsuja. Asuuhan siellä tällä hetkellä yksi nouseva esteratsastajatähtikin treenaten kesän Power Jumpiin (minne muuten sitten pääsisi talliväen mukana). Maneesi löytyy, samoin hulppealla merinäköalalla iso ratsastuskenttä, kelpo estekalusto (vuonna 2018 PJ hypättiin meillä ja siitä on jäänyt vähän fiininpää puomia sun muuta) sekä upeat maastot.

    Hevosista esimerkiksi Zelda (GP-kouluhevonen) kaipaisi aktiivista liikuttajaa, sillä omistajansa on äitiyslomalla ja laskettu aika on heinäkuussa. Kiltti ja anteeksiantavainen, vaikkakin herkkä hevonen, joka varmasti veisi ratsastajaa eteenpäin. Passion (kouluratsu) on myös kiltti ja osaava, samoin kuin BJ (yleisratsu), kun taas vaativampia ratsastettavia olisivat Iron (kenttäratsu) ja kapasiteettikyvykäs pukkikone Lovex (estehevonen).

    Talliomistajalla on verkostoja ja suhteita Suomeen, joten apu esimerkiksi lentojen yms. järjestämisessä onnistuu. Väliaikaiset asukkaat ovat erittäin tervetulleita ja kesällä meillä onkin turistisesonki päällä, eli mahdollisia maatilamatkailuvieraita - “kesävieraita” - majoitetaan ja heille järjestetään ohjattua toimintaa. Jos omaa vuokrakämppää ei kaupungista saa tai halua ottaa, voidaan työntekijä majoittaa määräaikaisesti myös päätalolla. 😊



  • Mä oon käynyt katsomassa tämän topan tässä viikonlopun aikana jo moneen kertaan, mutta en oo kehdannut omaani tarjota :'D Mutta jos nyt kuitenkin sitten.

    Moana part breds sijaitsee Suomesta katsottuna maapallon toisella laidalla Uusi-Seelannissa eli aika paljon kauempana kuin toiveena oli 😄 Moanassa ei ole ainuttakaan puoliveristä, mutta welshponeja on reippaasti yli 200 aina 111-senttisestä mountainista 157-senttiseen wpb:hen. On kansainvälisen tason este-, koulu- ja kenttäponia (130cm/vaB/CIC2) kuin vähän vähemmän osaavaa yksilöä ja valjakkoajoonkin löytyy opetusmestareita valittavaksi asti. Ja sitten jos ponien kanssa puuhaaminen alkaa kyllästyttää, niin Moana farmilla voi aina käydä auttelemassa!

    Miksi Moana sitten voisi olla Aavalle hyvä vaihtoehto? Seelannissa puhutaan englantia ja englanninkielen taidon kehittäminen kuulostaa varmasti Aavankin äidin korvaan hyvältä tulevaisuutta ajatellen. Kilpailureissuja tehdään Suomeen asti eli kotonakin saattaa päästä piipahtamaan niin halutessaan. Poneja on ihan joka lähtöön ja valmennusta saa kotitallilla lajissa kuin lajissa. Moanassa on laaja ja osaava henkilökunta, jolla on kokemusta ulkomaalaisista harjoittelijoista (ja hankalista persoonistakin). Juuri viime viikonloppuna toin Moanaan 18-vuotiaan suomalaisen, ujon ja pönäkän Anni Virtasen kesän työharjoittelijaksi eli Aavalle olisi ihan supisuomalaista seuraakin tarjolla (tosin Aavan kuvauksen perusteella Anni taitaisi olla aikas alakynnessä Aavan kanssa). Majoitus järjestyy Satulatalon yläkertaan, jossa on ihan erikseen harjoittelijoille rakennettu soluasunto, jonne Annikin on majoittunut. Whakawhakan idyllinen pikkukylä on pyöräilymatkan päässä ja tarvittaessa sieltäkin varmasti löytyy vuokra-asunto.

    Tarinallisesti Moana on vähän ollut retuperällä ja lähinnä ponien päiväkirjamerkintöjen varassa viimeiset pari vuotta, mutta tätä ennen tarinoin melko aktiivisesti tallin sivuille sekä “pöytälaatikkoon”. Tallikirja-sivu ei toistaiseksi ole käytössä, kun kehittelen sille jotain parempaa muotoa (blogia tms.). Nyt alkuvuodesta alkaen olen taas kirjoitellut enemmän ja tarkoitus kesän ajan pyöritellä erityisesti Annia kertomuksissa. Olisi kyllä hauska saada “seuraa” tarinointiin!

    Hups, tulipahan pitkä tarjous 😄 Kysy jos jotain jäi epäselväksi!



  • Kiitos tuhannesti kaikille talliaan tarjonneille, olisi mieluusti valinnut useammankin, mutta tällä kertaa pysyin alkuperäisessä suunnitelmassa ja valitsin vain yhden ja spekseiltään hakua parhaiten vastanneen tallin. Tämä tilaisuus tarjoutui yv:nä ja olen laittanut tallin omistajalle viestiä 😊 ❤


 

3
Online

1.0k
Users

13.5k
Topics

256.7k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.