EE: Cloudfield - kaikkea pilvien ja peltojen väliltä



  • “Kuulitteko jo? Se on taas muuttanut!”
    “Ja vaihtanut sukunimeä… Vissiin rahat loppui ja piti etsiä uusi rikas mies.”
    “Katsotaan kestääkö tuokaan viritys muutamaa vuotta pidempään.”
    “Ja se oli ostanut suomenhevosia! Englantiin! Käsittämätöntä, niitäkö se meinaa siellä kasvattaa?”
    “Niitä joo, ja lisäksi ratsuponeja, welshejä ja puoliverisiä. Ja lehdessä sanoi itse, että uudella tilalla on rotuja joka lähtöön, joten varsojakin voi syntyä vaikka minkälaisia.”
    “En kyllä ymmärrä sen naisen kuvioita yhtään… Mutta hienoja hevosia sieltä on aina saanut, sitä ei voi kiistää.”

    Tunnetun kilparatsastajan ja kasvattajan kadotessa mitään ilmoittamatta julkisista piireistä heräsivät foorumeiden suurtähdet juoruilemaan innokkaasti naisen mahdollisista kuvioista. Huhut kertoivat, että nuorena saatu lottovoitto oli tuhlattu aikoja sitten, ja rahavaikeudet ajoivat myymään huipputilan Hollannista ja pakenemaan halvemmille laitumille Walesin syrjäseuduille. Welshponien kanssa nainen ehti viettää muutaman vuoden, kunnes avioero Anton Brouwerista johti asiantuntijoiden mukaan uuteen kriisiin.

    Vuoteen ei kukaan kuullut naisesta mitään, ja toiveikkammat ehtivät jo uskoa, että hän olisi palannut takaisin Suomeen ja lopettanut suuruudenhullun haaveilun. Eräänä helmikuisena päivänä useamman hevosalan lehden aukeamilta löytyi kuitenkin pitkä haastattelu ja tilan esittely. Pohjois-Englannissa oli hehtaareja vaikka muille jakaa, oli kaksi maneesia ja kolme kenttää, maastoesteradat, uusi aviomies Oliver Lovell, “muutama” hevonen ja poni, ja tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia. Lovellin avioparia juorut lähinnä huvittivat, sillä he itse tiesivät, että tämä systeemi pysyisi pystyssä heidän elämänsä viimeisiin päiviin saakka. Cloudfield on heidän unelmien täyttymyksensä - kaikkean pilvien ja peltojen väliltä.

    ❤ Tervetuloa tutustumaan! ❤

    Menneet tallini vuosien varrelta (Daydream, Royal Gear ja Daelwyn) ovat eräällä tapaa kokeneet yhdistymisen, minkä lisäksi valikoimaan on lisätty ratsuponeja, suomenhevosia ja myös muutamia harvinaisten rotujen edustajia. Enää ei ole rajoituksia rotujen, värien, painotuslajien, sukujen tai oikeastaan minkään suhteen, vaan touhuan ihan mitä huvittaa. Tavoitteet ovat edelleen samat kuin aina: hienoja rotunsa edustajia ja laatuarvostelupalkintoja. Nyt olen kuitenkin antanut itselleni pysyvästi luvan ostaa heräteostoksia, hullutella sekä tehdä katoamistemppuja: en lupaa yhdellekään omistamani hevosen kasvattajalle muuta kuin pysyvät sivut. Hevoset saattavat pamahtaa laatiskuntoon kuukaudessa tai sitten viidessä vuodessa, who knows. Mutta ainakin tällä hetkellä olen niin rakastunut luomukseeni, että etenemistahti on ollut huima!

    PS. Tämän piti olla pieni projekti… Tällä hetkellä hevosia on yhteensä 69 kappaletta. What?!

    PPS. Megasuuret kiitokset @Nikki ulkoasusta ja kaikesta antamasti avusta ja @HM hostin tarjoamisesta. Ilman teitä harrastukseni ei olisi suntuubin kaatumisen jälkeen jatkunut ❤

    ☁ KASVATUSTYÖ ☁

    Kuten tuli mainittua, Cloudfieldissä syntyy nykyjään kaiken näköistä. Painotamme kuitenkin jonkin verran suomenhevosten lisäksi Brittein saarten omaan rotuvalikoimaan: welsheihin, brittiläisiin ratsuponeihin ja englanninpuoliverisiin. Myös yleispainotteisuus on meillä suhteellisen tärkeä tavoite, vaikka toki varsoja syntyy myös yhden lajin suvuista.

    Puoliverikasvattimme tunnistat takaliitteestä Cloud, ponikasvatit etuliitteestä Cloudfield ja suomenhevoskasvatit etuliitteestä Pilvipellon.

    Meiltä saa aina kysyä tilausvarsoja, ja lisäksi kaikki hevosemme ovat aina tarjolla jalostukseen ulkopuolisille hevosille. Ensimmäiset myytävät kasvatit löytyvät omista topiceistaan, laitattehan tarjoukset sinne tai yksityisviestillä!

    Suomenhevoset & muut (welsh, ewb, kwpn)

    👑 TAPAHTUMAT & KILPAILUTOIMINTA 👑

    Järjestämme Cloudfieldissä paljon jaosten alaisia näyttelyitä ja ratsastuskilpailuita kolmessa lajissa (KRJ, ERJ, KERJ). Lisäksi silloin tällöin ajan ja innostuksen puitteissa on luvassa mm. valmennuksia ja tarinakilpailuita. Löytyykö toiveita tapahtumien tai tarinakilpailuiden lajien/aiheiden suhteen? Kerro toki, niin laitan muistiin!

    🌠 LINKINVAIHTOON? 🌠

    Kaipaisimme linkinvaihtoon kanssamme samanhenkisiä talleja, tai oikeastaan mitä vaan jalostusmateriaalia. Eli jos tallistasi löytyy suomenhevosia, puoliverisiä, welshejä ja/tai ratsuponijalostuksessa sallittuja poneja, etenkin yleispainotteisia sellaisia, ilmianna itsesi alle!

    PS. Vanhojen tallieni linkit hukassa? Laita viestiä, niin annan toimivat! Daelwynin sivut häviävät automaattisesti kesäkuun lopussa, kun Suntuubi sulkeutuu pysyvästi. Jokaiselle hevoselle/ponille löytyy toimiva linkki VRL:n rekisteriprofiilin kautta! Kaikki kuopatut hevoset olen parhaani mukaan tallentanut Web Archiveen.



  • Nii mitä mä sanoin siitä “pienestä” projektista… 😂 Mut onnee Cloudfieldille avajaisista ja pitkää ikää!! 🌠



  • Oon jo jonkun aikaa ihastellut cloudfieldin sivuja ja hevosia, ihan upeat! Onnea ja menestystä jatkoon 🙂 Syyn kartanossa on yleispainotteisia suomenhevosia sekalainen sakki ja se voisi olla kiinnostunut linkinvaihdosta. Miksei Chowterkin, mutta siellä vain este- ja koulupainotteisia puokkeja. 🙂



  • @Viixi Kiitos ❤️ Laitetaan ihmeessä molemmat meidän linkkilistoille! Chowterissa on oikein passeleita puokkeja meidän leikkeihin 😁



  • Kiva! 😍 Lisäilen teidät linkkilistoille piakkoin. 🙂



  • Linkinvaihtolaisia? Tapahtumatoiveita? 🙂



  • Etusivulle vielä pari kertaa 🙂 Löytyisikö linkinvaihtolaisia vielä ainakin muutama?



  • Hopsansaa 🙂


 

3
Online

975
Users

12.9k
Topics

240.4k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.