Suomenhevoset
-
@Melina @Humutin kiitos Kiva kuulla muidenkin ajatuksia tähän liittyen ja huomata, etten oo ainoa, joka näitä juttuja miettii.
Järkeviä näkökulmia molemmilta. Nyt kun mietin, niin helposti kyllä tulee itselläkin edelleen aina tavoiteltua sitä I-palkintoa laatiksissa, vaikka ihan yhtälailla arvostan muiden hevosilla myös II- ja III-palkintoja. Hassua, miten sitä osaakin olla aina niin kriittinen ja vaativa itselleen.
Ehkä järkevin tosiaan olisi keskittyä vain muutamaan inspaavaan hevoseen kerralla. Sitenhän mä teen muidenkin tallien ja hevosten kanssa - esimerkiksi yksäreistä touhuilen aina sen kanssa, joka milloinkin sattuu inspiroimaan. Miksi mun täytyisi siis suokkien kanssa saada kaikki yhtä aikaa kisattua ja valmisteltua laatiksiin? Tai miksi ne kaikki hevoset täytyy edes yrittää kiikuttaa laatiksiin, vaikken oo enää aikoihin kasvattajille niitä luvannut siellä käyttää
Täytyis ehkä luoda vaikka joku ratsuttaja/hevosenhoitaja, jonka näkökulmasta voisi enemmän kirjoitella. Sillä voisi olla sitten aina vain pari heppaa kerrallaan, joiden ratsuttamiseen ja eteenpäin viemiseen keskittyisi. Ja lisäksi voisin vain suosiolla yrittää jättää niitä ei-inspaavia hevosia tekstittömiksi, enkä ottaa liikaa paineita niille kirjoittamisesta.
-
Löytyiskö teiltä tarjota neljäpolvisia (tai pitkäsukuisia) valjakkopainotteisia (tai valjakkoa kilpailleita) sh-oreja Kultakurkulle ja Nokkosnoitalle?
-
@alina Vuornan Kuuposki meillä kisailee valjakkoa koulun ohella ️ suku on pitkä.
-
@alina Runon Heijastus tarjolla
-
-
@alina Kaamoskauhu on käytettävissä
-
-
@alina 4-polvinen Hengenvaaran Vakosamettihousu KTK-III ja pitkäsukuiset Kivikylän Viljo KTK-II, Viisikon Onni Oikein KTK-III, KRJ-II ja Viisikon Hangenkierä KTK-II tarjolla. Menevät jollain tahdilla VVJ-laatikseen kun näytöt yms kasassa.
-
Tarjotaanpa tänne jalostukseen Savottaa, meän tuontisukuista kouluratsua. Sillä on nyt sijat kasassa ja on jälkeläisnäyttöjä vailla. Ei kasvattajanimiä ellei välttämäti halua Valokylän kasvattina, saa liisailla, Valokylän oreista voi halutessaan yhdistellä mieluisaa otusta, saa kenttäpeliä, koulupeliä, yleispeliä, mitä kaipaakaan.
ParilleVielä yhdelle kiinnostuneelle riittää varsa kesäkuukausille (tai esmes takautuvasti tonne vuoteen 2023, jolloin Lotta on leikisti ollut toipilaana pihatossa pyöristymässä).Ps. osallistukaas piekkarinäyttelyihin! 005 olikin jo täyttynyt, Gmaililla ollut hitautta ilmeisesti
-
edit// Myyty
-
Käytin Pullan ja Punnan huvikseen KV:ssa ja yllätyin kyllä suuresti Pullan ykkösestä. Eihän noiden oikeasti pitänyt mitään laatiseläimiä olla, mutta oon ihan mielenkiinnosta käyttäny ne kokeilemassa onneaan varsa-arvioinneissa. Tai no ainakin kaikissa muissa kuin KEV:issä kun sinne pääsy on vielä työn alla.
Muutenkin Minttuhongan hevoset on käyny ehkä vähän aktiivisemmin arvosteluissa kuin mitä oli tarkoitus, mutta onneksi noille ei oo mitään tulostavotteita niin kaikki palkinnot ja palkinnottomuudet kelpaa.
-
Haluaisiko joku vielä Haamusodasta tai Pusupotenssista varsaa itselleen, ennen kuin kuoppa koittaa? Muutama tamma omasta takaa mitä voi käyttää.
-
@humutin said in Suomenhevoset:
Tarjotaanpa tänne jalostukseen Savottaa, meän tuontisukuista kouluratsua. Sillä on nyt sijat kasassa ja on jälkeläisnäyttöjä vailla. Ei kasvattajanimiä ellei välttämäti halua Valokylän kasvattina, saa liisailla, Valokylän oreista (pl. Turreikko) voi halutessaan yhdistellä mieluisaa otusta, saa kenttäpeliä, koulupeliä, yleispeliä, mitä kaipaakaan.
ParilleVielä yhdelle kiinnostuneelle riittää varsa kesäkuukausille (tai esmes takautuvasti tonne vuoteen 2023, jolloin Lotta on leikisti ollut toipilaana pihatossa pyöristymässä).Tästä vielä saatavilla oma
urakkavarsa kotiin!Samalla tarjolle pienmitoista karannut taskuraketti Korppu. Vahvasti fiktiolaista sukua oleva runolainen tamma, tästäkin voisi pari varsaa liietä kotitilan aitojen ulkopuolelle. Sukua 4-5 polvea.
-
No niin, minä ja mun jälkkäritammat täällä taas hei! Viimeisin neiti on kisansa kisannut jo aikapäiviä sitten ja sai juuri kivan luonteen @Lissu-T :ltä Nyt pitäisikin siis kasata lisää täytettä tammalle, esim. ruokinta ja varusteet, niin sen pääsisi viemään rotulaatuarvosteluun.
Mutta varsinaisena asiana mulla oli siis uusin lisäys eli kahdeksas (kantatamma mukaanluettuna) jälkiruokatamma Pöystilän Pyh Paahtovanukas aka Pahis, joka syntyy huomenna. Sukua tammalla on seitsemän tasaista polvea ja isän puolelta pari nimeä kahdeksannessa polvessa. Suvussa kertautuu hauskasti juurikin seitsemän nimeä (kukin kahdesti) siellä seitsemännessa polvessa Mielestäni tämä on ihan ok suoritus, kun nimiä on siellä kaikenkaikkiaan 64 kappaletta! Ja tästäkin suurimpana osasyynä on tuo isä, mutta kun siellä oli niitä itselle tärkeitä heppoja, niin pitihän tämä yhdistelmä toteuttaa.
edit. Ei kellään sattuisi muuten olemaan Pahiksen kuvien tammasta Harjun Esteristä rakennekuvaa myytävänä? Tai tietääkö joku jos jostain vapaasti kopioitavista sellainen löytyisi.
-
@tuire Onpas näillä kivoja nimiä!
Mun suokkipuoli menee Hyvin Hitaasti ja varmaan yksi hyvä aloituspiste olis kattoa yhdelle kasvatille sivut ja ehkä sitten kokeilla kirjoitella jotain tekstejä jollekkin otukselle
-
@tuire Tää on kyllä ihan mielettömän upea nimilinja, upeita tammoja ja aivan loistavat nimet! Oma suokkitammojen nimilinjani menee vasta 1. polvessa, kun en ole viimeisen parin vuoden osittaisen taukoilun aikana saanut sitä mihinkään liikkumaan. Mutta nyt on ollut mielen päällä alkaa taas kiikaroimaan oreja tähän!
-
Ioniciin tuli taannoin pari ihan uutta, suvutonta suokkitulokasta, nimittäin ori Tömi-Cee ja tamma Ukkostiina. Eipä niissä nyt sinänsä mitään erikoista ole, kuvat ja perustiedot on, mutta varsoja ei ole vielä eikä luonnekuvauksia tai kisoja. Näitä jälkimmäisiä toki nyt tuskin tuleekaan, ellen nyt satu innostumaan.
-
This post is deleted!