Suomenhevoset
-
Teilissä on asiat yllättävänkin hyvässä jamassa, nyt on ollut intoa tehdä kaikkea kun omassa elämässä on eletty jänniä aikoja asuntokauppojen muodossa ja johonkin on pitänyt jännitysstressiä purkaa
Mutta siis, muutama uusi kasvatti on syntynyt pitkästä aikaa omaankin talliin ja taisi tässä tulla yks tuontiorikin (jolta tosin puuttuu vielä näemmä nimet sukutaulusta), noita evm-sukuisia on tallissa nyt kyllä ihan riittämiin - ainakin hetkeksi Ja hei, ekaa kertaa sitten vuoden 2017 tuli käytettyä pari suokkia testaamassa laatiksia ja sieltähän tuli SLA:sta ykköset sekä Taaville että Valtiaalle ja jälkimmäinen kävi pyörähtämässä myös ERJL:ssä samalla tuloksella!Ihan superkivaa että keskusta on taas pystyssä ja pääsee lukemaan muidenkin (etenkin suokkiporukan) kuulumisia pitkästä aikaa!
-
Suomenhevosihmisille olisi tarjolla juhannusvalmennuksia 26.-27.6. Viikonloppuna pidetään neljä erilaista valmennusta ja jokaiseen mahtuu kaksi osallistujaa. Tervetuloa!
-
Mantsussa syntyi viikko foorumin kaatumisen jälkeen ihana tammavarsa Halla (asuu nykyään Kastehelmen tallilla) ja vähän myöhemmin orit Huru ja Kirppu. Lisäksi tuli myös yksi uusi piekkariori hommattua: Ruu. Tämän löysin ihan sattumalta kun päädyin pitkästä aikaa lueskelemaan virtuaaliblogeja, koska ei päässyt Keskustaakaan selailemaan. Ihanaa kun nyt pääsee taas lukemaan kaikkien kuulumisia.
Seuraavaksi odotellaan tuon Hallan emän seuraavaa varsaa syntyväksi heinäkuun lopulla ja toivon, että sieltä tulis kotiin jäävä tamma. En ymmärrä miten voi olla tällainen tuuri, että kaikki orivarsat on aina jäämässä kotiin ja tammat menee myyntiin. Meillä siis arvotaan sukupuolet ja se, että jääkö itselle (ja tässä vielä lisänä se että jääkö Mantsuun vai lähteekö oriasemalle tai jollekin kuvitteelliselle toiselle tallille) vai myydäänkö. Mutta onneksi niitä voi aina ostella muualta.
Tässä samalla voisin myös haeskella Kakaralle sulhasta, joten jos tallista löytyy kantakirjattu, etenkin esteillä lahjakas herrasmies, niin saa laitella ehdotuksia tulemaan. Varsa syntyis sitten elokuun lopulla.
-
@Milja Ihailtavaa itsekuria, minä varmaan ensimmäisen itselle epämieluisan arvontatuloksen kohdalla jättäisin arvonnat sikseen. Roolipelipuolella arpajutut toivat ihan mahtavaa lisämaustetta, jostain syystä taas kasvatin kotiin jättämisen / myymisen arpominen taas ei ole mulle mikään mauste vaan kouluruokalan kumiperuna, jota ei saanut pureskeltua, saati nieltyä. Pidetään peukkuja kotiin jäävän tamman puolesta tasoittamaan oriputkea!
Hienona (= valmiiksi lahonneena) aasinsiltana; voisin kyllä myydä Kurjenpesästä suokkitamman työnimellä "Koulutäti myy pullasorsan". Jostain kumman syystä en yksittäisen varsan takia kehtaa topaa perustaa. :DD Kylkiäisiksi tarjolla kuvat (kasvattikohtaiset, ei muille hevosille) sekä pullasorsainen luonne. Lähti muuten tädillä lapasesta, ei oo sellanen napakka 300 sanaa kiitoshei. Kuvia tai luonnetta ei tietenkään tarvitse ottaa mukaan, ne ovat vain mahdollisia lämpöisiä kylkiäisiä.
tamma Kurjen Messinkimoaree rakenne laukka luonne
Väjen Taivaanvaski KTK-III x Ch Samettisuudelmia KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I
3-polvinen, penkkiurheilupainotteinen, kantakirjakelpoinen
syntynyt 05.06.2021Vaikka Vaski kuinka on menevä, tekevä, jopa vähän levoton, en uskonut sen vaikuttavan Sametin jälkikasvun luonteeseen. Kahden jälkeläisen perusteella on paha vetää mitään suurempia linjavetoja, mutta olin kaikesta huolimatta valmis lyömään vetoa kolmannenkin pullasorsakategoriaan uppoavan varsan puolesta. Ei siinä, tulevan varsan isosiskot ovat, kaikessa mukavuudenhalussaankin, menestyneet varsin mukavasti. Eikä kaikista tarvitse mitään lajilaatuarvostelutähtiä tulla, tavallisille harrastehevosillekin riittää kysyntää! Sellaista minä Sametin jälkikasvusta olen odottanutkin, tytärten menestys on lyönyt minut aivan ällikällä.
Kantoaika taisi olla suurempi koettelemus Sametille kuin minulle. Ei tiineys mitenkään haastava ollut, kaikki sujui oikeinkin hyvin, paitsi Sametin mielestä. Kasvava vatsa kun oli niin hankala, hikihän sellaisen kanssa tuli. Nälkäkin oli ainakin kymmenkertainen. Kyllä oli hankalaa olla Sametti, etenkin säiden lämmetessä. Pari kertaa tamma makoili, tai ainakin yritti, pihalla niin tuskaisen näköisenä, että piti käydä katsomassa, onko kyseessä varsominen, kuolema vai jokin muu vaihtoehto. Ihan kunnossa tamma oli, kaikesta tuskaisesta huokailustaan huolimatta.
Aamuyön tunteina Sametti varsoi nopeasti ja vaivattomasti rimppakinttuisen varsan, kolmannen tyttärensä. Elonsa alkumetreiltä lähtien työnimi Pullasorsalle maistui emänmaito Sametin makuun vähän turhankin paljon; varsa tuntui ihan asuvan nisillä. Vaikka jalkoja pitikin kokeilla, ei tämäkään pikku-Sametti ollut varsa sieltä riehakkaimmasta päästä. Mukavuudenhalu paistoi pitkälle.
Hyvä koti on kaikista tärkeintä. Toivon, että Messinkimoaree kantakirjataan, kisatulokset sun muut ovat sitten plussaa. Tällä on kyllä kiva, monipuolinen suku siitoskäyttöä ajatellen, ja voihan tämäkin yllättää ja menestyä kuten isosiskonsa! (Tässä kohtaa kasvattaja huomauttaa sen kotiin jääneen siskon menestyksen olevan vielä varsa-arvostelujen ja ikäryhmäkilvan tasolla, kyllä se tuloskäyrä vielä kerkeää lässähtää nuoruuden innon rippeidenkin kadotessa. Pessimisti ei pety.) Hyvänä harrastehevosen aihiona minä tämän myyn, mahdolliset kilpatulokset sun muut lienevät suurin yllätys kasvattajalle itselleen.
-
Suomenhevostopa
Keskustan tauon aikana Kastehelmeen on muuttanut tosiaan Miljankin mainitsema Halla ja sen lisäksi evm-sukuinen ori Nalle. Kuka olisikaan arvannut, että mun pieni kotitalli on kohta suomenhevossiittola? En minä ainakaan
Laatispalkintoja on tullut ihan mukavasti ja varsinkin niitä tavoiteltuja ykkösiä. Mutta myös klassinen "unohdin kirjoittaa tekstit loppuun" -episodi Hattiksen kanssa. Eikä muuta kuin uusimaan.. Mahtavaa kuitenkin kun laatikset (ja ktk!) pyörii hyvin, kiitos siitä vaan kaikille osallisille.
Kasvattimyynti on ollut omalta osaltani tauolla. Jotenkin se sopivien yhdistelmien miettiminen ja orien etsiminen jalostukseen on tuntunut ilman foorumia ihan tekemättömältä paikalta. Mistä tulikin mieleeni, että jos joku tunnustaa varanneensa tämän ylemmän varsan ennen Keskustan kaatumista niin saisi ilmoittautua
-
-
@Lissu-T ööö ihana varsa
-
@lissu-t Sen verran täytyy myöntää, että joskus kokeilen arpoia uudestaan, mut kyllä mä silti sen ekan tuloksen otan. Ja yleensä on vielä niin huono tuuri, ettei se tulos edes muutu. Mut tää on ihan hauskaa vaihtelua, kun ei voi varmaksi tietää mitä tulee ja mihin se päätyy. Ja ainahan noita myytyjäkin saa tavalla tai toisella sitten omien hevosten sukuihin kun käyttää jalostukseen tai ostaa jälkipolvia. Esim. ekasta myyntiin päätyneestä suokista mulla on jo tämä.
”Onneksi niitä voi aina ostella muualta” ei mun alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoittanut sitä, että olisin alituiseen ostelemassa tammoja, mutta en tiedä mikä selvännäkijä oot, kun tää pullasorsa sopis just täydellisesti mun suunnitelmiin. Sopivia orejakin olis omasta takaa enemmän kuin tarpeeksi, yllättäen. Joten jos kisaradoilla ei tule menestystä, niin aina voi ryhtyä kotiäidiksi, mutta antaa muiden tammojen hoitaa varsat.
-
@Milja Nostan hattua, minä varmaan arpoisin tuollaisissa tilanteissa uusiksi niin kauan, että tulee se oman mielen mukainen tulos. Elliä olenkin itse asiassa kytistellyt (ihan kuin en kytiskelis koko Mantsua), sattuneesta syystä minäkin tuon emälinjan (ja emän suvun muutenkin) takia.
Ha, vähänkö olen hyvä eiku! Jos teillä on pullasorsan mentävä aukko niin vie mennessäs.@laura Kiitos
@Minni Seuraavaa varsaa
tyrkytänmarkkinoin suoraan sulle. -
This post is deleted! -
Hei te kaikki jotka majoitatte työajossa kilpailevia suomenhevosia talleillanne, ilmiantakaa itsenne (tai vaikka kaverinne)! Terttu tarvitsisi itselleen kivan orin (3-polvinen, säkä mielellään 160cm+). Lisäksi työajossa kilpaileville suokeille on Hirttiksen kasvatustyössä tarvetta jatkossakin, joten olisi kiva saada kerättyä itselleni muistilistaa jo valmiiksi, mihin suunnata oreja ja tammoja etsimään Pierren Kototalli ja Kadon Kartano mulla on jo tiedossa.
-
Nämä menivät, kiitos!
-
-
-
Kiitos @Crimis ja @Mari-H. Kallo ja Amppa on vähän turhan pieniä, olisin voinut tietty mainita ettei piekkarit ole vaihtoehto tällä kertaa. Peikon jätän mietintään. Tulin nimittäin tässä jo vähän toisiin ajatuksiin, että astutanko tammaa sittenkään ollenkaan, kun se on itse niin rasittava.
Mut @Crimis mä katselin vähän noita sun muitakin oreja ja löysin meidän Pistaasialle kivan orin, mahtaakohan Jaska olla käytettävissä?
-
Lukariksesta löytyy hevoskoisia suokkeja ravi-, työhevosajo- ja kaikenlaisilla ratsupainotuksilla. Meiltä löytyy myös lähes kaikki erikoisvärit. ^^
-
@lissu-t Mulle nää, jollei jo menny?
-
@Milja tottahan toki!
-
@crimis Hienoa! Varsa syntyy tosiaan elokuun lopulla, niin ilmoittelen sivuja sitten.
-