e: Cour de Lion & sen sivuprojekti (myydään & ostetaan)



  • 〽 COUR DE LION

    JA SEN SIVUPROJEKTI COUR DES ÎLES

    Cour de Lion taikka sen sisarprojekti eivät olekaan tainneet ikinä kunnolla esittäytyä. Lion täytti tuossa elokuussa, eli melkein jo puoli vuotta sitten, huimat kaksi vuotta, ja Cour des Îles on aika lähes samoissa lukemissa. Uusi vuosikymmen, uusi vuosi ja uusi ulkoasu molemmille – vaikka saariprojekti on siitä nauttinut jo useamman kuukauden. Erityisesti Lionin ulkoasusta haluaisin kuulla, jos ei jostain syystä toimi pienemmillä näytöillä / resoluutioilla, kun oma 21,5 tuuman näyttö näyttää sen niin mukavasti 😄 luulisin, että pienemmälle näytölle tarvittaessa vetää itseään kokoon jonkun verran, mutta en mene vannomaan.

    Lyhykäisyydessään Cour de Lion on holsteineja kasvattava siittola, jonka varsoja onkin ollut joku muutama kappale fooruminkin puolella joskus myynnissä. Pari vuotta ollaan porskuteltu menemään, ja tuossa kun kasvattilistaa vähän päivittelin uuteen ulkoasuun ja puuttuvien varsojen osalta laskin, että niitä kasvattejakin on tässä ehtinyt syntyä jo 34 kappaletta ! Hui kauhia 😄 Suurin osa niistä onkin ollut tilausvarsoja omien laskelmien mukaan. Uuden ulkomuodon myötä Lion on saanut hieman uusittua hevoskantaa ja päivitettyjä tekstejä sivuilleen – vaikka hevosilta puuttuu vielä luonteita, koska olen saamaton tämän asian suhteen, heh. Cour des Îles on enemmänkin sellanen hyvänmielen projekti, jossa on vähän vahingossa muotoutunut pienimuotoista selle français -kasvatusta oman kasvattajanimen alla ja rennolla meiningillä 😅

    Antakaa ihmeessä jotain palautetta ja huudelkaa jos sivuilla on joku vinksallaan ! Ja hakatkaa äkäseen F5-nappia, jos vanhaa ulkoasua vielä näkyy sivuilla jossakin (eläkeläisten Chopinin ja Vatun sivut sekä myyntihevosten sivut kuuluukin olla vielä vanhassa ulkoasussa).


    KASVATTIEN KUULUMISIA

    Mielelläni kuulen, missä mennään d’Lion ja des Îles varsojen kanssa nykypäivänä 😄 Vähän olen stalkkeroinut, kun kasvattilistaa päivittelin, mutta runoilkaa nyt ihmeessä omasta näkökulmastanne menoa ja meininkiä ! En halua tällä kuitenkaan hengittää kenenkään niskaan minkään tavoitteiden suhteen 😅 Jos joku kasvatti puuttuu vanhempiensa sivuilta (pl. ne, joiden vanhemmat ovat edelleen vanhassa ulkoasussa, niille on tulossa päivitetyt sivut kun menevät kuoppaan tässä kohtapuolin, sivut säilyvät samassa osoitteessa jotka tallennan myös webarchiveen ja webarchive-linkin VRL-profiiliin) tai kasvattilistalta, niin huudelkaa kasvatin sivujen linkin kera jotta saadaan listat oikeasti ajan tasalle.


    OSTETAAN

    Lionin riveihin tarvittaisiin yksi yksipolvinen koulupainotteinen tammaneiti ! Rodultaan joku saksalainen kantakirja, KWPN tai BWP. Tammalle luvassa 20 KRJ-sijoitusta ja jalostuskäyttöä. Jos vanhemmat sattuvat antamaan ktk-kelpoisuuden ja tammalle sattuu löytymään kivat ja sopivat rakennekuvat, niin heittelen sitten kantakirjaan myös. Meillä ei tammat käy missään laatiksissa, joten jos sellaista kotia tavoittelet niin jätä näyttämättä 😄 saa antaa pelkkiä vanhempiehdokkaita sekä valmiita yhdistelmäehdotuksia, mutta älä linkitä pelkkää hevoslistausta. Varsalla ei tarvitse olla valmiiksi mitään nimiehdotuksia, voidaan pohtia niitä sitten yhdessä 😊


    MYYDÄÄN

    Muutama vanhempi kasvatti sekä yksi des Îles -varsa ovat myynnissä omassa topikissaan, ja saavat siellä ollakin. Niistä ostotarjoukset siis sinne suuntaan, sähköpostiin tai chattiin ! Alla myös muutama vanhempi 3-polvinen kasvatti, joiden sivut ovat kadonneet ja palautuvat takaisin myyntiin. Tiedot, mitä ei lue VRL-profiilissa, on ostajan päätettävissä, ja värin saa halutessaan vaihtaa, kunhan on perittävissä vanhemmilta. Varsat -kohdassa mainitut myyntiehdot pätee myös näihin ! 😊

    holst-t. Olive d’Lion
    westf-o. Mahogany des îles

    Varsat
    Myyntiehdot, sovelletaan koskemaan myös des Îles -kasvatteja. Vaatimuksena, että varsoilla kisataan vähintään 20 KRJ sijoitusta 🙂 Nimet ehdotuksia, sukupuolissa voidaan mahdollisesti joustaa.

    #1 tamma Kiwigratin / Kiwigrape des Îles
    selle français, s. 04.01.2020 Ranskassa
    3-polvinen, koulupainotus
    isä VIR MVA Ch Granite du Milly KTK-II
    emä Kiwisoul des Îles



  • Kaikki siun tallit on vaan niin älyttömän upeita ❤ Täytyy ehdottomasti hankkia d’Lion kasvatti jossain vaiheessa, ja itse asiassa toi Boston Exclusive vois olla meille just sopiva… Pitääpä nakata tarjous tonne toiseen topaan.

    Ulkoasu toimii oikein passelisti, mutta mun pienehköllä (en nyt tuumia millään muista) Lenovon näytöllä se ei mahdu kokonaan näkyviin. Alas tulee automaattisesti sivusuuntainen scrollaaja (tai mikä se nyt onkaan, tuo vetojuttu), joten sinänsä ei ole ongelma sekään. Tosi kiva ja silmää miellyttävä, käyttäjäystävällinen ulkka 🙂



  • @sonja apua, kiitos ❤ okei, elikkä se heittää sinne sen palkin … brackets huijas mua 😄 mutta hyvä jos ei suuremmin haittane, reunoilla on onneks jonkun verran tilaa jos jää vaan muutama pikseli peittoon


  • ♞ Puoliveriharrastajat

    Ihana tämä jellonan sininen ulkoasu ❤ Minulla sama juttu tuon kanssa, ettei mun näyttöön mahdu myöskään kokonaan (mulla Macbook ja oisko joku 13 tuumaa). Hyvältä kuiteskin näyttää.

    Sulla ei oo reiniheppaa vielä, joten tässä mä kauppaan sellasta.
    Teufelskönig x Dornröschen
    s. 1/20 tai 2/20

    Geheimniswächter tarjoutuu myös emävaihtoehdoksi, mutta silloin varsa voisi syntyä vasta 02/20 loppupuolella.

    EDIT. wouu, lähin lueskelemaan tekstejä ja heti etusivulla mainittu Vattu-herra 🤗



  • @amanda kiitos ! ❤ hmmhmm pitää ehkä keksiä joku kikka kun ehtis taas koodia ajan kanssa väkertää, että jos sitä sais pienemmillä näytöillä jotenkin vähän kokoon 🤔

    nyt hei kuule … mun himo tehdä tästä uus Uljas Musta (trademark merkki perään ja kaikki) meille nousi ihan liikaa kun toi Kake on aika ihana 😍 mulla on ihan liian vähän tammoja ja ihan liikaa oreja, mut onks sit yks ori lisää enää mitään, jos tuosta sellaisen saa Dornröschenin kanssa ? 😁

    (ja tottakai Vattu mainittu ❤ )


  • ♞ Puoliveriharrastajat

    @leahiiii JOO! Miten hieno idé 👏 Odotan innolla tätä yksilöä nähtäväksi.


  • Tarinaheppailijat

    Tykkään ulkoasusta kovasti! ❤ Mun näytöllä tulee kans sivupalkki, mutta vaikka sitä ei liikuttaisi niin näkyy kuitenkin kaikki tekstit, joten sen puoleen ei ongelmaa. Ootko pikseleillä vai prosenteilla laittanut leveyden? Tosin prosentit tuskin toimii, kun otsikko kuva itessään koko näytön levyinen, mutta tulipahan vain mieleen.



  • @eepu jee jee ❤ pikseleillä oon laittanut juurikin sen takia, koska otsikkokuva on grafiikkaa, mutta täytyy kattoa jos sais noille pikselimäärille jotain prosenttivastaavuuksia otsikkokuvaa myöten 😄


  • Suomenhevoskasvattajat

    Îlesin uusi ulkoasu on aivan ihana ❤ Meidän tytöt Pixie, Zarya ja Ferraria on kilpailleet porrastetuissa, ei juuri muuta. Ehkä näistä kohta saisi varsoja myyntiin… 🤔



  • @crimis kiitos ❤ eikä ole mikkään kiire tai tarve tehdäkään kummosia ! 😄 kattellaan jos saisin tuon Ferrarian isän tyrkättyä laatikseen nappaamaan edes jonkun palkinnon tässä jossain välissä 😊



  • Cour de Lionin ulkoasu on kyllä upea 😍 Meiltä löytyy Fanta, joka on saanut pari jälkeläistä ja itseasiassa onkin nyt täysin valmis laatuarvosteluihin, sinne siis suunta seuraavana. 😄



  • @sonya kiitos ❤ tsemppiä Fantalle laatiksiin ! on niin kiva nähdä omia kasvatteja osana muiden kasvatusta, i äm veri häppi 😄


 

7
Online

952
Users

12.6k
Topics

234.6k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.